Sadan vuoden takaa

 

Russellin futurologia

 

     Bertrand Russelliin muistelmien (vrt. viimeisintä edeltävä blogi) toinen osa on kiinnostava myös sen kannalta, miten kirjoittaja arvioi eri suurvaltoja ja niiden tulevaisuutta.

     Muistelmissa asiat toki yleensä saattavat paljonkin muuttua siitä, mikä aikoinaan oli todellisuutta, mutta Russell käyttää kirjansa strategisissa kohdissa paljon aikalaisdokumentteja, erityisesti kirjeitä, enkä oikein usko, että hän olisi niitä väärentänyt.

     Russellin mielipiteistä koskien Neuvosto-Venäjää ja Leniniä onkin edellä jo ollut puhetta. Vuonna 1920 hän kirjoitti muusalleen Ottoline Morrellille seuraavasti: ”Bolševismi on ahdasta, tyrannimaista byrokratiaa ja sen vakoilusysteemi nokkelampi ja kauhistavampi kuin tsaarin, ja sen aristokratia, jonka muodostavat amerikkalaistuneet juutalaiset, on yhtä röyhkeä ja tunteetonta. Mitään merkkiäkään vapaudesta ei ole jäljellä, ei ajatuksissa, puheessa eikä toiminnassa…”

     Silti kyseessä oli tuolla hetkellä oikea hallitusmuoto Venäjälle. Mikäli kysyi, miten Dostojevskin henkilöt olisivat hallinneet, saattoi asian ymmärtää.

     Paradoksi oli, että venäläiset olivat taitelijoiden kansakuntaa aina yksinkertaisinta talonpoikaa myöten. Bolševikkien päämääränä oli kuitenkin tehdä heistä niin ”toimeliaita ja jenkkimäisiä” kuin mahdollista…

     Ajatus Venäjän ”amerikkalaistamisesta” oli tuohon aikaan voimakkaasti esillä myös Venäjällä ja olen siitä joskus kirjoittanutkin. Amerikkalaisen teknologian avullahan sn Neuvostoliiton valtavaksi paisunut traktoriteollisuuskin rakennettiin ja telaketjutraktorit olivatkin jo viittä vaille valmiita tankkeja.

     Mutta Russellin kritiikki suuntautuu ennen muuta amerikkalaista henkeä vastaan. Yllättävää kyllä, Russell tunsi sen itselleen hyvin vieraaksi huolimatta siitä, että hänen perusarvoihinsa kuuluivat liberalismi ja tietynlainen utilitarismi, joita Yhdysvallat juhlallisesti kumarsi teoriassa ja osin käytännössäkin.

     Vuonna 1930 Russell kirjoitti eräällä tuntemalleen Kiinan-tutkijalle kirjeen, joissa arvioi, että Amerikka on todennäköisesti seuraavien sadan tai kahdensadan vuoden kuluessa tärkeämpi kuin Kiina, mutta sen jälkeen saattaa hyvinkin tulla Kiinan vuoro. Tämä aikana, jolloin USA:n ja Kiinan talouksien ero oli tähtitieteellinen.

     Joka tapauksessa Russell oli huolestunut Amerikasta: ”Teidän maassanne ovat ihmissuhteet uskomattoman vinoutuneita. Meillä on koulussamme (Russell ystävineen ylläpiti yksityiskoulua, jossa kokeiltiin vapaata kasvatusta) joukko amerikkalaisia lapsia, ja minua kummastuttaa, kuinka heikosti heidän äitiensä vaistot toimivat. Kiintymyksen lähde tuntuu kuivuneen. Luultavasti koko länsimainen sivistys tulee kulkemaan samaa tietä ja kaikki meidän länsimaiset rotumme tulevat kuolemaan sukupuuttoon, lukuun ottamatta ehkä espanjalaisia ja portugalilaisia… fyysisen välinpitämättömyyden tulos on se, että lapsi kasvaa tuntien vihaa koko maailmaa kohtaan ja haluaa kunnostautua rikollisena kuten Leopold ja Loeb.”

     Vuodet 1938-1944 Russell vietti joka tapauksessa Amerikassa, jossa hän sai tutustua myös sikäläiseen vahvaan suvaitsemattomuuden perinteeseen. Kun hänet oli valittu New Yorkin City Collegen professoriksi, nostettiin asiasta oikeusjuttu (”noitavaino”), jossa hänen nimityksensä kumottiin sillä perusteella että hän muka kehotti luennoillaan irstauteen ja tunnettiin sen mukaisesta elämäntavasta ja kirjoituksista.

     Itse asiassa Russellä luennoi lähinnä tekeillä olevasta kirjastaan ”Länsimaisen filosofian historia”, josta tuli melkoinen bestseller ja joka on yhä hyvin lukukelpoinen.

