Ihanne ja toteutus

 

Ihminen isolla I:llä

 

     Tapahtuipa kerran neljännesvuosisata sitten Pietarissa eräässä projektini seminaarissa, että kun pidin omaa esitelmääni, kuulijoita rupesi silminnähtävästi huvittamaan.

     Kuitenkin olin vain puhunut Maksim Gorkin ajattelusta ja siitä perustavanlaatuisesta erottelusta, jonka hän teki ”poroporvarin” ja ”Ihmisen” (isolla kirjaimella) välille.

     Tämä Ihminen isolla alkukirjaimella oli se aristotelista ihmisen olemusta toteuttava olento, jossa hänessä piilevä hyvä vapautui: Ihminen (Isolla I:llä) oli sankari, altruisti, keksijä, marttyyri, jos niin tarvittiin, jalo ja luova olento, jolle kaikki lajitoverit olivat rakkaita ja varmaankin myös toisten lajien edustajat. Hän lienee muistuttanut suuresti Erich Frommin ”genitaalis-produktiivista” persoonallisuutta.

      Isolla I:llä kirjoitettu eli täyteen mittaansa kehittynyt ihminen oli poroporvarin (meštšanin) vastakohta. Tuolle viimemainitulle otukselle, jota oikeastaan olisi venäjäksi voinut nimittää ali-ihmiseksi (nedotšelovek) oli tässä maailmassa tärkeää vain hänen oma etunsa ja sen lisäksi korkeintaan oma perhe ja suku.

     Poroporvari ajatteli vain hyötyä, erityisesti omaansa. Kun Ihminen neroudessaan keksi vaikkapa tulen, käytti poroporvari sitä vain makuuhuoneensa valaisemiseen, kun Ihminen keksi äänen tallentamisen, käytti poroporvari sitä renkutusten kuuntelemiseen, kun Ihminen keksi röntgensäteet, käytti poroporvari niitä vain omaisuutensa suojelemiseen ja niin edelleen ja niin edelleen.

     Gorkille poroporvari oli kaiken kulttuuripyrkimyksen vastakohta. Poroporvarille maailma oli vain oman kurjan tyydytyksen väline. Yhteiskunnassa poroporvaristoa edusti Venäjällä sen talopoikaisluokka (!) ja juuri siksi kansalaissota oli ollut niin eläimellisen raakaa ja vandalismin kyllästämää.

     Ihmiskunnan ja erityisesti Venäjän toivo oli vain työväessä, joka kukistaisi talonpoikaiston ja tulisi sen tilalle maan teollistuessa. Näin ajatteli Gorki ja tämä oli se syy, miksi hän tunnetusti kannatti kollektivisointia erityisen lämpimästi: talonpoika oli poroporvarillisuuden lähteenä hävitettävä, että Ihminen isolla I:llä voisi päästä valtaan.

     Kuten aluksi mainitsin, kun kerroin esitelmässäni tästä aiheesta huomasin ihmeekseni outoa hihittelyä, vaikka asia oli mielestäni sekä vakava että tärkeä ja esitykseni tosiasioiden mukainen.

     Sittemmin minulle kerrottiin, että olisi pitänyt sanoa ”ihminen suurella alkukirjaimella” (tšelovek s bolšoj bukvoj). Sen sijasta olin sanonut ”Tšelovek s bolšym Tš”. Kuulija assosioi tämän tš-kirjaimen välittömästi sanaan tšlen, joka tarkoittaa jäsentä ja on myös erityisen miehisen jäsenen normaali synonyymi.

     No, eipä tuossa suurta vahinkoa liene tapahtunut, ehkäpä se vain ryyditti kukaties kuivaa esitelmää. Itse asia kyllä ainakin tuli ymmärretyksi.

     Ja itse asia olikin hyvin tärkeä. Gorki toki oli melkoisessa määrin yksityisajattelija myös tuossa ”poroporvaristoa” (meštšanstvo) koskevan dogmin kohdalla, mutta ongelma vaivasi kaikkia.

     Oikeat, viralliset ideologit puhuivat ennen muuta ”pikkuporvaristosta” (melkaja buržuazija), vaikka kyllä tuo ”poroporvarillisuuden” käsite hiipi vahvasti myös virallisen ideologian piiriin ja muodosti siellä aika hankalan kysymyksen, joka näytti uhmaavan itse marxismi-leninismin pyhiä lakeja, jotka selittivät kaiken.

     Poroporvarillisuutta saattoi näet löytyä aivan mistä tahansa, myös työväenluokasta ja jopa sen itselleen nostamista johtajista. Miten tämä perisynnin kaltainen pahe ylipäätään sitten saattoi olla tuhottavissa?

     Voimalla ja väkivallallahan valtaan päässyt ideologia uskoi kaiken olevan ratkaistavissa ja niinpä ainakin voitiin yksityisen edun tavoittelu ja siihen liittyvä yritteliäisyys säätää ankarasti rangaistaviksi. Se nyt auttoi minkä auttoi ja loput voitiin aina niin sanoakseni reilusti valehdella. Joka tapauksesa jälkeä syntyi.

