Ydinperhe, kirjojen määrä ja
tekoäly
Leo Tolstoi väitti kaikkien onnellisten
perheiden muistuttavan toisiaan, mutta ei täsmentänyt, mitä se tarkoitti.
Itse voisin kuvitella, että sellaisessa
perheessä keskeinen asia on rakkaus, halu tuottaa muille perheen jäsenille
onnea ja ottaa huomioon heidän tarpeensa ja toivomuksensa. Sellaiseen yleensä
vastataan samalla mitalla.
Mikäli sen sijaan joku kokee olevansa aina
saamapuolella ja kyttää mahdollisia menetyksiään suhteessa omiin
(tunne)investointeihinsa saattaa koko yhteisö olla tuomittu jossakin vaiheessa
romahtamaan. Ainakin siitä voi muodostua itse rakennettu helvetti, joka tuottaa
tasapainottomia jälkeläisiä.
Kirjallisuudessa tällaisen perheen karikatyyri
esitettiin jo Ibsenin ”Nukkekodissa” ja sen jälkeen tuollaisesta asetelmasta on
tullut normaali oletus ja narsistisen uhriutujan loputon innoituksen lähde.
Heteroseksuaalinen ydinperhe on toki ollut
jo toistasataa vuotta kaikkien radikaalien vihan kohteena siksi, että sen on
katsottu toteuttavan ja tuottavan niin sanottua pikkuporvarillisuutta.
Pikkuporvarillisuuden taas on tulkittu
merkitsevän ihmisen alhaisimpien perusviettien toteutumista: itsekkyyttä, joka
ilmenee omien läheisten pitämisenä maailman napana (vrt. Vihavainen:
Haun keihäsmiehet tulokset ).
Mutta ei siitä sen enempää. Tässä voi
todeta, että perheen hävittäminen mainittiin jo Marxin ja Engelsin pamfletissa ”Kommunistisen
puolueen manifesti” vuonna 1848 ja että se oli myös Neuvostoliitossa rakennetun
sosialismin päämääränä siihen saakka, kunnes Stalin käänsi koko asian päälaelleen
ja teki ydinperheestä sosialismin perussolun. Vuoden 1936 perhelait säädettiin
tämän mukaisiksi.
Mutta toimiiko ydinperhe enää oikeasti? Senkin
rooli on muuttunut yhteiskunnan kehittyessä ja toisin kuin vielä pari
sukupolvea sitten, nyt on jo normin mukaista panna lapset yhteiskunnan
hoidettaviksi jo pienestä pitäen ja kun molemmat puolisot käyvät töissä, se on
jopa ainoa mahdollisuus.
Kapitalismi on itse tuhonnut perheen,
kuten jo Kommunistisessa manifestissa melko ennenaikaisesti väitettiin. Tehoton
kotitalous on käytännössä hävitetty ja perhe ”ruokailulaitoksena” (Strindberg)
on myös jo pelkkä varjo entisestään.
Joka tapauksessa perhe on yhä se, jonka
piirissä pääasiassa tuotetaan uusia kansalaisia, sikäli uin tuotetaan. Lapsia
ei vielä Aldous Huxleyn ”Uljaan uuden maailman” tapaan tuoteta erityisissä
laitoksissa, vaan jokaisella on jopa oma äiti. Huxleyn dystopiassa koko tuo
sanakin oli tullut säädyttömäksi…
Näyttää siltä, että nykyään normina olevassa
ajattelusa sana ”äiti” on myös jo tullut säädyttömäksi, hieman samaan tapaan
kuin ”tyttö” tai ”poika”. ”Äidin” sijasta puhutaan ”synnyttävästä henkilöstä”, jota
saatetaan myös kutsua ”isäksi”. Ehkäpä tässä on jotakin järkeä ja ehkäpä ei.
Itse kunkin on syytä ratkaista asia ihan omilla aivoillaan.
Tällaisista asioista kirjoittaessa on
syytä olla varovainen, ettei joutuisi oikeuteen syytettynä ”vihapuheesta”, jota
koskeva pykälä on rikoslaissa osana ”Sotarikoksia ja ihmisyyttä vastaan tehtyjä
rikoksia” käsittelevässä laissa.
