Hunnien maine
Kuten tunnettua,
hunnit olivat kansa, joka tunnettiin säälimättömästä terroristaan kansainvaellusten
aikana.
Siinä vaiheessa
ei mikään sotajoukko yleensä kunnostautunut vihollisen alueella erityisellä
armeliaisuudellaan, joten kyseessä ilmeisesti oli todella poikkeuksellinen
raakuus tai sitten asia perustuu tehokkaaseen propagandaan.
Joka tapauksessa
hunnit ja heidän kuninkaansa Attila, Jumalan ruoska, saivat symbolisen latauksen,
joka viittasi raakaan säälimättömyteen.
Kun kiinalaiset
patrioottiset piirit aloittivat vuonna 1899 ns. boksarikapinan (oik. Yihetuan
yundong – harmonian ja oikeudenmukaisuuden osastot), kyseessä oli suora haaste
eurooppalaisille. Pekingin diplomaattikortteli saarrettiin ja sitä alettiin
tulittaa. Lähetyssaarnaajia ja muita länsimaalaisia tapettiin siellä, missä
löydettiin.
Kaiken huipuksi
keisarillinen Kiina lopulta julisti länsimaille sodan.
Kun Pekingin
kalabaliikissa oli tapettu myös Saksan lähettiläs, vaati Wilhelm II
päällikkyyttä kahdeksan valtion rankaisuretkessä jonka päälliköksi tulikin
saksalainen sotamarsalkka, vai oliko vielä kenraali Alfred von Waldersee.
Kuuluisassa
lähtöpuheessaan saksalaisille joukoille Wilhelm II viittasi hunnien aikoinaan
hankkimaan maineeseen ja kehotti saksalaisia joukkoja pyrkimään samaan ”niin,
ettei yksikään kiinalainen uskalla sataan vuoteen katsoa vinosti saksalaiseen”.
Saksalaisen
osaston saapuessa ei varsinaisia sotatoimia enää tarvittu, mutta Waldersee
työskenteli ahkerasti hankkiakseen keisarin edellyttämän maineen ja järjesti vielä
75 rankaisuretkeä. Hunnien tapaan ne ilmeisesti hävittivät sen enempää uhreihin
ja heidän mahdollliseen syyllisyyten katsomatta.
Toki muut yltivät
samanlaisiin suorituksiin. Venäjän puolelle Blagoveštšenskin kaupungissa
ajettiin koko kiinalaisväestö Ussuri-jokeen, jolloin tuhansia hukkui. Kaupungin
pormestarin on joskus mainittu olleen suomalainen, mutta kyseessä lienee erehdys.
Rankaisuretki ei
ollut vain länsimaiden järjestämä, mukana olivat myös japanilaiset, jotka
tunnetusti ylsivät äärimmäiseen tehokkuuteen hävityssodassa ainakin
1930-luvulla.
Wilhelm II:n
maine lisääntyi entisestään ”hunnipuheen” ja se kaivettiin uudelleen esille,
kun ensimmäinen maailmansota syttyi ja Saksa hyökkäsi puolueettomaan Belgiaan.
Sielläkin tosiaan noudatettiin suoranaista terroripolitiikkaa, jolla ajateltiin
ehkäistävän siviiliväestön sissitoimintaa.
Joka tapauksessa
siellä syntyi aineistoa kuohuttaviin uutisiin, jossa saksalaisten sodankäynti
leimattiin uskomattomaksi barbariaksi, joka ei kuulunut Eurooppaan eikä tälle
vuosisadalle. Kun sitä asetettiin kehyksiinsä löytyi pian Wilhelm II:n puhe,
jossa hunnien raakuus oli nostettu seurattavaksi esikuvaksi.
Niinpä
saksalaiset I maailmansodassa saivat koko ajan kantaa ”hunnien” nimitystä. Toisin
kuin Unkarissa, jossa sitä pidetään oman kansan historiaan kuuluvana, se symbolisoi Englannissa aasialaista julmuutta,
joka todella olikin historiassa yltänyt hyvin huomattuihin suorituksiin.
Kun sellaisten
kanssa oltiin tekemisissä, oli tietenkin asia otettava huomioon ja maksettava potut
pottuina, joten omat mahdolliset julmuudet olivat vain oikeudenmukainen kosto
siitä, mitä raakalaiset koko ajan tekivät omalle sivistyneelle kansalle,
siviilisen pommittamisesta zeppeliineillä ja kauaskantoisella tykistöllä aina
matkustajalaivojen upotuksiin.
