torstai 4. kesäkuuta 2026

Parempaa väkeä

 

Herrasväen keskittymät

 

Eva-Christina Mäkeläinen, Säätyläisten seuraelämä ja tapakulttuuri 1700-luvun jälkipuoliskolla Turussa, Viaporissa ja Savon kartanoalueella. Historiallisia tutkimuksia 86, SHS 1972, 270 s.

 

     Kun aiemmin käsitelty Anna-Maria Åströmin väitöskirja fokusoituu pelkästään Savon kartanoalueelle ja tutkii sen herrasväen elämää, tutkii tämä vanhempi Anna-Christina Mäkeläisen väitöskirja suomalaisen säätyläistön elämää laajemminkin ja mahdollistaa myös eri herrasväen keskittymien vertailun.

     Kuten tunnettua, talonpoika joutui elättämään kaikki, hiirestä kuninkaaseen ja joutilasluokan eli herrasväen olemassaolon mahdollisti vain talonpoikien tuottama ylijäämä. Sen, mitä talonpoika tuotti oman toimentulonsa ja työvoimansa uusintamisen lisäksi, ottivat kruunu ja seurakunnat parhaansa mukaan haltuunsa.

     Talonpoikaisto suhtautui yleensä herrasväkeen nihkeästi, mutta kannatti sen sijaan innokkaasti kuningasta, jossa nähtiin turva riistäjiä ja ketkuja vastaan. Tämä ilmeni hyvin myös Kustaa III:n sodan aikana.

     Kun työn tuottavuus erityisesti Suomen kaltaisessa karussa maassa oli heikkoa, saattoi elätettävän herrasväen määräksi tulla vain kovin pieni prosentti koko kansasta. Kaarlo Wirilander, joka on tutkinut tätä väestöryhmää, laski herrasväen osuudeksi Savon asukkaista 1700-luvun puolivälissä 2,2 prosentiksi.

     Sotien kaltaiset valtavat menoerät saattoivat maan talouden heti raiteiltaan, ellei sotajoukkoa voitu viedä vieraalle maalle elämään ryöstöllä.

     Valtion tehtävänä tuohon aikaan oli itse asiassa melkein ainoastaan kaikenlainen voimankäyttö. Sen ylivoimaisesti suurin kuluerä oli sotalaitos, jonka piiriin kuuluvaa upseeristoa se rahoitti. Sen isäksi tuli muuta hallintoa, oikeuslaitoksesta maanmittaukseen ja muuhun sääntelyyn, joka oli kruunun monopolina.

     Herrasväki koostui aluksi lähes yksinomaan aatelistosta ja jopa korkeimpaan oppineistoon nähden pidettiin hajurakoa. Tilanne kuitenkin vaihteli alueittain ja Turussa, jota Mäkeläinen mielestäni pikein nimittää Suomen pääkaupungiksi, oli myös suhteellisen paljon muuta herrasväkeä. Tilanne myös vähitellen muuttui 1800-luvulle tultaessa.

     Upseeristo oli pitkään kauttaaltaan aatelista ja varjeli huolellisesti omaa sukuun perustuvaa erinomaisuuttaan erottautuen myös alhaissukuisista rikkaista, joita etenkin 1800-luvun puolella alkoi ilmaantua yhä enemmän. Keskinäisiäkin rajoja aateliston sisällä löytyi etenkin Viaporin suunnalta, mutta ei Savosta.

     Papisto oli kauan lähes ainoa oppinut sääty harvalukuisten tuomarien ja lääkärien ohella. Sillä oli oma verotuslaitoksensa ja parhaimmillaan pappi oli eräänlainen oman valtakuntansa ruhtinas, kuten Matti Klinge kaunopuheisesti asia ilmaisee. Turussa prelaatteja ja oppineita oli ajan oloissa Akatemian ansiosta suhteellisen paljon, Viaporin-Helsingin suunnalla taas vähän. Herrasväkeen papitkin hyväksyttiin.

     Tuon ajan herrasväen ja herrasväkikulttuurin kannalta oli keskeisen tärkeää, ettei kuningas vakituisesti asustanut Suomessa, kuten Mäkeläinen toteaa. Adolf Fredrik vieraili täällä kerran ja Kustaa III montakin kertaa, viimeinen kuninkaamme Kustaa IV Adolf hänkin vain kerran. Kaksi jälkimmäistä osasi vähän suomeakin ja hurmasi talonpojat sillä.