Kuten
olemme taas hiljattain saaneet nähdä, pykälän soveltaminen on tulkintakysymys
ja sitä voidaan käyttää hyvinkin väljästi juuri internetissä julkaistujen
tekstin kohdalla.
Huomasin aikoinaan, kauan sitten
kirjoittaneeni eräästä artikkelista, jossa puhuttiin perheen roolista lasten
menestykselle elämässä.
Miten tuollainen menestys mitataan, on
kysymys sinänsä. Luultavasti menestyneiksi luokitellut eivät ainakaan ole narkomaaneja
ja taparikollisia, jotka asuvat slummeissa tai vankiloissa. Normaali
keskiluokkainen hyvin toimeentuleva perhe lienee pakko katsoa menestyneeksi. Amerikkalaista
tapaa mitata ihmisten arvoa dollarien määrällä voi sen sijaan pitää kieroutuneena.
Vanhaa tekstiäni lukiessa huomasin, että
siinä mainituissa tutkimuksissa oli havaittu kodissa olleiden kirjojen määrän
korreloivan merkittävästi tulevan menestyksen kanssa.
Tämä herättää erinäisiä kysymyksiä tänä
tekoälyn aikakautena, jolloin muodikkaat perheet heittävät kirjansa ja kirjahyllynsä
tykkänään pois koko taloudestaan ja koululaitoksessakin on hurahdettu
samanlaiseen hybrikseen.
Mitä kirjojen määrä kodissa tänään
ennustaa onnellisen ja tasapainoisen elämän suhteen muutaman vuosikymmenen
päästä, jää nähtäväksi. On ehkä mahdollista, että tekoäly avaa portit tyhmimpien
vallalle, joka itse asiassa onkin jo saattanut alkaa. Miksipä kukaan ajattelisi
omilla aivoillaan, jos sen voi teettää jollakin muulla?
Entä miksi ylläpitää perhettä, jos se
tarjoaa paljon vaivaa ja vähän kiksejä ja vain jarruttaa etenemistä
uraputkella?
Näitä voi miettiä. Tässä nyt joka
tapauksessa vanha blogi, joka on kirjoitettu ennen tekoälyn läpimurtoa jokapäiväiseen
elämäämme, mutta kuitenkin aikana, jolloin kirjat jo olivat jääneet pois muodista:
sunnuntai 23.
kesäkuuta 2013
Hupenevan
tasa-arvon haasteet
Vastasyntyneisiin ihmislapsiin on usein
liitetty monenlaisia ominaisuuksia. Jotkut olettavat heidän syntyvät ”vapaina”
ja ”tasa-arvoisina”, jotkut arvelevat heidän muistuttavan tyhjiä tauluja ja
jotkut peräti julistavat heidän olevan ateisteja.
Viimeksi mainittu väite saattaa oikeasti
kuulua huumorin piiriin, mutta tiedän, että monet puhuvat synnynnäisestä
”tasa-arvosta” täysin vakavissaan ja ovat valmiit puolustamaan tätä
aksiomaattisena pitämäänsä totuutta kaikin rehellisin ja jopa epärehellisin
keinoin. Kysymys on näet sen luokan asiasta, jollaisia sanotaan elämää
suuremmiksi. Kuten jumalallista ilmoitusta, tällaista totuutta puolustetaan
keinoja kaihtamatta.
Hieno ajatus tasa-arvo onkin. Jos se
tarkoittaa sitä, ettei ketään saa syntyperänsä takia sortaa, vihata eikä
vähätellä, voi tälle asialle vain aplodeerata. Jokaisellahan on ihmisarvo, joka
ei riipu esimerkiksi hänen kyvyistään, suvustaan tai asemastaan
Luulen, että a priori jokainen
ansaitsee osansa siitä pyhästä kunnioituksesta, jota tunnemme ihmiselämän
mysteeriä kohtaan. En kylläkään tiedä, miten asian perustelevat ne, joiden
mielestä mitään pyhää ei ole olemassa. Ehkäpä perusteena voisi olla jokaisen
yksilön potentiaalinen nautintojen määrä, mutta tässä taidamme olla
vaarallisella tiellä, siellä tulee jo pyöveli vastaan, ainakin vanhoja ukkoja…
Mutta yhtä kaikki, niin pian kuin lapsi
hieman kasvaa, havaitsemme hänen menettävän tasa-arvonsa muun vertaisryhmän
kanssa. Aikuisena ihmiset ovatkin jo sitten kovin eriarvoisia eikä asia ole
koskaan korjaantunut yhteiskunnan massiivisillakaan toimenpiteillä, kuten
pakollisen tasapäistävällä koululaitoksella.
