Autuus ja totuus

 

Autuaat ja tosiasioiden tunnustaminen

     Mainio yliopettajani Tyttönorssissa, Virva-Liisa Soininen sanoi kerran muistettavat sanat: ”Autuaita ovat ne, jotka näkevät ja kuitenkin uskovat”.

     Tällä hän viittasi erääseen auskultanttiin, joka oli hurahtanut tuon aikakauden suureen sielunsairauteen, taistolaisuuteen.

     Virva-Liisa tietenkin viittasi Jeesuksen huomautukseen epäilevälle Tuomaalle, joka uskoi ylösnousemukseen vasta sitten, kun näki Jeesuksen haavat: ”Autuaita ovat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat”.

     No, uskotaan näin, se tuntuu vakuuttavalta. Mutta mitä tuo autuus oikeastaan tarkoittaa?

     Rohkenen tässä ajatella, ettei Jeesuskaan aina viitannut sillä mihinkään tuonpuoleiseen, vaan siihen mielentilaan, onnellisuuteen, jonka tietyn lainen toiminta toi ihmiselle.

      Sellaisia autuuden tuovia asioita olivat hengellinen köyhyys, murheellisuus, hiljaisuus, vanhurskauden isoaminen ja janoaminen, laupeus, puhdassydämisyys, rauhan tekeminen, se, että vanhurskauden takia vainottiin sekä ne ihmiset (te”), joita toiset Jeesuksen tähden ”solvasivat ja valhetellen puhuivat heistä kaikkinaista pahaa”.

      Vain parissa kohtaa tuossa luettelossa puhutaan siitä, että autuaitten osana on myös taivasten valtakunta, mutta useimmissa tapauksissa asia selvästi oletetaan tässä maailmassa tapahtuvaksi.

     Autuus, latinaksi ”beatitudo” viittaa ennen muuta mielentilaan, sellaiseen, jolle on ominaista hyvä olo ja kaiketi siis myös raastavan epätietoisuuden ja ristiriitojen puuttuminen. Autuas ei kärsi kognitiivisesta dissonanssista, voisimme kaiketi sanoa. Hän vain myhäilee ja on tyytyväisen onnellinen.

     Autuus on siis onnellisuutta, mutta nimenomaan mielentilana. Felicitas sen sijaan viittaa selvemmin hyvään tuuriin, onnenkantamoisiin. ”Bella gerunt alii, tu felix Austria nubes” sanottiin aikoinaan Itävallasta, joka ei mahtinsa laajenemiseen tarvinnut sotia, vaan avioliittoja.

     ”Muut hyö käyt sottii, sie Itävalta senko nait vaa” suomensi kuulemma muuan poika Viipurin lyseossa tämän klassisen lauseen.

     Joka tapauksessa autuus siis on ennen muuta mielentila, jonka ei suinkaan tarvitse olla ikuinen. Sen saavuttamiseksi saattaa epämiellyttävän informaation torjuminen ja jopa suoranainen tyhmyys olla jopa välttämätöntä. ”Autuaita ovat puupäät, sillä he eivät huku”, veistelivät rippikoulupojat jokus Vuorisaarnaa.

     Yliopettaja Soinisen tarkoittamalla auskultantilla autuus perustui siihen, ettei hän välittänyt näkemistään tosiasioista eli Neuvostoliiton todellisista oloista. Hän itse asiassa aivan siekailematta kielsi ne ja uskoi sen sijaan siihen evankeliumiin, jota virallinen Neuvostoliitto ja sitä kumartava Sinisalon johtama ryhmä suosivat ilmoille.

     Muistan hyvin, miten eteviä monet olivat selittämään kaikkein viheliäisimmätkin puutteet ja viat Neuvostoliitossa ja sen politiikassa parhain päin.

     Militarismi oli muuan selkeä esimerkki. Koska Neuvostoliitto edusti kapitalistisen ja imperialistisen lännen vastakohtaa maailmassa, oli sen sotavoimilla päinvastainen merkitys kuin noiden edellisten tahojen armeijoilla: ne olivat rauhanvoimia.

      Jos kaupoissa ei ollut tavaraa ja myyjät tiuskivat asiakkaille hävyttömästi, se todisti vain turhan krääsän puuttumista ja myyjättärien ylevää vapautta. Heidän ei tarvinnut hännystellä asiakkaita.

     Mikäli kaikkialla oli likaista ja romahduskypsää, se todisti vain sitä, että ihmisen huomio ja toiminta oli kiinnittynyt olennaisempiin kohteisiin ja toisarvoiset asiat sivuutettiin.

     Luetteloa voisi jatkaa loputtomiin. En muuten väitä, että Neuvostoliitossa olisi kaikki ollut surkeata, ei se monille mikään maanpäällinen helvetti ollut, mutta ei se myöskään alkuunkaan ollut se sosialistinen paratiisi, joka sen julistettiin olevan.

      Siitä huolimatta autuaat uskoivat näin olevan, vaikka omin silmin näkivät. Monia asioit a he eivät tietysti lainkaan tunteneet, vaan olivat omaksuneet ne uskolla, ilmoituksen perusteella.

