sunnuntai 11. helmikuuta 2024

Vuosisadat vierivät

 

Kolmas tasavalta

 

Ranskassa eletään nyt viidennessä tasavallassa. On ollut kuningaskuntia, vallankumouksia ja restauraatiota, kaksi keisarikuntaakin ja nykyinen tasavalta on halunnut kovasti erottautua ainakin Vichyn Ranskasta, jolloin se oli Saksa suuntaan niin sanoakseni kovin ranskattunut.

Valtiomuoto ei aina ole vaihtunut siirryttäessä tasavallasta toiseen, mutta perustuslaeissa on kyllä tehty muutoksia ja kaiken kaikkiaan on aina siirrytty johonkin selvästi uuteen silloin kun kirjanpitoa tasavaltojen määrästä on lisätty.

Teatterissa taitaa nytkin pyöriä näytelmä tai itse asiassa historiallis-pedagoginen kuvaelma Ensimmäinen tasavalta. Aika hyviä kritiikkejä se on saanutkin.

Muistan kyllä sen ajan, kun nimitys toinen tasavalta tuli meillä käyttöön ja siis alettiin puhua myös tuosta ensimmäisestä, jotta siitä erottauduttaisiin.

Ensimmäisestä tasavallasta haluttiin sodan jälkeen irrottautua ja se leimattiin taantumukselliseksi, jotenkin kypsymättömäksi aikakaudeksi, jonka suurin harharetki oli se, että se salli ja hyväksyi antikommunismin, tuon aikamme suurimman järjettömyyden, johon tietenkin liittyi myös neuvostovastaisuus.

Asioita kylliksi yksinkertaistettaessa, kuten tehtiin ns. Pirkkalan monisteessa, asia kiteytettiin: ”Koska Suomikin oli fasistinen valtio…” se ryhtyi yhteistyöhön Hitlerin Saksan kanssa, minkä vuoksi turvallisuudestaan huolestuneen Neuvostoliiton oli pakko ryhtyä valvomaan legitiimejä intressejään.

Tällähän ei ollut mitään tekemistä todella tapahtuneiden asioiden kanssa, mutta lievemmässä tai karkeammassa muodossa siinä kiteytyi koko aikakauden poliittis-historiallinen uskontunnustus.

Toisesta ja ensimmäisestä tasavallasta puhumista yrittivät jotkut hillitä huomauttamalla, että Suomessa ei todellakaan tapahtunut mitään merkittävää perustuslakien muuttumista eipä edes vähemmän merkittävää. Sama parlamentaarinen systeemi jatkui, joskin kommunistit olivat olleet eduskuntatyöstä välillä tauolla 1930- ja 1940-luvuilla. Ainakaan omalla nimellään he eivät silloin toimineet. Nyt he olivat tulleet ylpeästi takaisin.

Murros Svinhufvudin ja Kallionkin Suomesta Paasikiven ja Kekkosen Suomeen oli kyllä suuri ja se kannattaa ilman muuta huomioida, kun maamme historiaa periodisoidaan. Nyt onkin sitten jo aika ruveta vakavissaan puhumaan kolmannesta tasavallasta. Kyllä mullistus on samaa luokkaa kuin edellinenkin.

Ehkäpä voitaisiinkin Suomen historia jakaa esimerkiksi seuraavalla tavalla:

1.      Esihistoria ja varhaishistoria

2.      Ruotsalaisen ekspansion aika 1100-1500-l.

3.      Ensimmäinen suuriruhtinaskunta 1577-1809

4.      Toinen suuriruhtinaskunta 1809-1917

5.      Ensimmäinen tasavalta 1917-1944

6.      Toinen tasavalta 1944-2022

7.      Kolmas tasavalta 2022-

 

Jopa kirjoittajakin on perillä siitä, että tällainen jako on mielivaltainen, ellei nyt suorastaan mielipuolinen. Mutta kun yksinkertaistusta haetaan, päädytään aina näihin ongelmiin.

Puhumatta nyt lainkaan aiemmista rajakohdista, herää kysymys tästä kolmannesta tasavallasta, joka on vilahdellut puheessa jo silloin tällöin Kekkosen syrjäytymisen jälkeen. Milloin ja miksi meillä siirryttiin uuteen aikakauteen, mikäli siirryttiin?

