Ensimmäinen
hölmö ja hänen perintönsä
Sana ”hölmö” kuten
myös sen tarkoittama käsite ovat kiinnostavia. ”Hölmölle” ei näytä löytyvän
selkeää etymologiaa ja uskaltaisinkin olettaa, että se juontaa juurensa
erisnimestä.
Soanlahdella, Ruotsin
hiljattain valloittamassa Käkisalmen läänissä nimittäin eleli muuan herra, jonka
nimi oli Hölmö Höpetein. Hänestä kertoo Tom Gullberg artikkelissaan, joka on
julkaistu teoksen ”Itärajan vartijat” kolmannessa osassa.
Ennen kuin pysähdymme
miettimään tuon ensimmäisen hölmön erikoislaatua ja merkitystä, lienee
paikallaan pohtia hölmöyden yleistä merkitystä sellaisena kuin se nykyään
tunnetaan.
Hölmöyshän on
tietty henkinen ominaisuus, ehkäpä ennen muuta eräs elämänasenne, jossa
olennaista ei niinkään ole varsinainen tyhmyys eli kyvyttömyys ajatella. Sen
sijaan siinä korostuu taipumus mennä äärimmäisyyksiin saakka jollakin ajan
mittaan mahdottomalla tavalla ja olla piittaamatta lopputuloksesta.
Hölmöläissaduissa
jatketaan peittoa toisesta päästä sillä kappaleella, joka otetaan toisesta.
Niissä tuodaan valoa pirttiin hakkaamalla ikkunaa isommaksi ja isommaksi
seurauksista välittämättä. Tärkeintä on, että tehdään jotakin sen asian
hyväksi, jota nyt on ruvettu innolla ajamaan.
Hölmöille käy
kuten hölmöille käy. Peiton pituus ei lisäänny ja pirtti romahtaa ennen pitkää.
Itse asiassa hölmöt kyllä näkevät koko ajan, mitä täytyy tapahtua, mutta
jatkavat toimintaansa, koska toiset hölmöt antavat siitä aplodeja eikä oikein
muutakaan keksitä, kun on kerran hölmöyteen sitouduttu.
Sitä paitsi hölmö
omalla tavallaan luulee ymmärtävänsä, ettei väistämättömillä seurauksilla ole
oikeastaan mitään väliä, koska kaikki kerran kuolevat. Mitä kuolleet tekisivät
ehjällä pirtillä? Hehän makaavat kaikki haudoissaan, eivätkä tarvitse enää
enempää valoa kuin lämpöäkään.
Hölmö ei
ymmärtääkseni ole ainakaan pelkästään tyhmä, vaan ennen muuta piittaamaton.
Kyllä hän uskoo aritmetiikkaan, mutta pitää tärkeämpänä vaaleissa saatavien
äänten määrää kuin tulevien sukupolvien tilannetta.
Hölmöyteenkin
saattaa liittyä kunnianhimoa, vaikka se ei ole sen välttämätön piirre. Silloin
hölmön saattaa vallata halu näyttää pärjäävänsä kilpailussa naapuriensa kanssa
kädet sidottuina tai pelkästään toisella jalalla liikkuen.
Mikäli näet
silloin voittaa kilpailijan, saa ehdottomasti osakseen aivan tavattomasti
kunniaa ja mikäli taas häviää, on siihenkin pätevä syy valmiina.
Kävipä niin tai
näin, yritys pärjätä alivoimaisenakin on jo sellaisenaan sankarillinen ja sopii
toivoa, että se herättäisi muissa kunnioitusta. Mikäli se herättää vain
ylenkatsetta ja sääliä, osoittaa se vain näin suhtautuvien moraalista
alemmuutta.
Sellaista on
oman aikamme hölmöys eikä voi sanoa, etteikö sitä olisi ylen määrin kasautunut
juuri meille, tänne karuun pohjolaan, jonka kansa on aina ollut tunnettu paitsi
yksinkertaisuudestaan, myös reiluudestaan.
Hölmöys sopii
erinomaisesti tähän perinteeseen. Kuitenkaan emme ole vielä oppineet siitä
varsinaisesti ylpeilemään, mutta kaikella on aikansa. Sen aika tulee
viimeistään silloin, kun mitään muutakaan ei enää ole.
Jos nyt palaamme
tuohon edellä mainittuun todelliseen historialliseen hahmoon, Hölmö Höpeteiniin
ja hänen veljiinsä, voimme niukoista lähteistä todeta, että tuo ensimmäinen Hölmö
oli aivan tietynlainen, varsin epäsympaattinen hahmo.
