Laivaturistina Saimaalla

Matkustusta Suomessa

Kun tänä Suomen suvena luonto tässä alkuviikosta hymyilyn sijasta enimmäkseen irvisteli, piti lomailevan eläkeläisenkin jättää pienvenepurjehdus Saimaalla ja astua laivakyytiin.

Entinen kuramylly eli rautainen tervahöyry Puijo ei nyt ole kaikkein kaunein matkustajalaivojen joukossa, mutta eipä se kyydissä olijaa haittaa. Sillä pääsee vaikkapa Savonlinnasta Kuopioon ja hienoa kyytiä saakin.

Saimaan laivamatkoista on kirjoitettu kuvauksia paljon jo 1800-luvulla ja melko lailla tuota samaa romantiikkaa löytyy sieltä yhä. Laivatkin kun ovat usein tuolta vuosisadalta peräisin. Silloin kerran höyrylaiva symbolisoi uutta aikaa ja Juhani Ahon tapainen romantikko sai aiheen kauhistella noita hirviöitä, jotka ilmestyivät korvaamaan vanhat kirkkoveneet. Nyt ne ovat nostalgiaa täynnä.

Muuten, vielä mummoni kertoili 1800-luvun kirkkomatkoistaan veneellä. Sopivalla tuulella veneeseen jopa nostettiin seilit…

Jotakin sykähdyttävää oli sentään vielä vajaa vuosisata sitten myös noissa valtavan kokoisilta näyttävissä Saimaan teräskolosseissa, kun niitä lapsen silmin katselin.

Ne kiitivät huimaa vauhtia kapeikoissa ja heittivät mahtavia aaltoja uimarien iloksi. Ja suorastaan epätodelliselta näytti, kun ne rantautuivat viereisen vuoren rantaan paljastaen ikkunoidensa takaa uivan hotellin, jossa tarjoiltiin väkijuomia.

 Hotelli merkitsi siihen aikaan paikkaa, jonne mentiin viettämään huonoa elämää. Sellaisia oli vain harvoissa ja valituissa paikoissa. Ja sittenkin myös ihan naapurissa joskus…

Mutta nykyajan laivamatkailijat ovat hyvin säädyllisiä. Kortin pelaajat eivät enää kansoita yläsalonkia ja ruokasalissakin varttunut yleisö tyytyy siihen yhteen ruokajuomaan. Humalaisia ei näy ja luulen, että tilanne on tässä suhteessa toinen kuin vielä puoli vuosisataakin sitten.

Lehdet kertoivat, alkuviikosta että nyt on risteilyille jonoa ja laivat ajelevat täysinä. Puijossa kuitenkin oli vain parikymmentä henkeä, mikä lienee alle viidesosa kapasiteetista. Väljyys toki oli miellyttävää, mutta mieleen tuli, että kyllähän tämä hieno matkailutuote ansaitsi vähän paremman kannattavuudenkin.

Heinäveden reitti on, kuten tiedetään, Suomen kauneimpia. Vastaava toki löytyisi esimerkiksi Pihlajavedeltä Savonlinna-Sulkava väliltä, mutta se ei ole vakituisessa käytössä.

Joka tapauksessa Heinäveden reitti on ehdoton klassikko ja suomalaisen turismin helmi, jota voi suositella kaikille. Sama koskee Puijo-laivaa, vaikka se ei ihan yhtä kaunis olekaan kuin eräät muut.

Joka tapauksessa laivan palvelut eivät jättäneet toivomisen varaa. Ateriat olivat kohtuuhintaisia ja täyttä gourmet-tasoa. Juomistakaan ei kiskottu, vaikka myyjällä oli monopoli. Tuskinpa kukaan sinne taskumattia muilutti kuten ennen muinoin.

Varasin matkalle lukemista mukaan, mutta nuo kymmenisen tuntia Savonlinnasta Kuopioon menivät sen verran nopeasti ilman sitäkin, että tuskin ehdin montaakaan sivua lukemaan. Kanavat ja sulutukset ovat reitin keskivaiheilla sen verran tiheässä, että aika kuluu rattoisasti niitä seuratessa.

Reitti ja laivan palvelut ovat siis hienot ja hinnatkin kohdallaan. Mutta olisiko mahdollista vierä jotenkin sen lisäksi parantaa tuotteen houkuttelevuutta?

Tuli mieleen, että kun laivassa on kaksi erillistä salonkia, voisi edes toiseen järjestää halukkaille musiikkia, vaikkapa haitarin soittoa tai karaokea. Kai sitä joillakin risteilyillä onkin? Toinen idea koskee lippuja, joilla nyt on kiinteät hinnat. Ehkäpä niistäkin voisi tehdä joustavia nykyisten lento- ja bussilippujen tapaan?

Nytkään ei ole pakko ostaa lippua koko reitille, vaan laivaan ja sieltä pois voi nousta monesta paikasta. Autokuljetuksetkin näyttävät järjestyvän ja hyvä niin.

Ehkäpä tietyille pätkille voisi laatia oman erityisen ohjelmansa. Mutta ehkäpä esimerkiksi Uuden Valamon ja Kuopion (Ortodoksinen kirkkomuseo) välillä onkin jo jotakin vastaavaa ainakin kilpailevilla yrityksillä?

