perjantai 28. elokuuta 2026

Taantumusta?

 

Ajan virtaa vastaan

 

     Aikakausilla on oma luonteensa, kun asiaa sillä silmällä katsoo. Muodit muuttuvat jo nykyään absurdilla nopeudella, mutta se on vain pintaa.

     Vielä hiljattain, ainakin minun ikäluokkani silmin katsoen, puhuttiin paljon ”edistyksestä”, jolla tarkoitettiin sellaista historiallista muutosta, joka suuntautui lainomaisesti kohti yhä korkeampia tasoja. Ihminen saattoi potkia edistystä vastaan, mutta eihän hän sille mitään mahtanut.

     ”Taantumuksellisuudessa” ruumiillistui tässä skenaariossa kaikki pahe -tyhmyys, pahantahtoisuus, epäoikeudenmukaisuus, luokkaetuihin ja privilegioihin takertuminen ja niin edelleen.

     Mutta historian kulkua ei taaksepäin voinut tuupata ja jokainen taantumuksen yritys taistella kehityksen voimia vastaan oli tuhoon tuomittu.

     Venäjällä käytettiin tuohon aikaan paljon sanontaa ”vopreki vremeni” ”ajan virtaa (tai –”suuntaa”) vastaan”. Taisi jossakin johtavassa lehdessä olla sellainen pysyvä otsikkokin, jonka alla kerrottiin kapitalistisen maailman surkuteltavista ilmiöistä.

     ”Ajan suunta” oli Euroopassa vähän aikaa myös kohti erilaisia kansallisia diktatuureja, joita suhteellisen yleisesti pidettiin historian uuden vaiheen ilmentyminä. Suomessa tämä suuntaus lässähti pian, mutta me kuuluimme vähemmistöön. Meillä alan yrittäjät olivat lähinnä koomisia pikku kuppikuntia. Historian logiikka ei ollutkaan sellainen, kuin ne kuvittelivat.

     Se poliittinen voima, joka julisti toimivansa historian mandaatilla, oli tietenkin ennen muuta Neuvostoliitto ja sen kehittämä kommunistinen ideologia, joka korotettiin totuudeksi, ei pelkästään tieteelliseksi, vaan suorastaan supertieteelliseksi. Kaikki tieteet saivat luvan olla sille alisteisia.

     Nyt, kolmannella vuosituhannella JKr. tuo itse asiassa yhä hyvin lähellä sijaitseva aika tuntuu lähes uskomattomalta. Ajan suunta on ainakin länsimaissa jo kauan ollut kohti jonkinlaista ultraliberalismia, jossa palvotaan näkymätöntä kättä ja johon liittyy erilaisia nöyrtymisharjoituksia.

     Länsimaisen kulttuurin vanhat tukipylväät ovat yksi toisensa jälkeen menettäneet prestiisinsä ja suorastaan demonisoitu. Väärinajattelua ja jopa vääriä sanoja sensuroidaan automaattisesti ja oikeuslaitoskin on valjastettu rankaisemaan vanhan kulttuurin mukaisesta käytöksestä.

     Poikkeamista tästä kulttuurisesta virtauksesta voimme havaita tietenkin paitsi länsimaiden ulkopuolella, myös entisen itäblokin piirissä, missä totalitaarisen komennon muodot tunnistetaan yhä herkästi eikä niihin haluta palata.

     Selvimmin ”ajan virtaa vastaan” on nyttemmin toiminut Venäjä, jonka johdon tavoitteena näyttää olevan maansa irrottaminen läntisestä kulttuuripiiristä, joka koetaan mädäksi ja tuhoon tuomituksi.

     Näinhän saattaa toki ollakin, mutta voimme myös muistaa sen, että jo 1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla slavofiilit antoivat länsimaiselle kulttuurille saman tuomion. He olivat kuitenkin pienehkö oppositiohenkinen ryhmä, joka ei maan politiikkaa määrännyt.

     Neuvostoaikanahan sitten paradoksaalisesti julistettiin, että Neuvostoliitto oli astunut sellaiselle tielle, jolle kaikki kansakunnat olivat tuomitut astumaan.  Tieteellinen sosialismi yhdisti koko maailman ja samaan aikaan paradoksaalisesti erotti sen toteuttajan jyrkästi kaikista muista, koska vain siellä oli kyetty pääsemään irti vanhasta ja päästy historian lakien mukaisen edistyksen tielle.

