keskiviikko 14. tammikuuta 2026

Näin Helsingin muuttuvan

 

Väestönvaihtoja

 

Erinomainen historiantutkija ja armoitettu popularisoija Teemu Keskisarja on nyt päässyt otsikoihin puhumalla ”väestönvaihdosta”.

Koska tämä kuuluu niihin sanoihin, jotka laukaisevat primitiivireaktion siinä joukossa, joka pitää kunnianaan olla ajattelematta omilla aivoillaan, Keskisarjan luennon otsikko oli kuulemma muutettu muotoon ”väestövaihto”.

Se on kuitenkin huonoa suomea ja itse aion puhua nyt ja vastaisuudessakin väestönvaihdosta, kuten tein jo kirjassani ”Länsimaiden tuho” vuonna 2009. Mikäli joku on siitä asiasta muutamaa vuotta myöhemmin kehittänyt ns. salaliittoteorian, ei asia kosketa minua millään tavalla. Minä uskon aritmetiikkaan ja niin kuuluu jokaisen järjissään olevan ihmisen tehdä.

Väestönvaihto kuuluu aivan normaaleihin historian prosesseihin. Lähes kaikki Suomen kaupungit olivat valtaosin ruotsinkielisiä1700- ja 1800-luvuilla ja myös venäläisyys oli parissa tapauksessa suhteellisen suuri tekijä, joka toisissa oloissa olisi voinut kasvaa jopa hallitsemattomaksi.

Kaupunkien kasvu muutti  jo1800-luvun jälkipuoliskolla väestösuhteet perinpohjin ja jo vuoden 1900-tienoilla Helsingissä oli yhtä paljon suomenkielisiä kuin ruotsinkielisiäkin. Venäjänkieliset olivat jo aivan pieni vähemmistö. 1990-luvulla väestöpohja oli jo kokonaan muuttunut ja pääkaupunkimme oli täysin suomenkielinen. Alkuperäisestä ruotsinkielisyydestä oli jäljellä vain hajanaisia rippeitä siellä täällä.

Jo ala-asteella lapset ainakin ennen oppivat, että mikäli jokin luku koko aja pienene ja toinen  taas vastaavasti suurenee, nousee se jälkimmäinen ehdottomasti ja vastustamattomaksi suuremmaksi tietyn, laskettavissa olevan ajan kuluessa. Se toinen taas jossakin vaiheessa häviää kokonaan. Pää tulee pihaleikeissäkin aina viimein vetävän käteen ellei narua koko ajan jatketa.

Puolitoista vuosikymmentä sitten pohdiskelin Helsingin kohtaloa väestönvaihdon näkökulmasta. Sehän oli ollut kuluneiden puolentoista vuosisadan mittaan erittäin raju prosessi. Nyt ennusteet olivat varsin maltillisia ja nyttemmin niitä on varmastikin jo korjattu. Pääsuunta on kuitenkin selvästi pysynyt samana.

Ennen kuin liitän tähän tuon muinoisen ennusteen pohjalta kirjoitetun blogini, totean vielä sen, että tuolloin uskottiin vielä yleisesti siihen, että maahanmuuttajat integroituvat ympäristönsä kulttuuriin, kuten omat, mainiot tataarimme. Taustalla lienee ollut ajatus länsimaisen kulttuurin objektiivisesta kehittyneisyydestä, mikä pakottaisi rationaalisetihmiset mukaansa. Ja kuka voisi olla olematta rationaalinen?

Toki edistys oli kaikkien yhteiskuntien kehityksessä lainomaisuus, kuten länsimaissa oli ajateltu jo Turgot’sta ja Condorçet’sta lähtien. Harva kai tosissaan ajatteli tänne syntyvän uusia Mogadishuja, jonne ennemmin tai myöhemmin vaadittaisiin sharia-lakia, ensin omille ja sitten jo kaikille. Jäljelle jääneet olisivatkin jo omaksuneet islamin.

Sitkeimpien tosiasioiden kieltäjien mielestä kehitys ei mitenkään voisi mennä taaksepäin ja sitä paitsi maahanmuuttajien valikointi esimerkiksi uskonnon huomioon ottaen olisi jonkinlaista rasismia. Eihän ollut lupa ajatella, että jotkut kulttuurit olisivat ainakin uudessa ympäristössään jollain tavalla ei-toivottavia.