Eriarvoisuudella tarkoitan tässä erilaista
yhteiskunnallista ja taloudellista menestystä. Sehän nyt ei lainkaan liity
varsinaiseen ihmisarvoon, mutta kun tällainen puhetapa on tullut tavaksi, niin
menköön nyt tässäkin.
Historioitsija Jerry Z. Muller on Foreign
Affairs-lehden maalis-hutikuun numerossa analysoinut tasa-arvon ongelmaa
erilaisten tuotantotapojen vallitessa. Kuten tunnettua, miesten aiemmin
nauttima suhteellinen etu, joka perustui ruumiinvoimiin, on tietoyhteiskunnassa
menettänyt merkityksensä. Tärkeämmäksi on noussut sosiaalinen pääoma, johon
liittyy sekä kognitiivisia että sosiaalisia ja moraalisia taitoja ja kykyjä.
Tämä on nostanut naisten potentiaalia työelämässä.
Naiset ovat kaikissa kehittyneissä
yhteiskunnissa olleet kovassa nousussa, kun taas tietty ryhmä miehiä on
pudonnut ja joutunut kurjistuneeseen asemaan niin työ- kuin
avioliittomarkkinoilla.
Mullerin mielestä on näköharhaa kuvitella
feminismin saaneen aikaan suuria yhteiskunnallisia muutoksia, itse asiassa se
vain heijastelee niitä. Tilanne on siis suunnilleen sama kuin kukolla, joka
luulee auringon nousun johtuvan omasta kiekumisestaan.
Mutta mikäli uskomme Mulleria ja niitä
runsaita tutkimuksia, joihin hän ilmoittaa johtopäätökset perustavansa, ei
feministien kiekuminen ole pelkästään koomista.
Feministit, kuten kaikki itseään
kunnioittavat radikaalit ovat leimanneet ydinperheen vanhanaikaiseksi. Sehän
haittaa yksilön itsetoteutusta ja uusintaa pikkuporvarillisia ja
patriarkaalisia arvoja.
Mahtaako nainen edes löytää todellista
libidoaan pysyvässä heterosuhteessa? Mikäli ei löydä, olemme jo kaikkein
perustavimpien arvojen äärellä ja niiden loukkaaminen tai rienaaminen on varma
ja lyhyt tie arvokonservatiivien, taantumuksen ja äärioikeiston riveihin.
Muller todistelee kirjoituksessaan, että
epätasa-arvo on väistämätöntä. Nyky-yhteiskunnassa pahnanpohjimmaisiksi ovat
alkaneet pudota tietyt miesryhmät. Heidän ohellaan kelkasta jää suhteellisen
tai suhteettoman, mikä on tässä sama asia, suuri osa tietyn etnisen alkuperän
omaavia henkilöitä. Naisiakin joukkoon tummaan tietysti mahtuu runsain mitoin.
Mistä tämä johtuu? Perimmäistä syytä voi
etsiä vaikkapa geeneistä tai voisi, ellei se olisi käytännössä kiellettyä.
Mukana vaikuttavat varmasti kansalliset perinteet ja kuka ties mitkä muut
tekijät. Joka tapauksessa yksi markkeri näyttää nousevan ylitse muiden. Se on
perhe.
Ehjä ydinperhe on lapsen yhteiskunnallisen
tulevaisuuden kannalta ylivoimainen etu. Perheessä ei saada pelkästään
tiedollisia valmiuksia, joita tarvitaan koulussa. Sieltä saadaan myös asenteet,
hyveet, sosiaaliset taidot, lyhyesti sanoen kasvatus.
Perheen varallisuus ennustaa lasten
koulumenestystä, mutta vielä paremmin sitä ennustaa kirjojen määrä perheessä.