Kun Ruotsin
kruunu valloitti ja liitti itselleen voittomaana Käkisalmen läänin, sen väestö
nousi useassa tapauksessa uusia vallanpitäjiä vastaan ja kun sota hävittiin,
pakeni rajan yli Venäjälle. Samahan toistui sitten Ruptuurisodassa vuosisadan
puolivälissä.
Ruotsin kruunu
halusi muuttajat takaisin. Ilman veronmaksajia uudet alueet eivät olleet paljon
arvoisia. Paluumuutto sujui kuitenkin nihkeästi. Moni pelkäsi syystäkin
seurauksia sodan aikaisista tihutöistä, mutta myös muista syistä saattoi
joillakin olla karuja kokemuksia.
Osoittautui nimittäin,
että uusi voittomaa veti puoleensa kelvottomia seikkailijaluonteita, jotka pyrkivät
parhaansa mukaan vain nylkemään asukkaita keinolla millä tahansa.
Hölmö Höpetein
ja hänen veljensä, jotka saapuivat sotilaiden jäljissä, näyttäisivät kuitenkin olleen
paikallista väkeä, ehkäpä Soanlahdelle silloin asettuneita läntisiä
uudisasukkaita tai sitten muuten vain seikkailijaluonteita, jptka ottivat
tilaisuudesta vaarin ja riistivät ja kiduttivat omaa ympäristöään.
Höpeteinit
olivat syyllistyneet nimenomaan naapuriensa ryöstämiseen ja jopa tappoon ja
kuvittelivat, että kuninkaan antama ns. rauhankirja pelastaisi edesvastuusta.
Sellainen paperi koski kuitenkin vain rikkomuksia Ruotsin kruunua vastaan.
Hölmö ja hänen
veljensä eivät asiaa ymmärtäneet ja
selittivät luulleensa, että sodan aikana kaikilla oli oikeus kahmia itselleen
niin paljon kuin pyystyivät. Tässä tapauksessa saivat kärsiä myös naapurit ja
sukulaiset.
Kun asioita ei Höpeteinien
ja vahinkoa kärsineiden välillä voitu sovitella, vietiin veljekset Käkisalmen
linnaan. Sen enempää ainakaan Gullberg ei kerro tästä hölmöilystä ja siitä
höpötyksestä, jota sen puolustelemiseksi harjoitettiin.
Hölmöyden
nykyinen merkitys ei ole samassa määrin väkivallan ja vääryyden leimaamaa kuin
tuossa 1600-luvun kantamuodossa. Hölmöily ei suinkaan välttämättä viittaa enää
tekoihin, joista seuraa ankara laissa määrätty rangaistus.
Yleensä
hölmöilyt eivät kuitenkaan jää rankaisematta. Hölmö itse tuomitsee itsensä ja mikäli
hän on johtavassa asemassa, valitettavasti myös lähimmäisensä.
Nykyään, Suomen oikeudessa syylliseksi epäillyltä kysytään onko hän tiennyt uhrin olevan alle 16-vuotias. Jos epäilty väittää ettei ole tiennyt uhrin olevan alaikäinen, rikosta ei ole tapahtunut.
VastaaPoistaSukututkimuksessa on tullut vastaan esi-isiä, joiden nimi on ollut Jöns. Toisinaan näitä nimiä on sitten suomennettu muotoon Juntti. Arvatenkin lapselle on annettu entisinä aikoinakin positiivinen nimi, kuten esimerkiksi Urho.
VastaaPoistaNo, sitten joku Juntti tai Hölmö ei ollut kyennyt elämään nimensä luomien odotusten mukaan ja nimi ikäänkuin tahriutui. Sanontahan kuuluu; "Ei nimi miestä pahenna ellei mies nimeä."
Juntista taisi tulla haukkumanimi vasta 1970-luvulla. Käytettiin vantaalaisista.
PoistaJuu, noin se taisi yleisen kielenkäytön tasolla mennä. Ja sitten 1980-luvun Atlantintakainen yup-meininki toi sen muotisanaksi, joka tietysti tarvitsi vastineensa. juppi ><juntti.
PoistaMutta lähdöiltään juntti-ilmaisu on kielen perivanhoja muotoja. Sadeniemen NSK (1961) tuntee sen. Juntti: kuvaileva substantiivi, kömpelöstä, hidasliikkeisestä olennosta. Esim.: F.E. Sillanpäältä: "Aleksi... luultavasti ei nauranut opettajalle kuten varmaan tekivät isommat pojan juntit". Urho Karhumäeltä (1930-luvulta ?): "Ja paikalliset piianjuntit... Ja virnuilevat renginjuipit". - Sadeniemi tunnistaa myös jonkinlaisen rinnakkaisanan: Juntikka. Kyse siinäkin on samoin hitaasta, kömpelöstä olennosta: Kiannolta: "Sian juntikka... ruumiiltaan vahva, hengeltään heikko miehen juntikka".
