Ihminen isolla
I:llä
Tapahtuipa kerran neljännesvuosisata
sitten Pietarissa eräässä projektini seminaarissa, että kun pidin omaa
esitelmääni, kuulijoita rupesi silminnähtävästi huvittamaan.
Kuitenkin olin vain puhunut Maksim Gorkin
ajattelusta ja siitä perustavanlaatuisesta erottelusta, jonka hän teki ”poroporvarin”
ja ”Ihmisen” (isolla kirjaimella) välille.
Tämä Ihminen isolla alkukirjaimella
oli se aristotelista ihmisen olemusta toteuttava olento, jossa hänessä piilevä
hyvä vapautui: Ihminen (Isolla I:llä) oli sankari, altruisti, keksijä,
marttyyri, jos niin tarvittiin, jalo ja luova olento, jolle kaikki lajitoverit
olivat rakkaita ja varmaankin myös toisten lajien edustajat. Hän lienee
muistuttanut suuresti Erich Frommin ”genitaalis-produktiivista”
persoonallisuutta.
Isolla
I:llä kirjoitettu eli täyteen mittaansa kehittynyt ihminen oli poroporvarin (meštšanin)
vastakohta. Tuolle viimemainitulle otukselle, jota oikeastaan olisi venäjäksi
voinut nimittää ali-ihmiseksi (nedotšelovek) oli tässä maailmassa tärkeää vain
hänen oma etunsa ja sen lisäksi korkeintaan oma perhe ja suku.
Poroporvari ajatteli vain hyötyä,
erityisesti omaansa. Kun Ihminen neroudessaan keksi vaikkapa tulen, käytti
poroporvari sitä vain makuuhuoneensa valaisemiseen, kun Ihminen keksi äänen
tallentamisen, käytti poroporvari sitä renkutusten kuuntelemiseen, kun Ihminen
keksi röntgensäteet, käytti poroporvari niitä vain omaisuutensa suojelemiseen
ja niin edelleen ja niin edelleen.
Gorkille poroporvari oli kaiken
kulttuuripyrkimyksen vastakohta. Poroporvarille maailma oli vain oman kurjan tyydytyksen
väline. Yhteiskunnassa poroporvaristoa edusti Venäjällä sen talopoikaisluokka
(!) ja juuri siksi kansalaissota oli ollut niin eläimellisen raakaa ja
vandalismin kyllästämää.
Ihmiskunnan ja erityisesti Venäjän toivo
oli vain työväessä, joka kukistaisi talonpoikaiston ja tulisi sen tilalle maan
teollistuessa. Näin ajatteli Gorki ja tämä oli se syy, miksi hän tunnetusti
kannatti kollektivisointia erityisen lämpimästi: talonpoika oli poroporvarillisuuden
lähteenä hävitettävä, että Ihminen isolla I:llä voisi päästä valtaan.
Kuten aluksi mainitsin, kun kerroin
esitelmässäni tästä aiheesta huomasin ihmeekseni outoa hihittelyä, vaikka asia
oli mielestäni sekä vakava että tärkeä ja esitykseni tosiasioiden mukainen.
Sittemmin minulle kerrottiin, että olisi pitänyt
sanoa ”ihminen suurella alkukirjaimella” (tšelovek s bolšoj bukvoj). Sen sijasta
olin sanonut ”Tšelovek s bolšym Tš”. Kuulija assosioi tämän tš-kirjaimen välittömästi
sanaan tšlen, joka tarkoittaa jäsentä ja on myös erityisen miehisen jäsenen
normaali synonyymi.
No, eipä tuossa suurta vahinkoa liene
tapahtunut, ehkäpä se vain ryyditti kukaties kuivaa esitelmää. Itse asia kyllä
ainakin tuli ymmärretyksi.
Ja itse asia olikin hyvin tärkeä. Gorki
toki oli melkoisessa määrin yksityisajattelija myös tuossa ”poroporvaristoa”
(meštšanstvo) koskevan dogmin kohdalla, mutta ongelma vaivasi kaikkia.
