Homo creator
Joskus noin
vuonna 1956 pidettiin Sulkavan Suojatalolla K-kauppiaiden iltama, jossa
näytettiin ilmaiseksi kaitafilmi, jonka sankarina oli Kalle-Kustaa Korkki.
Korkkihan oli Kansainvälisen öljy-yhtiön asiamies, jonka toimenkuvaan kuuluivat
jännittävät seikkailut. Usein hän joutui pelastamaan pulasta rantasalmelaista,
Saparomäestä lähtöisin olevaa juurevaa ahväärimiestä, Pekka Lipposta.
Tuossa kaitafilmissä
esitetty seikkailu tapahtui muistaakseni Pernanpuukossa (Pernambuco), jonne
Pekka soitti salamapuhelun. Keskusneiti meinasi pyörtyä osoitteen kuullessaan.
Kyllä meitä nauratti.
Mutta tämä sinänsä
hieno filmi oli sittenkin toissijainen elämys. Aivan hurja oli se näytös, jossa
konsulentti hyppäsi pesuvadin päälle ja rutisti sen rusinaksi. Sen jälkeen hän
käänsi vadin ja hyppäsi uudelleen. Nyt vati oli taas ihan kunnossa.
Olipa ihmisillä ihmettelyn
aihetta. Tuollaista ainetta ei kukaan vielä ollut nähnyt, eikä sitä itse asiassa
ollut ollut olemassakaan. Luoja ei sitä ollut luonut.
Toki tunnettiin
kumi, jota kasvoi puissa ja olipa sitä osattu jo tehdä tehtaissakin
jonkinsorttista, mutta tämä oli vielä kummallisempaa. Entiset alumiiniset ja
emaloidut pesutaasat (ven taz -vati) tuntuivat yhtäkkiä vanhanaikaisilta ja
tylsiltä, vaikka hyvin se vesi niissäkin pysyi. Olivat ne olleet askel
eteenpäin puukiuluista, jotka saattoivat ruveta vuotamaan ja hajota ajan
mittaan.
Samaan aikaan
meille saatiin myös vesijohto ja jatkuvalämmitteinen sauna. Oikea suihkukin
saatiin siten, että isä otti tyhjään Cooperin kärpäspommipurkin (se oli
aerosolia, joka tappoi kärpäset käsin koskematta ja mukavasti antaen vain vähän
miellyttävää tuoksua ilmaan), löi sen naulalla reikiä täyteen, kiinnitti
letkuun ja ripusti kattoon. Kelpasipa ottaa kylmällä kaivovedellä saunan päälle
suihkuja!
Mutta nyt, heti
tuon iltaman jälkeen ostettiin sitten heti pari kappaletta harmaita plastiikkisia
pesuvateja ja kauha. Oli siirrytty sellaisen materiaalin aikaan, jota ruvettiin
myöhemmin sanomaan muoviksi.
Luojahan ei
ollut koskaan muovia luonut, vaan sen loivat kemistit, jotka siis tulivat luojalle
pahoiksi kilpailijoiksi. Vielä äsken olivat kaikkein kehittyneimmät putket
olleet metallia ja letkut kumia, aiemmilla sukupolvilla sellaisia ei ollutkaan,
olipahan jotakin lehmän sarvia ja puisia koteloita. Nyt alkoi muovista syntyä
vaikka mitä: halvalla ja hyvää, kestävää ja jopa turhankin kesrtävää.
Kemistit olivat
hämmästyttäneet maailmaa jo kymmeniä vuosia. Fritz Haber ja Justus von Liebig
olivat mullistaneet maataloustuotannon synteettisillä apulannoilla, ottamalla
ilmasta typpeä. Hitsauskin onnistui nyt kuin leikiten, kun hajotettiin sähkövirralla
vesi vedyksi ja hapeksi, pullotettiin ja myytiin hitsareille. He polttivat sen
sitten taas vedeksi. Lämpötila nousi siinä prosessissa pariin tuhanteen
asteeseen ja metallit sulivat.
