Kohti valoa

Tulevaisuuden johtajat

Jokainen muistanee Venäjän nuorisojärjestöt. Siellähän oli Meikäläiset (Naši), Mukana kulkijat (Iduštšije vmeste), Paikalliset (Mestnyje) ja jotakin muutakin taisi olla.

Usein näistä porukoista käytettiin vain nimitystä Putin-nuoret ja yleinen mielipide ei heitä paljoa arvostanut, olipa ilmeisen vihamielinenkin, kuten tutkimukset osoittivat.

Kukapa pitäisi pyrkyreistä ja herrahisseistä. Kyllähän sellaisia demokratiassakin on, mutta eihän niistä tykätä. Tilanne taitaa olla vähän samanlainen kuin oli sota-aikana kunniamerkkien ja ylennysten kanssa: niitä saavat ne, jotka ovat siellä, missä niitä jaetaan, tokaisi joskus isä-vainaa, joka ei niitä sinänsä kaivannut.

Kansa kuitenkin tietää paremmin. Tätä lausetta on jaksettu irviä irvimästä päästyä, eikä ihme, Vennamohan sen aikoinaan keksi. Ja mitäpä muuta Vennamo oli kuin luonnevikainen pelle, joka villitsi kansaa katteettomilla lupauksilla?

Vai oliko hän sentään myös sen unohdetun kansan ääni, josta hän propagandassaan puhui? Ei hänestä tietenkään ollut historian suunnan muuttajaksi, mutta olipahan sentään joku, joka älähti. Tuntui kai se paremmalta kuin pelkkä ylenkatse.

Hesarissa oli tänään juttu tulevaisuuden johtajista. Tarkemmin sanoen se oli muutamasta nuoresta, jotka osallistuvat Washingtonissa sillä nimellä kutsuttuun kurssitukseen.

Kukaan ei tietenkään voi sanoa, tuleeko näistä nuorista minkään sortin johtajia, mutta onhan se toki luultavaa. Pyrky on ilmeisen kovaa ja herrahissi todennäköisesti vauhdittaa asiaa. Paitsi, että meillä ei, ainakaan vielä, ole washingtonilaista herrahissiä, ainakaan virallisesti.

Joka tapauksessa saimme kuulla nuorten lukiolaisten suusta muutamia latteuksia maailman menosta. Ne olivat juuri sellaisia kuin tuon lehden palstoilla muutenkin nähdään.

Ikävältä näyttää, ettei Washingtonissa nyt olekaan isännöimässä/emännöimässä sellaisia hengen ja moraalin jättiläisiä kuin Michelle Obama tai Hillary Clinton, mutta eiköhän sieltä sopiva samaistumiskohde löydy.

Tämä on todennäköistä. On hyvin ymmärrettävää, että elämänsä keväässä olevat fiksut nuoret ovat paitsi optimisteja, myös idealisteja, jotka uskovat jopa tuon kuuluisanvihapuheen pian vanhentuneena häviävän. Ehdoton tasa-arvo on niin aksiomaattinen totuus, ettei sitä edes voi epäillä. Mahtaako edes lurjuksen ja rehellisen miehen välillä olla arvoeroa ja jos niin miksi?

Eihän tässä muuta voi kuin toivottaa lahjakkaille nuorille parasta menestystä. Melkein tulee tippa silmään, kun ajattelee, että juuri noin sitä minäkin olisin voinut tuossa iässä maailmaa hahmottaa.

Johan olisikin herttaista, mikäli tulevaisuuden maailmassa jokaisessa maassa olisi vallassa johtajia, joiden mielestä tämän maailman ongelmat ratkeavat sillä, että me itse kukin omaksumme sen arvopohjan, joka heillä jo on. Ja kansojen toki tulisi seurata johtajiaan.

Mutta meillä ei ole mitään mekanismia, jolla saisimme ihmiskunnan ylivoimaisen enemmistön omaksumaan nuo samat suuret periaatteet.

Pelkään pahoin, ettei meidän tarvitse mennä sen kauemmas kuin Välimeren etelärannikolle, jotta saisimme kuulla tasa-arvon evankeliumin merkitsevän mahdotonta ja suorastaan saatanallista ja täysin vihattavaa arvonihilismiä. Itse asiassa löydämme saman kulttuurin paljon lähempääkin.

Toki ymmärrän täysin näiden puhdasmielisten nuorten jalot ajatukset ja pystyn arvostamaan niitä. Ymmärrän myös, miksi heidän mielipiteensä on nostettu suureksi lehtijutuksi. Toki tällainen ajattelu on ihan tuttua ja kuuluu ikäkauteen.

Ikäkauteen kuuluu myös narsismi, joka panee nuoren ihmisen uskomaan, että maailma muuttuu sitä mukaa, kuin hänen oma tajuntansa muuttuu. Mikäli omassa päässä asioiden järjestys muuttuu, muuttuu se yksin tein koko maapallolla ja miksei koko universumissa, kuten hulluimmat joskus väittävät uskovansa.

Tavallaan kiinnostava on ajatus, että myös ns. vihapuhe loppuisi ennen pitkää. Tämä on tuttua jo 1960-luvulta, jolloin eräät sosiologit ennustivat ideologioiden ehtyvän. Miksi ihmeessä siedettäisiin tai tarvittaisiin ideologioita, kun ihmisillä kerran on aivot ja mekanismit, joiden avulla voidaan laskea, millaisia seurauksia mistäkin politiikasta on?

Mutta. Tuohon aikaan elettiin vielä siinä uskossa, että ihminen on rationaalinen olento ja näinhän länsimaissa näytti yhä enenevässä määrin asianlaita olevankin.

Kukapa olisi voinut 1960-luvulla edes kuvitella, että puolen vuosisadan kuluttua maailmassa vaikuttaa merkittävänä voimana primitiivinen ja irrationaalinen uskonlahko, jonka opetuksia miljoonat ja taas miljoonat fanaattisesti seuraavat.

Nuoret johtajat in spe kaikesta päätellen lähtevät siitä, että kyseessä on jokin lyhytaikainen väärinkäsitys, jota ei tarvitse vakavasti ottaa lukuun.

No, tätä kai me kaikki toivomme. Toiveajattelulle on kuitenkin paha perustaa. Mutta paljon nyt onnea ja menestystä vaan nuorille tuolta menneisydestä, vuoden 1965 ylioppilaalta. Paljon oli toiveita siihenkin aikaan ja paljon on myös toteutunut. Toteutukoot teidänkin toiveenne!