Kaupasta kumppanuuteen
Samaan aikaan, kun Venäjä on saatettu sotakannalle ja sen julkista sanaa
tyhmistetty useinkin chauvinistiseksi perseilyksi, on myös omassa maassamme
taannuttu massapsykoosiin, joka muistuttaa jääkiekkoyleisön älyllistä tasoa.
On ollut kiinnostavaa seurata, miten joukkotiedotusvälineet
ovat omaksuneet uuden tehtävänsä ja suorittavat sitä innokkaasti
pseudototalitaarisen perinteensä mukaisesti. Jo epäilys siitä, että jollakin
voisi olla poikkeavia mielipiteitä, on riittävä syy hänen demonisointiinsa.
Koko kansallinen menneisyytemme,
erityisesti Venäjän-suhteiden kannalta, on nykyajan viisaudella leimattu joko rikolliseksi tai häpeälliseksi,
sikäli kuin ei ole kyse urhoollisista taisteluista, joissa maamme on kunnostautunut.
Riittäähän niitäkin.
Tässä tilanteessa kannattaa muistella aikoja, jolloin meillä oli yhä kaikki
syyt ajatella asioista toisin. Hyvä esimerkki on Sitran vuonna 2005 julkaisema
paperi ”Kaupasta kumppanuuteen”, joka perustui Venäjään suuntautuneiden
liikemiesten, virkamiesten ja tutkijoiden seminaareissa syntyneeseen
aineistoon.
66-sivuisessa paperissa (ks. Kaupasta
kumppanuuteen - Sitra) on napakasti esitettyjen katsausten ohella lyhyet
toimenpidesuositukset kaikille aloille. Venäjästä haluttiin jopa strategista kumppania
ja katsottiin, että Suomella oli koko EU:n piirissä harvinaisen hyvät
edellytykset päästä tässä tavallaan johtavaan asemaan. Euroopan osoittaessa taantumisen
merkkejä Venäjän talous oli sitä paitsi voimakkaassa kasvussa.
En yritä tässä analysoida paperia sen enempää, pistän tähän vain pari
otetta sen yleisluontoisista huomioista ja kehotan lukijaa tutustumaan paperiin
itse edellä olevan linkin kautta.
Tapahtuneen epäsuotuisan kehityksen jyrkkyys ja nopeus ovat hämmästyttäviä.
Sen varsinainen syypää löytyy tietenkin Kremlistä tai siitä bunkkerista, jossa hän
milloinkin piileskelee.
Pohdin aikoinaan, millainen
muistomerkki Putinista tullaan pystyttämään ja osasin jo hieman pelätä sitä,
mettä tässä saattaa käydä kuin Hitlerille, joka ei osannut lopettaa ajoissa
eikä saanut mitään muistomerkkiä (ks. Vihavainen:
Haun hitler patsas tulokset).
Mutta tässä hieman tuon mainitun paperin yhteenvedosta:
”Tulevat vuosikymmenet tuovat
mukanaan suuria haasteita. Globalisaatio etenee ja koettelee myös suomalaisen
yhteiskunnan rakenteita. Suomen talous tarvitsee merkittäviä uusia
kasvusysäyksiä, joiden avulla Suomi voi säilyttää hyvinvointiyhteiskunnan ja
samalla vastata taloudellisen integraation haasteisiin. Ilman taloudellisen
kasvun edellytyksiä hyvinvointiyhteiskunnan perusteet murtuvat.
Venäjä on yksi Euroopan nopeimmin kasvavista
talouksista, ja parhaassa tapauksessa Venäjästä tulee Euroopan talouskasvun tärkeä
lähde. On Suomen etujen mukaista panostaa määrätietoisesti Venäjä-suhteisiinsa
ja edistää suomalaisten yritysten menestymistä Venäjän markkinoilla.”
…….
”Suomalaisilla on vahvaa Venäjän
liiketoimintaosaamista sekä erityisosaamista tietyillä strategisilla aloilla.
Yhdistämällä näitä vahvuuksia Suomi pystyy kehittymään johtavaksi
Venäjä-osaajaksi ainakin logistiikan, metsäteollisuuden, rakentamisen ja
teknologiateollisuuden aloilla.
Suomalaista korkeatasoista Venäjän
liiketoimintaosaamista on pyrittävä hyödyntämään kansallisesti sekä
tuotteistamaan ja kaupallistamaan kansainvälisesti huomattavasti nykyistä
enemmän. ”
……
”Suomessa suuren yleisön
asenteet ja mielikuva Venäjästä ovat osittain vanhojen ennakkoluulojen
värittämiä. Johtavaksi Venäjä-osaajaksi kehittyminen edellyttää, että Suomessa
ymmärretään paremmin kuin kilpailijamaissa, mitä Venäjällä tapahtuu....