     Tässä skenaariossa Eurooppa ja koko länsi olivat myös rappeutuneita ja nimenomaan sen takia ennen pitkää kypsiä astumaan uuteen historian aiheeseen, sosialismiin. Ajan vaatimuksia vastaan oli turha taistella.

     Myös Saksassa oli tuolloin merkittäväksi paisunut liike, joka niin ikään piti länsimaita rappeutuneina ja julisti en sijaan paluuta avoimeen barbariaan, joka oli edeltänyt rappiota ja päästänyt ”rodun” voimat toteuttamaan itseään. Myös Saksa eristyi kulttuurisesti, sekin kehitti järkyttävän omahyväisyyden ja itsekehun kultin ja antoi kansalaisilleen luvan eläimellistyä.

    Tavallaan se oli ”ajan suuntaa” sekin. Matkijoitahan löytyi lähes kaikkialta, kun poliittista menestystä saatiin.

     Itse asiassa piti kirjoittamani Venäjän koululaitoksesta, joka ainakin meidän näkökulmastamme on nyt kääntynyt ”aikaa vastaan”.

     Olin läheltä katsomassa, kun 2000-luvun alussa Venäjän koululaitosta viilattiin eurooppalaiseen ns. ”Bolognan prosessiin” sopivaksi ja sinnekin kehitettiin omat ylioppilaskirjoitukset. Paljon vastustusta ja suukopua seurasi, en tiedä, mitä saavutettiin, enkä enää edes sitä, mitä nyt on siitä kaikesta jäljellä.

     Joka tapauksessa olin itsekin mukana, kun luotiin suomalais-venäläinen ylirajainen ”yliopisto” CBU (Cross-Border University). Siinä oli myös pieni historian osasto, jonka toiminta osoittautui kovin problemaattiseksi, kun opiskelijoiden olisi pitänyt tehdä gradunsa kumppanimaan historiasta englannin kielellä ja lähteet olivat toisaalta suomeksi ja ruotsiksi ja toisaalta venäjäksi.

     Ideahan oli monessa suhteessa kiitettävä ja sen ajan virtausten mukainen, mutta lyhytikäiseksihän se jäi.

     ”Aikaa vastaan” tai ainakin länsimaisia virtauksia vastaan  nyt kovin pontevasti asettunut Venäjä on sen sijaan viime vuosina kehittänyt omaa kansallista erikoisuuttaan myös koululaitoksen kohdalla.      

     Kuten olemme huomanneet, kouluissa on jo jonkin aikaa sitten aloitettu ”isänmaallinen” opetus, jossa jo ihan pienetkin lapset kasvatetaan sotilaallisiin taitoihin ja hyveisiin. Neuvostoliitostahan tämä on tuttua

    ”Karjalan Sanomien” uusimmasta numerosta huomaan, että koulu on tänä lukuvuonna muuttumassa melko lailla. Alimmilta luokilta vähennetään melkoisesti vieraiden kielten opetusta. Neuvostoliitossahan sitä oli vain tunti viikossa…

     Yhteiskuntaopin opetusta viedään nyt myös alemmille luokille ja siinä kuulemma keskitytään ”todellsiin rakenteisiin”, mitä sillä sitten tarkoitettaneenkaan.

     Historian tuntimäärä kasvaa ja sen oppikurssit tulevat näköjään entistä ankarammin säännellyiksi.

    Uutena oippiaineena tulee kouluihin ”Venäjän hengellinen ja moraalinen kulttuuri”, sitä aletaan opettaa viidenneltä luokalta lähtien. Tavoitteena on nuorten maailmankuvan kehittäminen perinteisten arvojen pohjalta. Lapset tutustuvat muun muassa huomattavien henkilöiden, mukaan lukien ”erikoisoperaation” sankareiden elämään.

    ” Isänmaan turvallisuuden ja puolustuksen perusteet”-oppikurssi jaetaan kahteen jaksoon, joista toinen on ”Hengen turvallisuus” ja toinen ”Perussotilaskoulutus”. Koulutukseen kuuluu myös harjoituksia, jotka auttavat oppilaita suojelemaan  itseään kotona, kaupungissa, luonnossa ja digitaalisessa tilassa.