Lienee vaikeaa luoda mitään ohjelmaa, joka kelpaisi kaikille, vaikka kaksi erillistä salonkia toki antavat itse kullekin mahdollisuuden karttaa sellaista, mikä saattaisi hermostuttaa osaa kuulijakunnasta.

Ehkäpä tilausristeily on se realistisin tapa täyttää laiva? Kuitenkin muistan haikeudella vielä sen 1950-luvun linjaliikenteen, jossa laivat pysähtyivät joka toisen niemen nokassa. Ne huudattivat aina ennen laituria ja landasivat, mikäli joku sieltä vilkutti.

Sama systeemi näyttää toimivan Heinäveden reitillä, en tiedä. Ehkä matka on kuitenkin varattava netin kautta tai soittamalla.

Ongelmana varustamolle joka tapauksessa on, että sesonki on niin tavattoman lyhyt ja kustannukset ovat suuret. Siksi tämä mainio turismituote on ilmeisen vaikea saada kannattamaan ainakaan linjaliikenteenä.

Suomen ja erityisesti Itä-Suomen turismin ongelma on ollut ja on lyhyt sesonki ja pieni väestöpohja. Väkeä on kohteisiin tuotava muualta ja sitähän toki myös tehdään. On kuitenkin ilmeistä, että ulkomaalaisille yleisöille on kullekin räätälöitävä oma tuotteensa.

Pelkät maisemat eivät jaksa ketään loputtomasti kiinnostaa, ellei ymmärrä niihin liittyviä tarinoita. Venäläisiä kiinnostavat eri tarinat kuin kiinalaisia ja myös suomalaiset tarvitsisivat omat tarinansa. Olen varma siitä, että erittäin harvat pystyvät ymmärtämään niiden seutujen historiaa, joiden halki vaikkapa Heinäveden reitti kulkee.

Lähtekäämme nyt vaikkapa keskiajasta, jolloin Karjala oli sekä Ruotsista että Novgorodista enemmän tai vähemmän riippuvainen alue. Savon synty ansaitsee myös oman tarinansa, vetäähän se koska tahansa vertoja tuolle saksalaisten Drang nach Osten-touhulle, vaikka mittakaava onkin pienempi.

Saatiinhan sitä kautta heimollemme elintilaa ja jopa Stolbovan rauhassa ryöstämämme alueet ovat yhä osittain meillä. Saksalaisethan saivat omansa paljolti palauttaa, vaikka onhan se Pommeri heilläkin yhä.

Mutta se on toinen juttu. Kuopio on joka tapauksessa meidän ja pysyy.  Niin on Joensuukin. Kuten ortodoksinen kirkkomuseo ja myös Kuopion hautausmaa todistavat, hyviä suomalaisia me noista karjalaisistakin sitten lopulta saimme. Ruptuurisota on unohdettu. Mutta kaikesta tästä pitäisi kertoa.

Turistille välttämätöntä orientaatiota tarjoavat tietenkin paikkakuntien kaikki sodat ja taistelut, jotka ovat ikuisesti kiinnostavia.

Tarinat voi aloittaa jo Savonlinnasta, unohtamatta matkalla Matarin tykkivenetaistelua Kustaan sodassa. Kuopiossa kaikki Suomen sotaan liittyvät tarinat ja muistelmapätkät ovat varsinainen aarreaitta. Tällainen tarinointi on sitä paitsi halpaa, sillä toki sen voi hoitaa nauhalta vai missä ne äänet taas nykyään säilötäänkään?

Ymmärrän, että risteilyt ja varsinkin reittiliikenne tapahtuvat kannattavuusrajalla, joten mitään kalliita ohjelmia (kuten hanuristi) ei kannata ilman muuta tuotteeseen lisätä, ellei näin ennakolta sovita risteilyn tilaajan kanssa.

Kuitenkin uskon, että esimerkiksi venäläisille kannattaisi tehdä omat äänitteensä, vaikkapa toisen kerroksen salonkiin ja milloin kyydissä on vaikkapa kiinalaisia, heille olisi tehtävä aivan omat tarinansa, jossa otetaan huomioon myös se, ettei koko Euroopan historiaa todennäköisesti tunneta. Toki nykyaikaisia kuulokesysteemejä voidaan tässä hyödyntää.

Asialle eli tarinoita kertomaan on tietenkin pantava sellaiset kulttuurin tuntijat, jotka ymmärtävät miten sanoma otetaan kussakin maassa vastaan. Täyttä idiotismia olisi vain kääntää sama teksti eri kielille.

Mutta tämä kuuluu sitten jo räätälöityjen risteilyjen ohjelmaan. Suurille ryhmille olisi muutenkin varmaan syytä luoda omaa ohjelmaa. Laulu, soitto ja juomat ovat varmaankin avainasemassa, kun lomailusta puhutaan.

Tässähän sitä työmaata riittää. Kiitos vain varustamolle ja henkilökunnalle mainiosta risteilystä, joka ainakin itselleni oli hyvin viihdyttävä ja hintansa väärtti!