     Toki meiltäkin käytiin Tukholmassa ja valtiopäiville mentiin Savostakin. Jotkut toimivat poikaiässä hovipaašeina ja jotkut pääsivät jopa kuninkaan suosikeiksi, kuten tallimestari Munck Rantasalmelta tai Kustaa Mauri Armfelt Åminnestä. Tyttäriäkin lähetettiin Tukholmaan hienoja tapoja ja kieliä oppimaan.

     Mutta kun maassa ei ollut hovia, niin ei ollut. Matka Turusta Tukholmaan oli ”lyhyt” ja kesäaikaan se suotuisilla tuulilla taittui muutamassa päivässä, mutta keskimäärin se vei toistakymmentä vuorokautta. Kelirikkoajat, vastatuulet ja myrskyt olivat vielä erikseen. Tapulikaupunki Loviisastakin oli Savon sydämeen usean päivän matka, eikä sekään mikään metropoli ollut.

     Suomessa oli 1700-luvulla ja 1800-luvun ensi puoliskolla siis lähinnä kolme herrasväen keskittymää: Turku, Viapori-Helsinki ja Savon kartanoalue.

     Näistä Turku oli monipuolisin ja ajan oloissa merkittävä. 10 000:n asukaslukukin suosi ammattien kirjavuutta ja kauppaa. Toki ulkomaankauppa vuorityön ohella oli se ala, jolla saattoi rikastua ja myös rikastuttiin.

     Viapori-Helsinki oli täysin sotilasvoittoinen alue. Vuonna 1780 Helsingissä oli 2527 asukasta ja sen varuskunnassa oli lisäksi 1056 sotilasta. Viaporissa asui siihen aikaan lisäksi 3401 asukasta, lähes kaikki sotilaita.

     Viaporin kulttuurista merkitystä on usein korostettu ja olihan siellä salaseura ja aatteita, mutta pitkään aikaan ei juuri lainkaan naisia. Naiset ja heidän ympärilleen kehittynyt kulttuuri taas oli aikakauden ykäluokan elämän kovaa ydintä, johon liittyi hyvien naimakauppojen solmiminen ja omaisuuksien siirtyminen suvulta toiselle.

     Se edellytti naisilta monenlaisia valmiuksia. Miellyttämisen taito oli myös miehillä tärkeä, mutta erityisesti naisille suuntautui maamme ensimmäinen aikakauslehtikin, joka oli nimeltään ”Konsten att rätt behaga”.

     Savo oli alun perin tunnettu Suomen Siperiana, mutta 1700-luvun lopulle tultaessa siitä oli kehittynyt ”pikku Pariisi”, joka hyvinkin kilpaili ajan kulttuurivaikutteiden omaksumisessa Turun ja Viapori-Helsingin kanssa, mutta myös erosi näistä tietyissä suhteissa. Savon imagon paraneminen näyttää aluksi olleen pitkälti Yrjö Maunu Sprengtportenin ansiota.

      Savon prikaatin orkesterin nuotistoa tutkinut Heikki Klemetti joka huomasi  siellä olleen yli 400 kappaleen nuotit ja tokaisi, ettei Joroinen ollut kovinkaan paljon Wieniä jäljessä tällä alalla.

     Hienosteleva puhuttelu myös ja etenkin kirjeissä oli tärkeä taito. Yksinomaan aatelisneitosia kunnioitettiin nimityksellä neiti, fröken. Joroisissa kuuluu käytetyn myös sanontaa ”Välborna jungfru”. Mamselliksi sanottiin naimatonta aatelisperheen tytärtä.

     Aito ranskalaisessa muodossa mademoiselleiksi kutsuttiin sivistyneitä, aatelittomia ja naimattomia säätyläisneitosia. Vihityistä ”rouvista” käytettiin ”madamen” titteliä hyvin harvoin ja se viittasi lähinnä porvarisrouvaan.

     Seremoniat olivat usein komeita ja kirjoittaja kertoo serkusten Kustaa III:n ja Katariina II:n kilpailleen niiden komeudessa. Lehdethän välittivät tietoja myös seremonioista. 128 tykinlaukauksen tervehdys kuninkaalle oli vielä tavanomainen juhlallisissa yhteyksissä. Menipä siinäkin usieta säkillisiä kallisarvoista ruutia.

     Seremoniat myös aatelisten omassa keskuudessa olivat usein perusteellisia ja juhlat monipäiväisiä. Nukkumaan saatettiin joutua lattialle. Alkoholia meni runsaasti myös hautajaisissa, jotka usein sisälsivät hilpeitä illanviettoja, joissa nuoriso sai tavata.

