lauantai 18. toukokuuta 2024

Tunnukset esiin!

 

Vaalilause

 

Tunnuslause, Losung, tai vaalilause, Wahlspruch, olivat ennen tärkeitä symboleja, joilla ihmiset, suvut ja seurat halusivat tehdä tiettäväksi oman erikoislaatunsa, etten sanoisi arvopohjansa.

Toki tunnuslauseella saattaa olla myös tunnistukseen ja salaukseen kuuluva tehtävä. Ranskan parole, jonka perusmerkitys on vain sana ja sen johdannaiset eri kielissä viittaavat yleensä tunnuslauseeseen tai kunniasanaan. Venäjäksi se merkitsee salasanaa. Englannissa sitä käytetään esimerkiksi ehdonalaisen vapauden kohdalla.

Usein sanotaan suomessa, että joku antoi sanansa, jolloin tarkoitetaan nimenomaan kunniasanaa. Venäjäksi se on tšestnoje slovo, jossa tšest tarkoittaa kunniaa (vrt. tšestnost rehellisyys).

Toisin kuin varsinainen tunnussana, salasana tai -lause, vaalilause on joka tapauksessa nimenomaan julkinen tunnus, jolla sen itselleen valinnut haluaa erottautua ja erityisesti kunnostautua.

Google yrittää suomeksi vaalilauseen kohdalla tarjota ensin selostuksia vaaleista ja kandidaattien tunnuksista. Saksaksi Wahlspruch sen sijaan kertoo: Ein Wahlspruch (auch Devise) ist eine Maxime, Leitspruch oder Motto, das sich eine Gruppe Gleichgesinnter, eine Person, eine Familie oder Organisation gibt, um deren Ziel und den Anspruch deutlich zu machen. Dieser wird meist nicht, wie bei Parolen oder Slogans, mündlich geäußert, sondern schriftlich festgelegt …

Kyseessä on siis nimenomaan kirjallisessa muodossa esitetty tunnus, periaate tai motto, jonka joku taho on itselleen valinnut.

Tavallisesti nuo tunnukset olivat latinaa, jota ennen jokainen ainakin jonkin verran osasi tai ainakin pystyi sen sanojen merkityksiä arvailemaan. Akateemisissa piireissä kreikka oli myös suosiossa, kuten näkyy joidenkin seurojen nimistäkin, esim. Alfa, beta, kappa Society.

Mikäli joku valittiin Ruotsin Serafiimiritarikuntaan, hänen oli keksittävä oma vaalilauseensa, ellei sitä jo ollut suvun vaakunassa. Näin tekivät Suomen tasavallan presidentit, joiden tunnukset ovat tänäänkin luettavissa Riddarholmin kirkossa. U.K. Kekkosen vaalilause on siellä ”Sitä kuusta kuuleminen”.

Mannerheimin tunnus Candida pro causa ense candido eli (viti)valkoisen (=puhtaan) asian puolesta puhtaalla (valkoisella ) miekalla on kaikille tuttu ja sen tausta on helppo arvata. Sen Mannerheim otti käyttöön vuonna 1922. Sekä Serafiimiritarikunta että Tanskan Elefanttiritarikunta edellyttivät uudelta jäseneltään tunnuslausetta.

Jokunen aika sitten saimme lukea vaalilauseita jopa tupakka-askin kyljestä (Alte et late ym.). Nyt ne näyttävät menneen muodista. Kenties taustalla on se, ettei eudaimonistisen taloususkonnon piirissä tarvita erityisiä vaalilauseita. Jokaisen oletetaan ehdottomasti toteuttavan samanlaisia arvoja parhaansa mukaan.

No, ehkä tämä on liioittelua. Joka tapauksessa tuli mieleeni, että jopa erilaisilla lounasklubeilla ja keskustelukerhoilla olisi hyvä olla ytimekäs tunnus, jonka velvoittavuuteen voitaisiin tarvittaessa viitata. Ehkä joillakin sellainen onkin, niitä en tunne. Näyttää siltä, että Suomessa se olisi harvinaista.