     ”Turvallinen tila” siis näyttää olevan kelvollinen käsite myös sen uuden totalitarismin piirissä, jota naapurissa ollaan kehittämässä. Toivotaan, että siitä siunausta riittää koko maailmalle.

     Tässä luulee tuntevansa hajua siitä, mitä Saksassa aikoinaan tarkoitettiin käsitteellä ”Gleichschaltung” -yhdensuuntaistaminen. Jotta ”informaatioympäristöä” voitaisiin suojata, on vieraiden kielten osaamista vähennettävä ja kasvatettava nuorisossa sellaista patriotismia, jossa korostuvat omat, venäläisiä muista kansoista erottavat perinteet. Viime kädessä vaikka taistellaan, niin hengen kuin ruudin voimalla.

     Toki lännestäkin löytyy yhä ideologiaa, myös kouluista. Amerikkalainen perustuslain kultti näkyy sikäläisissä kouluissa päivittäin ja woke/DEI määrää yhä sen, mitä algoritmi tekee kirjoituksillemme netissä. ”Yhteisönormit” ovat salaperäinen asia, jonka vain korkeimpien arvojen vartijana toimiva robotti pystyy tulkitsemaan.

Mutta joka tapauksessa täytyy todeta, että Venäjällä suunta pois länsimaisen kulttuurin yleisestä kehitystrendeistä on poikkeuksellisen selvä. Siellä mennään yhä tarmokkaammin ”aikaa vastaan”.

    Mitä koulunuorisoon tulee, rohkenen epäillä, että sen ns. patrioottinen kasvatus menee hyvin läpi pienimmille ja myös sille enemmistölle, joka ei kritiikkiin pysty, mutta ennen pitkää nousee yhä voimallisempi nuorten toisinajattelijoiden liike, joka halveksii koko systeemiä. Näinhän kävi 1960-luvulla.

     Paljon riippuu siitä, miten kauan sotaa käydään ja jopa siitä millaisin asentein länsimaat siinä toimivat.

     Niin kauan, kuin epärealistiset vaatimukset Venäjän totaalisesta tappiosta ja nöyryyttämisestä ja jopa paloittelusta ovat jokaisen havaittavissa, kukoistaa myös Venäjällä uhmakas patriotismi, vaikkapa sitten ”aikaa  vastaan”.

22 kommenttia:

  1. "puhuttiin paljon ”edistyksestä”, jolla tarkoitettiin sellaista historiallista muutosta, joka suuntautui lainomaisesti kohti yhä korkeampia tasoja. Ihminen saattoi potkia edistystä vastaan, mutta eihän hän sille mitään mahtanut....Mutta historian kulkua ei taaksepäin voinut tuupata ja jokainen taantumuksen yritys taistella kehityksen voimia vastaan oli tuhoon tuomittu."

    Omalla tavallaan hirveän lohduttava maailmankatselmus: Vaikka ihmiset söisivät asiat miten vaan, aina historian kumoamattomat lait siivosivat jäljet, riitti, että ihminen kykyjensä mukaan oli historian oikealla puolella. Ei ihme, että luokkatietoinen, mutta iloinen laulu raikui.

    Toista se on nykyinen ilmastoahdistus, kun aivan jokaista syyllistetään maailmanlopusta. Ihme, että flagellanttikulkueet eivät jo kierrä ympäriinsä.

    VastaaPoista
  2. "kasvatettava nuorisossa sellaista patriotismia, jossa korostuvat omat, venäläisiä muista kansoista erottavat perinteet. Viime kädessä vaikka taistellaan, niin hengen kuin ruudin voimalla...Venäjällä suunta pois länsimaisen kulttuurin yleisestä kehitystrendeistä on poikkeuksellisen selvä."

    Kun tuota "evankeliumia" on riittävän kauan nuorisolle saarnattu, se on valmis viimeiseen Harmagedonin taisteluun Jumalan, Putinin ja Venäjän puolesta, URAA!

    VastaaPoista
  3. " ... epärealistiset vaatimukset Venäjän totaalisesta tappiosta ja nöyryyttämisestä ja jopa paloittelusta ,,, "'

    Eiköhän se riitä, että Venäjä vetää ukkelinsa omalle puolelleen rajaa.