Oikeat, viralliset ideologit puhuivat
ennen muuta ”pikkuporvaristosta” (melkaja buržuazija), vaikka kyllä tuo ”poroporvarillisuuden”
käsite hiipi vahvasti myös virallisen ideologian piiriin ja muodosti siellä
aika hankalan kysymyksen, joka näytti uhmaavan itse marxismi-leninismin pyhiä
lakeja, jotka selittivät kaiken.
Poroporvarillisuutta saattoi näet löytyä
aivan mistä tahansa, myös työväenluokasta ja jopa sen itselleen nostamista
johtajista. Miten tämä perisynnin kaltainen pahe ylipäätään sitten saattoi olla
tuhottavissa?
Voimalla ja väkivallallahan valtaan
päässyt ideologia uskoi kaiken olevan ratkaistavissa ja niinpä ainakin voitiin
yksityisen edun tavoittelu ja siihen liittyvä yritteliäisyys säätää ankarasti
rangaistaviksi. Se nyt auttoi minkä auttoi ja loput voitiin aina niin
sanoakseni reilusti valehdella. Joka tapauksesa jälkeä syntyi.
Jo 1930-luvun lopulla, kun sosialistinen
yhteiskunta oli julistettu rakennetuksi, alkoi taistelu (kaikkihan voitiin
saavuttaa vain taistelulla eikä mitään ilman sitä) siirtymisestä kohti kommunismia.
Kommunismissa ihminen isolla I:llä oli
päässyt kasvamaan täyteen pituuteensa ja alistanut valtaansa luonnon, jolta
voitiin ulosmitata (se ei antanut armopaloja) myös aineellista hyvinvointia,
joka kommunismin koitettua olisi rajatonta: edes rahaa ei enää olisi, kun
jokainen sai ammentaa yhteisestä laarista kaikkea materiaalista hyvyyttä
tarpeidensa mukaan. Ei mammonan tavoittelulle enää tarvitsisi kenenkään uhrata elämäänsä
ja arvojaan.
Aineellinen hyvinvointi ilman poroporvarillisuutta
näkyikin jo pilkistävän yhteiskunnasta sieltä täältä. Esimerkiksi
stahanovilaiset työläiset saattoivat omalla työllään ansaita niin paljon, että
kykenivät hankkimaan auton kuljettajineen.
Selvää oli, että he olivat myös suuria
korkeakulttuurin ystäviä, tunsivat Puškinin runot läpikotaisin ja lähettivät
tyttärensä pianotunneille. Moni rustasi runojakin ja kirjoitti proosaa.
Insinöörin tiedot yhtyivät heillä älymystön kulttuuritasoon ja työläisen
luokkatietoisuuteen.
Kommunismin aineelliseen hyvinvointiin
kuului myös niin sanottu ylellisyys, jota ennen vainruhtinaat ja kapitalistit aikoinaan
saivat nauttia. Markkinoille tuli nyt kaviaaria ja samppanjaa ja muitakin
hienouksia hajuvesistä silkkisukkiin.
Lehdet kuvasivat sankarillisia uusia miehiä
ja naisia myös entisten eliittiurheilujen parissa: harrastettiin purjehdusta ja
ratsastusta, autoilua, laskuvarjohyppyjä ja lentämistä. Niistä oli myös
sotilaallista hyötyä.
Mutta oleellista oli uuden ihmisen
luominen. Uusi ihminen oli se yli-ihminen eli vanhan aatamin tilalle kehittynyt
Ihminen isolla I:llä, jonka tulemista sosialistit olivat julistaneet jo sata
vuotta. Venäjällä siitä oli kirjoittanut erityisesti Nikolai Tšernyševski,
jonka teos ”Mitä on tehtävä?” oli Leninin suuri herättäjä ja peruskokemus. Hän
kertoi ymmärtäneensä sen merkityksen vasta kuuden lukemisen jälkeen.
