Lurjusten turvapaikat
Ikimuistoinen
patriootti ja totuudenpuhuja Samuel Johnson lausui kerran, että patriotismi on
lurjuksen viimeinen pakopaikka patriotism
is the last refuge of a scoundrel.
Meillä
patriotismi ei enää ole ollut muodissa herran aikoihin ja nationalismi on jo
suorastaan demonisoitu, joten lurjukset ovat joutuneet hakemaan turvapaikkojaan
muualta. Toki jonnekin voi aina ängetä ja löytyypä sellaisiakin tahoja, jotka
riemuiten ottavat vastaan juuri pahimpia änkyröitä.
Psykoanalyytikko
Erich Fromm kirjoitteli aikoinaan hyvin laajasti hyvän ja pahan
problematiikasta. Toki psykoanalyysi oppijärjestelmänä on kokenut ansaitsemansa
arvonlaskun, mutta Frommin kunniaksi on sanottava, ettei hän ihan kaikkea perustellut
eri ruumiinaukkojen kiihottamisella. Ihmisen eksistentiaalinen ongelma oli
hänen psykoanalyyttisen lahkonsa kulmakivi ja koko hänen sanomansa on
mielestäni harvinaisen valoisa ja rationaalinen ollakseen syvyyspsykologin
laatima.
Joka tapauksessa
Fromm on vain yksi niistä monista, jotka ovat käsitelleet esimerkiksi pakoa
vapaudesta (tästä kirja Escape from
Freedom, suom. Vaarallinen vapaus).
Yksinäisen joukon problematiikka on
toki kiinnostanut kovin monia muitakin tutkijoita.
Joka tapauksessa,
yksinäisyys vaivaa myös lurjuksia ja tuntuu siltä, että juuri heille on
erityisen tärkeää päästä eroon vapaudesta ja siis vastuusta. Kun he sitten
löytävät totalitaarisen aatteen, jota palvoessa aina välttämättä tekee kaiken
oikein, on homma hoidossa. Erityisen tärkeää on, että kaikenlaiset törkeydet ja
inhottavuudet muuttuvat jaloksi sankarillisuudeksi joutuessaan oikeaan
kontekstiin. Niitähän lurjukset aina janoavat päästä tekemään.
Turha sanoakaan,
että totalitaarisen kuplan aina aikanaan puhjetessa kaikkinainen pahanteko
sitten näkyy juuri sellaisena kuin se itse asiassa aina oli ollutkin.
Turvapaikat toimivat vain aikansa. Venäjällä tsaarin murhaajat nousivat bolševikkivallan
aikana arvoon arvaamattomaan ja heille omistettiin koko joukko katuja, muun
muassa Pietarin keskustassa. Nyt katujen nimet ovat muuttuneet. Miksipä juhlia
niitä lurjuksia, joiden syytä oli, ettei Venäjä aikoinaan siirtynyt
parlamentaariselle tielle? Sen sijaan se joutui käymään läpi sosialistisen
helvetin, josta jo Dostojevski oli varoittanut. Venäjä maksoi ”valinnastaan”
miljoonilla ihmishengillä eikä intelligentsijan vastuu tästä asiasta olut pieni.
Tsaarinmurhaajien
psykologia on klassinen esimerkki totalitaarisesta ajattelusta, minuudesta
luopumisesta ja kaiken moraalin nimenomaisesta hylkäämisestä sikäli kuin se ei
palvele tiettyä päämäärää.
Muistettakoon,
että tämän joukon aatteena oli anarkismi ja koko suuntauksen perustajiin
kuulunut ja nytkin monen kunnioittama Bakunin kuului niihin, jotka peräti
muotoilivat painettavaksi fanaattisen moraalittomuusoppinsa kaikkien lurjusten
käyttöön.
Itse asiassa
myös Frommia on syytä pitää anarkistina, mutta kuten patriotismin, myös
anarkismin käsitteen alle mahtuu väkeä laidasta laitaan, ihanteellisista ja
kunnioitettavista sankareista noihin mainittuihin lurjuksiin, jotka saavat
kiksinsä kaikkinaisesta pahanteosta. Outoa toki on, että heitä suvaitaan ja
jopa kaiketi omissa piireissään kunnioitetaan.
Jos ajatellaan
vaikkapa tämän syksyn mielenosoituksia Suomessa, voidaan heti todeta, että
väkivaltainen viha ja hyökkäävyys löytyy helpoiten juuri siitä joukosta, joka
mainostaa humaanisuuttaan ja empatiakykyään ja loistaa tunteikkaalla
myötätunnollaan, jonka tulkitsee tärkeäksi ja kaikkia muitakin velvoittavaksi poliittiseksi
tosiasiaksi.
Se, ettei tunteista,
niiden laadusta riippumatta, ole maahanmuuttopolitiikan kysymysten
ratkaisemisessa sen enempää hyötyä kuin vaikkapa jätehuollon tai satamien
rakentamisen alalla, ei säikähdytä asialleen omistautuneita. Jostakin saatu
vakaumus oman asian kaikkihyvyydestä oikeuttaa kaiken muun ja järjen käyttö
voidaan ja täytyykin lopettaa. Näinhän opettivat jo 1800-luvun narodovoltsit, joista voi lukea enemmän
vaikkapa uudesta kirjastani Vladimir
Suuresta Putiniin.
Historia
osoittaa, että ideologialla aseistautuneet änkyrät ovat ryhmä, jonka kanssa keskusteltaessa
on turha vedota logiikkaan aivan riippumatta siitä, että he määrittelevät
itsensä ns. älymystöön kuuluviksi. He eivät voi edes periaatteessa tehdä myönnytyksiä
vastapuolelle, sillä se murentaisi heidän maailmankatsomuksensa psykologisen
perustan, joka on luonteeltaan totaalinen: kaikki tai ei mitään. Dikotomia,
eikä dialogia, vallankumous tai kuolema. Mehän muistamme tämän 1970-luvulta.
Pitkä 1970-luku
päättyi aikanaan ja lurjustelu paljastui siksi, mitä se olikin. Niin suurta
vahinkoa, kuin mihin pyrittiin, ei onneksi syntynyt.
Täytyy vain
toivoa, että nykyisetkin änkyrät voidaan hoitaa patoamispolitiikalla ja
etteivät he onnistu kärjistämään poliittista ilmapiiriämme niin pahaksi, että
demokratia vaarantuu. Järjen puhumisesta sille porukalle on tuskin hyötyä, mikä
ei tarkoita, että se pitäisi lopettaa. Se voittaa sitten, kun aika on kypsä.