Mikäli tarkoituksena on vain (miksi vain?) viettää aikaa hyvässä seurassa ja nauttia, mikäli mahdollista, viisaampiensa näkemyksistä ja niistä rikastua, voitaisiin keskittyä itse instituution, symposiumin (kr. symposion, yhdessä juominen) tai conviviumin (lat. convivium, yhdessä syöminen) tuottamaan luonnolliseen lisäarvoon, proaktiivisuuteen.

Toki pelkkä hedonistinen mielihyvä on tässäkin maailmassa yksi selvästi tavoittelemisen arvoisista asioista, kuten myös nuo itse asiassa jokseenkin karut epikurolaiset jo aikoinaan tunnustivat.

Hyvä tunnuslause on perinteisesti kirjoitettu latinaksi tai kreikaksi. Syy on yksinkertainen, mutta tosi: latinaksi kaikki kuulostaa ylevältä ja sitä paitsi latinan sanoihin ei liity niitä samoja loputtomia assosiaatioita, jotka vaivaavat eläviä kieliä.

Mikäli joukko siis kokoontuu päämääränään vain nauttia hyvästä seurasta ja pöydän antimista, se voisi ottaa motokseen vastaavasti oman itsensä ylistämisen, ei henkilöinä, vaan instituutiona. Vaikkapa näin: Convivio amicarum, nil superabit eli ystävien yhteisaterialla on (ja tulee olemaan) ylittämätön arvo tai convivio amicarum melior vix esse potest.

Samuel Johnson sanoi aikoinaan: Restaurant table is the throne of human felicity ja esimerkiksi paahtopaisti pääsi tuon aikakauden runoilijoiden suosioon ja jopa kansalliseksi symboliksi (vrt. Vihavainen: Haun roast beef tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com) ).

Toki jo pelkkä laadukas keskustelu, jollaista kaikki symposiumit ja conviviumit viljelevät, on arvo sinänsä. Ranskalaisen käsityksen mukaan keskustelun tulee olla henkevää, jolloin vaarana on, että siitä tulee samalla kepeätä ja pinnallista. Inttäminen on toinen tapa tuhota keskustelun hedelmällisyys.

Mutta erilaisilla yhteisöillä on yleensä ollut aikakautensa hengen mukainen tehtävä vielä oman itsensä isäksi. Ruotsalaisten Utile dulci ei aikoinaan eli hyödyn aikakaudella kai voinut jättää pois tuota edes lyhintä mahdollista viittausta hyötyyn. Oma aikamme ei välttämättä ole yhtä monomaanisen välineellinen.

Lauantaiseura, mikäli nimeä voi pitää edes jossakin määrin puolivirallisena, korosti jo siinä epäpoliittisuuttaan, mikä tuohon aikaan oli välttämätöntä. Aurora-seuralla taas oli nimessään selvä viittaus valistukseen ja uuteen aikakauteen.

Nykyisillä seuroilla voisi myös olla jokin yhteisesti innoittava päämäärä, vaikkapa kansallisen kielemme arvon ja merkityksen vaaliminen, jolloin tunnuksen kai pitäisi olla suomeksi. Luultavasti tällaisia onkin, valitettavasti en niitä tunne.

Mutta mieleen tulee, että myös julkisyhteisöillä ja instituutioilla sietäisi olla oma tunnuksensa. Siinä olisi kiteytettynä ne arvot ja päämäärät, joiden mukaan ne vannovat ja joiden takia ovat olemassa.

Muistan, että jopa Suomen suureksi vaakunaksi ehdotettiin joskus karhuaihetta, tunnuksina olivat sanat Vapaa, vankka, vakaa.

Hyviä ja tarpeellisia arvoja toki nuokin aikansa myllerryksissä. Monissa maissa meni noina maailmansoten välisinä aikoina niin vapaus kuin vakaus, meillä ei.