     Toki Amerikasta löytyi myös intellektuaalista hyvää seuraa, vaikka kirjoittava kertookin hieman filosofisella tasolla pettyneensä niihin viikottaisiin keskusteluihin, joita hän kävi Einsteinin ja Kurt Gödelin kanssa. Olihan maassa myös merkittäviä filosofeja ja vanhoja ystäviä.

     Tässä vaiheesa Russell oli jo luopunut pasifismistaan ja ymmärsi, että mikäli Saksa voittaisi ja muun muassa miehittäisi Britannian, olisi se samanlainen barbarian alkusooitto kuin se, joka tapahtui antiikista keskiaikaan siirryttäessä.

     Britit olivat pysäyttäneet junansa, kun intialaiset passiivisen vastarinnan kannattajat asettuivat raiteille niiden eteen. Natseilta ei ollut mitään sellaista odotettavissa: ”Natsit novat minusta äärimmäisen vastenmielisiä -julmia, tekpyhiä ja tyhmiä.” He olivat yhtä vihattavia sekä moraalisesti että älyllisesti. Heidät saattoi pysäyttää vain asein.

     Vastaava muutos tapahtui Russellin kasvatusta koskevissa näkemyksissä, kun hän koulua pitäessään sai tutustua lapsiin, jotka usein saattoivat olla hirveitä raakalaisia: mikäli halusi estää heikkojen sortamisen, oli ”käytettävä valtaa hyvin selvästi ja voimakkaasti”.

     Russell oli kirjeenvaihdossa myös Summerhill-koulua pitävän A.S. Neillin kanssa ja tuki tämän toimintaa, mutta ymmärsi, että sen laatuinen vapaa kasvatus oli harharetki. Joka tapauksessa englantilainen typerän väkivallan perinne kasvatuksessa oli barbariaa, joka oli voitettava.

     Russellin suureksi rakkaudeksi kansojen joukossa tuli Kiina, jossa hän vietti vuoden kutsuttuna luennoitsijana. Kirjeistä ilmenee, että hän oli tavattoman kuuluisa ja suosittu sekä Kiinassa että Japanissa, jälkimmäisessä näköjään militarismia vastustavien, mutta monimiljoonaisiksi kuvattujen piirien keskuudessa. Russell nähtiin Aasiassa ennen muuta suurena yhteiskuntafilosofina.

     Russellin mielestä Kiina oli sellainen, kuin Euroopasta olisi voinut tulla, mikäli Ranskan vallankumous olisi jäänyt tapahtumatta. Hän ihaili Kiinan ja oppineiden kiinalaisten hienoa sivistyneisyyttä, vaikka maan suuret kansanjoukot olivat aivan vailla koulutusta ja kannatti sitä, että Englannin Kiinalta Boksarikapinan takia vaatimat korvaukset olisi käytettävä Kiinan koululaitoksen hyväksi.

      Ylemmyyttään kiinalaisiin nähden korostavat, Kiinassa asuvat englantilaiset pölkkypäät Russell kuvaa ympäristöstään täysin eristyneeksi joukoksi, jonka intellektuaalinen taso oli hyvin matala. Harhainen käsitys omasta paremmuudesta tuntuukin olleen brittien sielunsaitrautena kaikkialla.

     Myös Kiinaa uhkasi amerikkalaistuminen, mitä Russell piti kauhistuttavana vaarana. Hänen ystävänsä Joseph Conrad oli samaa mieltä ja kirjoitti kirjeessään vuonna 1922: ”Kylmyys hiipii sieluun etenkin teidän käsitellessänne Amerikan vaikutusta. Se olisi todella kauhea kohtalo Kiinalle tai mille tahansa maalle. Koen teidän kirjanne (The Problem of China) sitä voimakkaammin, kun ainoa toivon säde, jonka te tunnustatte, on kansainvälisen sosialismin eteneminen -ja siihen en minä puolestani pysty liittämään minkäänlaista ratkaisevaa merkitystä…”

     Myös Tšiang Kai-šekin kansallisen liikkeen luonne oli Russellin mielestä jokseenkin pelottava, mutta hän toteaa, ettei englannissa ylipäätäänkyetty ymmärtämään Kiinan uudistamisen tuomia nököaloja: ”Kiina on aina Kiina”. Ja kiinalaisuushan tarkoitti useimmille vuosituhantista pysähtyneisyyttä, jonka toivottomuutta mieletön kirjoitusjärjestelmäkin todisti ja ylläpiti.

     Nyt, sadan vuoden kuluttua tiedämme paljon sellaista, mitä aikalaiset eivät voineet tietää ja ymmärrämme myös, että he eivät välittäneet tietää paljoa sellaistakaan, minkä olisivat voineet. Vanhat dokumentit ovat opettavaisia.