Suomen koulutuslaitokset ovat
avainasemassa ennakkoluulojen hälventämisessä. Peruskoulussa tarjotaan
riittävästi perustietoa Venäjästä ja koululaisia innostetaan tutustumaan
Venäjän kieleen ja kulttuuriin. ”
……..
”Suomalaisen
hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitäminen ja kehittäminen edellyttää jatkuvasti
uusia avauksia ja muutoksia sekä julkisella että yksityisellä sektorilla.
Venäjän kehityksen tarjoamat yhteistyömahdollisuudet
voivat hyvinkin olla eräs tärkeä tekijä, jonka avulla Suomi varautuu
tulevaisuuden koetuksiin ja turvaa hyvinvointiyhteiskunnan säilymisen. Suomella
ei ole varaa olla sijoittamatta Venäjään.”
Siinähän sitä oli. Mikäli joku nauraa räkäisesti tässä paperissa
esitetyille ajatuksille, se ei välttämättä todista hänen ylivertaista älykkyyttään,
vaan paljon todennäköisemmin sitä, ettei hänellä ole kykyä ymmärtää historiaa
eli inhimillistä elämää ja sen kehityksen oikkuja.
Juuri nyt, kuten useasti ennenkin historiassa, näyttää siltä, etteivät
sotaa edeltäneiden kaltaiset (vaikka emme, luojan kiitos, itse ole olleetkaan
sodassa) olosuhteet palaa koskaan tai että ne voivat jossakin mielessä palata
vasta monen sukupolven jälkeen.
Sitähän ei kukaan tiedä, mutta historian eli elämän ominaisuuksiin
kuuluu, että se osaa yhä uudelleen yllättää. Toisinaan se yllättää myös
myönteisesti.
Sotilaallinen hyökkäys naapurivaltioon sen itsenäisen olemassaolon totaaliseksi lopettamiseksi pudotti naamiot. Naamion alta paljastuivat sodan kylmät kasvot. Ehkä raaka imperilaismi onkin Venäjän syvin olemus, joka tuossa taas kerran paljastui?
VastaaPoistaIhan heti ei kanattane palata noihin nyt totaalisen naiiveiksi osoittautuneisiin päiväuniin.
Paljon pitää Venäjällä muuttua, todella paljon, ennen kuin siihen voi edes vähän luottaa. Ja silti ikuinen epäilys jää. Ja historian valossa sen on syytäkin jäädä.
Kun ajattelee mitkä olivat lähtökohdat välirauhan 1944 ja Pariisin rauhansopimuksen 1947 aikana ja jälkeen jatkaa elämää siten, että itärajan yli ei enää käyty kovapanosammuntoja, niin tarkastelu tuottaa kenties hyödyllisiä eväitä siihen tilanteeseen, jossa sodankäynti Ukrainassa jossain vaiheessa laantuu.
VastaaPoistaVuoden nolla eli 1944 lähtökohta oli Neuvostoliiton raju maailmanvaltakamppailu toisen eurooppalaisen pakkovaltaisen voiman kesken, ja siihen otteluun olennasena elementtinä liittynyt itäisen Euroopan jako, jossa meillekin oli Suomena allekirjoituksin varattu suuren pelin täydellisen statistin osa. Siis petos (meillä oli valtioiden välinen sopimus sentään saman vuosikymmenen alkuvuosilta), provosoimaton hyökkäys ja tavoite pyyhkäistä 3,8 miljoonainen kansakunta pois kartalta ja kanskuntien joukosta.
Takana oli kuusi sodan vuotta, meillä yli 90.000 hautakumpua, menetetty maakunta, paljon rikottuja ikkunoita ja seiniä, vihan ja katkeuuden täyttämtä vuodet. Ja samoja hukkaan heitettyjä vuosia, ihmiselämiä ja muuta alatyylistä elämää.
Sitten, kuitenkin, jo vuodesta 1944 alkaen uusi vaihe, uudet asetelmat ja uudet keinot elää ja toimia.
Tietenkin lähtökohdat olivat erilaiset kuin nykyään, siis hetkellä jolloin tämä nykyinen sota tavalla tai toisella päättyy: mutta yksi asia on ilmeisen varma: eivät olosuhteet ja lähtökohdat vuonna olleet ainakaan helpommat kuin nykypäivänä ja muutoksen hetkellä vallitsevat.