     Alkoholin ohella juotiin paljon kahvia, jonka käyttö sitten levisi rahvaankin keskuuteen ja  jota yritettiin kieltää valtion taloutta uhkaavana kuten ylellistä pukeutumistakin. Kustaa III tunnetusti suunnitteli peräti erityisen ruotsalaisen puvun, jossa sallittiin vain niukasti tuontikankaita, mutta todellisuudessa silkkiä käytettiin ja kahvia juotiin käskyjä uhmaten Savossakin.

     Ruokien ja juomien joukossa alkoi olla paljon tuontitavaraa kuten kuivattuja ja tuoreitakin hedelmiä. Niiden viljelystä aloitettiin myös Suomessa herrasväen yrttitarhoissa.

     Muuan uutuus olivat teatterinäytännöt, joita järjestettiin usein pienissä tiloissa, Haapaniemessä koulun ullakollakin. Kiinnostavasti kirjoittaja kertoo, että jonkinlainen teatteri rakennettiin Mikkeliin upseereita varten harjoituskentän lähelle ja että muuan kiertävä teatteriseuruekin vaivautui sinne saakka.

     Näytöksiä amatöörivoimin järjestettiin aika tiuhaan ja lippujen hinnat saatettiin joissakin tapauksissa maksaa jopa luonnontuotteina, kertoo kirjoittaja.

     Suomen herrasväkikeskittymät olivat toisistaan melko lailla erillään jo ajan liikenneolojen takia ja esimerkiksi Itä- ja Länsi-Suomen välillä oli yhteyksiä hyvin vähän esim. naimakauppojen kautta.

     Toki Savostakin käytiin Turun Akatemiassa opiskelemassa, mutta Haapaniemeen tuli kadetteja Länsi-Suomesta vähän, vaikka niitä sinne tuli aina emämaasta saakka. Voineeko sanoa, että vanha Pähkinäkaaren rauhan kulttuuriraja toimi jopa herrasväenkin kohdalla, syystä tai toisesta.

    Tämän kirjan perusaineistoon kuuluu paljon kirjeitä, joilla on merkittävä todistusvoima ja se tarjoaa monien kiinnostavien yksityiskohtien ohella kiinnostavan yleiskatsauksen yhteen aikakauteen, jolloin ranskalainen kulttuuri oli meilläkin voimissaan.

     Hupaisa kyllä, Turun akatemiassa, joka oli klassinen latinakoulu, ei ranskalainen kielimestari kuitenkaan löytänyt yhtään oppilasta tarjotessaan kurssiaan ja joutui menemään kotiopettaksi. Tulevat papit eivät näemmä sujuvasta ranskasta piitanneet, toisin kuin aatelipojat.

     Kuitenkin myös englannin kielen taitoa löytyi juuri akatemian piiristä ja H.G. Porthan opetti myös englantia. Sillähän olikin käyttöä erityisesti kauppiaiden piirissä. Englantilainen kirjallisuus oli kyllä meilläkin tunnettua, mutta yleensä sitä luettiin ranskalaisia käännöksinä, näin myös Shakespearea, joka ranskalaisten klassikoiden jälkeen tuli muotiin.

 

 

 

16 kommenttia:

  1. Periaatteessahan Suomen viimeinen kuningas (venäjän keisarithan olivat "vain" suur-ruhtinaita) oli Kaarle XIII, joka oli "virallisesti" Suomen kuningas 6.6.-17.09.1809 välisen ajan.

    VastaaPoista
  2. Suomen herrasväkikeskittymät olivat toisistaan melko lailla erillään jo ajan liikenneolojen takia ja esimerkiksi Itä- ja Länsi-Suomen välillä oli yhteyksiä hyvin vähän esim. naimakauppojen kautta....Voineeko sanoa, että vanha Pähkinäkaaren rauhan kulttuuriraja toimi jopa herrasväenkin kohdalla, syystä tai toisesta."

    Huomioon ottaen herrasväen vähälukuisuuden ja ym kulttuurirajan tulee väistämättä mieleen sukusiittoisuuden vaarat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki serkusavioliitot lienevät olleet harvinaisia. Itä-Suomen eliitissä oli runsaasti sukuja, joiden juuret olivat eri puolilta Saksaa.

      Poista
    2. Serkusavioliittoihin vaadittiin keisarin lupa vuoteen 1872 saakka.