Mutta naseva vaalilause voisi antaa uutta puhtia vaikkapa sellaisille, muutoin niin kammottavan steriileille instituutioille kuin sote-alueet ja terveyskeskukset ja vaikkapa poliisilaitokset, jos niitä enää paikallisesti olisi.

Kyseessähän ovat kansaa palvelevat instituutiot, joiden tehtävänä on edistää terveyttä ja turvallisuutta, vaikka eiväthän ne niitä varsinaisesti takaamaan pysty.

Ainakin vielä jokunen vuosi sitten oli Snellmaninkadulla sijainneen oikeuslääketieteen laitoksen seinällä teksti E mortuis verum -totuus (selvitettäköön) kuolleista. Sen näki ikkunasta.

Näissä uusissa vaalilauseissa voisi ilmetä myös paikallisväri ja seudun ainutkertaisuus samaan aikaan kun ne ilmentäisivät ikuisia arvoja, joihin tulee pyrkiä. Huumori on aina paikallaan, mutta perusidean tulisi olla vakava ja kuvastaa erityisesti virkamiesten funktiota kansan palvelijoina.

Miltäpä kuulostaisi vaikkapa Koillismaan poliisilaitoksen (jos sellaista on) vaalilause: Rapparit ja ryöstäjät: kaikotkaa (hyvällä tai pahalla! ) Sana rappari viitata tässä ns. Rappasotaan eikä tiettyyn kunnialliseen ammattiin.

Sotealue taas voisi vaikkapa julistaa: Onnellinen se, joka meidät välttää. (Terveyttä toivomme, parastamme yritämme!)

 

 

14 kommenttia:

  1. "Inttäminen on toinen tapa tuhota keskustelun hedelmällisyys."

    Mea culpa, mea culpa, mea maxima culpa....

    VastaaPoista
  2. "Jokunen aika sitten saimme lukea vaalilauseita jopa tupakka-askin kyljestä (Alte et late ym.). Nyt ne näyttävät menneen muodista."

    Onkohan niin, että ns yhtiön/yhteisön arvot ovat korvanneet ne.

    Totta kuitenkin on, että jokin, usein mitäänsanomattomat arvoluettelot, eivät voi korvata hyvää vaali-/tunnuslausetta: vanhassa vara parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienot latinankieliset (ja suomen, ranskan jne.) lauseet ovat korvautuneet englanninkielisillä mitään sanomattomuuksilla:
      Connecting People (disconnecting families) cars fo

      Poista
    2. Miten muistaisin että se oli kaljapullossa?

      Poista
    3. Sellaisessahan se. Lahden Erikoinen.

      Poista
  3. Itselleni oli mieltäjärisyttävä oivallus se kun ymmärsin, ettei "keskustelusta" eikä varsinkaan "perustelujen esittämisestä" ole kenellekään mitään hyötyä.

    Wittgensteinin toteamus, että kysymysten ja vastausten on täytettävä samat loogisuusehdot, ja että itse asiassa kysymyksiin jo sisältyy omat vastauksensa -- "arvoitusta ei ole olemassa" -- avautui kaikessa itseensä sulkeutuvassa karuudessaan.

    Mitä jää jäljelle? Kyky esittää uusia kysymyksiä. Niihin voidaan odottaa uusia vastauksia. Se on sitten ollut oma mottoni:

    Vastaus kysyjille:
    kysymykset ovat
    totuuden muotoa,
    eivät vastaukset

    Kysy, kysy uudestaan,
    älä odota
    koko elämääsi


    Hyvin vapaasti tämä on mukailtu eräästä Paul Simonin pienen harmonisen kauniin hymnin lyriikasta.