    Eihän tämä venäläisten sota ole, vaan Putinin ja muiden KGB-poikien.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vanhan sanonnan mukaan nälkä kasva syödessä ja rohkeus juodessa? Kyllä Suomessa tuntuu yhä kuuluvan uhmakkaampia puheenvuoroja siitä, ettei minkäänlainen kompromissi tule Ukrainassa kysymykseenkään.

      Suomessa on siis menty mukaan vanhaan kohtalonuskoon, jossa lopullinen taistelu idän laumoja vastaan on edessä ja kaikki pyrkimykset kompromisseihin – tai edes realistiset arviot rintamatilanteesta – leimataan ryssien kätyrien puheiksi.

      Suomessa sotilastiedustelu teki jo vuonna 1943 arvion, ettei Saksa tulisi voittamaan sotaa. Eduskunnalle tämä arvio ei kelvannut.

      Nuorena sitä vähän ihmetteli, millä innolla ensimmäiseen maailmansotaan lähdettiin lähes joka maassa, joka siihen osallistui. Hurraa vaan, kohta ollaan Berliinissä tai Pariisissa. Nykyään en enää ihmettele.

      Kun sotatoimet Ukrainassa alkoivat, eräs perheellinen keski-ikäinen työkaverini – joka kaiken huipuksi oli vielä sivari – alkoi puhua siitä, kuinka ”kaikki on laitettava peliin, vaikka sitten tulisi ydinsota”. Hän oli kuulemma itse valmis taistelemaan kodinturvajoukoissa.

      Samanlaista kiihkoilua on kuulunut varsinkin naisten suusta. Muistan kerran, kun suvun kesken oltiin syömässä ja osa väestä innostui puhumaan, että ”tulkoon sota ja veriset vaatteet”. Itse tyydyin toteamaan, että kai tuollaista puhuvat ymmärtävät, että jos tuo todella toteutuu, ensi jouluna yksi jos toinenkin tästä pöytäseurueesta saattaa olla liittynyt sankareiden kalmistoon.

      Itse olen pitkään ollut mukana maakuntajoukoissa, eikä siellä ainakaan ryssistä kiihkoilla. Porukkaan kuuluu myös ihmisiä, jotka ovat vieneet avustuskuljetuksia ihan Ukrainaan asti. Enemmänkin siellä on hiljaista tahtoa tehdä parhaansa, jos joskus koittaa se päivä, jolloin JOUDUTAAN laittamaan kova kovaa vasten.

      Poista
    2. "...Venäjällä suunta pois länsimaisen kulttuurin yleisestä kehitystrendeistä on poikkeuksellisen selvä."

      Jotkut venäläiset kvassipatriootit ja sotahullut ovat lausuneet, että sota Ukrainassa on Venäjän kohtalonkysymys. Putin sallii tällaisten käsityskantojen levittämisen ja lausuu toisinaan itsekin samansuuntaisia.

      Ymmärtäähän tuon, jos Koivisto oli oikeassa luonnehtiessaan Venäjän ideaksi olla suuri, kun taas pienempien naapureiden kuten Suomen idea on selviytyä. Toisinaan tavalliset venäläiset itsekin havahtuvat asiaan muuttaessaan pienempiin naapurimaihin ja irtautuessaan maansa imperialistisesta mediailmastosta.

      Olisiko liikaa pyydettyä, että venäläiset keksisivät maalleen uuden idean? Vai onko todellakin niin, että Venäjän tarve olla suuri pitää ottaa huomioon kuin jokin luonnonlaki ja sen vuoksi täytyy pienten naapureiden alistua ikuiseen kärsimykseen?

      Venäläiset voisivat aloittaa pohtimalla, haluavatko he oikean liittovaltion vai Moskovan ympärillä pyörivien avuttomien satelliittien järjestelmän kuten tähän asti. Putinistien ja kvassipatrioottien mielestä edellä mainittu olisi tietenkin imperiumin "paloittelua".

      Poista
    3. "Olisiko liikaa pyydettyä, että venäläiset keksisivät maalleen uuden idean?"

      On.

      Suomessa eletään pienvaltion kansalaisen harhassa, jossa kaikki maailmassa olisi hyvin, jos vain kaikki alkaisivat elää kuin Suomi.