Yli-ihmisen julistaja Tšernyšeski joka tapauksessa
oli (ks. Vihavainen:
Haun yli-ihmisen kasvot tulokset ). Siitä puhuivat myös esimerkiksi Trotski
ja jopa Buharin. Kun vallankumous vapauttaisi Ihmisen (suurella alkukirjaimella),
alkaisi syntyä valtavia määriä neroja, kun ihmisyys saisi kaikkialla kasvaa
täyteen mittaansa.
No, eihän tämäkään utopia suinkaan huono
ollut pyrkimystensä puolesta. Asia muutti luonnettaan, kun päämäärään pyrittiin
totalitaarisella pakkovallalla ja uskottiin ehdottomasti tunnettavan ne
lainomaisuudet, jotka yhteiskuntaa ja luontoa hallitsevat.
Tässä sopii kai muistuttaa siitäkin, että kommunismin
päämääränä oli maksimaalinen vapaus. Leninin, kuten anarkistien mielestä tämä
merkitsi valtion eli väkivaltakoneiston tuhoamista. Lenin muotoili asian siten,
että kommunisteilla oli anarkistien kanssa yhteinen päämäärä, mutta keinot
poikkesivat roisistaan. Kommunisteilla ne perustuivat tieteeseen…
Utopian toteuttamisessa kävi hieman samoin
kuin tunnetussa tarinassa, jossa hiiri oli kissalle räätälinä ja yritti ensin
ommella pukua. Kun se ei onnistunut, siirryttiin yrittämään takkia, sen jälkeen
liivejä ja lopulta tupakkakukkaroa.
Näin tuppaa käymään, kun ihminen luulee
tuntevansa maailman pohjiaan myöten, olipa sitten kyseessä yhteiskunnan,
ilmaston tai ihmisluonnon muuttaminen. Hybris tuottaa arvaamattomia seurauksia.
Hyvät päämäärät ovat kuitenkin aina hyviä
ja Ihminen isolla I:llä on yhä arvokas ihanne. Keinojen kanssa pitää vain olla
varuillaan, niistä saattaa liian helposti tulla itsetarkoitus.
"Tämä Ihminen isolla alkukirjaimella oli se aristotelista ihmisen olemusta toteuttava olento, jossa hänessä piilevä hyvä vapautui: Ihminen (Isolla I:llä) oli sankari, altruisti, keksijä, marttyyri, jos niin tarvittiin, jalo ja luova olento, jolle kaikki lajitoverit olivat rakkaita ja varmaankin myös toisten lajien edustajat. ...Poroporvari ajatteli vain hyötyä, erityisesti omaansa...Kun vallankumous vapauttaisi Ihmisen (suurella alkukirjaimella), alkaisi syntyä valtavia määriä neroja, kun ihmisyys saisi kaikkialla kasvaa täyteen mittaansa.
VastaaPoistaUtopian toteuttamisessa kävi hieman samoin kuin tunnetussa tarinassa, jossa hiiri oli kissalle räätälinä ja yritti ensin ommella pukua. Kun se ei onnistunut, siirryttiin yrittämään takkia, sen jälkeen liivejä ja lopulta tupakkakukkaroa.
Näin tuppaa käymään, kun ihminen luulee tuntevansa maailman pohjiaan myöten, olipa sitten kyseessä yhteiskunnan, ilmaston tai ihmisluonnon muuttaminen. Hybris tuottaa arvaamattomia seurauksia.
Hyvät päämäärät ovat kuitenkin aina hyviä ja Ihminen isolla I:llä on yhä arvokas ihanne. Keinojen kanssa pitää vain olla varuillaan, niistä saattaa liian helposti tulla itsetarkoitus."
Tässä blogissa on erinomaisesti tiivistetty kommunistisen, mutta myös kaikkien muiden totalitaaristen utopioiden ongelma niiden toteuttajiksi l. kaadereiksi tarvittaisiin noita epäitsekkäitä (yli-)Ihmisiä, mutta säännönmukaisesti näyttää käyvän niin, että ylimpään johtoon valikoituu säälimättömiä fanaatikkoja ja keskiportaaseen byrokraattisia poroporvareita. Kun repressiotakaan ei jakseta ylläpitää määrättömästi ja ylimäksi vallankäyttäjäksi valikoituu poroporvari (Breznev), systeemin romahdus on lähellä.