”Toisen tasavallan” poliittiseen kulttuuriin kuului muutamia perustavia asioita, metodisia lähtökohtia, joiden mukaan koko historiaa ja maailmaa yleensäkin arvioitiin. Niiden keskipisteessä oli usko siihen, että tiettyjen tosiasioiden tunnustaminen, mukaan lukien Suomen ja supervalta Venäjän intressien sovittamisen välttämättömyys merkitsi ikuista viisautta.

Kekkosen jälkeen asia jäi taka-alalle ja Neuvostoliiton romahdettua se suorastaan näytti menettävän mielekkyytensä. Nyt Venäjältä sen sijaan etsittiin jopa strategista kumppanuutta, kuten muuan Sitran merkittävä raportti jo nimessään edellytti.

Puheita kolmannesta tasavallasta oli ollut jo Koiviston aikana, mutta todellinen mullistus tapahtui tällä kertaa hyvin nopeasti ja se on aika helppo ajoittaa. Se, mitä oli pidetty kaiken viisauden alkuna, tuomittiin nyt lähes yksimielisesti tuhon tieksi tai vähintäänkin häpeälliseksi ja typeräksi orjailuksi, joka sitä paitsi oli ollut tarpeetonta.

Tie on nyt auki uudelle maailmanselitykselle ja historiakuvalle. Tulemme saamaan yhä uusia teoksia, joissa seikkailevat aivan uudet sankarit ja joissa vanhat patsaat kaadetaan ja uusia pystytetään ainakin kuvaannollisesti.

Suomi-Amerikka-seuralla oli merkittävä rooli jo jatkosodan loppuvaiheessa. Kun emme olleet setä Samulin kanssa sodassa, oli mahdollista nostaa sitä jonkinlaiseksi turvaksi ajan ahdingossa, aivan kuten oli tehty Saksan kanssa vuonna 1940.

Itämeren piiri -niminen seura edisti vuosina 1940-1941 tietoa ja ymmärrystä kotoisen meremme rantavaltioista, erityisesti Neuvostoliitosta ja vielä enemmän sen läheisestä ystävästä, Saksasta. Niiden poliittinen järjestelmä oli meille ehkä vieras, mutta se kuului suuriin realiteetteihin ja oli syytä tuntea.

Nyt Yhdysvallat on peräti strateginen kumppanimme, mikä aikamme niin sanoakseni pirkkalalaisessa tarkastelussa merkitsee sitä, ettei meidän enää tarvitse huolehtia omasta ulkopolitiikastamme, kunhan tarkkailemme mitä meiltä odotetaan ja myös täytämme sen nurkumatta ja viimeistä piirtoa myöten.

What is good for the USA is good for Finland. Siinäpä uuden viisauden ydin.

Kuitenkaan kansainväliset konstellaatiot eivät ole ikuisia. Kansainliitto, joka toimi ensimmäisen tasavallan aikaan meillä politiikan viitekehyksenä, vaipui nopeasti omaan voimattomuuteensa ja samaa voitiin sanoa myös siitä pohjoismaisesta blokista, jota yritettiin rakentaa.

Saksan ja Neuvostoliiton ystävyys romahti kerralla perusteellisesti, vaikka se oli ”verellä sinetöity”, kuten Molotov oli vain puolitoista vuotta aiemmin vakuuttanut. Myöskään Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton liittolaisuus ei kestänyt lainkaan aikaa, vaikka se oli vahvistettu miljardien ja taas miljardien arvoisilla ase- ja ruokalähetyksillä.

Näin muuttuu maailma ja sen mukana muutumme myös me ja meidän viisautemme. Meidän ja henkisesti läheisimmän naapurimme USA:n välillä on nyt myös kolmas pyörä, joka on EU.

Se muistuttaa yhä enemmän liittovaltiota ja monen mielestä sen pitääkin olla sellainen, jotta mekin voisimme puhua suurvallan rintaäänellä. Liittovaltioiden, kuten valtioliittojen taipumus on kuitenkin hajota sisäisiin intressiriitoihinsa ennemmin tai myöhemmin.