Perhe on, kuten kirjoittaja asian ilmaisee, se ”työpaja, jossa inhimillistä
pääomaa valmistetaan”.
Inhimillinen pääoma on tietoyhteiskunnassa
keskeinen resurssi. koulutus on nyt kaikille avointa ja internet tuo valtavan
tietomäärän kaikkien ulottuville. Kysymys on nyt siitä, onko yksilöllä
valmiuksia käyttää tuota tietoa.
Muller toteaa, että avioerot ovat
amerikkalaisen yhteiskunnan ylemmissä kerroksissa kääntyneet laskuun. Alemmissa
ne ovat hyvin yleisiä. Avioerolapsen sosiaalinen ennuste on huono. Erityisesti
tämä pätee poikiin, jotka jäävät äidin hoteisiin. Asiaa pahentaa erityisesti
sarjarakastaja-äiti, joka panostaa itsensä etsimiseen seksuaalisella alueella
Epätasa-arvo näyttää olevan vain
kasvamassa aivan riippumatta siitä, että sen torjumiseen ei ole koskaan
panostettu yhtä paljon. Sikäli kuin asia koskee erilaisia pörssihuijareita ja
heidän tähtitieteellisiä voittojaan, on lääkkeitä etsittävä kansainvälisestä
yhteistyöstä, jotta oikeus ja kohtuus saataisiin edes jossakin määrin
palautettua.
Sikäli kuin asia koskee menestystä
nykyaikaisessa yhteiskunnassa, voidaan tilannetta helpottaa vain hiukan.
Amerikassa kokeillut ”positiivisen” syrjinnän keinot ovat tehottomia ja jopa
vahingollisia.
Voisi tietenkin kuvitella erilaisia
radikaaleja keinoja ydinperheen suosimiseksi -vaikkapa haittaveroa avioeroille.
Luultavasti sellainen olisi pantava myös ns. sateenkaariperheille, vaikka en
tiedä, onko asiasta vielä tutkimuksia. Toistaiseksi tämä siis on vain
ajatuskoe. En vaadi mitään enkä paheksu, kysyn vain.
Joka tapauksessa ”synnynnäisen”
tasa-arvoisuuden ajatus ja vallankin siitä seuraavat johtopäätökset kannattaa
ns. edistyspiireissä miettiä vielä kerran uudelleen.
Maahanmuuton ja nykyisen
avioliittokulttuurin myötä meillekin uhkaa syntyä alaluokka, joka ei ole
nyky-yhteiskunnassa työllistettävissä. Jos sellainen syntyy, niin se
todennäköisesti vetäytyy omiin alakulttuureihinsa ja elää epäsosiaalista elämää
sosiaaliturvan ja laittomien elinkeinojen tuella. Näin on asia monissa Euroopan
maissa ja Amerikassa.
Tiedän, että ne, joiden hallussa on
korkeampi totuus ja jotka luottavat aksiomaattisiin viisauksiin, sanovat, että
meillä ei tapahdu näin. Muistan hyvin, miten se älymystö, joka halusi meillekin
sosialismia, vain nauroi ajatukselle, että se toimisi meillä yhtä huonosti kuin
muuallakin.
Pelkäänpä, että meillä on lupa epäillä,
että sellainen yhteiskuntapolitiikka, joka tasa-arvon nimissä sortaa miehiä ja
kantakansallisuutta ja hehkuttaa moniarvoisten perheiden autuutta, ei
välttämättä tuota sitä hyvää, mitä sillä tavoitellaan. Näin on ainakin muualla
voitu todeta. Miksi asiat olisivat meillä toisin?
Minkähänlainen olisi tekoälyn tuottama Karamazovin veljekset? Ties vaikka lukuelämys.
VastaaPoistaLukeminen ei, kuten sanoit, ole muodissa. Mutta tietokoneellakaan ei voi aina olla. Ja TV on, mainoksineen ja tietokilpailuohjelmineen aivan naurettava.
Olen ilmeisen vanhanaikainen, kun lukeminen on minulle tiedon lisäämisen ohella parasta viihdettä.
"tekoäly avaa portit tyhmimpien vallalle, joka itse asiassa onkin jo saattanut alkaa. Miksipä kukaan ajattelisi omilla aivoillaan, jos sen voi teettää jollakin muulla?"