Seuraisiko yllä olevasta, että paras mahdollinen (optimaalinen) yhteiskuntamuoto saavutettaisiin järjestelmällä, joka rakentuu olettamalla jokainen ihminen poroporvariksi, mutta luomalla juuri tuosta syystä kaikelle vallankäytölle rajoittavia elementtejä (check and balances).
Päivi Räsäsen syntymäpaikaksi on merkitty ihannepaikka Sonkajärvi. Syksyllä siellä pidetään suuri kirjallisuustapahtuma. Aikoinaan paikallisen sielunhoitajan poika oli nimeltään Mikael, pyhissä teksteissä kaikkein suurin ajattelija, kristittyjen ja juutalaisten omakseen Kreikassa ottama Mikael. Ennakkotietona kirjoitetaan lehdissä itä- ja pohjoissuomen korkeakoulut lyötävän syksyllä yhteen. Opetusministeri osaa.
VastaaPoista"Kommunismin aineelliseen hyvinvointiin kuului myös niin sanottu ylellisyys, jota ennen vainruhtinaat ja kapitalistit aikoinaan saivat nauttia."
VastaaPoistaTodellisuudessa tällaista ylellisyyttä kaupoissa oli vain Moskovassa ja Pietarissa/Leningradissa. Jos muualla haluttiin voita, juustoa, lihaa, makkaraa, yms., niin piti junilla matkustaa ostoksiin ja jonot olivat valtavat.
Ei ole varmaankin mikään ihme, että vuonna 1970 Moskova perusti Suomen kommunistiseen puolueeseen sisäisen opposition, taistolaisuuden. Taistolaiset puolustivat Neukkua teki se mitä tahansa ja missä tahansa, ja saivat Moskovasta paljon dollareita. Näin toteutettiin niin sanottu "bezzavetnaja predannost'" (varaukseton uskollisuus).
Ihan maalaisjärkikin sen kertoo: jos kaikki olisivat yli-ihmisiä siis ajattelisivat ja toimisivat oikein, kaikki ajattelisivat ja toimisivat samalla tavalla. Siirryttäisiin siis eräänlaiseen totalitarismiin. Tämä tosin on karkeistus eikä huomioi maailman abstraktia moniulotteisuutta ja mahdollisuutta päästä useita polkuja pitkin samaan päämäärään.
VastaaPoistaOikotietä onneen etsivät totalitaristit kuitenkin ovat pakotettuja tarttumaan tuohon karkeistukseen, koska he tarvitsevat reseptin. Muuten esiin tulee revisionistisia Trotskeja ja kerettiläisiä, jotka sotkevat kaiken, ja tietenkin yksinkertaisen uskonsa menettäneitä poroporvareiksi muuttuneita.
Ihmisen kouliminen ajattelevaksi ei kelpaa totalitaristeille, jotka haluavat nähdä tulokset ja kunnian omana elinaikanaan. Varsinkaan se ei kelpaa sellaisessa totalitarismissa, jossa resepti onneen on julistettu pyhäksi.
Lenin nauroi, kun hänelle ehdotettiin venäläisten tietoisuuden rauhanomaista kohottamista lukutaitokamppanjalla.
Toki se kampanja pidettiin ja suuri olikin.
PoistaToki niin, puolue toteutti sen sitten, kun pystyi kontrolloimaan, mitä ihmiset lukevat. Avoin ja kehittävä ideologinen kilpailu sosialidemokraatteja ja revisionisteja kohtaan ei puoluetta ja varsinkaan Stalinia kiinnostanut. Tästä syntyivätkin sitten irvokkaat ryhmäkuntalaiset syytökset milloin vasemmisto-opportunismista ja milloin oikeisto-opportunismista, kun joku ehdotti jotain alhaalta päin lähtevää vastoin puoluejohdon linjaa. Lukutaitoa tarvittiin vain leninistis-stalinistisen valtio- ja puolueuskon kohottamiseen ja tietenkin nykyaikaisen varusteluteollisuuden luomiseen.
Poista