EU:n onnettomuutena on sen yhteinen verettömyys, joka ilmenee väkiluvun laskuna ja muuttumisena ns. kolmannen (nyt kai jo pikemmin toisen) maailman siirtomaaksi, kolonisaation kohteeksi. Johtajuuden sijasta sen suurimmat maat sairastavat jotakin merkillistä sielunsairautta, joka estää rationaalisen toiminnan ja rasittaa kohtuuttomasti ympäristöä sekä fyysisesti että poliittisesti.

Mutta tällaisiin asioihin on erilaisia näkökulmia ja siis myös mielipiteitä. On todennäköistä, että näkökulmillakin on oma elinkaarensa ja että ne vielä kyseenalaistetaan ja sitten hylätään joidenkin vuosikymmenien kuluttua.

Uutta aikaa tässä joka tapauksessa nyt eletään. Kun vertaamme tätä kolmatta tasavaltaamme noihin entisiin, voimme oman uuden asemamme pohjalta nähdä paljon muutoksia monella alalla.

Mielestäni varsin mielenkiintoinen on myös tuo siirtymäkausi Neuvostoliiton romahduksesta vuoteen 2022. Politiikassa ne nykyään jo aksiomaattiset viisaudet, jotka tulivat kertaheitolla voimaan vuonna 2022 olivat silloin vasta aikansa friikkien huulilla ja yleisen ylenkatseen kohteena.

Kulttuurin eturivin toimihenkilöt olivat 2010-luvulle saavuttaessa jo täysin sisäistäneet amerikkalaisen sisäpolitiikan luomat käsitteet ja siirtäneet ne muuttamattomina meille, postkolonialismista BLM:ään. Englannin kieli oli luontevasti omaksuttu työelämän kieleksi ja sitä puuhattiin viralliseksi jopa kunnallistasolla.

Siinä oli kyllä jo aika lailla edistytty 1990-luvun alusta lähtien. Nyt tuntuu kummalliselta ajatella, että vielä Hitler ja Chamberlain vuonna 1938 neuvottelivat ranskaksi, edellinen puhui sitä karkeasti ja kankeasti, mutta jälkimmäinen varmaankin sangen hyvin.

1990-luvun alussa saattoi tapahtua, että suomalainen yliopiston rehtori ei vielä osannut puhua englantia ja joutui ulkomaalaisen vieraan kanssa puhumaan saksaa, jota hän myös osasi kurjasti. Mitään tällaista emme voisi enää edes kuvitella.

Niin ne aikakaudet muuttuvat. On selvää, että kolmannen tasavallan aikana suureksi maailmankieleksi tulee myös kiina, jota luultavasti käytetään hyvin laajasti käännöskoneiden avulla, mutta myös osataan. Pakkohan se on.

Ajat muuttuvat ja niiden mukana meidän käsityksemme. Kolmannen tasavallan poliittisen kulttuurin instituutiot ovat vasta kehittymässä. Tänään äänestämme presidentinlinnaan miesoletetun, jolla on ulkomaista syntyperää oleva puoliso.

Kansainvälistyminen tuli 1960-luvulla opiskelijapiirien iskusanaksi ja muistan sen hyvin. Silloin oli tärkeää opiskella eri kieliä, mieluummin 5-10 eri kieltä kuin vain nuo pakolliset 3-4.

Nyt kyseessä on lyhyesti sanoen puhtaasti englanninkielinen kulttuurinen invaasio, joka suuntautuu tänne nimenomaan amerikkalais-monikansalliselta kulttuurialueelta.

Kuuluuko Kolmannen tasavallan erityispiirteisiin, kun niitä joskus 2100-luvulta käsin katsotaan, myös paikallisten kielten ja kulttuurien näivettyminen? Trendihän on selvä, mutta ei välttämättä ikuinen.

38 kommenttia:

  1. Kyllähän sellainen megatrendi kuin naisistuminen pitää myös huomioida ja varmaan paljon muutakin. Ehkäpä symbolinen uuden ajan edustaja ei olekaan enempää Niinistö kuin Haavisto, vaan Marin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai sitten tämä oli ohimenevä pintailmiö: vaikea kuvitella, että noilla muoti- ja bikinikuvilla ylläpidettäisiin uskottavuutta todellisten vallankäyttäjien parissa.