Koko ajatus väestönvaihdosta leimattiin äärioikeistolaiseksi, eivätkä syvän tyhmyyden edessä mikään matematiikka tai muualta tuodut esimerkit auttaneet. Kyseessä on ollut ja on ilmiö, jota Yrjö Ahmavaara aikoinaan nimitti ”fasistiseksi informaation torjunnaksi”.

On kummallista ajatella, että se saattaisi eräänä päivänä olla kehittyneen yhteiskuntamme valtavirtaa. Niin se kuitenkin on.

 

Mutta tässä nyt se taannoinen blogi:

 

maanantai 26. syyskuuta 2011

Muuttajat Helsingin riesana

 

Muuttajat Helsingin riesana

 

Myönnän heti, että olen itse Helsinkiin muuttanut enkä siellä syntynyt. Kaupunki ei liene tästä nimenomaisesta asiasta enemmälti muuttunut, mutta meitä oli monta. Olin vain yksi Suuren muuton osanottajista. Yhteiskunnan rakennemuutos Suomessa sodanjälkeisinä vuosikymmeninä oli yksi maailman rajuimmista.

Takavuosina esiintyi vielä aika useinkin koomisia hahmoja, jotka ylpeilivät sillä, etteivät olleet mitään muuttajia vaan ihka aitoja kaupunkilaisia. Nämä olivatkin useimmissa maissa vielä vähemmistö, usein pieni, joten heillä oli millä enemmistölle rehvastella. Jostakin syystä vanhan Sörkan sakilaiskielen osaamista pidettiin noissa ”paljasjalkaisissa” piireissä aivan erityisen suurena ansiona. ”Landelaiset” saivat niskaansa runsaasti vihapuhetta, jota ei tuolloin vielä ymmärretty kriminalisoida.

Mutta muuttajat ovat nykyään jo enemmistö. Taajamien ulkopuolella asuu ihmisiä enää hyvin vähän. Helsinki on hyvä esimerkki siitä, miten muutto muuttaa asioita myös itse kaupungissa. Vuonna 1875 Helsingissä oli asukkaita vain 23000.

Enemmistö oli tietenkin ruotsinkielisiä, kuten oli asia ollut iät ja ajat. Suomenkielisiä oli kuitenkin jo noin neljännes eli kuutisen tuhatta. Toista suurta vähemmistöä eli venäjänkielisiä oli kaupungissa noin puolet suomenkielisten määrästä eli kolmisen tuhatta (ainakin vuonna 1870 heitä oli vielä 12,1%).

Helsingin kasvaessa sen alkuperäinen luonne ruotsinkielisenä kaupunkina muuttui nopeasti ja venäläiset kutistuivat pieneksi vähemmistöksi. Suomenkieliset sen sijaan nousivat entisestä vähemmistöstä suureksi enemmistöksi.

1900-luvun alussa Helsingin väkiluku saavutti jo maagisen 100000:n asukkaan rajan. Siihen aikaan tämä tarkoitti suurkaupunkia.  Samaan aikaan myös suomenkielisten määrä ylitti jo 50 prosenttia.

Tällöin venäläisten määrä sen sijaan jäi jo alle viiden prosentin ja myöhemmin heidän sekä suhteellinen että absoluuttinen määränsä kutistui melkein olemattomiin, kun suomenkielisyys valtasi alaa kasvavassa suurkaupungissa.

Vielä vuosisadan vaihteessa muistellaan suomenkielisiin suhtaudutun pääkaupungissa kopeasti, eikä heidän puhettaan suostuttu kaikkialla edes ymmärtämään. Monessa tapauksessa asia saattoi johtua siitä, ettei sitä todella ymmärretty.

Kantaväestön nuivuus muuttajien invaasiota kohtaan samoin kuin toisaalta näiden uudet vaatimukset kielensä ymmärtämisestä tuntuivat varmaan monesta kohtuuttomilta. Kun toisen kotiin tullaan, on kuitenkin tapana toimia isännän ehdoilla. Tämä tapa on pätenyt vuosituhannesta toiseen.

Muuttajat eivät muodostaneet varsinaisia slummeja. Työläiskaupunginosissa asuttiin köyhästi, sairastettiin paljon ja siellä syntyi vuosisadan vaihteessa kuuluisa sakilaiskulttuuri, joka pelotti sekä paikallisia että sivullisia.

