In tyrannos
Kuten me
vanhemman ikäpolven edustajat vielä kaikki muistamme, terroristit, nuo tyranninmurhaajat
olivat kova sana Venäjällä aina Neuvostoliiton hajoamiseen saakka. He olivat
vallankumouksen sankareita.
Leningradissa,
Moskovassa ja muissa suurissa kaupungeissa monet kadut oli uudelleennimetty
heidän mukaansa, oli Željabovin katua ja Kaljajevin katua, Perovskajan katua,
Zasulitšin katua, Kibaltšitšin katua ja jos jotakin.
Sitten katujen
nimet yhtäkkiä nopeasti muutettiin ja sankarit menettivät glooriansa. Olivatko
he sittenkin itse asiassa konnia? Riivaajatko (ks. Vihavainen: Haun
riivaajat tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com)) ne itse asiassa olivatkin
vieneet Venäjän tuohon bolševismin kurjuuteen? Kuka oli syyllinen? Eivätkö
juuri nuo roistot ja murhaajat, jotka eivät kunnioittaneet mitään normaalia
moraalia ja säädyllisyyttä?
Vielä hiljattain
sankareista joka tapauksessa tehtiin todellisia pyhimyselämäkertoja, hehän
olivat uhranneet elämänsä kansan puolesta, mikä ainakin jälkikäteen
tarkastellen tarkoitti samaa kuin bolševismin puolesta.
Suosittu
lastenkirjailija Arkadi Gaidar, jonka pojanpoika muuten oli Jegor Gaidar, sepitti
sadun lapsisankarista, jonka nimi oli Maltšiš Kibaltšiš, joka valkoisten
kidutuksesta huolimatta säilytti sotasalaisuuden. Hänen nimensä muistutti
erehdyttävästi toista sankarihahmoa, terroristi ja pomminrakentaja Kibaltšitšia,
jonka tsaarinvalta murhasi…
Vuonna 1991
Stanislav Govoruhin ohjasi filmin Venäjä, jonka menetimme (Rossija, kotoruju
my poterjali). Siinä esitettiin makea ihannekuva siitä Venäjästä, joka
ennen vallankumousta oli ollut maailman johtava valtio ja nopeasti matkalla yhä
korkeammille huipuille, kunnes tuli sota (kenen tahdosta?), joka romahdutti
koko loistavan imperiumin.
Kateelliset ulkomaat
olivat katkaisseet Venäjän loistavan tien ja samalla asialla olivat olleet nuo
terroristit ja heidän suosijansa. Itse asiassa koko Venäjän intelligentsija
tunnettiin siitä, että se vihasi synkästi koko tuota loistavaa isänmaataan ja
pyrki keinoja kaihtamatta siihen, että tuo saastainen järjestelmä (poganyj
stroj) tuhoutuisi.
Nimenomaan tuo
häikäilemättömyys, jossa kaikkia keinoja pidettiin luvallisina, erotti
venäläisen radikalismin kaikesta muusta. Intelligentsija oli Dostojevskin
termeillä kuvaten riivattua.
Romaani Riivaajat
oli muuten tositapahtumien pohjalta kirjoitettu romaani ja vallankumoukselliset
Netšajev ja Bakunin olivat itse kirjoittaneet vallankumouksellisille katkismuksen,
jossa uusi moraali eli moraalittomuus esitettiin ehdottomana ihanteena (ks. Vihavainen:
Haun netšajev tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com)).
Intelligentsijan
vastustus koko vanhaa ”kirottua” systeemiä kohtaan oli siis totaalista. Vanhaa
yhteiskuntaa kuvattiin sanalla poganyi, jolla kuvataan myös likasankoa.
Se on muuten sukua suomen sanalle pakana.
Paradoksaalisesti
koko varsin laaja 1800-luvun vallankumouksellinen liike lähti varsinaisesti
leviämään niiden uudistusten jälkeen, jotka vapauttajatsaari Aleksanteri II 1860-luvulla
teki lopettaen muun muassa maaorjuuden.
Uudistusten
jälkeen Venäjällä oli luotu myös laaja paikallinen itsehallinto, mutta kaikki evoluutio
ja koko sen mahdollisuus hylättiin intelligentsijan piirissä ja vannottiin sen
sijaan kaikki kerralla muuttavan vallankumouksen nimiin.