Wikipedian
mukaan hunnien samaistaminen unkarilaisiin perustuu väärinkäsitykseen, eikä sana
”hunni” kuulemma enää niinkään viittaa raakalaisuuteen kuin ”hurjuuteen”.
Mitä hurjuus
sitten milläkin kielellä ja missäkin yhteydessä tarkoittaa, on toinen juttu. Ainakin
se voidaan tulkita loukkaavaksi, jos niin halutaan. Ja ainahan joku haluaa, jos
tarvetta on. Muistakoot tämän kaikki nimittelijät.
"hunnien samaistaminen unkarilaisiin perustuu väärinkäsitykseen,"
VastaaPoistaVoi siihen sekin vaikuttaa, että unkarilaisten esi-isillä madjaareilla oli keskiajalla hurja maine.
Ylipäänsä hävittyssota on liittynyt paimentolaiskansoihin: ne ovat harjoittaneet ryöstelyä, jonka päätteeksi uhrit on tapettu, kun ei ole ollut tarvetta sen paremman orjille kuin maaorjille. "Sivistetyneemmät" kansat kun ovat orjuuttaneet valoitetut kansat tai panneet ne verolle.
Muistelen kuulleeni vuosia sitten jossain radio-ohjelmassa mainittavan seuraavaa:
VastaaPoistaSuomalainen kielitieteilijä, mahdollisesti Johanna Laakso (erehtymisvaraus!), kertoi, että postkommunistisen ajan unkarilaiset itse eivät uudessa nationalismin aallossa missään nimessä halua samaistua suomalais-ugrilaisiin vaan katsovat periytyvänsä nimenomaan - hunneista!
(Tiedän varsin hyvin, että suomalais-ugrilaisuus on kielitieteen termi. Ilmeisesti unkarilaiset siis katsovat olevansa hunnien geneettisiä jälkeläisiä?)
Siinä missä Wilhelmin vanhat puheet kaivettiin propagandasyistä esille, on viestipalvelu X:ssä käynnissä toisenlainen propagandakamppanja, nyt tarkoitus on mustamaalata Suomea ja suomalaisia Toisen maailmansodan aikaisilla tapahtumilla.
VastaaPoistaRT:n anglo-amerikkalainen (luultavasti britti) toimittaja on kirjoittanut useita pitkiä tekstejä, joissa hän väittää 1. Suomi oli natsien liittolainen 2. Suomessa ja Suomen miehittämillä alueilla Karjalassa oli yhtä pahoja keskitysleirejä kuin natseilla oli omilla alueillaan ja 3. Suomen armeija osallistui aktiivisti Leningradin saartoon ja väestön tappamiseen mm. ampumalla kaupunkiin tykistöllä ja pommittamalla sitä. Samanlaisia pitkiä viestiketjuja on ilmestynyt useita muitakin, niissä on milloin mitäkin nimimerkkejä - kaikki eivät suoraan viittaa venäjänkieliseen nimeen.
Oliskohan näihin syynä Kremlin ärsyyntyminen Suomen Ukrainalle antamasta sotilas- ja muusta avusta sekä TP Stubbin näkyvä ja kuuluva rooli isompien mukana hämmentämässä lausunnoillaan ukrainasoppaa?
Pari omaa kommenttia ja kysymystä tekee mieleni lisätä:
Kannaksella ollut Suomen armeija pysähtyi syksyllä 1941 vanhalle rajalle.pl. Valkeasaaren lohko, jossa oikaistiin pääpuolustuslinjaa suoremmaksi. Leningradia kohti ei edetty, eikä ammuttu. Miten silloin omilla rajoilla oleminen olisi saartoon osallistumista? Eihän Suomesta käsin huoltoa Leningradiin toki ollut tulossa. Kesän 42 Laatokan laivasto-osastossakin oli vain italialaisia ja saksalaisia.
Saksan yhdysupseeri Erfurth mainitsee muistelmissaan kaksi eri kertaa Suomen ilmoittaneen, ettei heillä ole mahdollisuuksia osallistua toimiin Leningradia vastaan.
Voimmeko arvoisan blogistin mielestä luottaa näihin tietoihin, vai onko mahdollisesti jotain uutta ja venäläisten syytökset oikeuttavaa historiallista tietoa tullut saataville? Ja mitähän Neuvostoliiton lähteet asiasta mainitsevat?
