perjantai 12. kesäkuuta 2026

Ne, joilla on kaalia parrassaan

 

Izborskin isänmaalliset

 

     Izborskin klubilaisista on tullut aina silloin tällöin kirjoitettua (ks. Vihavainen: Haun izborskin klubi tulokset, tai esim. Vihavainen: Haun dugin tulokset ).

     Usein olen nimittänyt ryhmää ”hämärämiehiksi” tai ”lunatic fringeksi” ja mielestäni se sopiikin sille aika hyvin. Näin siitä huolimatta, että Venäjän ainoa sen hetkinen fysiikan nobelisti Alfjorovkin kuului klubiin. Kieltämättä siinä on mukana erilaisia aineksia.

     Kaikille yhteistä näyttää joka tapauksessa olleen ja olevan sellainen lännenvastaisuus, jota voisi nimittää viskeraaliseksi englannin kautta ymmärtämäämme latinaa käyttäen. Vastenmielisyys ei tule päästä, vaan sisuksista.

     Ei tässä lännen ja lännettymisen vastaisessa venäläisessä liikkeessä sellaisenaan tietysti mitään uutta ole. Siinä mielessä klubi jatkaa parin sadan vuoden ikäistä slavofilian traditiota, tällä kertaa erityisesti ”euraasialaisin” ja ”geopoliittisin” tunnuksin.

     Sen yhteydessä voidaan puhua venäläisestä chauvinismista, mutta se on ymmärrettävä imperialistiseksi, eikä puhtaasti kansalliseksi. Imperialismi, ”mantereen valtapiirin” herruus on kaikenkattava tavoite (ks. Vihavainen: Haun империя суши tulokset).

     Olennaista on myös oman, erityisen sivilisaation korostaminen ja sen asettaminen läntisen sivilisaation vastakohdaksi, kuten eilisessä Duginin haastattalussa (Vihavainen: Duginin haastattelu ) taas todettiin.

     On ymmärrettävää, ettei amerikkalainen sivilisaatio innosta moniakaan kansoja, mikä tuossa maassa on aina ollut mahdotonta ymmärtää. Kaikki maailman ihmiset vain eivät näe maanpäällistä paratiisiaan jossakin keskilännen tyylisessä piknik-illassa lihapatojen äärellä.

     Mitä izborskilaisiin tulee, he tietenkin näkevät oman, venäläisen sivilisaationsa korkeampana kuin läntisen, joka etenkin Euroopassa (Gayropa) ei ainoastaan harjoita itsetuhoista onanismiaan hedonististen tunnuksiensa alla, vaan vaatii kaikkia mukaan samaan rinkiin.

     Tämä on sangen lainomaisesti aiheuttanut vastarektion, joka kuuluu samaan joukkoon, kuin aikoinaan Saksan ja Japanin kulttuurinen nousu ”juutalaiseksi” katsttua anglosaksista hegemoniaa vastaan (ks. Vihavainen: Haun oksidentalismi tulokset ).

     Izborskilaisista moni on ilmeisesti ateisti, klubin puheenjohtaja Aleksandr Prohanov taas on ilmeinen uskonnollinen kiliasti, kyuten myös klubin muut prelaatit ja geopolitiikan guru Aleksandr Dugin, postmodernin kulttuurin taannoinen entusiasti, vaikuttaa tässä suhteessa kyyniseltä. Jokunen entinen KGB-kenraali on sen sijaan tässäkin piirissä briljeerannut uskonnollisuudellaan ja kaikki tietenkin ymmärtävät ortodoksisen kirkon merkityksen lännestä erottavana tekijänä.

      Eilinen Duginin haastattelu on siitä hyvä ja hyödyllinen, että haastateltu siinä esittää lyhyesti koko filosofiansa, jossa lännestä erottautumisen, geopoliittisen herruuspyrkimyksen ja uskonnon välineellisen käytön ohella tärkeää on valtiokeskeisyys, etatismi. Dugin näyttää juuri saaneen aikaan aiheesta kirjankin.

     Valtiokeskeisyys on tietenkin läntisen, liberaalin yksilökeskeisyyden vastakohta ja vanhaan slavofiiliseen traditioonkin kuuluu keskeisenä sobornost-periaate. Se tarkoittaa, että kansa hurskaasti ratkaisee asiat konsensuksella, mikä mahdollistaa oikeudenmukaisuuden, eikä sorru demokraattiseen äänestyspolitiikkaan, jossa taas ratkaisee enemmistö eli voima (ks. Vihavainen: Haun puolan valtiopäivät tulokset ).