      Poista
    3. Mitä serkumpaa, sen herkumpaa... Serkusavioliittojen taustalla taisi pitkältikin olla mm. tarve säilyttää omaisuudet ns. suvun piirissä, tosin kääntöpuolena sitten auttamaton sisäsiittoistuminen. Ja näin kun jatketaan sukupolvesta toiseen, niin genetiikan näkökulmasta serkutkin alkavat muistuttaa yhä enemmän eräänlaisia puolisisaruksia, joten eipä ihmekään että myös erilaiset perinnölliset sairaudet ym. haitat ja harmit rikastuvat ja runsastuvat. Tämähän lienee ollut yhtenä hyvinkin merkittävänä tekijänä mm. monien aatelissukujen ns. degeneroitumiseen. Tai vaikka ns. sukupiirteiden muodostumiseen, a´la Habsburgien alahuuli.

      Joten serkusavioliittojen kiellollakin on sikäli ollut kovinkin hyvät perusteet, vaikkei asiayhteyttä perinnöllisyyteen vielä 1800-luvulla täysin tunnettukaan. Ja olisi toki yhä tänäkin päivänä, vaikkakin ainakin tuo ongelma nyt taitaa nykyjään koskettaa etupäässä muita kuin ns. länkkäreitä... No eipä enempiä asian siitä puolesta, ettei lipsahda ns. wihapuheelle. Pikkuserkut ja siitä eteenpäin ovat sitten jo hieman eri asia, sillä harvempi lienee nykyjään edes kaikkia pikkuserkkujaan tullut tavanneeksikaan, joten sen tapainen ns. sekaantuminen voi sitten tapahtua ihan vahingossakin, ja sukulaisuussuhde alkaa muutoinkin olla etäisempi.

      -J.Edgar-

      Poista
    4. "Pähkinäsaaren rauhan kulttuurirajaa" ei taida koskaan ollut olemassakaan. Koko Pähkinäsaaren rauhan raja on lähinnä imaginaarinen. Näin olen ymmärtänyt mm. Jukka Korpelan ja Samu Sarviahon teoksista.

      Totta on, että tuon, no, kuvitellun rajan linjausta noudattaa moni kulttuurinen, taloudellinen, tautiperimään liittyvä yms. jako Idän ja Lännen välillä. Selitystä on kuitenkin etsittävä muista tekijöistä kuin valtiollis-poliittisista. Ilmasto ja topografia selittävät osan mutta eivät kaikkea.

      Poista
    5. No, ehkäpä kukaan ei kuvitellut minunkaan sillä rajalla, saati valtiollisella kuuluvuudella jotakin "selittäneen".

      Poista
    6. Eiköhän selvin selittävä tekijä ole se että alunperin raja vedettiin erämaahan asutumattomalle alueelle.
      Sitten joku Ruotsin kuninkaista (Kustaa Vaasa?) "asutti" savolaisia rajan pohjoispuolelle tyhjälle alueelle.

      Poista
  3. "Alkoholia meni runsaasti myös hautajaisissa, jotka usein sisälsivät hilpeitä illanviettoja, joissa nuoriso sai tavata."

    Kyllä kai alkoholi kuului hautajaisiin muissakin varakkaammissa yhteiskuntapiireissä: kun yhteydet olivat mitkä olivat tilaisuudet (häät,hautajaiset, markkinat jne) olivat useampipäiväisiä ja sukujuhlissa oli tilaisuus käsitellä muitakin tärkeitä asioita. Hautajaisiin kuului sitäpaitsi vainajan muistelu ja mikä - papin lähdettyä - paremmin olisi virvoittanut muistia ja puhetta kuin alkoholi.

    VastaaPoista
  4. Vihavainen, anteeksi ohi aiheen kysymyksen. Mutta onko mielestäsi Samuel Huntingtonin kirja clahs of civilzations nyt enemmän vai vähemmän ajankohtainen kuin 90-luvulla? Tuon mukaanhan ajatus oli, että yhteiskunnan resurssit(vauraus, status, paikat korkean statuksen positioissa yhteiskunnassa) nähtiin nollasummapelinä etnisyyksien/identiteettien/heimolaisuuden kautta ja että yksilöt identioituivat omiin heimoihinsa, ei valtioihi, jossa asuvat.

    Jos tuon Huntigntonin kirjan teesin uskoo, niin sitähän voisi käyttää yhtenä perusteena Venäjän hyökkäykselle Ukrainaan. Venäläiset ehkä pyrkivät luomaan "sivilisaation", jossa "venäläisille" olisi varattu yhteiskunnan korkean statuksen paikat esim. korkeassa asemassa yliopistoissa, päättävissä elimissä, varallisuudessa ja muissa korkea statuksen asemissa. Venäläisyys on tietenkin epämääräinen käsite, koska maassa niin monia kansalaisuuksia.