Kaarina Karttusen mainio aikalaistyö "Nykyslangin sanakirja" (1979) määrittää Juntti-ilmaisun: "(halv.) ei-helsinkiläinen, lande, jurtti, jurbaano; myös muodista välittämätön nuori. Esim:. "Rokkarit ... liimanhaistajat ja juntit" (SK/78). "Sitä juntimpia mitä pohjoisemmaksi [Helsingistä] mennään" (HS/78).
Karttusen määritelmä ja esimerkit ovat sanakirjan tekoajankohdassa niin "pop" (suosittu, muodikas, ajanohtainen, in) kuin mahdollista!
Vantaahan tunnettiin tuolloin savolaisten Amerikkana.
PoistaVladimir Vladimirovitsh Putin järjesti eilen kiireellisen kerähmön pohtimaan venäläisten periaatteellisia arvoja. Hurja sota on menossa (ukrainalaiset piilottivat Venäjällä valtavasti drooneja ja tuhoavat sotilaallisia kohteita), mutta venäläisten periaatteelliset arvot, eli kuuluisa Domostroi, ovatkin priima numero yksi.
VastaaPoistaItseasiassa Putin tarttui venäläisten periaatteellisiin arvoihin sen takia, koska älykkäät havaitsivat, että sota onkin kaksipuolinen, että sodan uhrikin voi osata sotia. Ukrainalaiset droonit tekivät töitään kautta koko superlaajan Venäjän alueilla.
Älykkäät ymmärtävät, että jos tämä jatkuu, että jos havaitsemattomat droonit ahkeroivat, niin voi käydä huonosti. Älykkäät alkoivat jo puhumaan, mutta rahvalaiset voivat ruveta myös huutamaan ja jopa kirkumaan. Kas kun Putin pyytää/vaatii kunnioittaa venäläisten periaatteellisia arvoja eli Domostroita, ja kas kun hän ei enää kääntynytkään Jumalan puoleen.
Muistanko oikein: hölmöläiset yrittivät kantaa säkillä valoa pirttiin? Ikkunan suurentaminen on oikeastaan järkeen käypä tapa lisätä valoa tupaan. Mutta taas kerran kiitokset blogista!
VastaaPoistaNäinhän se tarina meni: kun talossa ei ollut ikkunoita, he yrittivät ensin kantaa säkeillä valoa sisään. Mutta kun he totesivat, ettei se onnistunut, he tekivät seinään aukon, ja hakkasivat lopulta koko seinän ja toisenkin pois, niin että katto lopulta romahti.
PoistaMuuten, olisiko valon kantaminen säkeillä sisään sittenkin teoriassa mahdollista, jos säkin sisäpinnan albedo olisi tasan 100 %, eli se heijastaisi kaiken siihen osuneen valon? Siinä tapauksessa valonsäteet "poukkoilisivat" säkin sisällä edes takaisin, kunnes säkki lopulta avataan ja ne tulisivat sieltä ulos Mutta suuren nopeutensa vuoksihan valo ehtisi jo sekunnissa heijastua siellä hyvinkin miljardi kertaa. Ja jos se sisäpinta heijastaakin vaikkapa vain 99,999 % valosta, niin sekunnin kuluttua, miljardin heijastumisen jälkeen sen jäljellä oleva määrä olisi enää vain alkuperäinen kerrottuna luvulla 0,99999 potenssiin miljardi, mikä on jo hyvin lähellä nollaa.
Hölmölässähän yritettiin myös kantaa valoa säkillä sisään, mutta sekin oli mahdoton tehtävä. Itse asiassa hommahan tekniikan edistyttyä toimii. Valokenno lataa päivänvalon akkuun ja valo voidaan käyttää sitten valaistukseen, kun valoa tarvitaan.
VastaaPoistaEinari Vuorelan runon Hölmö ähki sauna- ja akkaongelmien kanssa. Ei pidä yleistää. "Joka yleistää on hölmö." Näin käänsi Tuomas Anhava William Blaken toteamuksen "To Generalize is to be an idiot.". Lainaus kelpasi Haavikolle kokoelmaan Puhua, vastata, opettaa. Hölmöyttä kerrakseen.
VastaaPoista