Valtiovallalle tuo
ainainen terrorismin uhka ja kieltäytyminen yhteistyöstä ei jättänyt paljon mahdollisuuksia.
Se turvautui ohranaan, vakoiluun ja hallinnolliseen väkivaltaan. Liberaaleille ei
paljoa tilaa jäänyt ja vaikutusvaltaa ei senkään vertaa.
Olihan sentään
yritystä, yhtenä merkittävimmistä mainittakoon Vehi-niminen kokoomateos
eli almanakka, kuten sitä Venäjällä niitettiin (Vihavainen: Haun vehi
tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com)).
Nimi tarkoittaa
tienviittaa, sellaista, joita pistellään hankeen osoittamaan reittiä. Suomeksi
puhutaan viehkoista, viehkatiestä. Samasta sanastahan siinä on kyse.
Se tie jäi
sitten Venäjältä käymättä. Yhdestä saastaisesta järjestelmästä
siirryttiin toiseen. Nyt on tsaarinaikainen systeemi taas suuressa kunniassa ja
nykyinen hallinto pyrkii saamaan sen glooriasta mahdollisimman suuren osan,
mutta omaksumaan samalla myös bolševismin saavutukset: supervallan luomisen ja Voiton
perinnön.
Se on vaikea
yhtälö ja vaatii onnistuakseen laajaa sielua tai/ja laiskaa ajattelua.
Todettakoon,
ettei nykyistä järjestelmää ole vielä yleisesti nimetty saastaiseksi eikä edes terrorismia
ole suuremmin esiintynyt. Tyranninmurhaajat syöstiin aikoinaan jalustoiltaan enkä
ole havainnut uutta kulttia heille pystytetyn. Ehkä sellainen voisi olla
vallanpitäjille vaarallinen?
Venäläiseen
traditioon äkkijyrkkä ja häikäilemätön vastarintaliike joka tapauksessa sopisi
paremmin kuin hyvin. Kannattaakin kysyä, miksei siitä ole näkynyt merkkejä.
Monet tarkkailijat
ovat olleet riemuissaan havaittuaan, että moni venäläiseen traditioon liittyvä
asia on taas toteutunut. Se on kuitenkin aika helppohintainen älyllinen
suoritus. Ei Venäjänkään historia ole pelkkää kansanvallan ja
kansalaisyhteiskunnan puutetta, saati poliittisen vastarinnan puuttumista.
Ehkäpä me vielä näemme
jotakin yllättävää.
"tyranninmurhaajat olivat kova sana Venäjällä aina Neuvostoliiton hajoamiseen saakka."
VastaaPoistaSinänsä varsin outoa siihen nähden, että virallinen oppi ymmärtääkseni tuomitsi yksilöterrorismin: piti pyrkiä etujoukon johtamaan massojen vallankumoukseen. (Valtioterrorismi oli sitten toinen juttu...)
Miten sanoikaan Vladimir Iljitsh, kun veljensä oli teloitettu: My idjom drugim putjom!
VastaaPoistaTässä olivat vastakkain tarkoituksenmukaisuus ja epätarkoituksenmukaisuus. Narodovoltseja piti ihailla, mutta ei saanut jäljitellä.
Kaikki lukijat eivät osaa vennään kieltä, mie en ainakaan. Höh?
PoistaMitähän varten nuo käännöskoneet lienee keksitty?
Poista"Ei Venäjänkään historia ole pelkkää kansanvallan ja kansalaisyhteiskunnan puutetta, saati poliittisen vastarinnan puuttumista."
VastaaPoistaKun muisti pätkii, niin milloin Venäjällä olikaan kansanvaltaa ja kansalaisyhteiskuntaa, lukuunottamatta Novgorodin kauppiastasavaltaa Aleksanteri II kuntauudistusta ja duumaa 1905-17. Vastaarintaa kyllä oli ym terroristit, dekabristit, Stenka Razin, Pugatsov jne.
Kyllä se niin on, että kansanvalta syntyy pitkäaikaisista käytänteistä ja väännöistä siellä, missä valta on heikko siten, että sen on ollut tarvetta neuvotella ja suostutella alamaisiaan. Siellä missä vallan takana yhtenäinen eliitti ja riittävä väkivaltakoneisto, ei ole tarvetta neuvotella ja suostutella , siellä käsketään ruoskan ja piilukirveen ehdottomalla oikeudella.