    Euroopassa ja USA:ssa taas iso eripura siitä, mikä etnisyys/"heimo" saa miehittää korkean statuksen asemat yliopistoissa, liike-elämässä, politiikassa jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä Huntingtonini lukenut, mutta en saanut sitä käsitystä, että siinä olisi normatiivinen näkemys nollasummapeli puolesta.

      Poista
    2. "Venäläiset ehkä pyrkivät luomaan "sivilisaation", jossa "venäläisille" olisi varattu yhteiskunnan korkean statuksen paikat esim. korkeassa asemassa yliopistoissa, päättävissä elimissä, varallisuudessa ja muissa korkea statuksen asemissa. "

      Vanha Venäjä ja Neuvostoliitto olivat tuollaisia monikansallisia imperiumeja. Jälkimmäisessä pelättiin loppuvaiheessa, että venäläiset jäävät vähemmistökansallisuudeksi. Neuvostoliitto hajoaminen tarkoitti sitä, että venäläiset pääsivät isänniksi taloonsa. Pitkällä juoksulla vähemmistöt eivät ole kyenneet hallitsemaan enemmistöjä, joten Putinin käsitys hajoamisesta katastrofina on vähintään kyseenalainen.

      Poista
  5. Huntingtonhan varoitti menemästä vieraan kulttuurin alueelle. Mutta nyt ovat tosiaan yhteiskunnat monikulttuurisia. Kyllä etnisyys ennen pitkää ratkaisee.

    VastaaPoista
  6. "Parempaa väkeä"

    Suomalaiset kuuluvat varmastikin parempaan väkeen, koska jotkut suomalaiset sydämet uskovat totaalisesti sitä, että Bysanttilainen Ryssä ei koskaan voisi/pyrkisi lyödä Suomea ydinaseilla. Ei koskaan. Ja siksi ydinaseita ei tarvitse tuoda Suomeen. Ei koskaan.

    VastaaPoista
  7. "Bysanttilainen Ryssä"

    Venäjän kieltä puhuivat Venäjällä kaksi "kansaa" ja toisena olivat bysanttilaiset. Kun Bysantin (toisen Rooman) pääkaupunki Konstantinopol (silloin maailman suurin kaupunki) oli jo turkkien valloittama, kolmas osa rikkaista ja aristokraateista pakeni Venäjälle ja kolmas osa Italiaan, loput jäivät paikalleen.

    Venäjällä bysanttilaiset toimivat diplomaatteina, koska hallitsivat latinaa. Latina oli silloin diplomatian kieli. Mutta kun Venäjän uudeksi keisariksi tuli bysanttilainen Iivana IV eli Iivana Julma, niin alkoi uusi Venäjä. Iivana Julma perusti surmaryhmänsä ja kaikki venäläiset ruhtinaat tuhottiin, ja tilalle tulivat pääosin tietysti bysanttilaiset. Iivana Julma synnytti myös credon: "Moskova on kolmas Rooma ja neljättä ei pidä tuleman" eli Moskovasta piti tulla koko maailman herra. Ja siitä alkoivatkin massiiviset sodat.

    Karl Marx kirjoitti, että venäläiset aristokraatit Pariisissa kantoivat häntä käsillään vuosina 1843-1844, ja pakollisena yhtestyönä vuonna 1848 syntyikin Karl Marxin ja Friedrich Engelsin nimillä "Kommunistisen puolueen manifesti". Manifesti määräsi, että maailma kuuluu proletariaateille ja että proletaarit suorittavat proletaarisen maailmanvallankumouksen. Näin jatkuivat massiiviset sodat.

    VastaaPoista
  8. Niin, eihän niitä Suuria Sotia ole tokikaan osattu mitenkään eikä millään muotoa käydä ilman itäisen turmeluksen välitöntä myötävaikutusta. Varmaankin 30-vuotinen sotakin oli ns. bysanttilaisten huolella käsikirjoittama ja kauko-ohjaama salaliittohanke...

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Kolmikymmenvuotinen_sota

    Ja osattiinhan toki edes jotakin sieltä tännepäin jo sitäkin ennen:

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Satavuotinen_sota

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Ruusujen_sota

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Ristiretket

    (Merkille pantavana mm. tuo neljäs lajissaan, jonka merkittävimmäksi "saavutukseksi" jäi Konstatinopolin ryöstö, jolla oli oma vaikutuksensa juurikin Bysantin yhä kiihtyvämmäksi käyneeseen lahoamisprosessiin ja valta-asemien menettämiseen.)

    -J.Edgar-

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.