      Poista
  2. "Nyt Yhdysvallat on peräti strateginen kumppanimme, mikä aikamme niin sanoakseni pirkkalalaisessa tarkastelussa merkitsee sitä, ettei meidän enää tarvitse huolehtia omasta ulkopolitiikastamme, kunhan tarkkailemme mitä meiltä odotetaan ja myös täytämme sen nurkumatta ja viimeistä piirtoa myöten.
    What is good for the USA is good for Finland. Siinäpä uuden viisauden ydin."

    Kauankohan me ehdimme olla aidosti itsenäisiä YYA:n jälkeen vai ehdimmekö ollenkaan?

    Hyvä lisäys tuo naisistuminen, "naiset ratkaisevat." Nythän media on jo jakanut pres.ehdokkaat naisten ja miesten ehdokkaisiin.

    Marinin jokaista liikahdusta ja julkaisemaa kuvaa seurataan tarkasti, koska sille on olemassa yleisö. Uuden suomiomakuvan uusi tunnus- ja voitonmerkki on osalle väestöstämme ollut, kun Marin oli Voguen kannessa. Kuvannee tätä tasavaltaa hyvin: Suomi haluaa olla angloamerikkalaisen kiiltokuvalehden kansimalli.

    Muistan kyllä myös pahalta haisevan Suomi-Neuvostoliitto -seuran lehden hyvin. Se haisi, uusi Suomi kiiltää. Yhtä avutonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai tuossa tulisi ottaa huomioon minkä lehden kannessa hän on ja mitä se kertoo tai kertooko mitään? Miksi amerikkalaiset tahtovat Sannan Voguen kanteen ja mitä hänessä on niin erikoista että siihen päässyt?
      Oli Hitlerkin Time-lehden kannessa aikanaan ja mitä sitten? Aivan itse amerikkalaiset hänetkin siihen valitsivat.

      Poista
  3. Hieno kirjoitus. Olen lähes täysin samaa mieltä. Neuvostoliiton kaatuminen oli yksi valtava aikakausien jakaja Suomessa. Efekti oli sosiologisesti sama kuin jos Yhdysvallat luhistuisi totaalisesti nyt. Puolelta kansasta lähtee ideologia alta yhtäkkiä, suurvallan selän takana räksyttäjistä tulee yhtäkkiä paljaita ja yksinäisiä. Ihmisten muistissa on yhä se räksytys, mutta suojaa ei enää ole. Se oli julma tilanne monelle entiselle vasurille 90-luvulla.

    Vielä pari vuotta sitten itsetuntoa puhkuneet kommunistit huusivat vihaisina työpaikan kahvuihuoneessa "en oo koskaan vasemmistoa äänestäny!", jos joku vähän piruili menneistä ja totta kai piruili, nythän kaikki ilkeys oli sallittuä kun Neuvostoliitto oli nurin. Sitä oli vähän rumaa seurata. Nythän on vähän samankaltainen tilanne jälleen, vanhoja toisen tasavallan miehiä saa vapaasti pilkata jälleen kaikella sillä primitiivisyydellä, kun älyää olla zeitgeistin oikealla puolella ja "kättä-lippaan mies", kuten Päätalon suomalaisia nimitti.

    Toisen tasavallan reliikeillä on olo vähän kuin DDR-lapsilla, ja sitä kohtaan on turha myötätuntoa odottaa jälleen. Iäkkäämmät eivät enää halua, kykenekään muuttumaan uuden kuninkaan mieleisiksi, jäävät jurottamaan ylpeinä menneeseen. Ihminen kestää elämänsä aikana muutosta vain rajallisen määrän. Ole jälleen tabula rasa!, huutaa uusi polvi, mutta kun ei enää kykene. Haluaisi lyödä identiteettinsä lukkoon vihdoin edes johonkin.

    Tämä on ikään kuin Neuvostoliiton romahdus jälleen. Meiltä päälle viisikymppisiltä on jo kahdesti lähtenyt ajan henki alta. Ajattelun muutoksen raja on saavutettu.

