perjantai 19. kesäkuuta 2026

Aitoja makuja aidossa ympäristössä

 

Herkkuekskursio

 

    Opetusministeri Adlercreutz on ollut hyvällä asialla yrittäessään saada koulujen lomia jatketuiksi elokuussa.

     Nykyinen tilanne on aivan vähämielinen. Elokuu on Euroopassa se varsinainen lomakuukausi, mutta Suomessa pannaankin silloin paikat kiinni. Pakkohan se on aktiivisessa iässä elävien vanhempien matkustaa takaisin kaupunkiin saattamaan lapsiaan kouluun.

     Nyt, kesäkuun lopulla alkaa Suomen lomasesonki ja kotimaan turismin aika. Vähän yli kuukauden kuluttua aletaankin sitten jo lopetella ja mikäli joku turisti siitä huolimatta maahamme eksyy, saa hän huomata, että ohjelmanumerot ovat vähissä ja yhä useammat ovet kiinni.

     Perhepurjehtijat, joita Itämeren etelärannikollakin on yhä enemmän, ehtivät kesän mittaan esimerkiksi Saksasta Suomeen, mutta eivät takaisin.

     Heitä varten onkin Tallinnaan rakennettu komea Kakumäen marina huolto- ja säilytyspalveluineen, EU-rahalla arvattavasti. Sinne voi paattinsa jättää mukavasti ja turvallisesti kevättä odottamaan jos sattuu olemaan vähän tuota taskussa. Alkaahan sitä jo moenella olla, puolalaisillakin.

     Kun itse pari vuotta sitten rantauduin elokuussa Kabbölen (ks. Vihavainen: Haun kanisterböle tulokset ) kivaan vierassatamaan, jossa menneinä vuosina oli ravintolalaivakin, sain huomata, että kaikki oli kiinni ja jopa huussikin lukittuna. Siinä tuli tämä suomalainen erikoisuus konkreettisesti vastaan.

     Kysymys on siitä, että turistisesonki on meillä kovin lyhyt jo luonnonolojen takia. Ikään kuin tässä ei olisi jo tarpeeksi, olemme vielä itse sitä lyhentäneet ryhtymällä aloittamaan kouluvuoden jo elokuun puolivälistä. Tämä samaan aikaan, kun kesät näyttävät pitenevän ja paras kesä on vanhaan tapaan vasta juhannuksen jälkeen.

     On uskomatonta, että jokin OAJ:n tapainen etujärjestö näyttää kykenevän sanelemaan kantansa koko eduskunnalle, joka sentään perustuslain komean luonnehdinnan mukaan käyttää maassamme valtiollista valtaa. Yhä useammin se näyttää olevan kykenemätön tekemään selviä linjauksia missään asiassa, ellei se koske jonkinlaisen kiellon määräämistä.

     Noin viikko sitten olin käymässä Visbyssä, jolle turismi on tärkeä elinkeino. Tarjoaahan kaupungin maineikas historia ja sen hyvin säilynyt vanha kaupunki jo sellaisenaan riittävästi kiinnostavia kohteita pariksikin päiväksi. Temaattiset ekskursiot esimerkiksi merirosvouksesta ja viikingeistä, hansasta ja tanskalaisista lisäävät vielä turismin mahdollisuuksia lähes loputtomasti. Ruotsalaisille, suomalaisille, virolaisille, tanskalaisiille, saksalaisille ja muillekin riittää kiinnostavaa historiaa omaankin maahan liittyen.

     Visbyssä on ymmärretty vielä lisäksi myös panostaa ruokaan. Ostin itsekin ekskursion, jossa noin kolmen tunnin aikana käytiin saaren sisäosissa, pistäydyttiin aivan tavanomaisesa pikku kirkossa, johon ei liittynyt mitään dramaattista ja mentiin sitten paikallisen suurtilan meijerin vintille maistelemaan ”Gotlannin makuja”. Kyseessä oli ”makumatka” ja olin ajatellut, että siinä saisi sopivasti myös yhden aterian kuitattua.

     Näin ei ollut. Vintillä odotti kuuden ”makuaseman” eli pikku pöydän tarjoilu, joka käsitti niitä konsulenttien kaikilla messuilla jakamia ruokanäytteitä, joista pääsi perille siitä, miltä maistui se ruoka, jota sitten myytiin purkitettuna kassalla.

     Hyvää ruokaahan se olikin, erityisesti suuresta kiekosta leikattu paikallinen grevé-juusto oli herkullista ja ostin sitä mukaankin. Sen lisäksi oli lampaaseen liittyviä säilykkeitä, sinappeja ja muuta pientä. Kalojakin oli, savustettuja kilohaileja, joita on totuttu ostamaan latvialaisina versioina.