Siitä huolimatta siitä ei tullut vallitsevaa elämäntapaa. Huliganismi pysyi marginaalissa ja normaalisti työläiskaupunginosien asukkaat elivät työllään, kuten jo nimikin sanoo. Ajan mittaan he vaurastuivat ja heidän asuinalueensakin nousivat arvoon arvaamattomaan.

Talouskehityksen myötä muuttovirta pääkaupunkiin vain kiihtyi. Itsenäisessä Suomessa se koostui melkein pelkästään kotimaisesta valtaväestöstä. 1970-luvun alussa suomenkielisiä oli helsinkiläisistä jo 90%, kun taas venäjänkielisten osuus oli enää vaivaiset 0.2% Ruotsinkielisten ryhmä oli sekin kutistunut kovin heiveröiseksi vähemmistöksi omassa kotikaupungissaan. Kulminaatiopiste saavutettiin joskus 1990-luvulla.

 Vuonna 1990 suomenkielisiä oli hieman yli 90%, loput olivat lähinnä ruotsinkielisiä eikä venäjänkielisten edustama promillemäärä enää ollut ilman erityisiä instrumentteja havattavissa.

Sen jälkeen tilanne onkin alkanut nopeasti muuttua, eikä prosessille ole loppua näkyvissä. Vuonna 2009 suomenkielisiä oli helsinkiläisistä enää alle 84% .

Venäjänkielisten osuus väestöstä oli nyt jo kaksi prosenttia, mikä absoluuttisin luvuin mitattuna oli suurempi kuin koskaan aikaisemmin. Helsinki on jo nyt, meidän päivinämme kansallisesti kirjavampi kuin legendaarisen kansainvälinen Pietari oli vuonna 1897.

Sen sijaan se ei ole yhtä monikulttuurinen kuin, sanokaamme, Kööpenhamina, Amsterdam, Lontoo tai Pariisi. Tämä selittänee pitkälle myös sen, ettei sen katuelämästä yleensä kerrota kansainvälisissä uutisissa.

Suurkaupunkien kasvu on kaikkialla ollut hämmästyttävän nopeaa ja sen seuraukset mullistavia. Toisin kuin meillä sitkeästi ajatellaan, Helsinki ei enää tosiasiallisesti ole mikään puolen miljoonan asukkaan pikkusuurkaupunki, vaan yli miljoonan asukkaan metropoli. Tämä pätee aivan huolimatta siitä, että sen alueella on useita hallinnollisia yksiköitä. Niin on kaikkien suurkaupunkien alueella.

Tämä suurkaupunkilaisuus on monen mielestä hienoa ja sen puitteissa todella on kaikkialla syntynyt aivan uusi elämänmuoto, jolle on tyypillistä anonymiteetti, irrallisuus ja kaleidoskooppinen kirjavuus. Tämä kaikki meilläkin jo on, mutta monessa suhteessa kehitys näyttää olevan vielä kesken.

Uudenlaisen elämänmuodon ohella nykyaikaisen suurkaupungin kypsään muotoon on nimittäin säännönmukaisesti kuulunut myös jyrkkä sosiaalinen kerrostuminen ja segregaatio, joka hajottaa erilaiset kansanryhmät omiksi kokonaisuuksikseen.

 Yleensä slummit ovat syntyneet keskustaa ympäröiville alueille, ”inner cities”, joista parempi väki on muuttanut pois esikaupunkien väljempiin oloihin. Tämä ilmiö on viimeisen puolen vuosisadan mittaan kaikkialla synnyttänyt näiden alueiden konflikteja ympäristönsä kanssa.

Slummeja voisi nimittää suurkaupunkien loiskasvannaisiksi, sillä ne elävät sen kyljessä kuluttaen sen resursseja itse mitään tuottamatta. Konflikteista, jotka antavat lehdistölle värikkäitä uutisaiheita, syyttävät ns. edistykselliset tahot säännönmukaisesti syrjivää ympäristöä ja yhteiskunnan kitsautta alueiden hoitamisessa. Vastapuolen näkemys on päinvastainen ja keskittyy slummien oman primitiivisen kulttuurin arvostelemiseen. Onko työ juopottelevien luokkien vitsaus vai päinvastoin? Pyrkimättä ratkaisemaan tätä munan ja kanan ongelmaa, voidaan joka tapauksessa ennustaa, että ilmiö, joka on tapahtunut vastaavissa oloissa kaikkialla muualla, tulee tapahtumaan meilläkin, kun kriittinen massa eli kyllin suuri uusi muuttajaväestö on saapunut. Slummit ovat nykyaikaa, työläiskaupunginosat ovat taakse jäänyttä elämää ainakin läntisessä maailmassa.