    VastaaPoista
  4. "Kuitenkaan kansainväliset konstellaatiot eivät ole ikuisia. "

    Pienen maan - tai koiran - viisautta on se, että aina innokkaasti vannotaan kulloisenkin linjan ikuisuutta, mutta konstelaatioiden muuttuessa ollaan valmiita kerkeästi hylkäämään entinen ikuinen totuus ja vannomaan uuden totuuden ikuisuutta ja uskollisuutta sille.

    Esim: Rytin Ribbentropp-sopimus, jolla saatiin riittävä tuki venäläisten pysäyttämiseksi, sitten välirauhasopimus näiden kanssa - ja Lapin sota Saksan karkoittamiseksi. Ei ehkä moraalisesti kaunista, mutta mitä suuremmassa määrin Suomen edun mukaista.

    Johtopäätös: vannokaamme ikuista ystävyyttä USA:n kanssa - toistaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhtaan opportunismin ongelma on se, ettei mitään pysty enää ottamaan todesta, mikään ei ole aitoa. Kaikkeen on vain hyötynäkökulma. Se vaurioittaa pienen maan pienten ihmisten sielua. On vaikea kyetä epäaitoon, feikkiin kuuliaisuuteen. Kuten tähän viimeisimpäänkin jälleen. Kun opportunismiin lisätään ehdoton konformismi, niin se luo hieman ahdistavan todellisuuden. Se voi olla ulkopoliittiisesti viisasta, mutta sosiologisesti rikkirepivää. Konformistinen opportunismi, maamme valtiomuoto.

      Poista
    2. "ettei mitään pysty enää ottamaan todesta, mikään ei ole aitoa. "

      Mitä sillä sitten on väliä. Aitoa on täysi vatsa, oma ja perheen menestys ja raha sekä että kuolema meidät kaikki korjaa. Aitous on nuoruuden idealismia, etten sanoisi naiviutta.

      Poista
    3. Luin tekstin huonosti ennen edellistä kommenttiani. Ahdistavaan todellisuuteen puolestaan auttaa yksilö ja valtiomoraalin tiukka erottelu: yksilönä olen kiltti ja noudatan korkeita oikeina pitämiäni moraalistandardeja, mutta valtiollisia asioita hoitaessani silmämääräni on vain ja ainoastaan valtion etu. Se on lisäksi moraaliisesti oikeinkin, koska valtion asioita en toimi omissa vaan kansani intressissä: miksi kansani jäsenten pitäisi kärsiä minun moraalisista epäröinneistäni toimia niinkuin sen hyvinvointi vaatii. Yksilö voi antaa vaikka paidan päältään, mutta valtiollisen toimijan demokratiassa pitää muistaa, että se ei ole hänen paitansa, sitä ei siksi vieraille jaella.

      Poista
  5. Tuosta puuttuu että Suomi on EU:n osatasavalta, koska perustuslain kohta "Suomi on täysivaltainen tasavalta" muutettiin merkinnällä "Suomi on Euroopan unionin jäsen". Kun laeista suuri osa tulee direktiiveistä ja suorana lainsäädäntönä eu-asetuksista, ei suvereenia tasavaltaa enää ole.

    VastaaPoista
  6. "EU:n onnettomuutena on sen yhteinen verettömyys, joka ilmenee väkiluvun laskuna ja muuttumisena ns. kolmannen (nyt kai jo pikemmin toisen) maailman siirtomaaksi, kolonisaation kohteeksi. Johtajuuden sijasta sen suurimmat maat sairastavat jotakin merkillistä sielunsairautta, joka estää rationaalisen toiminnan ja rasittaa kohtuuttomasti ympäristöä sekä fyysisesti että poliittisesti."

    Tässä blogisti iski asian ytimeen: Suomelle läheisin viiteryhmä Länsi-Eurooppa on ajautunut post-faustiseen tilaan 300-400-lukujen Rooman tavoin enkä tiedä, onko historiassa esimerkkiä, että sellaiseen tilaan ajautunut olisi milloinkaan toipunut. Siitä taas on lukuisia esimerkkejä, että tuollainen valtio on romahtanut ja korvautunut toisella, elinvoimaisemmalla. Kuka voisi vakavasti kuvitella, että nykyinen Ranskan tai Saksa olisi sen paremmin halukas kuin kykenevä takaamaan Suomen turvallisuuden.