     Ekskursioon liittyi sen jälkeen vielä paluu Visbyhyn ja kävely vanhasa kaupungissa, jolta jäin pois ja kävin sen sijaan paikalisessa, varsin kiinnostavassa museossa ja tuomiokirkossa.

     Joka tapauksessa siis ekskursio, jonka ostin, kesti noin kolme tuntia ja siinä oli samaan pakettiin pantu niin vierailu maaseudulla ja paikallisten tuotteiden myynti, kuin myös kuuluisan vanhan kaupungin hyödyntäminen. Jos joku osio oli hieman tylsä, oli kokonaisuudessa kuitenkin myös huippunsa.

     Ryhmässä oli bussilastillinen eli noin 30 henkeä, eikä se ollut ainut laatuaan. Uskoisinpa, että saman ekskursion teki tuona yhtenä päivänä noin 100 henkeä ja kauppaakin käytiin nelinumeroisella summalla.

    Mikä parasta, järjestäjän kannalta, porukka maksoi itse matkansa ja jopa varsin reilusti, joten ekskursion järjestäjän riski oli olematon ja yrittäjä sai asiaankuuluvia tuloja.

     Mietin silloin sitä, että myös meillä, Suomen lyhyen turistisesongin aikana olisi osattava järjestää vastaavia ekskursioita.

     Esimerkiksi Savonlinnasta voitaisiin siirtyä noin vajaan tunnin matkan päähän vaikkapa bussilla Sulkavan Linnavuorelle tai Kerimäen kirkolle tai Punkaharjun Retrettiin tai laivalla Järvisydämen lomakeskukseen Rantasalmelle, jossa tarjottaisiin kunnon ateria, sellainen, jota ei kaupasta saa ja joka koostuisi paikallisista erikoisuuksista.

      Siihen voitaisiin liittää käynti paikallisessa kirkossa, jossa ei tarvitse mitään erityistä olla. kaukaiselle vieraalle se on joka tapauksessa uutta ja outoa ja tarinoita.

     Tarinat voisivat käsitellä paikasta riippuen vaikkapa ristiretkiaikaa, Pistolekorsien sukua, generalissimus Suvorovia (sitten sodan jälkeen), paikkakunnan roolia 30-vuotisessa sodassa, Haapaniemen sotakoulua, paikallista ”pikku Pariisia”, Parkumäen taistelua ja mitä tahansa historiallista aihetta, viime sotia unohtamatta.

     Toki rauhan toimet ovat niitä, joita me kaikki ennen muuta rakastamme, mutta tarinoita, vallankin selkäpiitä karmivia, tarvitsevat kaikki turistit ja maksavat niistä.

     Homman varsinainen kohokohta olisi kuitenkin tuo tutustuminen paikallisiin makuihin, sellaisiin, joita ei löydy enempää kaupoista kuin ravintoloista.

     Niitä voisivat olla ennen muuta vastapaistetut, ruiskuoreen tehdyt karjalanpiirakat, sekä savolainen ohrarieska munavoilla, ruisleipä, kalakukko ja lanttukukko.

     Tästä tulee mieleeni, että tein eilen ehkä parhaan muikkkukukon, jota olen koskaan syönyt. Sen salaisuus oli näköjään se, että käytin suunnilleen yhtä paljon siankylkeä kuin muikkuja. Kylki oli miedosti savustettua ja vaikutti jotenkin kuivatulta.

      Olin sen osatnut Göteborgin hallista, ehkä tiedä, mikä sen salaisuus itse asiassa oli, mutta tuotekehittelijöiden kannattaa huomioida tämäkin asia. Tämä läski toimi hyvin myös silakkalaatikossa viime viikolla.

     Kaikki nuo tuotteet ovat sellaisia, joita ei parhaimmillaan ja aidoimmillaan turisti löydä nykyisin mistään. Kaikkia niitä voi kuitenkin myös ostaa mukaan.

     Mitä kaloihin tulee, myytävänä pitäisi tietenkin olla myös erilaisia muikkutuotteita, erikoisesti vasta savustettuja muikkuja ja suolattuja muikkuja, joihin on lisätty sioulia jo suolausvaiheessa. Nekin säilyvät viikkoja, mutta niitä ei saa mistään kaupasta.

     Ja jos teemana on kala, pitäisi olla vastasavustettua kalaa: muikkujen ohella ainakin ahventa. Säynävä olisi erikoisherkku.

     Erilaiset laatikot sopivat tietenkin jokaiseen kokonaisuuteen, mainittakoon erityisesti silakka/muikkulaatikko. Jälkiruoaksi erimerkiksi uunijuusto ternimaidosta.

     Silli uusien perunoiden kanssa on mjtä suomalaisin sesonkiruoka ja sitä kannattaa tarjota silloin, kun se on mahdollista.