No kyllä se nyt niin on, että ellei näkemäänsä ota huomioon, niin harhaiseksi se tulkinta menee.
PoistaMarc Raeff on kirjoittanut venäläisestä kansalaisyhteiskunnasta eliitin tasolla rajoittuen eliittiin, mutta ei se rahvaan osallistuminen kuntatasoa tai kylätasoa pitemmälle yleensä ennen 1800-
luvun loppua monessa muussakaan maassa ylittänyt. Piilukirves kuuluu toiseen aikakauteen koko Euroopassa.
Eihän Venäjää voi demokraattiseksi kutsua, mutta olisi pelkkää typeryyttä kieltäytyä näkemästä myös itsehallintoon liittyviä ilmiöitä.
Blogin 11.9.2017 mukaan:
Poista"Marc Raeff, kiinnostava Venäjän tutkija on päätynyt siihen näkemykseen, ettei Venäjä päässyt mukaan tuohon hyvin järjestetyn poliisivaltion rakentamiseen. Toki poliisit ilmestyivät sinnekin, mutta kaikki jäi puolinaiseksi. Ylhäältä kyllä kaikkea ohjattiin tai ainakin yritettiin, mutta tuloksena oli lähinnä silmän palvontaa sen sijaan, että aito kansalaisaktiivisuus olisi kukoistanut valtion määräämissä raameissa."
Ei tuo hirveästi minusta venäläisen kansalaisyhteiskunnan puolesta puhu.
Kunnes toisin kansanlaisyhteiskuntaan liittyvistä ilmiöistä osoitetaan, tyydyn elämään harhassa Martti J. Karin - ja monen muun - kanssa.
(Määrittelen kansalaisyhteiskunnan sellaiseksi, jossa aatelistoon tai papistoon kuulumaton "tavallinen ihminen" saattoi osallistua yhteiskunnalliseen vallankäyttöön, joten eliitin "herrakerhot" tai korporaatiot eivät sitä ole. Tuollaisen kansalaisyhteiskunnan ituja oli jo keskiajan Ranskassa ja Englanissa sekä runsaasti Englannissa, USA:ssa ja Suuren vallankumouksen jälkeen Ranskassa. Vastaavaa ei yksinkertaisesti ollut Venäjällä. Miksei: ei ollut tarvetta suostutella muita kun vähän papistoa sekä riittävästi aatelistoa, erityisesti Pietari Suuresta lähtien erityisesti kaartin upseereja.)
No pysyhän pois vain harhassa mutta opettele myös ymmärtämään kirjoitettua tekstiä. Kirjoittaja ei suinkaan aina yritä sanoa sitä, mitä kuvittelet.
PoistaTarjoan kaljat sille joka räjäyttää Kremlin tyranneineen Leninin huomaan.
VastaaPoistaKremlin posautus saattaa romahduttaa ryssän valtiokoneiston. Silloin ei ole kellään kivaa.
VastaaPoistaOikeasti Ukraina-kriisin tärkein tavoite on se, että venäjän valtio ei luhistu. Jos niin käy, on itärajoilla kymmenmiljoonainen siirtolaispaine, joka vaatii apua, ei pyydä. Ne tulevat autoillaan, ja aseistettuina.
Eli tavoite: tulitauko kymmeneksi vuodeksi, jotta ryssä rauhoittuu. Aseistetaan sitten Ukrainaa porukalla, tauon aikana.
Kysyn nöyrästi arvon blogistilta, olisiko hänellä suositella kirjaa tai kirjoja Venäjän historiasta ja/tai yhteiskunnasta, joiden lukeminen auttaisi ymmärtämään maata ja ainakin antamaan näkökulmia sen menneisyyteen tai nykyisyyteen. Venäläinen ystäväni on ainoastaan käynyt historian oppitunnit 2000-luvun ja 2010-luvun alun Venäjällä ja sen jälkeen satunnaisesti lueskellut asioista, mutta tällä hetkellä jollakin tavalla hämmentynyt maansa nykytilasta ja toistaa herkästi Kremlin narratiivia pahasta lännestä kaikkien Venäjän ongelmien takana ja Venäjän tarpeesta vahvalle johtajalle. Hän on kuitenkin avoin lukemaan uutta ja osaa hyvin englantia.