      Suurvalloissa ei näin ajatella. Eikä niistä valtioista koskaan olisi tullutkaan suurvaltoja jos niissä olisi ajateltu kuin pienvalloissa.

      Toiveajattelu ei ratkaise ongelmia.

      Ongelma valtioiden suhteen on sama kuin yksilöiden suhteen. Et voi muuttaa muita ihmisiä, voit muuttaa vain itseäsi ja ehkä joissain tapauksissa valita yhteistyötahot.

      Toisaalta on olemassa valtiota jotka ovat yrittäneet muuttaa itsensä mutta aika vaivalloista ja turhaa touhua se on. Esimerkiksi Turkki yritti lähes 100 vuoden ajan muuttua eurooppalaiseksi valtioksi. Ja Australia on kymmeniä vuosia yrittänyt olla aasialainen valtio. Kummastakin tapauksesta pitää sanoa, että kannettu vesi ei ole kaivossa pysynyt.

      Poista
    4. Niin, onneksi harhoista ollaan täällä sen verran herätty, että uskalletaan jo muuttaa itseämme. NATO:iin liityttiin, esteaidat rakennettiin ja raja-asemat suljettiin.

      Vaikea sairaus vaatii lääkkeensä. Toisinaan lääkkeilläkin on sivuvaikutuksia ja annostelunkin pitäisi onnistua. Tällaista tämä selviytyminen sitten varmaan on seuraavat vuosikymmenet.

      Poista
    5. ".Suomessa on siis menty mukaan vanhaan kohtalonuskoon, jossa lopullinen taistelu idän laumoja vastaan on edessä ja kaikki pyrkimykset kompromisseihin – tai edes realistiset arviot rintamatilanteesta – leimataan ryssien kätyrien puheiksi."

      Onhan tuo sittenkään kansakunnan hiljaisen enemmistön tai asiasta vastaavan valistuneen vähemmistön kanta, vaikka äänekäs vähemmistöryhmiä öyhöttää. Uskon, että em:lle riittää järkevä kompromissi, joka turvaa Ukrainan suvereniteetin ja naapurimaiden rauhan, ei Venäjää mihinkään olla hävittämässä tai jakamassa. Ongelma on se, riittääkö se Putinille. Jollei ole de facto antautuminen ei ole vaihtoehto.

      Ps. Mielelläni lukisin niin blogistin kuin kanssakommentoijien näkemykset hyväksyttävästä rauhasta. Ei olla kukaan asiasta vastuussa, joten ajatukset lentämään.

      Poista
    6. "Venäläiset voisivat aloittaa pohtimalla, haluavatko he oikean liittovaltion vai Moskovan ympärillä pyörivien avuttomien satelliittien järjestelmän kuten tähän asti."

      Huvittavaa kyllä, Suomessa moni ei tunnu ymmärtävän, miten Venäjä toimii valtiona.

      Usein kuulee väitteitä siitä, että esimerkiksi Siperiassa sijaitsevien, luonnonvaroiltaan rikkaiden alueiden pitäisi itsenäistyä, koska “Moskova riistää niitä”. Todellisuus ei kuitenkaan ole noin yksinkertainen. Käytännössä Moskova ylläpitää valtavilla aluepoliittisilla tuilla Uralin itäpuolisia alueita. Esimerkiksi elintarvikkeiden kuljetuskustannuksia subventoidaan voimakkaasti. Tilanne muistuttaa jossain määrin Suomea, jossa syrjäseutujen tärkein työnantaja on usein valtio tai valtiorahoitteinen toimija.

      Esimerkiksi asevoimissa yksi vuosi Siperiassa voi kartuttaa palvelusta kahdeksi vuodeksi. Vaikka talvet ovat ankarat, eläkkeelle voi päästä alle viisikymppisenä, ja sen jälkeen upseeri voi elää varsin kohtuullista keskiluokkaista elämää joko Siperiassa tai Mustanmeren rannalla. Miksi tällainen henkilö lähtisi kapinoimaan jonkin epävarman itsenäisyysliikkeen vuoksi? Valitsisitko itse varman eläkkeen vai todennäköisen teloituksen petturina?

      Lisäksi on syytä kysyä, miten tällainen tasavalta ylipäätään saisi tuotteensa liikkeelle. Rautateitsekö, jos ne eivät enää olisi käytössä? Ja miksi kansainväliset suuryritykset, jotka tarvitsevat alueen luonnonvaroja, luopuisivat vapaaehtoisesti suuresta osasta tuotoistaan vain siksi, että jokin “-stan” sitä toivoo?

