Aineellisen tuotannon jälkeen
John Steinbeck, Torstai on toivoa
täynnä. Suomentanut Jouko Linturi. Tammi 1955, 259 s. (Sweet Thursday 1954)
Tämän Steinbeckin romaanin ensimmäistä
osaa ei ole suomennettu, mutta sen nimi on Cannery Row, mikä siis viittaa
säilyketehtaan katuun. Tässä kirjassa säilykkeiden tuotanto on jo loppunut, kun
kalat lähiseudulta ryöstökalastettiin sodan aikana olemattomiin. Jäljellä ovat
lähinnä ihmiset, joilla enimmäkseen ei ole suhdetta aineelliseen tuotantoon.
Tämä ei tarkoita, ettei aineettomia hyödykkeitä
tuotettaisi. Alan ehdoton keskus näyttää olevan bordelli nimeltä Karhulippu.
Sen tytöt rahastavat etenkin paikalliseen satamaan aina silloin tällöin saapuvia
miehistöjä ja sinne juhlimaan saapuvia klubeja, siis myyvät sisällöntuotannon
palveluita, erityisesti hyvinvointipalveluita (vrt. Vihavainen:
Haun maria pettersson tulokset ).
Muitakin palveluita paikkakunnalla on, ainakin
joku ruokala ja kauppapuoti ja paikallisen poliisin palkka tulee kai valtiolta,
ehkä osavaltiolta.
Niukkaahan se elämä on tämän kirjan kuvauksen
mukaan, vaikka tuskin säilyketehdaskaan tarjosi mahdollisuuksia rikastumiselle,
ainakaan työläisilleen.
Tämä palvelukeskeisyys joka tapauksessa
tuo mieleen nyky-Suomen ja tarkemmin sanoen vielä entisen kotikatuni, Ruoholahdenkadun
Helsingissä. Sen täyttävät koko pituudeltaan erilaiset hemmottelulaitokset,
parturi-kampaamoita lienee kahden käden sormilla laskettava määrä, samoin kuin
hierontalaitoksia. Lisäksi on pari ravintolaa ja sekatavarakauppa. Entisessä
tupakkatehtaan talossa toimii nyt ainakin ravintola.
Ruoholahdenkatu kuuluu hyvinvoivaan
Helsinkiin ja keskittyy hyvinvointipalveluihin, jotka ovat enemmän tai vähemmän
tarpeettomia eli luksusta. Tupakan tuotannon loppuminen lienee kaikkien
kannalta myönteinen ilmiö. Voimme ihan hyvin elää palvelemalla toisiamme,
esimerkiksi pesemällä toistemme paitoja, se näyttää todistavan.
Salinas ja Monterey, jonne Steinbeckin
tarina sijoittuu, ovat myös ihan oikeita paikkakuntia ja edellinen kuuluu
nykyään olevan erityisen kallis paikka asua, mikä tuntuisi viittaavan
poikkeuksellisen korkeaan aineelliseen hyvinvointiin. Tässä kirjassa ihmiset
ovat välittömästi sodan jälkeen varsin köyhiä ja silmiinpistävästi kaikki myös
juoppoja.
Kirjassa on tuskin montakaan sivua, jolla
ei kuvattaisi ryyppäämistä, joka usein meni äärimmäisyyteenkin. Se ei
kuitenkaan näytä olevan ongelma, ongelmaksi saattaa sen sijaan tulla niiden
lanttien löytäminen, joilla voisi ostaa pullon-pari ”vanhoja tenniskenkiä”, eli
halpaa viskiä, joka haisee sikunaöljylle, hieman kuten vanhat kengätkin.
Seudun ehdoton keskipiste on siis bordelli
ja sen johtajatar on monessa suhteesa mallikelpoinen ihminen, jonka moraalissa
ei ole mitään vikaa.
Samaa voi sanoa useimmista muistakin kirjan
henkilöistä, mutta yli muiden on tohtori, joka on meribiologi ja tunnetaan
siitä, että hän pystyy aina auttamaan muita silloin, kun tarvitaan.
Itse asiassa useimmat näyttävät olevan
tohtorille jonkinlaisessa kiitollisuudenvelassa ja kun tämä masentuu,
päätellään, että hänet on naitettava ja niinpä laaditaan nerokas suunnitelma
hänen ja bordelliin saapuneen uuden, moraaliltaan erityisen nuhteettoman tytön
saattamisesta yksiin leipiin.
Kukkohan ei käskien laula ja suuri
suunnitelma näyttää jo menevän myttyyn, kunnes muuan vähämielinen tohtorin
ihailija onnistuu tekemään asiasta totta.