Tämä prosessi on meillä vielä kesken ja täysin kehittyneitä slummeja saanemme odotella vielä parisen kymmentä vuotta. Samassa ajassa myös vanhan suomen- ja ruotsinkielisen aineksen syrjäyttää koko kaupungissa yhä enemmän maahanmuuttajaväestö, joka muodostanee pääkaupungin väestöstä neljänneksen jo tämän vuosisadan puolivälissä.

 Tämä ei Helsingin kehityshistoriassa sinänsä merkitse mitään erityisen rajua muutosta. Matkaa on vielä pitkälti siihen, että suomenkieliset olisivat yhden neljänneksen vähemmistö, kuten asia oli puolitoista vuosisataa sitten. Luultavaa onkin, että he jäävät enemmistöksi vielä sadan vuoden eli noin kolmen sukupolven päästä. Varmaa se ei tietenkään ole.

Tämä on vain skenaario, jonka toteutumisesta ei ole mitään takeita. Joka tapauksessa tulee olemaan hyvin tärkeää se, ketkä muodostavat Suomen pääkaupungissa kriittisen suuren vähemmistön. Aiempi kokemus tuskin toistuu sellaisenaan. Nopeasti kasvavassa pääkaupungissa syntyi 1900-luvun alussa uudenlainen ilmiö, huliganismi, josta Kari Koskela on tehnyt kiinnostavan tutkimuksen poliisiasiakirjojen perusteella.

Aikalaisten silmissä huligaanit olivat moraalisesti ja kenties rodullisestikin ala-arvoinen aines, jonka käytös heijasteli muuttajaväestön olemusta laajemmaltikin. Kansalaissota nähtiin sittemmin monella taholla juuri taisteluna huliganismia ja yleensäkin ihmissuvun hylkiöitä vastaan.

Nykymaailman silmissä huligaanit olivat kuitenkin lähinnä luusereita, joiden elämältä yhteiskunnan muutos oli vienyt pohjan pois. Kuten Pohjanmaan puukkojunkkareille tai nykyisemmille moottoripyöräkerholaisille, myös Sörkan sakilaisille oli useinkin tarjolla vain rikollinen elämäntapa, mikäli he halusivat säilyttää itsekunnioituksensa.

Helsingin kasvava suomenkielinen muuttajajoukko tuli aikoinaan etupäässä työn perässä. Sen liepeille syntynyt huliganismi koettiin aikoinaan melkoiseksi riesaksi, mutta lopultakin se oli enemmistön kannalta suhteellisen harmitonta.

 Sörkassa kukoistivat kyllä rikollisuus, viinakauppa ja prostituutio ja väkivaltakin oli jokapäiväistä. Kuitenkin tämä vähemmistö puhui maan valtakieltä, kuului luterilaiseen kirkkoon ja pysyi pääasiassa erossa huumeista viinaa lukuun ottamatta. Lukutaitoisia olivat kaikki ja kansakoulukin kuului jo 1900-luvulla jokaisen sivistykseen. Sosiaaliturva sen sijaan oli olematon, joten yhteiskunnan niskoilla taakka oli kevyt.  Kotouttamiskustannukset jäivät tuolloin jokaisen itsensä maksettaviksi. Pelastusarmeija ja settlementtiliike yrittivät lisäksi tehdä räikeimmille epäkohdille jotakin.

Nyt kaikki on toisin. En oikein tiedä, saako tätä sanoa, mutta pelkään pahoin, että nopea monikulttuurisen muuttajaväestön lisääntyminen tarkoittaa pommin virittämistä.