     Kun kunnon ateria on tavoitteena, sopivat mukaan vielä karjalanpaisti, jossa sian läskiä on mukana reilusti ja sen lisäksi tai vaihtoehtona muikkupaisti eli rantakala, johon ei ole lisätty vettä, vaan ainoastaan vlota.

     Tämä ei ole lääkärin, vaan kokin suosittelema ateria, vaikka tietenkin on/pitäisi olla myös selvää, ettei herkullisen kunnon ruon syöminen muutaman kerran vuodessa ketään tapa. Mutta turhapa näitä on selittää niille, jotka elävät siinä primitiivisen mustavalkoisessa maailmassa, jossa jokaisen on valittava puolensa, olipa kyse sitten vaikka kalakukon paistamisesta.

     Mutta oleellista on, että porukka, joka tulee makumatkalle on saatava kokoon ja sitä myös asjanmukaisesti rahastettava. Ei liikaa eikä liian vähän. Ryhmiä kannattaa koota alustavasti jo talvella ja pitää ilmoittautumisia auki vielä koko kesän, aina syyskuulle saakka. (miellyttävän viileää).

     Miksei myös lokakuu sienineen (kekri!) voisi olla oma sesonkinsa, jonne houkutellaan väkeä Etelä-Eurooppaa myöten. Esimerkiksi italialaiset tuntevat kyllä herkkutatin, mutta täällä se kuuluu aivan toisenlaiseen keittiöön ja sen ohella käytetään paljon muitakin sieniä.

     Myös muikunkutu olisi yksi mahdollinen vuode n kohokohta ja oma sesonkinsa, johon voisi liittää kymmeniä muikkuruokia ja vertailun vuoksi myös silakkaruokia. Nuottaajia on harvassa, mutta nuotanvedon järjestäminen lienee mahdollista, mieluummin kesällä.

     Hirvijahdista ja siihen kuuluvista peijaisista en tässä erikseen  puhukaan. Hirvenmaksalaatikko on sana, joka aiheuttaa kiihtynyttä syljen erittymistä sille, joka tietää, mistä on kyse.

     Se, joka sinänsä vaatimattomien, mutta ainutkertaisten, joskaan ei ehkä ainutlaatuisten historiallisten tarinoiden ja maisemien jälkeen nauttii kunnon asianmukaisesti tehdyn paikallisen aterian, ei varmasti tule pettymään, vaan suosittelee sitä muillekin.

     Tunnelman nostamiseksi kannattaisi tarjota vielä myös ruokaryyppy ja pitää pieni luento sen historiallisesta roolista paikallisessa kulttuurissa. Eiköhän sekin olisi mahdollista?

     Aterian kruunaavat marjapiirakat ja paikallinen marjalikööri.

 

 

4 kommenttia:

  1. Ajankäyttöongelma tuo on, mutta sovittamalla aikaa löytyy.
    Vierassatamien hienoihin ravintoloihin tuskin edes pääsisin maiharit jalassa - en tokikaan tiedä.
    Muikku on verkkokala enkä itse sitä ole harrastanut pitkään aikaan. Parhainta vapaa-aikaa on, kun laittaa kymppiheppaisen peräprutkun tulille ja ajaa luodolle onkimaan sekä virvelöimään. Ateria valmistuu avotulella grillaten, olipa kyseessä hauki tai ahven.
    Noista ruokaryypyistä. En itse uskaltaisi naula päässä veneillä. Ei muuten mutta nuoruuden hurjuus on jäänyt taa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pursiseurojen ravintoloihin pääsee kyllä kaikissa kamppeissa ainakin jollekin puolelle.
      Mutta miten naula päässä veneileminen tähän liittyy?

      Poista
  2. "Nykyinen tilanne on aivan vähämielinen. Elokuu on Euroopassa se varsinainen lomakuukausi, mutta Suomessa pannaankin silloin paikat kiinni."

    Loma-ajat määräytyvät pitkälti säiden mukaan: heinäkuu on Suomen paras ja lämpimin kesäkuukausina, kun taas elokuussa on ainakin keski- ja pohjois-Suomessa syksyn kalseutta. Pitäisikö meidän uhrata paras kesäaika passataksemme ulkomaalaisia. Kyllä Suomen kannattaisi keskittyä korkeamman jalostusarvon tuotteisiin, ei me bulkkituotteilla mukaanluettuna turismi pärjätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se kesäkuu on normaalisti paljon elokuuta kalseampi. Ja vain tyhmälle turismi on bulkkia. Fiksu myy kaiken pitkälle jalostettuna, aina tarinoita myöten.
      Mutta ei se onnistu, jos vain mennään kojuun istumaan.

      Poista

Kirjoita nimellä.