     Jo 1930-luvun lopulla, kun sosialistinen yhteiskunta oli julistettu rakennetuksi, alkoi taistelu (kaikkihan voitiin saavuttaa vain taistelulla eikä mitään ilman sitä) siirtymisestä kohti kommunismia.

     Kommunismissa ihminen isolla I:llä oli päässyt kasvamaan täyteen pituuteensa ja alistanut valtaansa luonnon, jolta voitiin ulosmitata (se ei antanut armopaloja) myös aineellista hyvinvointia, joka kommunismin koitettua olisi rajatonta: edes rahaa ei enää olisi, kun jokainen sai ammentaa yhteisestä laarista kaikkea materiaalista hyvyyttä tarpeidensa mukaan. Ei mammonan tavoittelulle enää tarvitsisi kenenkään uhrata elämäänsä ja arvojaan.

     Aineellinen hyvinvointi ilman poroporvarillisuutta näkyikin jo pilkistävän yhteiskunnasta sieltä täältä. Esimerkiksi stahanovilaiset työläiset saattoivat omalla työllään ansaita niin paljon, että kykenivät hankkimaan auton kuljettajineen.

     Selvää oli, että he olivat myös suuria korkeakulttuurin ystäviä, tunsivat Puškinin runot läpikotaisin ja lähettivät tyttärensä pianotunneille. Moni rustasi runojakin ja kirjoitti proosaa. Insinöörin tiedot yhtyivät heillä älymystön kulttuuritasoon ja työläisen luokkatietoisuuteen.

     Kommunismin aineelliseen hyvinvointiin kuului myös niin sanottu ylellisyys, jota  ennen vainruhtinaat ja kapitalistit aikoinaan saivat nauttia. Markkinoille tuli nyt kaviaaria ja samppanjaa ja muitakin hienouksia hajuvesistä silkkisukkiin.

     Lehdet kuvasivat sankarillisia uusia miehiä ja naisia myös entisten eliittiurheilujen parissa: harrastettiin purjehdusta ja ratsastusta, autoilua, laskuvarjohyppyjä ja lentämistä. Niistä oli myös sotilaallista hyötyä.

     Mutta oleellista oli uuden ihmisen luominen. Uusi ihminen oli se yli-ihminen eli vanhan aatamin tilalle kehittynyt Ihminen isolla I:llä, jonka tulemista sosialistit olivat julistaneet jo sata vuotta. Venäjällä siitä oli kirjoittanut erityisesti Nikolai Tšernyševski, jonka teos ”Mitä on tehtävä?” oli Leninin suuri herättäjä ja peruskokemus. Hän kertoi ymmärtäneensä sen merkityksen vasta kuuden lukemisen jälkeen.

     Yli-ihmisen julistaja Tšernyšeski joka tapauksessa oli (ks. Vihavainen: Haun yli-ihmisen kasvot tulokset ). Siitä puhuivat myös esimerkiksi Trotski ja jopa Buharin. Kun vallankumous vapauttaisi Ihmisen (suurella alkukirjaimella), alkaisi syntyä valtavia määriä neroja, kun ihmisyys saisi kaikkialla kasvaa täyteen mittaansa.

     No, eihän tämäkään utopia suinkaan huono ollut pyrkimystensä puolesta. Asia muutti luonnettaan, kun päämäärään pyrittiin totalitaarisella pakkovallalla ja uskottiin ehdottomasti tunnettavan ne lainomaisuudet, jotka yhteiskuntaa ja luontoa hallitsevat.

     Tässä sopii kai muistuttaa siitäkin, että kommunismin päämääränä oli maksimaalinen vapaus. Leninin, kuten anarkistien mielestä tämä merkitsi valtion eli väkivaltakoneiston tuhoamista. Lenin muotoili asian siten, että kommunisteilla oli anarkistien kanssa yhteinen päämäärä, mutta keinot poikkesivat roisistaan. Kommunisteilla ne perustuivat tieteeseen…

     Utopian toteuttamisessa kävi hieman samoin kuin tunnetussa tarinassa, jossa hiiri oli kissalle räätälinä ja yritti ensin ommella pukua. Kun se ei onnistunut, siirryttiin yrittämään takkia, sen jälkeen liivejä ja lopulta tupakkakukkaroa.

     Näin tuppaa käymään, kun ihminen luulee tuntevansa maailman pohjiaan myöten, olipa sitten kyseessä yhteiskunnan, ilmaston tai ihmisluonnon muuttaminen. Hybris tuottaa arvaamattomia seurauksia.

     Hyvät päämäärät ovat kuitenkin aina hyviä ja Ihminen isolla I:llä on yhä arvokas ihanne. Keinojen kanssa pitää vain olla varuillaan, niistä saattaa liian helposti tulla itsetarkoitus.