Naapurin puolelta

 

Mummon salaisuus

 

Alex Schulman, Polta nämä kirjeet. Nemo 2020, 277 s.

 

Sven Stolpe ja Olof Lagercrantz tunnetaan hyvin Suomessakin. Ruotsissa he ovat kansakunnan kaapin päälle nostettuja älykköjä, jollaisille meiltä ei oikein voi löytää vastinetta.

Ehkäpä joku Paavo Haavikko tai Veijo Meri saattaisi kuulua samaan kategoriaan -vaan tuskin sittenkään. Ruotsissa suuren lehden päätoimittajasta, kuten Herbert Tingsten tai Sven Stolpe on saattanut tulla kansallinen instituutio. Meillähän ei mitään vastaavaa ole tapahtunut, syystä tai toisesta.

Joka tapauksessa Stolpe on sen verran suuri kansallinen instituutio, että hänen liki sadan vuoden takaisen yksityiselämänsä kaivelemista on yhä vielä pidetty kiinnostavana, se nimittäin on tämän kirjan aiheena.

Kuuluupa siihen tarinaan myös Stolpen vaimon Karinin ja Olof Lagercrantzin elämä. Nämä kolme kohtasivat lyhyen aikaa vuonna 1932, jolloin tapahtui kohtalokas rakastuminen, jota seurasi mustasukkaisuus ja sitten murhayritys ja sen jälkeen iänikuinen uuden väkivallan uhka, kuten uumoilee kirjoittaja, Stolpen ja hänen vaimonsa lapsenlapsi.

Kirja on oikeastaan aika kummallinen. Se kertoo kolmen henkilön kohtaamisesta, tapahtumasta joka ymmärretään avaimeksi vaarin (Stolpen) kummalliseen persoonallisuuteen ja jonka narsistiset piirteet jäljitetään nimenomaan tuohon mainittuun kohtaamiseen, joka puolestaan laukaisi muiston lapsuuden aikaisesta hylkäämisestä, kun isä jätti perheensä.

Aiheena molemmissa tapauksissa oli rakastuminen naiseen, joka sitten leimautui syylliseksi -tietenkin ilman omaa syytään, arvioi kirjoittaja muodikkaasti, vaikka ei tunnu oikeasti tietävän yksityiskohdista mitään.

Lukijalle uskotellaan sen jälkeen, että koko se kummallinen uhka, joka varjostaa koko Stolpen perhettä, juontuu noista muinaisista tapahtumista. Stolpella on vainoharhaisia kuvitelmia ja revolveri ja hän saa yllättäviä raivonpuuskia, jotka tosin yleensä jäävät vain häilähdyksiksi joistakin syvemmistä varjoista.

No, olkoon niin, jos kirjailija sen niin haluaa. Ilmeisesti mummo on tosiaan saanut eläessään neron rinnalla tottua olemaan koko ajan varuillaan ja joutunut tekeytymään huomaamattomaksi. Todellinen rakkaus oli kätkettävä kokonaan ja jopa kiellettäväkin.

Aikoinaan romantiikan tapana oli paisutella rakkauden arvoa ja merkitystä loputtomiin. Itse asiassa koko maailma jouti tuhoutua, mikäli se oli suuren intohimon tiellä. Vastaavanlaisia narsistisia tyyppejä näyttää löytyvän ainakin nykyaikaisen slummikulttuurin piiristä, mikäli on uskominen Theodore Dalrympleä. Nykyään kuitenkin on kirjoittajien mielestä ollut olennaisempaa löytää uhreja: niitä, joiden suuri ja arvokas intohimo on kielletty tai sitä rajoitettu.

Suomalaiselle lukijalle tällä tarinalla tuskin on paljon tarjottavaa. Mikäli joku kirjoittaisi samanlaisen tarinan vaikkapa Haavikosta, saattaisimme haukotella. Liittyyhän tämän henkilön ympärille muutenkin aivan kylliksi raflaavia tarinoita ja kyllähän me narsistisen persoonallisuuden ilmenemismuotoja tunnemme jo aivan tarpeeksi.

Luultavasti vasta Kekkosen kokoinen hahmo tekisi näin ohuesta tarinasta kiinnostavan, Stolpe ja Lagercrantz sen sijaan ovat meillä vain ulkomaalaisia, joiden kirjoja kyllä löytyy hyllyistä paljonkin, mutta joilla ei ole asemaa sivistyshistoriassamme.

Ja ne mummot tuntuvat vain jäävän sinne marginaaliin, vaikka niitä miten pontevasti nostetaan esille. Epäreilua tai ei, historiassakin toiset ovat kiinnostavampia kuin toiset, eikä asia liity pelkästään heidän kykyihinsä, vaan hyvin pitkälti myös julkiseen rooliinsa.