      Poista
    7. "Ps. Mielelläni lukisin niin blogistin kuin kanssakommentoijien näkemykset hyväksyttävästä rauhasta. Ei olla kukaan asiasta vastuussa, joten ajatukset lentämään."

      Todennäköisesti rauha tullaan solmimaan jommallakummalla näistä periaatteista.

      Ensimmäisessä vaihtoehdossa nykyinen rintamalinja muodostaisi uuden rajalinjan, ja Ukraina sitoutuisi pysymään Naton ulkopuolella eikä sallisi alueelleen ulkomaisia sotilastukikohtia.

      Toisessa vaihtoehdossa Venäjä saisi vaatimansa alueet, mutta Ukrainan suvereniteettia ei rajoitettaisi esimerkiksi liittoutumiskielloilla.

      En kuitenkaan usko, että kumpikaan vaihtoehto toteutuu ennen kuin Zelenskyi on väistynyt. Kompromissirauha voisi käytännössä merkitä hänen poliittisen uransa loppua.

      Poista
    8. Vaatii luonnollisesti suuren työn muuttaa sellaista, johon ollaan melkein vuosisatojen ajan totuttu. Aivan taatusti on joku Venäjälläkin pohtinut, miten alueista saisi aidosti omillaan toimeentulevia. Putinin politiikkaa nykyinen asetelma tietenkin suosii, mutta kestävää se ei ole nuorten häipyessä ja alueiden tyhjentyessä.

      Poista
    9. "Mielelläni lukisin niin blogistin kuin kanssakommentoijien näkemykset hyväksyttävästä rauhasta. Ei olla kukaan asiasta vastuussa, joten ajatukset lentämään."

      Tätä minkäkin kovasti toivon ja olen sitä täälläkin jo viisaammilta pyytänytkin.

      On niin kovin helppoa olla ruahan puolella ja sotaa vastaan, kunhan ei tarvitse ottaa mitään kantaa rauhan hintaan eri osapuolille.

      Edellä Ano 14.12. jo ansiokkaasti esittikin kaksi mallia.

      Mikään nyt kuitenkaan viittaa siihen, että Putin niinhin kumpaankaan olisi suostumassa.

      Hänen tavoitteensa on edelleen Ukrainan suvereniteetin hävittäminen, puolustuksen alasajo niin, että Ukraina on Venäjän jatkuvan sotilaallisen uhan alla, ja vahva ote Ukrainan sisäpolitiikasta. Ja tietenkin Urkainan irrottaminen länsikytköksistä toiseksi Valko-Venäjän kaltaiseksi epävaltioksi Venäjän mafian käyttöön.

      Vai onko joku huomannut jossakin joitakin muita edes pieniä merkkejä muutoksesta Putin tavoiteiden suhteen?

      Niinpä todella toivon, että aina kun joku vaatii rauhaa Ukrainaan, hän myös konkreettisesti määrittelee, mitkä ovat sen rauhan keskeiset ehdot.

      Erityisesti blogisti, jolla on syvä Venäjän, Itä-Euroopan ja yleensä historian tuntemus, voisi ehkä valaista meitä muita tässä. Toki kaikki muutkin.

      Poista
    10. Olen silloin tällöin asiasta kirjoitellut, mutta pitänee taas palata.

      Poista
    11. "Mikään nyt kuitenkaan viittaa siihen, että Putin niinhin kumpaankaan olisi suostumassa."

      Zelenskin kanta on se, että sota loppuu kun Venäjä vetäytyy vuoden 1991 rajojen taakse ja maksaa sotakorvauksia. Lisäksi Ukrainan pitäisi saada kattavat turvallisuustakuut länsimailta.

      Politiikka on mahdollisuuksien taidetta. Ukrainan ainoa "strategia" on ollut odottaa Venäjän romahdusta ja tätä strategiaa on noudatettu vuodesta 2014.

      Sillä välin kulutussota jatkuu ja kahta kaatunutta venäläistä kaatuu yksi ukrainalainen. Venäjän kalustotappiot ovat 3-4 kertaa suuremmat kuin Ukrainan. Kuten eversti Markus Reisner totesi "luvut eivät ole huonot hyökkääjän kannalta".