VastaaPoistaVähentää se ainakin yleissivistystä: mietin aamulla konserttia radiosta kuunnellessani, mikä tyylilaji seurasi barokkia (taiteessa rokokoo), parilla klikkauksella selvisi, että rokokoo tai klassismi. Samoin mietin taannoin, mitä olisi latinaksi palauttamalla tuhosi. Kone, johon on tullut tekoäly käänsi heti ja vieläpä jäsensi. Pelottavaa.
"Feministit, kuten kaikki itseään kunnioittavat radikaalit ovat leimanneet ydinperheen vanhanaikaiseksi. Sehän haittaa yksilön itsetoteutusta...
VastaaPoistaEhjä ydinperhe on lapsen yhteiskunnallisen tulevaisuuden kannalta ylivoimainen etu. Perheessä ei saada pelkästään tiedollisia valmiuksia, joita tarvitaan koulussa. Sieltä saadaan myös asenteet, hyveet, sosiaaliset taidot, lyhyesti sanoen kasvatus."
Tässä mielessä voisi jopa ajatella, että maahanmuuttajissa on toivo: heillä on ym perinteinen perhekäsitys ja roolijako. Kun länsimaiset naiset ovat enimmäkseen hylänneet hoito- ja uusintamistyön monimuotoisen libidon ja uran edistämiseksi, voisiko ajatella, että perinteisessä ydinperheessä tasapainoisiksi kasvaneet toisen sukupolven maahanmuuttajat, joita ovat omaksuneet natiivitason kielen ja koulutuksen sekä ovat nälkäisiä menestykselle, voivat elvyttää Euroopan. Toki he tuovat mukaan myös vierasta kulttuuria ja tapoja, mutta niinhän on aina ollut, uudet asiat ovat korvanneet vanhat asiat, ikuista on vain muutos.
Saahan sitä haaveilla....
Suomessakin on deittipalstoilla nähty musliminaisia. Profiilikuvissa näillä on hijabi. Nämä haaveilevat länsimaisesta lammasmaisesta itsensä kadottaneesta miehestä joka kääntyisi muslimiksi ja elättäisi jonkun mamu miehen siittämät lapset. Tehden siinä sivussa vielä kotityötkin. Samanlaista tahatonta komiikkaa oli aasialaisen naisen jolla on jo ennestään lapsi ilmoituksessa jossa hän kertoo "haluavansa miehen joka elättää perheensä". Eli miehen joka suostuisi elättämään toisen miehen siittämän lapsen;D Parasta vaimomateriaalia mamu naisista oli taannoin Hesarissa haastatellun suomi-sudan pariskunnan vaimo. Hän kertoi kotimaassaan olevan huonon vaimon merkki ja hirveä häpeä naisen perheelle jos mies joutuu tekemään kotitöitä. Ei ollut kehdannut aluksi edes kertoa sukulaisilleen suomimiehen tekevän kotitöitä. Naisen uskontoa jutussa ei mainuttu mutta tuolla alueella on ortodoksinen patriarkaatti. Vielä pitää mainita virolaisnainen joka ilmoituksessaan etsii miestä mutta on näitä omatoimisia naisia jotka ovat hankkineet lapsen kravattisonnin avustukselle. Eli tuon nainen etsii elättäjää jonkun toisen miehen geneettiselle perimälle. Nämä ns itselliset äidit ovatkin länsimaisennaisen itsekkyyden ja hedonismin huipennus. Mies pääsisi siittämään mutta sen jälkeen häntä tarvittaisiin vain elatusmaksujen maksajaksi ja ennalta sovittuihin tapaamisiin. En tiedä onko tällä maalla enää toivoa. Kelvollista vaimomateriaalia ei taida olla enää kuin lestadiolaisuuden eri haaroja edustavissa liikkeissä ym perinteisisiä korostavissa kritillisissä yhteisöissä.