VastaaPoistaNyt noita selitysteoksia on jo valtavasti. Viime vuosina on yhä uudelleen pyörää keksitty. Mutta klassikoita ovat mm. Richard Pipes, Russian under the Old Regime ja Tibor Szamuely, The Russian Tradition.
PoistaEiväthän ne korvaa konkreettisempaa esitystä. Esi. Orlando Figesin Tragedy of a People antaa monipuolisen kuvan sodan ja vallankumouksen vuosista ja Aleksandr Jakovlevin kirjat avaavat ikkunan sodanjälkeiseen kauteen.
Minäkin kysyn prof. Vihavaiselta, että kun tuon usein esiin sen, että kommunismi oli Venäjälle englantilais-saksalaista tuontitavaraa, niin onko se kovin väärin muistutettu noin niin kuin historiallisesti ajateltuna.
VastaaPoistaMarx ja Engels tietenkin perieurooppalaisia tyyppejä ja Lontoossahan se koko oppi muotoiltiin.
Tietenkin de facto Euroopasta se tuli, mutta oliko venäläisillä 1800-luvulla ja 1900-luvulla mielestäsi jokin henkinen erityisalttius ja into ottaa koko roska vastaan ? Siis jokin muu kuin olosuhde-selite. Köyhyydessähän sitä elettiin muuallakin.
Toisaalta kommunistista vallankumousta yritettiin myös meillä Suomessa 1918, Espanjassa ennen toista maailmansotaa ja Saksassa heti ens. maailmansodan jälkeen.
Eli onko puolustuspuheeni että eivät ne venäläiset sentään tätä itse keksineet - vaan voimme katsoa täällä lännessä myös itse ideologiseen peiliin, ihan surkea ja käyttökelvoton ?
Mielikuvitusleikki siitä että Saksan keisarikunta olisi 1917 epäonnistunut lähettäessään bolsevikki Leninin kultataskuisena hybridioperaatiota eli vallankumousta järkkäämään, on myös hyvin mielenkiintoinen.
Tiedätkö onko tästä mahdollisesta vaihtoehtoisesta historiankulusta olemassa järkevää kirjallisuutta?
Ilman muuta marxilaisuus tuli lännestä. Mutta Venäjällä viranomaisetkin sallivat Pääoman julkaisemisen, sehän opettaisi noille terroristeille, että heidän touhunsa oli epätieteellistä.
PoistaLeninin ns. Marxismi olikin vain viikunanlehti uopistisosialismin päällä.
Maailmansota oli sitten rasitus, jollaista venäläinen yhteiskunta ei hajoamatta kestänyt. Muualla se oli vahvempi
"Mielikuvitusleikki siitä että Saksan keisarikunta olisi 1917 epäonnistunut lähettäessään bolsevikki Leninin kultataskuisena hybridioperaatiota eli vallankumousta järkkäämään,"
PoistaEi se ollut mikään mielikuvitusleikki vaan harkittua politiikkaa, joka johti toivottuun lopputulokseen: Lenin sai Venäjän irtaantumaan sodasta ja suostumaan Saksan kannalta edulliseen Brest-Litovskin rauhaan. Saksa epäonnistui nimenoman länsirintamallaan.
Pitäisin kyllä Leniniä pesunkestävänä marxilaisena: tämän poliittinen filosofia perustui näiden ajatteluun. Erot tulivat siitä, että Marx ja Engels olivat kansantalous-filosofisia teoreetikoita, joiden ei tarvinnut tarttua vallankumouksen "likaisiin yksityiskohtiin" kun taas Lenin oli puoluepukari ja käytännön vallankumousmies, jonka piti pragmaattisesti soveltaa oppia kulloinkin eteentulevaan poliittiseen ongelmaan. Tämän panos oppiin oli kurinalainen kaikkea johtava Puolue sekä käytännöllinen ja teoreettinen valmius hillittömän väkivallan käyttöön vallankumouksen toteuttamiseksi ja sen jälkeen vallan säilyttämiseksi. Tämän oppilas Stalin - joka ei ollut teoreetikko - toi realisosialismiin venäläisen chauvinismin ja vielä suuremman väkivallan käytön, karrikuloiden voisi sanoa, että Leninin NL oli puoluevaltio kun taas Stalinin NL oli salaisen poliisin sellainen.