Tapaamani maahanmuuttajat ovat poikkeuksetta olleet mukavaa väkeä, mutta tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että uuden ja ympäristöstään rajusti poikkeavan aineksen nopea lisääminen aiheuttaa suurella varmuudella ongelmia kaikille osapuolille. Odotan kiinnostuksella ensimmäistä uutista joukkomellakasta. Kontulan pinonpolttajat tänä kesänä eivät vielä oikein ylittäneet tätä rimaa.

 

Tuo edellinen oli siis näkökulma puolentoista vuosikymmenen takaa. Koska rakastan Helsinkiä vähän niin kuin vierasta maata ja pidän sitä aika huvittavana paikkana, liitän tähän vielä linkin pääkaupunkimme kulttuurisesta merkityksestä, johon kuuluu mielestäni varsin omalaatuisia kansallisia piirteitä. Ainakin toistaiseksi.

Vihavainen: Haun helsinki tulokset

 

 

16 kommenttia:

  1. Ohessa Keksisarjan "kohuttu" luento Lahdessa eilen.

    https://x.com/monokulttuuri/status/2010726217629262024

    Keskisarjan luento alkaa kohdasta 26:00. Alku on jotakin streemaajan kummallista haahuilua ilman sisältöä.

    Todella hyvä ja perustelu historiantutkijan esitys. Kannattaa kuunnella.

    VastaaPoista
  2. Kyllä mä tajusin jo 70-luvulla, että tyhmistä kakaroista tulee tyhmiä aikuisia ja islam ei sovi eikä sopeudu tänne koskaan ja siitä pitää pysyä kaukana kai tuo jokaiselle täysjärkiselle oli selvää, en sitten tiedä mikä oli yleinen uskomus kun se ei vielä alle 10-vuotiaalle skönärin skidille ollut ihan selvää

    VastaaPoista
  3. "Koko ajatus väestönvaihdosta leimattiin äärioikeistolaiseksi,"

    Eikö väestönvaihtoteoriasta tee äärioikeistolaisen nimenomaan ajatus siitä, että väestön vaihtaminen on jonkin eliitin TARKOITUKSELLINEN salaliitto valkoisen väestön korvaamiseksi nöyremmäksi ja halvemmaksi oletetuilla maahanmuuttajilla.

    "Harva kai tosissaan ajatteli tänne syntyvän uusia Mogadishuja, jonne ennemmin tai myöhemmin vaadittaisiin sharia-lakia, ensin omille ja sitten jo kaikille."

    Tämä on se tuhannen taalan kysymys, johon historia ei ole antanut vielä vastausta. Selvää on, että maahanmuuttajat tuovat mukanaan omaa kulttuuriaan, mutta toisaalta näyttää siltä, että rauhalliset olot, koulutus ja varallisuuden kasvu tuottaa lähes vääjäämättä maallistumista. Näin on käynyt islamilaisten maiden historiassakin monta kertaa.

    Jos länsimailla ei ole kykyä ylläpitää väestönsä uusiutumista sekä omaa uskontoaan, eikö se silloin joudakin korvautumaan uudella, elinvoimaisemmalla kulttuurilla, joka sekin joutuu aikanaan istorian tyhjentymättömään roskatynnyriin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun tiedetään, mihin vallitseva käytäntö johtaa, voidaan tuskin väittää, ettei kyse enää ole tahallisuudesta. Jokunen vuosikymmen sitten voitiin vielä ajatella, että kyseessä oli vain tuottamuksellisuus.
      Rosjatynnyriinkään ei pidä ehdoin tahdoin ängetä .

      Poista
  4. Olisiko vähemmän provosoivaa puhua väestön vaihtumisesta, vaikka lopputulos on sama.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se väestö itsestään vaihdu.

      Maahanmuuttopolitiikka on tietoista toimintaa, jolla päätetään vaihtuuko se väestö vai eikö se vaihdu.

      Asia on täsmälleen näin yksikertainen. Vaikkapa Japani on hyvä esimerkki maasta, jossa väestö ei vaihdu.

      Poista
  5. "Nykymaailman silmissä huligaanit olivat kuitenkin lähinnä luusereita, joiden elämältä yhteiskunnan muutos oli vienyt pohjan pois. Kuten Pohjanmaan puukkojunkkareille tai nykyisemmille moottoripyöräkerholaisille, myös Sörkan sakilaisille oli useinkin tarjolla vain rikollinen elämäntapa, mikäli he halusivat säilyttää itsekunnioituksensa...nopea monikulttuurisen muuttajaväestön lisääntyminen tarkoittaa pommin virittämistä."