En pilaa tarinaa kertomalla siitä sen
enempää. Luulen, että se on joskus tehonnut nimenomaan henkilögalleriansa
takia. Niin sanotun alaluokan nostaminen näyttämölle ja romaanien
päähenkilöiksi ei ollut mikään uusi asia sodan jälkeen, mutta ainakin Steinbieckin
tapauksessa se näyttää olleen toimiva ratkaisu. Toki hän kuvasi muitakin elämänpiirejä.
Steinbeckistä olen ennenkin kirjoittanut (ks.
Vihavainen:
Haun steinbeck tulokset ) ja muistutan siitä, että hän herätti aikoinaan
huomiota ensin vasemmistolaisuudellaan ja sitten puolustamalla Vietnamin sotaa.
Talvisodan aikana hän kannatti ”Terijoen hallitusta” eli siis itse asiassa
Stalinia, kuten niin monet muutkin asioita mielestään paremmin tuntevat
kulttuurihenkilöt.
Meille 1960-luvun lukiolaisille Steinbeck
oli hyvinkin tuttu ja jouduimme lukemaan niin ”Vihan hedelmät” kuin ”Hiiriä ja
ihmisiä” ja ainakin katsomaan elokuvan ”Eedenistä itään”. Eiväthän ne hassumpia
olleetkaan.
Menetteleehän tämäkin romaani, vaikka se
minusta ei näytäkään erityisen syvälliseltä. Yhtä kaikki, jos elämässä keskeistä
on ryyppääminen, niin onhan sekin yksi elämänpiiri, jos taas huoraaminen, niin
onhan siinäkin mahdollisuus elää paremmin tai huonommin. Se, joka kaipaa
Dostojevskia, löytää kyllä hänenkin kirjansa kirjastoista. Ainakin vielä.
"Voimme ihan hyvin elää palvelemalla toisiamme, esimerkiksi pesemällä toistemme paitoja, se näyttää todistavan."
VastaaPoistaTekisi silloin mieli kysyä marksilaisittain "kuka kenen".
Toisaalta tarkemmin mietityttänyt ei tuo niin hullua sittenkään ole: jos tarvitaan prosentista viitteen tekemän korkeampaa suunnittelua ja ajattelua ja kymmenestä viiteentoista todelliseen aineelliseen tuotantoon, lopuille ihmisille pitää löytyä mielekkäänä pidettävää puuhastelua. Kun kaikista ei voi tehdä byrokraattejakaan, miksipä tuollainen "palvelutuotanto", mukaanluettuna juopottelu jollain tuella, voisi toimia sellaisena.
Itse asiassa utopian aineellinen perusta alkaa olla luotu. Kaikkien onnellisuus on siis mahdollista, mutta mitä se tarkoittaa?
PoistaJuopottelu on yksi tapa yrittää sen saavuttamista ja huumeet toinen. Ne eivät näytä oikein toimivan.
Nykyään harvemmin kuulee puhuttavan yli-ihmisen luomisesta tämän nykyisen tilalle.
Leninin rajattomasti ihailema Nikolai Tshernyshevski sen sijaan piti sitä ykkösasiana. Tähän tapaan hän maalaili uutta elämää kirjassaan "Mitä on tehtävä?":
Millainen olisi tuleva yli-ihminen? Tšernyševski kertoi jo tuntevansa useitakin tällaisia ihmisiä. He olivat keskenään hyvin erilaisia, mutta kaikille yhteistä oli, että he olivat jollakin tavalla naurettavia. Naurettavuus tietenkin johtui siitä, saattaa lukija päätellä, että heitä tarkkailevan ”vanhan” ihmisen silmissä he olivat niin erilaisia ja kiinnittivät huomionsa kummallisiin asioihin. Kunnon poroporvarihan lähti siitä, että jokainen ajaa omaa etuaan ja sortaa muita kun saa tilaisuuden, mutta nämä käyttäytyivät toisin. Uusien ihmisten määrä oli koko ajan lisääntymässä ja jossakin vaiheessa he muodostaisivat enemmistön, arveli Tšernyševski.
Uusia ihmisiä oli montaa erilaista astetta. Teoksessa ”Mitä on tehtävä?” edustaa korkeinta astetta Rahmetov, joka on askeetti ja ”synkkämielinen”. Synkkyys johtuu häntä ympäröivän yhteiskunnan tasosta, hyvään pyrkivän ihmisen se pakotti sellaiseksi. Muuten hän laskisi leikkiä ja nauraisi, tanssisi ja laulaisi. Romaanin päähenkilöt Kirsanov ja Vera Pavlovna suhtautuivat uudella tavalla tovereihinsa ja puolisoihinsa. He luopuivat partneristaan tarvittaessa eivätkä pitäneet sitä minään sankaruutena. Heistä se oli yksikertaisesti luonnollista, toisin kuin poroporvareista, jotka eivät ymmärtäneet uusia ihmisiä ja siksi pelkäsivät, että noilta ”moraalittomilta” saattoi odottaa mitä tahansa.