      Poista
  4. "Turvallinen tila"

    Siinäpä vasta ihana taikasana, jota voi käyttää juuri niin käyttäjälleen mieluisasti kuin esimerkiksi termiä "tasa-arvo".

    Putin on katsonut tarpeelliseksi ulottaa turvallisen tilansa Pax Russica erinäisiin naapurimaihinsa. Valitettavasti Radio Jerevanin vitsi taistelusta rauhasta realisoitui Ukrainassa.

    Toivotaan, ettei tätä siunausta riitä enempää Venäjän rajojen ulkopuolelle.

    VastaaPoista
  5. Venäjän nykypäivän uutena filosofisena (normaalisena) ilmiönä on väite, että idiootteja ovat kaikki ne, jotka eivät tahdo ymmärtää, että ryssä tekee vain hyvää itselleen. Ja oksat pois! Koska Russkij Mir on maailman paras ilmiö!

    VastaaPoista
  6. Maailma on muuttunut melkoisesti 50-vuodessa. Kun lapsena kävin ruokaostoksilla Tapiolan Mäntyviidan Elannosta, maito haettiin kolmen litran alumiinikannussa ja ravintopuoli oli kasvisvoittoista.
    Autokanta oli Kimmeltien parkkipaikalla, Mossea, Warrea ja Kuplaa. Kimmeltie 13:n rivitaloihin - useaan osoitteeseen - tuli aamuksi Kansan Uutiset, se siitä tapiolalaisesta, porvarillisesta rivitaloasumisesta.
    Neuvostomielisyys oli melkoinen vakio.
    Arvot muuttuvat. Kyllähän se Kalevakin ammuttiin alas "turvallisuusperustein" ja suomalaiset vaikenivat.

    VastaaPoista
  7. ""Länsimaisen kulttuurin vanhat tukipylväät...""

    Luulen, että tuollaiset tukirakenteet hahmottuvat mielikuvissamme vankimmin vain eurooppalaisen uuden ajan osalta, siis sellaiselta ajanjaksolta johon esimerkiksi Spenglerin ja Friedellin kulttuurihistoriat tarjoavat raamituksia.

    Keskiajan depersonoituneen ja roomalaisvaltakunnassa jo olemassa olleiden kognitiivisten kykyjen kadottua juuri uuden ajan taite on se omassa -- "länsimaiden" -- historiassamme mielenkiintoisin ja eniten eurooppalaisen ihmisen tajunnallis-tiedollisia rakenteita muuttanut aika. Sitä sopii jäljittää joidenkin valtavat ajatteluperspektiivit omaavien filosofian historioitsijoiden teoksista, ja nimenomaan sillä silmällä, etteivät uusien tiedonalojen parhaat ominaisuudet ole niiden tiedollisissa sisällöissä, vaan nimenomaan uusissa "ajatusmuodoissa".

    Kielen filosofiassa Wittgenstein ja "teknologian" vaikutusmaailmassa Marshall McLuhan ovat oppaina mielenkiintoisimmat -- heidän elämäntöissään eurooppalaisen uuden ajan järkiajattelu täydellistyi siihen pisteeseen johon sen on mahdollista täydellistyä. Järjen ehdot on mahdollista kartoittaa vain järjen "sisältä käsin", ja kumpikin noista ajattelijoista yllättäen onnistuu tässä tempussa.

    Ei siis vain niin, että gotiikka, renessanssi, barokki, rokokoo, empire ja uusklassiset tyylit muodostavat hyvinkin selvästi koko uuden ajan henkisten virtausten "muodolliset" raamitukset, vaan niin, että mielenmaisemissa ja tiedollisissa "totuudellisuuden" laaduissakin ovat nähtävillä selvät "tyylikausien" ideat ja ominaisuudet -- ja sitten vielä niin, että kielen, ajattelun ja totuuden suhteet on mahdollista jäljittää ja määritellä siihen mittaan kuin Wittgenstein ja McLuhan sen tekevät.