Kivihiilitervasta
noituivat eurooppalaiset kemistit melkein kaikkea mahdollista ja suomalainen
Kustaa Komppa teki samaa puusta. Varsinainen Pandoran lipas avattiin, kun
alettiin käyttää öljyä raaka-aineena. Siitähän sai muoveja kaikenlaisia ja
miltei kaikkea, mitä ihminen saattoi kuvitella.
Mitäpä tuo öljy
oikeastaan oli ja on? Ennen kaikkeahan se on hiiltä. On siinä toki myös vetyä
ja happea, mutta hiili on se olennainen osa, muistona ja jäänteenä siitä, että
kyseessä ovat elävien organismien jäännökset. Siihen perustuu koko orgaaninen
kemia.
Kemistit riensivät
innolla rikkomaan muinaisten nilviäisten hautarauhaa ja loivat niiden jäännöksistä
suorastaan uuden maailman. Ennen tätä olisi sanottu (valkoiseksi) magiaksi ja
siitähän itse asiassa oli juuri kysymys.
Magia oli nyt
vain rationaalista: oli löydetty aineen rakenteen lainomaisuudet ja nyt voitiin
luojan työt sivuuttaa alkeellisina ja kehittymättöminä. Luotiin uutta maailmaa.
Kuka muistaa
vielä Shellin mainoksen, jossa oli kuvattu hämähäkinverkkoihin peittynyt kärpäslätkä
ja jossa julistettiin: ”Ase, jonka koko maailma voi unohtaa”. Shellin kemistit
tuottivat nyt halpoja ja tehokkaita aerosolimyrkkyjä, lätkiminen oli vain
tyhmää ja koomista.
Kemia oli
tieteistä suurinta ja salaperäisintä vielä1900- luvun alussa. Guss Mattsson oli kemisti, joka pakinoi tuon
ajan lehdissä ja sokeerasi usein lukijoitaan kuvailemalla heitä
molekyylikasautumiksi. Näinhän se asia kuitenkin oli ja on yhä.
Kuten sanottu,
kaiken kemian suurimman kehityksen keskellä oli joka tapauksessa hiili, tuo kaiken
elämän peruselementti, joka eliöiden kuoltua yhä oli jäljellä ja ihmisen
käytettävissä fossiileina, siis kivihiilenä ja öljynä.
Hiiltä enempää
kuin muitakaan alkuaineita ei ihminen kyennyt luomaan, mutta sen sijaan saattoi
kyllä keksiä loputtomasti eri alkuaineista rakentuvia yhdisteitä.
Hiiltähän voi
itse asiassa pitää elämän synonyyminä. Carbo, sive vita, olisivat muinaiset
roomalaiset voineet tästä asiasata sanoa, mikäli olisivat sen ymmärtäneet.
On todella
paradoksaalisesti, että hiilestä on nyt joillekin syntynyt maanisen kammon
kohde ja he saattavat jopa kuvitella näkevänsä happeen yhtyneen hiilen
tupruavan luonnon yllä ja uhkaavan sitä ikuisella perikadolla.
Toki meillä nyt
on ongelma, turha sitä on kieltää. Myriadien kuolleiden jäänteet kostavat
sille, joka ei salli niiden pysyä haudoissaan syvällä maan uumenissa.
Kuitenkaan itse
hiili ei ole elämän vihollinen eikä myrkky, vaan itse elämä, jota voisi vaikka
ruveta palvomaan uskonnollisesti, mikäli tieteellinen maailmankuva ei riitä. Ja
harvoillehan se riittää.
Tiedemies on hyvä renki, mutta muuttuu heti tumpeloksi, kun alkaa hääriä aatteen, ideaalisuuden , moralisoinnin, puhumattakaan politiikan kanssa. Siitä on tullutkin aikamme ongelma. Elämme totuuden jälkeistä aikaa. Kaupallisuushan on tietysti aina osannut hyödyntää tiedemiesten tuloksia niin hyväsä kuin pahassakin, mutta nyt kun ison rahan kaupallisuus on kaapannut hyväntahtoisten ihmisten hyvesignaloinnin omakseen ja ajaa massojen voimalla omia tarkoitusperiään aletaan olla vaarallisilla vesillä, sillä ongelman hoito alkaa olla vaarallisempi kuin itse ongelma,
VastaaPoista