Tulevalla Venäjällä kuitenkin vielä heitä korkeammat ihmiset olisivat vallitsevina. Päähenkilön, Vera Pavlovnan neljännessä unessa tuota ihmeellistä maata ja sen asukkaita kuvataan verhotuin, mutta lumoavin sanakääntein. Tuleva uusi maailma ei ole vain sähkövalon ja alumiinin maailma, oleellinen uutuus siellä on uusi yhteiselämä, joka näyttää suurelta fourierlaiselta kommuunilta tai sellaisten yhdistelmältä. Uusi Venäjä ei ole pelkästään ”siellä, missä ovat Odessa ja Herson”, vaan kaikkialla.
Ihmiset ovat tulevaisuuden maassa terveitä ja voimakkaita ruumiillisen työn ansiosta. Heidän aikansa kuluu työn- ja nautinnontäyteisessä elämässä: teattereissa, luentosaleissa ja kirjastoissa. Jotkut kävelevät puistoissa tai istuvat huoneissaan joko yksin tai lasten parissa… ”mutta suurin osa, niin, suurin osa --- se on salaisuuteni. Näit salissa, kuinka heitä lähti ja tuli. Näit. että heidän poskensa hehkuivat ja silmänsä loistivat. He lähtivät minun viettelemänäni, sillä täällä jokaisen miehen ja naisen huoneessa on minun kotinit, niissä säilyy salaisuuteni, oviverhot ja upeat matot imevät äänet niin, että siellä on hiljaista ja siellä piilee salaisuus. He palasivat koska minä palautin heidät salaisuuksieni valtakunnasta hilpeän huvittelun humuun. Täällä hallitsen minä”.
Näin puhuu unessa Vera Pavlovnalle ”vaalea kaunotar”. Hän yhdistää viattomuuden siihen, mitä oli kerran Astartessa ja Afroditessa, hänessä on kuitenkin uutta rakastavaisten tasa-arvoisuus ja kaikki ihmisissä on hänen ansiostaan entistä kauniimpaa.
Aikuinen lukija on tietenkin jo ymmärtänyt, että ”vaalea kaunotar” tarkoittaa sukupuolen välistä rakkautta. Hän esittelee vielä asemansa. ”Täällä hallitsen minä. Kaikki täällä tapahtuu minua varten. Työ on tunteiden ja voimien virkistämistä minua silmällä pitäen, ilo on valmistautumista minun palvontaani ja lepoa minun jälkeeni. Minä olen täällä elämän päämäärä, minä olen täällä itse elämä.”
Niin, mitähän se kertoo ajastamme, että mitään yli-ihmishaaveita tai utopioita ei ole, vai lieneekö jossain jo muhimassa vihervasemmistolainen yli-ihminen, joka kirkkain silmin jakaa koko länsimaisen - toisten rakentaman - vaurauden koko maailman köyhille - ja lurjuksille. Askeettikko hän on pakostakin. Jospa se yli-ihmisen luominen epäonnistuneista aikaisemmista yrityksistä huolimatta tällä kertaa onnistuisi...
PoistaCannery Row ja USA:n kalasäilykkeet ovat minulle tuntematon aihepiiri.
VastaaPoistaLihasäilykkeistä sen verran, että kuusi vuotiaana, juuri lukemaan oppineena, ihailin vaarini kattonaulapurkkia. Siinä oli värikkään kirjavasti, ameriikkalaisesti, tekstattuna Texas Roast Beef. Vaari kertoi ottaneensa sen kuolleen neuvostosotilaan repusta. Sisältö oli kuulemma erinomaisen hyvää.
Sattuupi olemaan steinbeckiä hyllyssä muutama, myös tämä mainittu.
VastaaPoistaSattuupi olemaan steinbeckiä hyllyssä muutama, myös tämä mainittu.
VastaaPoistaMiten sattuikin, että kaivoin äskettäin (varmaan kymmenen vuoden jälkeen) hyllystä koko Steinbeckin Monterey-sarjan: Ystävyyden talo, Hyvien ihmisten juhla, Torstai on toivoa täynnä. Terapeuttisen rentouttavaa lukemista raskaamman lomassa (Robert M. Sapolsky: MÄÄRÄTTY. Elämä ilman vapaata tahtoa. Aika tuore Terra Cognitan julkaisu.)
VastaaPoistaEedenistä itään: Mahtava juttu. Jonkinlainen Kainin ja Aabelin myytti sovitettuna 1900-luvun alun Kaliforniaan. Olen sekä lukenut kirjan että nähnyt elokuvan. Taitaa olla ainoa näkemäni James Deanin rooli, mutta kyllä jo sekin riitti nostamaan hänet legendaksi.