    Yhteiskunnallista keskusteluamme hallitsee jo kaikille totalitaristisille -- autokraattisille, automotorista ajattelua tuottaville -- järjestelmille ominainen puhumattomuuden kulttuuri, joka on pohjimmiltaan juuri sitä, että koko järjestelmä pyrkii vain kehittämään ainoa oikeat vastaukset jossain pinnanalaisessa passiivisen verbimuodon maailmassa muotoiltuihin kysymyksiin.

    Jos näkisimme edes hieman pinnan läpi, syvemmälle, ymmärtäisimme, että esimerkiksi poliittiset ideologiat ovat vain valmiita vastauksia aivan vääriin kysymyksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kyky esittää uusia kysymyksiä. Niihin voidaan odottaa uusia vastauksia."

      Uusi ajatus, jota pitää aidosti miettiä, vaikkakaan en haluaisi kokonaan hylätä ajatusta ideaalisesta keskustelusta, jossa pyritään aidosti ja rehellisesti löytämään vastaus/ratkaisu johonkin molempia osapuolia kiinnostaviin kysymyksiin. Tuollaisen keskustelun ehdoista/reunaehdoista on kirjoitettu pilvin pimein. Somessa tuota rasittaa toisen kunnioituksen ja rehellisyyden puute, mikä ilmenee lyhyinä rääkäisyinä tai pikkunokkeluuksina.

      Poista
    2. "poliittiset ideologiat ovat vain valmiita vastauksia aivan vääriin kysymyksiin."

      Olet mielestäni liian ankara: poliittisiin ideologioihin sisältyy minusta useimmiten vilpitön pyrkimys löytää ratkaisu erilaisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Paha kyllä ideologioissa on kyse paitsi faktoista, myös arvoista, joista ei voi päästä keskusteluilla yksimielisyyteen. Ideologiat ovat kuitenkin ainoa keino löytää demokratiassa löytää tietyn joukon jäsentynyt näkemys noiden ongelmien ratkaisemisesta, ikävä nuo ratkaisut ovat usein menneestä maailmasta.

      Poista
  4. Kannatettava ajatus. Aina kun näkee näitä vaalilauseita, niin tekee mieli ottaa selvää niiden historiasta ja yhteyksistä eri tapahtumiin ja asioihin, joka on minusta kovinkin mielekästä ja virkistävää.
    Poliisille sopisi hyvin : "Esivalta ei suotta miekkaa kanna".

    VastaaPoista
  5. Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen ajoneuvoissa ambulansseista paloautoihin on lukenut jo kauan: Stadin brankkari auttaa aina. Se luo turvallista oloa ja mieltä.

    VastaaPoista
  6. Venäläinen filosofia.

    Venäläinen filosofia on pääosin venäläisyyden ihailemista ja mainostamista. Vähän väliä V.V. Putin kehtaa antaa haastatteluissa esimerkkiä kaikille: ”Venäjä on erikoinen maa. Ja venäläisetkin ovat erikoisia.” Länsimaista taas sanottiin jo 1800-luvulta lähtien, että Länsi mätänee. Eikö olekin ihanaa? Nikolai Vasiljevitsh Gogolin ”Kuolleissa sieluissa” on sankari nimeltään Korobotshka, ja Putin on ihan sen tapainen, lähestulkoon.

    Venäläisen filosofian mukaan ukrainalaisilla ei ole minkäänlaista oikeutta määrätä/määritellä kuka on Ukrainan isä/bat’ka. Bandera ei voi tulla kysymyksenkään, koska Bandera taisteli Ukrainan itsenäisyydestä sata vuotta sitten.

    Neuvostoliitossa Tunnuslauseita/Losungeja rakastettiin aivan äärettömästi: ”KPSS – organizator vseh nashih pobed” (NKP on kaikkien voittojemme järjestäjä). Sitä oli joka paikassa. Siinä oli pakko ajatella itsekseen, että ”voittojen ja typeryyden järjestäjä”. Erään ydinvoimalan räjähdys oli näkynyt Lännessäkin ja asia oli pakko päästää julkisuuteen Neukussakin. ”Pjatiletku za tri goda” (Viisivuotissuunnitelma kolmessa vuodessa), jne., yms. vaikka kuinka paljon.