    Siksi meidän on turvauduttava siihen liittolaiseen, joka on käytettävissä ellemme halua palata toisen tasavallan hengessä Putinin Venäjän "hellään" etupiiriin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EU:n ongelmaa luonnehtivat Erkki Salaman jenkan sanat: ”ei sitä eikä tätä mutta jotakin se on”. Ei se ole liittovaltio, vaikka monet kovasti haluaisivat. Se ei kuitenkaan ota juurikaan vastuuta sellaisia asioita, joista valtion kuuluu ottaa vastuu. Valtaa se kyllä pyrkii keräämään. Ei se enää ole mikään talousliittokaan, koska sen direktiivitehtailu pikemminkin kuristaa kuin edistää jäsenten taloutta. Lähinnä se kai muistuttaa Pyhää saksalais-roomalaista keisarikuntaa joka, Voltairen sanoin, ei ollut pyhä, ei roomalainen, eikä keisarikunta. Miten tällaisesta yhä enemmän sekaviin puuhasteluihin harhautuvasta yhteisöstä, joka on häviämässä teknologisen kilpajuoksun Kiinalle ja USA:lle puuhastelemalla erilaisten tölkkienkorkkidirektiivien kanssa, saataisiin taas toimiva ja hyödyllinen yhteisö on sitten melkoinen kysymys. Historia ei hyvää lupaa. Tällaiseen tilaan ajautuneet yhteisöt ovat jokseenkin poikkeuksetta lopulta hajonneet ja joissakin tapauksissa tilalle on onnistuttu aikanaan rakentamaan jotakin uutta puhtaalta pöydältä.

      Yhteisöjen koossapitävä voima on riittävän vahva yhteinen intressi. Mutta mikä on yhteinen eurooppalainen intressi? Periaatteessa Venäjän uhka voisi olla sellainen, mutta kovin vähän EU:n tasolla on näkynyt merkkejä siitä, että se otettaisiin vakavasti aivan käytännön tasollakin, eikä vain medialle silloin tällöin esitettävien puheiden tasolla.

      Poista
  7. Valtiopäiväpuheessaan Sauli Niinistö sanoi, että "Suomessa sakkaa pahasti ja pysyvästi". Tyypillisen poliitikkopuheen tapaan lauseessa ei ole subjektia eikä siitä selviä, mitä joku teki vai tekikö kukaan mitään. Huomiotani kiinnitti sana "pysyvästi", mikä on aika lohduton ilmaus. Kuinka kauan kestää pysyvästi? Sakkaaminen kai tarkoittaa, että kesken hyvän vaakalennon kone joutuu ikään kuin tyhjän päälle eikä ilmaa siipien alla enää ole. Seurauksena on maahansyöksy, jossa usein koko koneessa oleva väki saa surmansa. Jos jokin tätä kohtaloa jokin lykkää tuonnemmksi, se Saksan konepajateollisuuden tilaukset, vaan ei Orpon hallituksen pelastuspaketit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sakkaaminen tarkoittaa sitä että kun lentokoneen nopeus laskee ympäröivään ilmamassaan nähden alhaiseksi, niin siipien kyky nostovoiman aikaansaamiseen loppuu. Siis kaksi asiaa: nopeuden hidastuminen ja nostovoiman loppuminen. Ei pysy lennossa enää...

      Poista
  8. Merkittävä murroskohta oli Ståhlbergin perustuslain korvaaminen uudella vuonna 2000. Uudessa perustuslaissa Suomen kansalaisuuden merkitys on huomattavan vesitetty ja se sisältää nykyisin niin voimakkaan ihmisoikeus- ja yhdenvertaisuusfundamentalismin siemenen. Sanoisin, että aikakausi vaihtui juuri tässä.