PoistaEsimerkiksi Saksasta ja Itävallasta on toistuvia uutisia, että kouluikäiset lapset eivät osaa saksaa riittävästi pystyäkseen ottamaan opetusta vastaan ja että monissa kaupungeissa, kuten Wienissä, muunkielisiä on ehdoton valtaosa oppilaista. Oppilaat eivät käytä saksaa kotona eivätkä koulussa, koska saksankielisiä samanikäisiä on vain murto-osa kavereista. Lapsethan todellisuudessa oppivat uuden kotimaansa kielen toisilta lapsilta, jos oppivat. Jos sitten ei ymmärrä opetuskieltä, miten sen koulutuksen laita oikein on? Mutta myös Espoossa on jo kahdeksan koulua, joiden oppilasmäärästä yli puolet on muunkielisiä. Ai niin. Koraanikoulussa kyllä opitaan tekstejä arabiaksi, vaikka varsinaista arabian kielen taitoa ei olisikaan.
Poistahttps://www.kansalainen.fi/itavalta-vanhemmat-pakenevat-valtion-kouluista-en-halunnut-katsoa-kun-lapseni-taantuu-suomessa-sama-kehitys/
"Kuten tunnettua, miesten aiemmin nauttima suhteellinen etu, joka perustui ruumiinvoimiin, on tietoyhteiskunnassa menettänyt merkityksensä. Tärkeämmäksi on noussut sosiaalinen pääoma, johon liittyy sekä kognitiivisia että sosiaalisia ja moraalisia taitoja ja kykyjä. Tämä on nostanut naisten potentiaalia työelämässä.
VastaaPoistaNaiset ovat kaikissa kehittyneissä yhteiskunnissa olleet kovassa nousussa, kun taas tietty ryhmä miehiä on pudonnut ja joutunut kurjistuneeseen asemaan niin työ- kuin avioliittomarkkinoilla."
Tässä on lyhyesti tiivistetty koko nykyisen länsimaisen yhteiskunnan ydinongelma.
Mutta ei hätää: kun budjettipäällikkö Niemelä ja pääministeri Orpo peräänkuuluttavat hoivavastuun siirtämistä perheille, herää kysymys ketkä sen tekevät...
"Muller toteaa, että avioerot ovat amerikkalaisen yhteiskunnan ylemmissä kerroksissa kääntyneet laskuun. Alemmissa ne ovat hyvin yleisiä. Avioerolapsen sosiaalinen ennuste on huono. Erityisesti tämä pätee poikiin, jotka jäävät äidin hoteisiin. Asiaa pahentaa erityisesti sarjarakastaja-äiti, joka panostaa itsensä etsimiseen seksuaalisella alueella"
VastaaPoistaOnko määritelty tilastoihin eri kirkkokunnat ja vaikuttaako ihonväripolitikointi? Olettaisi katolilaisten jonkin verran vierastavan avioeroa tuo kun joissain on ollut heillä lainsäädännössäkin että sitä ei saa.
Kuinka vahvasti talous taas ohjaa lapsia sijoitusperheisiin. Tämä oli jossain kohtaa vähän mediassa yllä, saman ilmiön saattoi huomata myös Suomessa.
Ei ydinperhe mihinkään katoa. Tämä nykyisin länsimaissa vallitseva tilanne voi ehkä olla vain ohimenevä vaihe. Uraputket ja vapaa seksi ovat ihan mukavia, mutta mitäs sitten, kun uraputki katkeaa äkillisesti ja seksuaalinen markkina-arvo pienenee ja elämälle pitäisi etsiä jotain tarkoitusta.
VastaaPoistaPerhe harvemmin katoaa ympäriltä ja se yleensä toimii tukiverkkona silloin kun muu elämä ympärillä antaa jonkin kovan iskun vyön alle.
Vielä on näkemättä, että millaisen yhteiskunnan tuottaa malli, missä ydinperhe on selkeästi vähemmistönä.
Nähdäkseni on myös paljon lesbo -ja homopareja, jotka haluavat omaksua ydinperhe-mallin sovelletuin osin.