Tottakai voimme.
PoistaToisaalta sotienvälisenä aikana ja jatkosodankin aikaan kuultiin joiltakin suomalaisilta lausuntoja, että Pietari ja Suomi eivät mahdu samaan todellisuuteen. Että kaupungin olemassaolo on este Suomen olemassaololle. Kuitenkaan ylin sodanjohto ei tainnut näitä käsityksiä jakaa, kun katsoo Suomen passiivisuutta piirityksen aikana.
Poista"Pietari ja Suomi eivät mahdu samaan todellisuuteen."
PoistaSodan aikana nousee erilaisia höyrypäitä, valtio- ja sotilasjohdon on silloinkin syytä säilyttää kylmäpäisyytensä. (Se on sitten toinen juttu, että jos sodan lopputulos olisi ollut toinen ja Johtaja olisi päättänyt hävittää Pietarin/Leningradin, siitä olisi tuskin meilläkään monta kyyneltä vuodatettu - ellei sitten ylipäällikkömme, joka oli niitä katuja aikanaan kolunnut...)
Osallistuiko Suomi Leningradin saartoon?
PoistaOula Silvennoinen: Ilman muuta Suomi oli osa natsi-Saksan saartorengasta; Markku Jokisipilä: Suomi oli passiivinen osa saartorengasta; Pekka Visuri: Suomi oli osa saartorengasta. Hitler ei missään vaiheessa kuitenkaan edes pyytänyt Mannerheimilta suoraa hyökkäystä Leningradia vastaan; Jussi Niinistö: Suomi ei osallistunut Leningradin saartoon eikä hyökkäykseen Muurmannin radan katkaisemiseksi.
(Sanamuodot ovat omiani, mutta ne on helppo tarkistaa sitaateiksi.)
Lähteet siis kaikilla samat, vain "tulkinnat" vaihtelevat...
"...mustuvi aina"
VastaaPoista...mustuvi aina ynnä muutakin.
Kuten tunnettua, filosofia on/edustaa menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Jokainen tekee omat johtopäätöksensä.
Tässä hyvin taannoin Moskovan TV:ssä bysanttilainen herra nimeltään ministeri Sergei Lavrov teki tärkeäksi kiinnittää erikoista huomiota huomiota siihen, että Toisen maailmansodan jälkeen Suomi sai nauttia Neuvostoliiton teollisuuden rikkauksista ja mahdollisuuksista kehittääkseen suomalaista teollisuutta. Toisin sanoen, ulkoministerin Sargeij Lavrovin tahdosta Suomen pitää olla kiitollinen Moskovalle sekä tänään että huomenna taloudellisesta kehityksestään. Toisin sanoen, jos kiitollisuutta ja uskollisuutta ei tule, niin seuraa toimenpiteet.
Talous on taloutta, mutta bysanttilaisuus ei ole venäläisyyttä, koska bysanttilainen Iivana IV eli Iivana Julma järjesti oman Venäjän tuhoamalla lähes kaikki venäläiset ruhtinaat/aristokraatit ja perusti itselleen totaalisen uskollisuuden.
Bysanttilaisuus tuli Venäjälle Konstantinopolista sen jälkeen, kun heidän luoma maailman suurin valtio Konstantinopol valloitettiin ja rikkaat pakenivat. Kolmas osa bysanttilaisita pakeni Venäjälle, toinen kolmas osa pakeni Italiaan ja köyhät jäivät Konstantinopoliin.
Bysanttilaisille venäläinen rahvas oli kuin sonta varpaiden välissä. Sen näkee venäläisestä MUZHIK-kulttuurista.
"Lavrov"
PoistaMinisteri Lavrov osoittaa selkeästi, että bysanttilaiseen logikkaan kuuluu unohtaa erittäin tärkeät asiat. Lavrov jätti syrjään sen, että Kreml halusi valloittaa koko Suomen ja jopa uusi hallituskin oli jo luotu, Otto Wille Kuusinen päämiehenä. Syrjään oli jätetty sekin, että Toisen maailman sodan jälkeen Suomi joutui maksamaan Neuvostoliitolle mahtavia reparaatioita. Kun reparaatiot oli suoritettu niin Kreml lausui: jatkakaa tuottaa samaa tavaraa meille, nyt jo rahalla.