    Olisiko tästä vedettävissä johtopäätös, että uusille maahanmuuttajille pitäisi kaikin keinon kehittää tapoja, millä he voivat rakentavalla tavalla antaa panoksensa yhteiskunnalle ja säilyttää itsekunnioituksensa. Emme ei sulje pois sitä, että maahanmuuttopolitiikkasta pitää käydä kriittistäkin keskustelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan niillä jo ne jengit ja huumebisnes. Mikä olisi kilpailukykyisempää?

      Poista
    2. Suomen yhteiskunta on tehnyt maahanmuuttajien kohdalla raskaita virheitä. Erityisen kalliiksi virheet tulevat huonoimmin sopeutuvien kuten islamilaistaantumuksellisten kohdalla.

      Raskaita virheitä ovat mm. oman äidinkielen opettaminen ja oman uskonnon tunnustuksellinen opettaminen peruskoulussa. Äidinkielen opetuksesta on seurauksena, että mahdollisuudet suomenkieliseen jatkokoulutukseen ovat monilla jo lähtökohtaisesti heikommat; oman uskonnon tunnustuksellinen opetus puolestaan johtaa uskonnolliseen eristäytymiseen ja uskonnollisen hulluuden kuten islamin vahvistumiseen tieteellisen kriittisyyden, avoimuuden ja sivistyksen sijaan.

      Lukekaapa tuosta, mitä tunnustuksellinen opetus ja sen ulkoistettu hankinta aiheuttaa Ruotsissa: https://yle.fi/a/74-20195481.

      Huomatkaa, että kyse on järjestäytyneistä verkostoista ja hyvin pitkälle viedystä toiminnasta.

      Aivan samoin joudutaan Suomessakin islamin kanssa turvautumaan koululaitoksen ulkopuolisiin usein oppilaiden kanssa samaa vierasta kieltä puhuviin hengenmiehiin. Oppilasmäärien kasvaessa tämä touhu vain lisääntyy. Kuka heitä pystyy muka valvomaan tässä maassa, jossa tuota karmivaa oppia ei voi edes julkisesti kritisoida?

      Kehottaisin kyllä kaikkia suomalaisia pohtimaan, millainen moraali, uskonto ja asenne tällaisilla tosiuskovaisilla on, jotka katsovat oikeaksi hyväksikäyttää "vääräuskoisiksi" katsomiaan ihmisiä siis meitä, jotka olemme heidät ottaneet aikoinaan vaivoiksemme täysin vastikkeetta heidän itse ensin tuhottuaan oman maansa.

      Minnesotassa havaituista muhamettilaisten väärinkäytöksistä lienee Trump jo informoinut riittävästi, joten ei niistä tässä sen enempää.

      Poista
  6. Nimityksistä viis, tärkeintä on ettei kehitys ole ollut luonnollinen vaan luonnoton. Pakolaislait joissa oli vähän järkeäkin sodan jälkeen, muuttuivat aika pian järjettömiksi. Hyvinvointivaltiosta tuli hunapurkki, jonne tunkivat muutkin kuin omat tarhamehiläiset. Viisaalle kaikki on ollut päivänselvää, mutta kun viisautta alettiin kutsumaan rasismiksi, niin enenmmistö lullukkaväestä luopui viisaiden varoituksista.

    VastaaPoista
  7. Teemu Keskisarja julkaisi 6.1. 2026 kansalismielisessä verkkolehti Sarastuksessa jutun, jossa hän esitteli Helsingin Sanomissa pitkään vaikuttaneen pilapiirtäjä Kari Suomalaisen teosta "Viha etsii kohdetta" (1995). Tuo kirja on kai tänä päivänä sensuurin ja silppuamisen kohteena, joten jokaisen joka on maamme katoavan sananvapauden umpikujasta kiinnostunut kannattaa hankkia teos vielä kuin sitä jostain löytyy.