     Tällaisiahan oli paljon suomalaissa, myös niissä, jotka opiskelivat Neuvostoliitossa. Muuan venäläinen kertoi minulle joskus keskustelleensa sellaisen kanssa, mutta kun hän kuuli ”sakramentaaliset sanat”, joiden mukaan kaikki oli Neuvostoliitossa paremmin kuin lännessä, hän ymmärsi, ettei kannata jatkaa. Siltä pohjalta ei voinut käydä järkevää keskustelua.

     Samanlaisia uskovaisia riittää tänäkin päivänä. Kun he avaavat ”keskustelun” julistamalla omaa autuusoppiaan, ei siihen kannata puuttua, mikäli ei halua ryhtyä tomppeliksi tomppelien seuraan. Autuus on noiden henkilöiden ajattelun ja havainnoinnin kannalta primääristä eikä sitä anneta minkään horjuttaa.

      Autuuttaminen Neuvostoliiton avulla on taaksejäänyttä elämää, mutta autuaat ja sellaisiksi kaikin keinoin pyrkivät ovat yhä keskuudessamme ja tarkoitan tässä erityisesti sitä autuaiden ryhmää, joka kieltäytyy tunnustamasta maailman voimatasapainon muuttumiseen liittyviä tosiasioita ja onnellisena hyväksyy kaikkein köykäisimmätkin argumentit sitä vastaan. Mitä ilmeisimmätkin valheet kelpaavat, jos ne ovat oikean suuntaisia.

     Paasikivi tunnetrusti nimitti tosiasioiden tunnustamista viisauden aluksi. Se oli monelle aluksi kova pala. Neuvostoliitto oli kuin olikin tehnyt sen, minkä piti olla mahdotonta eli voittanut sodan ja vain sen intressit huomioon ottamalla Suomi saattoi rakentaa omaa, vapaata yhteiskuntaansa.

      Ennen pitkää tietenkin  erilaiset tunarit kohottivat naapurin intressit pyhiksi, eräänlaiseksi uskonnoksi, jonka avulla sopi myös harrastaa kaikenlaista ketkuilua. Tosiasioiden tunnustamisesta oltiin jo kaukana, kun ruvettiin vaatimaan erilaisia pyllistelyseremonioita ja katumusharjoituksia kaikille ajatusrikollisille ja ehdotettiin uutta itsenäisyyspäivää. Onnellinen puupäisyys ei minnekään hävinnyt, vaan nousi voimalla uusiin vaatteisiin pukeutuneena.

      Nyt näemme autuaiden hölmöjen sitoneen älynsä tiukasti EU-juggernautin rattaisiin, joiden ohjaksissa ei ole minkäänlaista inhimillistä järkeä, vaan ainaistaan byrokraattinen koneisto, jota ei ohjaa edes tekoäly, vaan itsekylläinen juridiikka.

        Autuutta -beatitudo- saadaan varmasti näinkin sellainen määrä, joka monelle riittää, mutta kyseessä on vain tunnetila, joka on pettävällä pohjalla. Felicitas-onnellisuutta, lykkyä ja tuuria se ei takaa lainkaan, vaan päinvastoin, ellei tosiasioita tunnusteta, olemme matkalla surkeaa loppua kohti.

Niin, että mitä ne tosasiat novat?

     Voimme aloittaa vaikka demografiasta. Tulevatko nykyiset trendit ja nykyinen siirtolaispolitiikka varmasti jättämään Suomen suvaitsevaksi länsimaiseksi ja sekulaariksi oikeusvaltioksi vai onko ajan mittaan odotettavissa muhamettilaisen rinnakkaiskulttuurin laajeneminen ja lopulta islamilainen(islamistinen) totalitarismi, jos nykyistä suuntaa jatketaan?

     Entä onko Venäjä nyt ihan varmasti muuttunut mitättömäksi suureeksi, jonka kansainvälisistä intresseistä meidän ei tarvitse eikä kannata välittää mahtavien EU:n ja Naton suojassa?

     Entä onko meillä syytä rientää ilmastopolitiikasa näyttämään koko muulle maailmalle esimerkkiä ja hankkia pisteitä esimerkiksi kieltämällä turpeen poltto ja sen sijaan tuoda maahamme jätettä Italiasta…

     Näitähän riittää. On puolueita, joiden mielestä näissä asioissa on menty oikeaan suuntaan, mutta vielä tehty aivan liian vähän. 1970-luvullakin löytyi väkeä, joka julisti, että Leniniä ja YYA:ta saarnattiin valtakunnassa aivan riittämättömästi ja että piilevät ajatusrikolliset oli kaikkialla savustettava koloistaan ja rauhanlain avulla estettävä Neuvostoliiton arvosteleminen.

     Tällaisia puhuivat sen ajan autuaat. Autuaiden määrä ei ole vähentynyt ja näyttää siltä, että heidän koalitionsa on jo henkisesti valmistautumassa vihoviimeiseen, ratkaisevaan taisteluun kaikilla rintamilla.

Hals- und Beinbruch, sanoo saksalainen huumori. Onnee ny matkaan sitten vaan….