Toki Leninille argumentin korkein muoto oli tasoa "Marx kirjoitti". Mutta juuri tuo puoluevaltiossa toteutunut totalitaarinen jesuitismi yhtyneenä Marxin utopistisimpiin spekulaatioihin teki koko hommasta jotakin uutta. Venäläisen tradition kanssa risteydyttyään se muodosti aivan uudenlaisen khimeerisen ilmiön.
PoistaKuvitella Venäjän keisarikunta joka ei olisikaan kaatunut bolsevikkien toimesta 1917. Siitä seurauksena ehkä myös, ja hyvin todennäköisesti Saksassa eivät natsit olisi päässeet valtaan, koska kommunismi ja natsisismi kävivät monin tavoin käsikynkkää yhdessä vaikka olivat samalla toistensa vastavoimia.
PoistaEurooppa olisi aivan toinen.
Juurikin noin!
Poista”Ei Venäjänkään historia ole pelkkää kansanvallan ja kansalaisyhteiskunnan puutetta, saati poliittisen vastarinnan puuttumista.”
VastaaPoistaVenäjän, venäläisten, venäläisyyden henkisyydestä, inhimillisyydestä, rakkaudesta kaikkeen hyvään oli pitkään mainoksena Rublevin nerokas teos Pyhä kolminaisuus. Neukun propaganda piti kovasti kiinni sen kaikista mahdollisuuksista vaikuttaa ulkomaalaisiin eli turisteihin, että Venäjä on yhtä ihana kuin muutkin maat, rauha ja rakkaus. Vaikutusta vahvistettiin ns. Beriozka-kaupan antimilla, joissa kapitalististen maiden kansalaiset saivat ostaa alkoholituotteita ihan pilkanpilkanhintaan.
Neukun luhistumisen jälkeen kaikki on toisin. Moskova jäi ilman liittotasavaltoja. Lienee syytä palata kuitenkin Lokakuun vallankumoukseen ja Ukrainaan. Monet maat pyrkivät valloittamaan itsenäisyytensä asevoimin, mutta Ukraina ei onnistunut. Stalin ”siivosi” Ukrainan miljoonilla hengillä. Toisen maailmansodan jälkeen Ukrainassakin oli vastarintaliikettä Moskovaa vastaan kuten Liettuassa, Latviassa ja Eestissä. Ukrainassa se jatkui vuoteen 1956 asti. Silloinhan kas, Moskova lahjoittikin Ukrainalle Krimin (raihnaisen sellaisen). Kehitettiin myös teollisuutta, kuten muuallakin.
Gorbatshevin uudistusten tuhoaminen johti Neukun luhistumiseen vuonna 1991. KGB-Moskova päätti silloin rakentaa slaavilaisen neukun eli Venäjä/Ukraina/Valko-Venäjä -yhdistelmän, mutta Ukraina sanoi: ”Kiitos ei.” Loputhan on tiedossa hyvin.
Gorbaa todellakin syytettiin aidon ja oikean työläisvaltion tuhoamisesta, ainakin suomalaiset kommunistit uskoivat ja uskovat vieläkin tähän kertakaikkiseen vääryyteen! Taisi olla muuten muuan Käkelä, joka oli sihen aikaan tulipunaistakin tulipunaisempi, joka loihe lausumaan Neuvostoliiton ja sosialismin romahdusta ja epäonnistumista sillä, että ei seitsämän vuosikymmentä vielä riitä aidon ja oikeudenmukaisen yhteiskuntajärjestuksen rakentamiseen ja työ tulee jatkumaan. Näin siis 90-luvun alussa ja työ jatkuu, ainakin Suomessa?
Poista"työ jatkuu, ainakin Suomessa"
PoistaKun Neukku luhistui, niin viekkaat venäläiset/ryssät "itkivät" suomalaisille/tshuhnille näin: "Me, venäläiset, olemme tyhmiä emmekä pystyneet rakentamaan kommunismia, mutta te, suomalaiset, pystytte siihen ihan varmasti, koska olette viisaampia kuin me."