    Jos Keskisarja olisi laatinut väestävaihto-termin ongelmia pinnalle nostavan luentonsa Karin kirjan pohjalta, tuskinpa hän olisi voinut sivuuttaa Karin kuvailemaa konfliktiaan HS:n kanssa. Kirjassa on nimittäion erinomainen kappale koskien sitä päätoimittajien kokousta, jossa "lehden linja" pakolaiskysymykseen lyötiin lukkoon. Ja Karin mukaan kyseessä todella oli "salaliitto" sikäli, että pakolaismyönteisestä linjasta oli propagandamestariin yhtyen sopimassa myös muita yhteiskunnan vaikutusvaltaisia toimijoita.

    Yliopiston juristeristi, demokraattisten lakimiesten järjestö ("Suomen lakimaailman omatunto", hahaha), Hufvudstadsbladetin päätoimittaja Hellberg -- jopa lehden yleisönosaston linjasta päätettiin. -- Kuten niin monissa maamme historian sananvapaus- ja sensuuri-inkvisitioissa, kuten kaunokirjallisuutemme kömpelöistä sensurointitapauksista, Karin mukaan pakolaisjournalismin linjastakin päättivät paljolti ruotsinkieliset.

    Karikin on taipuvainen ajattelemaan että kaiken takana on pikemminkin raha kuin minkäänlainen moraali. Voimme tietysti kysyä, mikä sitten on "rahan" takana? "Rahahan" on vain pohjimmiltaan uskonnollislaatuinen kaikkivoipaisuuskuvitelma, joten "rahan" tavoittelu palautuu magiaan -- ja kaikki yhteisöllinen "valta" on pohjimmiltaan maaginen asia.

    Magia palautuu lajityypillisiin psyykenrakenteisiimme, joista puhumme liian vähän. Eurooppalaisella uudella ajalla kehittyneet erityistieteet kukin omine suureineen ja mittayksiköineen eksyttivät tiedolliset harrastuksemme ajatusaitauksiin, joissa jokaisen tiedonalan autonomia kehittää yleiskäsitteitä joilla noidumme ymmärryksemme.

    On mahdollista jopa pitää ihmikstieteitä "historian aputieteinä". Siis ihan päinvastoin kuin premissit pitäisi asettaa -- historiankirjoitus voisi olla jonkinlainen ihmistieteiden esitystapa, kuvaustapa, valkokangas jolle vaikutelmat todellisuudesta heijastetaan.

    Historia on todellisuuden toistamista -- en sano, että "tiedollisella" tasolla. "Tieto" ei todellisuudessa ole sellainen tajunnallinen jumala jolla olisi todellista valtaa. Tietynlaista toistamista se tosiaan on. Vähän niinkuin Flaubertin papukaija -- Parrot, Pierrot, Pietari, Kallio -- Kari. Totuudet nousevat näynomaisesti syvien vesien pohjasta. Eurooppalainen uusi aika valjasti silmän ja näköaistin kognitiiviset resurssit -- visuaalisen mieltämisen, lineaarisen ajan ja graafiset mallit -- tiedollisen ajattelun käyttöön. Siksi kuvat ovat meille tärkeintä mitä on, ja jos jotakin omalle ihmisyydellemme täysin päinvastaista maailmassa on, se on nimenomaan kulttuurisen kuvakiellon tiukasti, absoluuttisen armottomasti omaksunut kulttuuriperinne, jonka kanssa meillä ei ole mitään yhteistä. Luulen, ettei tarvitse olla Kari Suomalaisen kaltainen visuaalinen nero ymmärtääkseen tämän. Tämä pitäisi meille opettaa kaikissa kouluissamme jo ala-asteelta alkaen.

    VastaaPoista
  8. Omat sukujuuret kummaltakin puolelta pääkaupunkiseudulla ja kummassakin suvussa vielä 1900-luvun alussa ruotsinkielisiä. Heitä ei kuitenkaan "vaihdettu" kehenkään vaan siirtyivät itse ruotsin puhujista suomenkielisiksi. Tämä oli hyvin yleinen ilmiö itsenäisyyden alkutaipaleella.

    VastaaPoista
  9. Suurin osa tämän päivän pääkaupungeista ja monista muistakin suurkaupungeista on hyvinkin kansainvälisiä. Se on seurausta globalisaatiosta, kaupankäynnistä ja työmarkkinoiden toiminnasta. Siinä ei sinänsä ole tai ei ainakaan pitäisi olla mitään erikoista eikä tabua, vaan asiaa pitäisi voida tarkastella hyötyjen ja haittojen näkökulmasta aivan kuten mitä tahansa muutakin asiaa.