    VastaaPoista
  9. Terhomatti Hämeenkorpi11. helmikuuta 2024 klo 11.54

    Tänään äänestämme Stubbin Linnaan:-)))

    VastaaPoista
  10. Oliko tuo Kekkonen saman ikäinen, kuten Biden nyt, joutuessaan luopumaan vallasta. Bidenin oireet ovat melkein yks-yhteen Kekkosen kanssa. Ihme on, jos Biden tosissaan yrittää uudelle 6-vuotis kaudelle. Eiköhän sitä Michelle Obamaa saada vihdoinkin suostuteltua pelastamaan USA.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mitään pelkoa 6-vuotiskaudesta, koska se on USA:ssa neljä vuotta se presidentin vallassaolokausi.

      Poista
  11. Suomen historian erikoisin ilmaisu on, valtion ylimmältä tasolta toistuvasti lausuttuna: "Nato-Suomi". Nato oli aikoinaan kahtiajaon polttoleikatun teräksenomainen käsite, sitten se melkein kuoli, kun Neuvosto-järjestelmä mureni, sitten se oli maailmapoliisin rautahanska, ja nyt se on kiertoradallaan saavuttanut jokseenkin syntyvaiheidenmukaisen asemansa aika-avaruudessa. Ja sitten joku torvelo kutsuu isänmaata "Nato-Suomeksi".
    Aika ja tajunta, joka ei ole pystynyt ymmärtämään, että kansainväliset järjestelmät ja konstellaatiot ovat aikansa lapsia, syntyvät, kituuttavaat ja häipyvät historian roskalavoille.
    Suomen menneisyyden kannalta Lipponen oli tietysti oikeassa, kun hän 1995 sanoi, että menemme pöytiin niin, että "suuret eivät enää koskaan päät meidän päidemme yli".
    Me olemme pöydissä, mutta silti olemme vähemmistöjen vähemmistönä. Sitä olemme nyt, tulevaisuudessa ja aina. Suomen tehtävä (kutsumsu) ei ole laajentua, ei pullistella, ei assimiloitua suuriin, vaan olla oma itsensä ja - selviytyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän me juuri tuosta syystä NATO:on liitytty, ei sillä suur-Suomea tai Karjalaa tavoiteltu kuin Venäjän propagandassa.

      Poista
    2. Taitaa olla niin että valitut päättäjät on menneet pöytiin ja koettaneet myydä isänmaataan. Kielikuvallisesti, ihmisten toimenkuvat jne. taas on siinä jonkin verran kaupan, mitä kukin taloutensa eteen tehnee. Onhan noita milloin carunaa jne. Toiset jää tekemään ekstraa jotta toiset voi porskuttaa sädekehässä. Toiset siirtyy jotta talous pysyy edes jollain tasolla kasassa. Siinä kohtaan kun ammattipoliitikot joutuisivat itse pitämään lupauksistaan kiinni niin miettisivät mitä lupailevat.

      Poista
  12. Olisihan noita tasavaltoja enemmänkin:

    1. Se tasavalta, joka julistettiin 6.12.1917.
    2. Kansankavalluskunnan tasavalta 1918.
    3. 1919 hallitusmuodon tasavalta.
    4. Kuusisen tasavalta 1939.

    VastaaPoista
  13. Maa, joka on velassa kuin tervan vetäjä, ei taida olla oikein itsenäinen, ainakaan näin pieni maa, kuin Suomi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos vihdoinkin järki voittaisi, niin kelluva markka otettaisiin takaisin ja euro jäisi ns korivaluutaksi.

      Itsenäisellä maalla pitää olla oma kelluva rahansa ja oma keskuspankkinsa

      Poista
  14. Keijo Korhonen (muistaako kukaan) palautti sotilaspassinsa (muistanko oikein) kun Suomi liittyi Euroopan unioniin. Tuntemani korkea sotilashenkilö oli lievästi sanoen nyrpeänä, kun tämä sotilas oli puhunut hänet sisään Harvardiin. Tämäkö oli palkka hyvistä suostituksista. Korhonen katsoi, että siinä menee itsenäisyys, niin kuin menikin. Nyt on vaan jaettua suvereniteettiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti muistan Keijo Korhosen ("KylmäKeke")! Mainio periaatteen mies, jota edelleen kunnioitan. Kepeät mullat.