    Ukrainalaisten Tunnuslauseena on ”Bat’ka nash Bandera!”

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ”Venäläinen filosofia”

      Venäläisen filosofian strategiaan kuulunee ehkä se, että Kreml haluaa, että putinismista tulisi koko maailman arkipäivä. Historia osoittaa, että Kreml ei onnistunut viime vuosisadalla perustamaan poliittisia kolhoosejaan kaikkialla maailmassa ”Kommunistisen puolueen manifestin” (syntynyt vuonna 1848) voimalla/tunnussanalla: ”proletaarinen maailmanvallankumous.” Sitä vartenhan Lenin perusti vuonna 1918 Kommunistisen Internationaalen.

      ”Kreml” ei näköjään lukenut yleistä filosofiaa, että samaan virtaan ei voi astua kaksi kertaa. Virta vei kehitystä eteenpäin, etenkin teollisuuden ja sen perusteiden alalla. Leninin vielä eläessä Amerikan Fordin ”proletaarit” ajelivat omilla Fordeillaan. Sen sijaan Neuvostoliiton kolhoosilaiset saivat ihmisoikeudet, mm. passin vasta Nikita Hrushevin aikana. Näin he pääsivät kaupunkiin pyrkimään töihin, koska tiedettiin, kuka hän on.

      Kreml mainostaa yhä vieläkin Venäjää karhuna, mahtavana sellaisena, koska sillä on jotakin.

      Poista
    2. (Korjattu versio)

      ”Venäläinen filosofia”

      Venäläisen filosofian strategiaan kuulunee ehkä se, että Kreml haluaa, että putinismista tulisi koko maailman arkipäivää. Olihan marxismi-leninismi rellestänyt kaikialla, niin miksei putinismi voisi rellestää. Aina jossakin joku halajaa naapurin palasta, kuten Kiina. Mene ja tiedä, jos Putin haluaa auttaa Kiinaa nielaisemaan erään pikkusaaren hyökkäämällä Ukrainan kimppuun ilman mitään syytä. Kas, kun Kiinalta voisi tulla jotakin hyvää.

      Kreml ei onnistunut viime vuosisadalla perustamaan poliittisia kolhoosejaan kaikkialla maailmassa ”Kommunistisen puolueen manifestin” voimalla ja tunnussanalla: ”proletaarinen maailmanvallankumous.” Sitä vartenhan Lenin perusti vuonna 1918 Kommunistisen Internationaalen.

      Kommunistisen Internationaalen rellestäminen päättyi SSSR:n eli Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liiton luhistumiseen. Se oli todellakin geopoliittinen katastrofi. Siis jotain tarttis tehrä. Mene ja tiedä, jos vaikka Kiinan palveleminen auttaisi Moskovaa toteuttamaan omia strategisia päämääriä. Venäjän Federaation jokapäiväiset arkiongelmat ovat Kremlille kuin kärpästen suhina korvassa ja kuin sonta varpaiden välissä.




      Poista
  7. "Taistolaisuus"

    Taistolaisuus kukoistaa Suomessa yhä vieläkin, koska sen kustantajana on Moskovan Kreml/KGB. Ihan tässä äsken YLE1 haastatteli suomalaista kenraalia Ukrainan sodasta ja Suomen turvallisuudesta, ja asetti miljoonia kysymyksiä, jotka eivät kuuluneet varsinaisesti haastatteluaiheisiin. Loppujen lopuksi YLE1 kysyi kenraalilta, mikä on hänen kuntonsa, eli toisin sanoen mikä on kenraalin erektiokunto.

    Ketä Suomen TV-katsojista voisi kiinnostaa erikoisesti mikä on haastateltavan potran kenraalin kunto? Vastaus on ilmiselvä: ”taistolaisia”.



    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.