Sodat leimaavat historian lehtiä tummilla väreillään, mutta historiakirjat myös osoittavat, että siinä missä ajat muuttuvat myös kansakuntien "moodi", se viritys ja tulevaisuushorisontti, jonka sota väänsi rauhanajasta selvästi muuttuneeseen malliin, on vain hakeva uuden muodon ja suunnan.
Tässä on näkyvä elämän ihmeellinen voima.
"Venäjä-huumaa plus asiasta toiseen."
VastaaPoistaNäyttää vähän siltä, että Kiinan taivas on suurempi kuin muilla. Se johtuu varmaankin siitä, että Kiinassa on maailman suurin ja komein puolustusseinämö.
Ei ole mikään ihme, että herra Xi kutsui luokseen keskustelemaan ensin Trumpin ja sitten heti Putinin. Veikkaan, tai oikeastaan olen oikein varma siitä, että siihen kuuluu dialektiikka.
Kaikki tietävät sen, että kun Hitlerin voimat olivat jo Moskovan vieressä, niin USA tuli apuun ja antoi Neuvostoliitolle valtavan määrän sotatarvikkeita, jotka maksettiin takaisin Putinin aikana. Tosin silloin Jumala nosti öljyn hintaa hurjasti ja asia päästiin hoitamaan loppuun asti.
Eikö nyt olekin korkea aika, että USA auttaisi Ukrainaa?
"on myös omassa maassamme taannuttu massapsykoosiin, joka muistuttaa jääkiekkoyleisön älyllistä tasoa.
VastaaPoistaOn ollut kiinnostavaa seurata, miten joukkotiedotusvälineet ovat omaksuneet uuden tehtävänsä ja suorittavat sitä innokkaasti pseudototalitaarisen perinteensä mukaisesti. Jo epäilys siitä, että jollakin voisi olla poikkeavia mielipiteitä, on riittävä syy hänen demonisointiinsa."
Sanoisin kyllä, että ilmassa on pieniä merkkejä siitä, että tuuli on kääntymässä: esim Hesarin päätoimittajan kirjoituksessa nostettiin esiin ajatus, että Venäjän kanssa pitäisi keskustella. Kun Ukrainan sota saadaan loppumaan, en pitäisi mahdottomana, että historia yllättäisi jälleen kerran myönteisesti: raha sen tekee. Eurooppa käyttäisi mielellään hyväkseen kaikki tekosyyt käyttää varustelurahat "parempiin tarkoituksiin".
Venäjällä on ollut, on nyt ja tulee olemaan tulevaisuudessa halu laajentua. Ainoa kysymys on, onko kykyä laajentua. Ei mulla muuta ja sori siitä.
VastaaPoistaKeväällä 2022 "naamiot putosivat" useammassakin kuin yhdessä mielessä. Meillä koto-Suomessa - puhun nyt vain siitä - alkoi emotionaalisesti nopeasti ja rajusti purkautua kaikki mikä yleensä voi näiltä osin purkautua. Ns. johtava päivälehtemme julisti jo seuraavana päivänä, että siihenastinen ulkopoliittinen linjamme (sanotaan nyt Paasikiven - Kekkosen linja, vaikka en oleta nimitykselle löytyvän tästä blogista ainuttakaan kannattajaa) joutaa lopullisesti romutettavaksi tms. Vielä huimapäisempi toimittaja samassa lehdessä vaati, että "nyt" jokaisen suomalaisen on oltava valmis kuolemaan maansa puolesta...
VastaaPoistaTuo kaikkihan on tuhannesti tuttua. "Yksimielisyys ehdoitta" putosi ikään kuin raskaana esirippuna maamme väestön päälle. Historioitsijatkin, menneisyyden tuntijat, tuntuivat kyyristelevän vaieten. Enkä ole pannut merkille, että mikään olisi olennaisesti muuttunut tähän päivään mennessä lukuun ottamatta hetkittäisiä sordinoituja vivahteita.
Kaiken demonisoinnin paineessa kuului sentään jo neljä vuotta sitten ani harva järjen ääni: erittäin kokenut poliitikko (ja historioitsija) varoitti jo alussa siitä sotapsykoosista, joka meillä hetkessä roihahti. Ei oltu ymmärtävinään vaan tulkittiin solvaten suomalaisia "mielisairaiksi" (!) syyttämisestä. Myös tämän blogin isännän, Venäjän ja sen historian tuntijan, teksteissä täällä ja aikakauslehdessä on erottanut terveen, kuohuista vapaan rationaalisuuden. Valopilkut ovat siis olleet todella harvassa.
On turha kiistellä, mikä on "oikein". Asiaa pitäisi mielestäni tarkastella funktionaalisesti: mitä voitettiin? Mikä on Suomen kokonaistila nyt, 2026, verrattuna vuoden 2019 Suomeen.