    Mutta ongelmana on tämä yhden moraalisen ongelman synnyttämä toinen moraalinen ongelma eli maahanmuuttopoliittisen ohituskaistan nimeltä turvapaikka luominen maailman alhaisimmille alisuorittajakansakunnille. Suomeen on tullut erityisesti islamilaistaantumuksellisista kulttuureista aivan liikaa ihmisiä, jotka ovat samaan aikaan varattomia, kielitaidottomia, ammattitaidottomia ja kyvyttömiä irtautumaan vanhasta taannuttavasta kulttuuristaan.

    Tuo maahanmuutto ei olisi millään tavalla hyödyllistä kenellekään muuten kuin tässä vallitsevassa tilanteessa, jossa vastaanottaja järjestää tyhjin käsin saapuville käytännössä kaiken vastikkeetta määräämättömäksi ajaksi määräämättömän suurelle joukolle. Se tietenkin hyödyttää saapuvia niin suuresti, että sen vuoksi kannattaa investoida ihmissalakuljettajiin ja vastaavaan. Esim. Venäjän korruptoituneet viranomaiset mielihyvin auttavat heitä tässä kohtuullista korvausta vastaan ja päästäkseen sakista tehokkaasti eroon.

    Rationaalista ja kestävää menestystä tavoittelevaksi yhteiskunnaksi Suomella kestää kummallisen kauan tämän ongelman ratkaiseminen.

    VastaaPoista
  10. Koiviston Manu sanoi kerran oivallisesti: "Politiikassa kaikkein kiusallisinta on silloin kun väärä taho tekee oikean ehdotuksen tai puhuu asiaa". Euroopassa näin on tapahtunut kohta jo 30 vuotta (eli ainoastaan "laitaoikeisto" puhuu yhä paisuvasta ongelmasta), mutta nyt se korostui kun nuo hölmöt Vance ja Trump varoittivat eurooppalaisia tismalleen samasta kehityksesta... Ilmiselvästä ongelmasta ei saa puhua ja jos puhutaan, niin "vääriä ilmaisuja" ei saisi käyttää. Itse huomasin tuon seikan kun kirjeenvaihdossani arvostetun, suomalaisen veteraanitoimittajan kanssa käytin sanan "islamisaatio". Vastaus tuli välittömästi: ei pidä käyttää äärioikeiston keksimää termiä! (sama koskee siis "väestönvaihtoa" ym). Hienoa, huolestuttavasta aiheesta ei saa siis puhua ja jos puhuu, niin oikeilla termillä. Hohhoijaa. Murhatun hollantilaisprofessori Pim Fortuyn (keskustademokraatti eikä missään nimessä äärioikeisto) sai median vihat niskoilleen kun rohkeni julkaista kirjansa "Tegen de islamisering van onze cultuur" (1999). Valtavan demonisoinnin jälkeen mies murhattiin vuonna 2002 ja luoti tuli vasemmalta.. Entisenä hollantilaisena (muutto Suomeen vuonna 1971) surettaa mihin suuntaan suvaitsevainen ja rento maa on muuttunut. Mitenkö se ilmenee? No vaikkapa siinä, etteivät Amsterdamissa (gaycapital) homot/lesbot ym enää uskalla kävellä käsi kädessä kun heidät hakataan. Samaa koskee juutalaisten kipan käyttöä kadulla. Ei enää onnistu. Tuorein ilmiö ovat nyt nuo polvirukoukset keskellä katua tai ajoväylää. Tämä on siis sitä islamisaatiota, josta ei saa puhua tai käyttää ilmaisua. Ennen murhaansa homoseksuaalinen Pim Fortuyn totesi "En vihaa islamia; minusta se on vaan niin takapajuinen uskonto". Näin tapahtui jo 25 vuotta sitten ja tilanne on siitä pahentunut eikä vieläkään saa siitä keskustella. Keskustellaanpa kuitenkin otsaleimasta huolimatta!

    VastaaPoista
  11. Mikä lie Suomen maanpuolustuksen motivaatio tulevaisuudessa?

    VastaaPoista
  12. Näemmä laukaisi primitiivireaktion sekä Vihavaiselle että vakioyleisöllä.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.