Muistaakseni se oli BBC:n monipuolisesti sivistynyt Horizon-tiedetoimituksen esimies Gordon Rattray Taylor, joka teoksessaan "Rethink" käsitteli juuri tuollaisia havaintoja kuin se että onnellisimpia ja menetyneitäkin olivat perheet, joissa oli mittava kirjahylly. Tuollaisia asioita oli 70-luvulle tultaessa tutkittukin, yritetty jäljittää niitä ydinperheen ominaisuuksia joilta kasvaa mukavasti pärjääviä lapsia, mutta mitään "syy-seurraussuihteella määriteltäviä" sääntöjä ei onnistuttu löytämään. Sen sijaan tutkijat eivät malttaneet jättää mainitsematta, että kyvykkäiden ja menestyneiden lasten kodeissa vallitsi tunnistettava, ihan tietynlainen, mutta täsmällisesti määriteltäväksi mahdoton "kodin henki".
VastaaPoistaFreudilaisittain tuollaiset havainnot on houkuttelevaa sijoittaa meille ihmisille lajityypillisiin ominaisuuksiin, kuten jokaisen yksilön varhaisessa lapsuudessa vaikuttavaan symbioottiseen äitisuhteeseen. Lajimme jälkeläisillä on todella muihin nisäkkäisiin nähden aivan poikkeuksellisen pitkä lapsuus, joka tosin on aineellisesti hyvinvoivassa länsimaailmassa vaarallisella tavalla koko ajan "lyhenemään päin" (Neil Postman), ja jostain kummallisesta syystä jopa ihmistieteilijöidemme visioissa nykyisin nähdään "kehityksen" nopeus pelkkänä hyveenä, ja jopa "älykkyystesteissä" mitataan suorituksen nopeuksia ikään kuin kyse olisi sadan metrin juoksukilpailusta.
Olikohan se juuri G R Taylor, joka ehdotti testiksi sitä kuinka nopeasti viulistiksi aikova pystyy soittamaan minuuttivalssin? Vai oliko se Maija-Riitta Ollila?
Wittgenstein pyrki erikoisella tavalla käyttämään välimerkkejä siten, että lukemisen nopeus hidastuisi. Marshall McLuhanin pohjalta aukeaa lajinkehityksellinen visio, joka nostaa eurooppalaiselle kulttuuripiirille ominaisen äännekirjoituksen arvaamattomaann arvoon juuri siksi, että se opettaa tietoisuutemme hidastamaan
ja hallitsemaan tajunnallista aikaa. Kirjoitettu teksti itsessään jo rekrytoi näköaistin ja silmän kognitiiviset resrssit, ja esimerkiksi syvyysperspektiivin hahmottaminen ja lineaarinen ajantaju ovat mitä ilmeisimmin samaa kognitiivista kehitystä. Puhumattakaan siitä miten nimenomaan uuden ajan erityiset, visuaalisen mieltämisen pohjalle syntyneet tajunnalliset -- hahmonmuodostukselliset -- jäsennykset olivat kartesiolaisen rationaalisuuden, empirismin, luonnontieteiden, tekniikan ja teollisen hyvinvoinnin edellytyksiä.
Jos euroopplalaiselle kultuuripiirille ja erityisesti uudelle ajalle ominaisen visuaalisen mieltämisen totaalista vastakohtaa etsittäisiin, se olisi jokin primitiivis-uskonnollinen perinne, jossa edelleen vallitsisi kulttuurinen kuvakielto.
Ja sitten se vaikein juttu: kysykäämme me eurooppalaiset nyt kaikki itseltämämme, mitä virkaa on sellaisella -- lajihistoriallisesti mahdollisella, ja historiallisesti ihan erityisen kulttuurin ihan erityisessä kehitysvaiheessa ihan erityisillä kognitiivisilla ehdoilla saavuttamasta -- aineellisen hyvinvoinnin ideaalista, joka nyt pelkästään noituu ymmärrystämme, estää meitä ymmärtämästä lajimme hyviä ja huonoja puolia, estää meitä edes tavoittelemasta meille ihanteellista "kohtuullisuutta" (Aristoteles), ja antaa käsiimme vain jatkuvan juoksukilpailun reaktiivista tyydytystä tuottavien houkutusten perässä -- jatkuvasti yhä symbioottisemmaksi kouristuvan otteen aineellisesta omistamisesta, sokeammaksi kasvavan individualismin identiteettikriiseineen, yhä sokeamman narsistisen empatian kulttuurirelativistisine harhoineen, yhä mustavalkoisemmiksi käyvät sateekaari-idealogiat?