    Meille jotka olemme saaneet elää näinä kulttuurisen hajoamisen, narsismin ja identiteettikriisien aikoina pitkän elämän, on ehkä helpompaa tunnistaa paralleeleja ja yhtymäkohtia oman yksilöllisen kasvumme ja taustalla vaikuttaneen kulttuurin välillä. Sukupolvet jotka tulevat jälkeemme ovat aikalailla tyhjän päällä. He tulevat elämään keskellä musertavan efektivaltaista ulkoista todellisuutta, sisäisten identiteettikriisien riepottelemina. Vuosisataisia kulttuurivirtauksia ei enää synny, ja on turhaa antaa nuoremmille ohjeita siitä miten lukemisen vauhtia tulisi hidastaa.

    Ehkä elokuvalla taidemuotona olisi vielä mahdollisuuksia? No ei taida olla.

    VastaaPoista
  8. Entä jos patrioottinen kasvatus perustuisi vain ajatukseen, että "ryhmät"(etniset/uskonnolliset jne.) suosivat omiaan. Esimerkiksi jos suomalaiset tulisivat vähemmistöksi Suomessa, niin näitä todennäköisesti syrjittäisiin hyväosaisiin/merkittäviin yhteiskunnallisiin asemiin pääsyssä työhaastattelussa jne. Patrioottisen kasvatuksen idea olisi vain tunnistaa tuo. Patrioottisen ajattelun mukaan olisi esimerkiksi venäläisille/mille tahansa ryhmälle hyväksi, jos ""heidän" viiteryhmänsä olisi enemmistössä, jolloin näitä niukkoja yhteiskunnallisia asemia voisi antaa omilleen.

    Tämän mukaisen patrioottisen idean vastakohta olisi "vasemistoliberaalien" ajattelutapa, että on sitä parempi, mitä useampia etnisiä ryhmiä on samassa tilassa, koska ajattelutapojen runsaus ruokkisi innovaatioita. Tämä "vasemmistoliberaali" ajattelutapa siis ohittaisi sen ajattelun, että etniset ryhmät/uskonnolliset ryhmät suosivat omiaan tai ajattelevat niin, että tällainen omien suosiminen on yhteiskunnallisten seurausten kannalta merkityksetöntä.

    VastaaPoista
  9. "Kuten olemme huomanneet, kouluissa on jo jonkin aikaa sitten aloitettu ”isänmaallinen” opetus, jossa jo ihan pienetkin lapset kasvatetaan sotilaallisiin taitoihin ja hyveisiin. Neuvostoliitostahan tämä on tuttua."

    Moskovan TV-uutisissa näytettiin kerran erästä koulua, jonka kaikki lapset olivat ulkona järjestettyinä luokaksittain. Jokaisella koululaisella oli uudet vaatteet kunniatapahtumaa varten. Heille ommeltiin sotilaallisia vaatteita jokaiselle koululaiselle hyvin sopiviksi.

    Tapahtuma aloitettiin pienimmistä koululaisista. Vastaanottajana eli "kenraalina" oli vanhempi poika. Misiikin soittaessa lähdettiin liikkeelle marssien nätisti. Jokainen luokka pysähtyi "kenraalin" edessä, joka huudahti: "Me voitamme!" (Jotain semmoista.) Luokka taas huusi monta kertaa: "Hurraa, hurraa..." Jne.

    Tämä uutuus merkitsee sitä, että oli keksitty erikoinen ja permanenttinen tapahtuma/ilmiö tulevaisuudelle.

    Kauanko venäläiset antavat ryssille nauttimaan tällaista tulevaisuutta? Eräs totuus on kuitenkin se, että monet miljoonat ehtivät paeta Venäjältä ulkomaille. Toisin sanoen ryssä "voitti", toistaiseksi, mutta Ukraina tekee omaa työtä.

    VastaaPoista
  10. Kyllä selvää taantumusta 1960-lukuun verrattuna on havaittavissa uussuomettuneessa ja persuuntuneessa tekojenkkilässämme.

    Jonkinlainen Imperiumin vastaisku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska kysymys on 1960-luvusta, niin käsitteet "Imperiumi, taantumuus, uussuomettuneisuus ja persuuntuneisuus" pitää kuvata useilla kymmenillä sanoilla, että ymmärtäisi, mistä oopperasta on kysymys. Muuten Anonyymi 28. elokuuta 2026 klo 18.11:n sanota jääkiin vain kärpäsen pieruksi. Ei siä eikä tätä.

      Poista

Kirjoita nimellä.