      Poista
  15. Satuinpa tuntemaan Keijo Korhosen, ja hänen omien sanojensa mukaan hänen oli jätettävä taakseen Suomi, joka liittyi EU:hun ja jota johti presidenttinä Ahtisaari. Korhonen vihasi väkevästi kumpaakin.
    En tiedä mainitusta "korkeasta sotilashenkilöstä" ja mihin hän Korhosta oli sisään puhunut, mutta KK muutti Suomesta Arizonan Tucsoniin, jossa työskenteli University of Arizonassa vierailevana professonina liki 30 vuoden ajan.

    VastaaPoista
  16. Sånt är livet / Kaikki muuttuu kaikui radiosta ollessani vähän toisella kymmenellä.

    Saksassakin on kuulemma menossa jo viides tasavalta. Ja sen vieraan, Pertti Röngön (vai onko tässä astevaihtelua?) kehutun pikkupamfletin mukaan siellä on menossa aivan kamala vaino ja nuuskinta niitä kohtaan, joiden ajatellaan kunnioittavan historismin parhaiden perinteiden mukaisesti syrjittyjä kansallisia sankarihahmoja, joiden tietenkin heidänkin pitäisi olla yhtä lähellä jos ei taivasta niin ainakin kansallista Pantheonia.

    Ymmärtämättömät massat kuuluvat olevan marssilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Saksassakin on kuulemma menossa jo viides tasavalta"
      Onko se samalla myös valtakunta, ja jos niin kuinka mones?

      Poista
    2. Se on nimenomaan viides valtakunta

      Poista
  17. Eikä vieläkään tuulivoimaa
    Toivon, että yhdenvertaisuuden puolestapuhujat ovat äänestäneet
    periaatteidensa mukaisesti kuten minäkin, että presidentin linnassa
    käyskentelee tasapuolisesti nainen ja mies.
    topor

    VastaaPoista
  18. Minulla oli sanoinkuvaamaton kunnia osallistua ulkoministeri Blinkenin puhetilaisuuteen Helsingin kaupungintalolla 2.6.2024. Siellä Suomen eliitti odotti hievahtamatta reilu puoli tuntia sanansaattajan myöhästynyttä entreeta. Tunnelma oli hartaan kunniottava kun vapahtaja viimein saapui. Voisin kuvitella sen melko tarkast vastanneen ilmapiiriä Kosyginin kyläillessä aikoinaan. Pikanttina yksityiskohtana mainittakoon, että lava oli koristeltu ainoastaan tähtilipuin--edes EU-lippua ei näkynyt missään, siniristilipusta puhumattakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämme uussuomettumisen aikaa..

      Poista
    2. Tänään on 12.2.2024, mutta Anonyymi on ollut Helsingin kaupungintalolla 2.6.2024.

      Tekoälyn voimalla vai millä?

      Poista
    3. Aivan normaali kirjoitusvirhe...

      Poista
  19. Juuri tuo on maassa ollut tunnelma joitakin kuukausia: meitä ei pelastakaan Nato ja länsi ja Eurooppa vaan superpower USA ja sen kanssa solmittu YY...anteeksi DCA.

    Media täynnä että "viimeinkin olemme siellä missä meidän kuuluu olla." Tämä tarkoittaa länttä, Euroopan ydintä, Euroopan kulttuuripiiriä. Hyvä että olemme "viimein" siellä, ajattelen itsekin.

    Vai olemmeko sittenkään? Jospa lensimme saman tien rapakon yli. Ohi ja yli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku kumma vimma kyllä tuntuu olevan medialla ja joillakin poliitikoilla hakeutua koko ajan enemmän kohti jotain ideaalia "länttä". Sen keskipiste taitaa tällä hetkellä sijaita Norfolkissa. Vaikka epäilen kyllä, että kunhan päästään Norfolkiin niin huomataan että se länsi sijaitseekin jossain vieläkin lännempänä.

      Poista
  20. "Ehkäpä voitaisiinkin Suomen historia jakaa esimerkiksi seuraavalla tavalla:..."

    Tässä olisikin jollekin virassa olevalle professorille erinomainen työnohjaus tms annettavaksi nuorellle, innokkaalle tohtorikoulutettavalla (?) tai post-doc-tutkijalle.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.