      Oikeus näin ajateltuna on oikeutta totella totuutta ja oikeudenmukaisuutta ja alistua siihen vapaaehtoisesti. Käytännössä valtiokeskeisyyden suuria hetkiä ovat aina sodat. Sodan aikana kansakunta vetäytyy valtionsa ympärille ja tekee yksimielisyydestä korkeimman hyveen.

     Veneen keikuttajat pannaan kuriin tavalla tai toisella. Henkinen liikkuvuus kutistuu tietenkin minimiin ja julkinen sana vilisee älyllisiä limboja.

     Ei kannattane ihmetellä, että Venäjä on juuri nyt tällaisessa tilassa, mikä myös vastaa izborskilaisten tavotteita. On syytä huomata, että sama ilmiö, suuri älyllinen ja moraalinen regressio on vastaavasti tapahtunut myös meillä. Normaali kriittinen ajattelukin herättää julkisuudessa herkästi rajuja intohimoja ja suuri enemmistö pitää suunsa kiinni, mikäli sillä sattuisi olemaan omaperäisiä ajatuksia.

     Venäjäläisen sivilisaation erillisyys läntisestä (vrt. Vihavainen: Haun venäjän historian kirottu kysymys tulokset ) on yleisesti hyväksytty tosiasia, jonka panivat merkille niin Oswald Spengler kuin Samuel Huntington ja moni muukin. Venäjän länsimaisuuden tietty puolinaisuus ja sen 1900-luvun erillisyys lännestä ovat antaneet asialla runsaasti lisää uskottavuutta.

     Joillekin pyhä puolustussota kollektiivista länttä vastaan (onhan se nyt myös sitä) on ollut uskonsotaa ja Venäjää on nimitetty peräti koko ihmiskunnan viimeiseksi toivoksi. Jos se murtuu, pääsee saatanallisuus koko maailmassa itsevaltiaaksi.

     Aleksandr Prohanovin proosaruno Venäjästä kuvaa sitä, miten asia voidaan tässä suhteessa käsittää:

Александр Проханов: Мы — Богорусь | Изборский клуб. My- Bogorus, aloittaa Izborskin klubin puheenjohtaja: Me olemme Jumalvenäjä.

     Sen jälkeen seuraa venäläisen kulttuurin tiettyjen, kieltämättä useinkin sangen arvostettavien ja hienojen symbolien latelua, Dostojevskin Puškinin patsaan paljastustilaisuudessa vuonna 1880 pitämän puheen hengessä, jokseenkin omituista Jevgeni Oneginin Tatjanan ihastelua myöten.

     Toki se kaikki on ihan sallittua ja muistuttaa meitä siitä, että muuan maailmankirjallisuuden suurimmista neroista, Dostojevski nimitti venäläisiä ”jumalankantajakansaksi” (narod-bogonosets).

     Meistä tuo kaikki saattaa kuulostaa irvokkaalta typeryydeltä, joka on muuri yhtä vakuuttavaa kuin stalinistinen propaganda aikoinaan, mutta voimme tässä muistaa meillä sotien aikaan täysin vakavasti esitetyn ajatuksen Suomesta Jumalan valittuna kansana. Nythän sitä ei kannata esittää.

     Kannattaa muistaa, että tuolla paatoksella on syvät juurensa Venäjän historiassa ja kulttuurissa. Ne on nyt valjastettu raakaan sotaan, jolla on imperialistinen luonne ja jonka kansakunnan kohtalolla uhkapeliä pelaava entinen KGB-filuuri pani alulle.

    Emme hyväksy tuota sotaa, eikä moni täällä lännessä ole myöskään hyväksynyt edes ajatusta siitä, että Venäjä saisi jatkaa olemassa oloaan kulttuurisesti siitä selvästi poikkeavana valtiona, joka samalla ollisi jopa suurvalta.

     Saattaa hyvinkin jäydä niin, että Putinin armeijat lyödään niin perin pohjin, että uuden Venäjän on pakko liittyä lännen liberaaliseen yhteisöön tai sitten hiipua mitättömyyteen siitä erotettuna. Nyt molemmat vaihtoehdot ovat yhä auki, eikä kumpikaan vaikuta todennäköiseltä. Tässä perusteluksi riittänee yksi kirjainyhdistelmä: BRICS.

    Kun Mao otti vallanKiinassa, alettiin Amerikassa kysyä: Who lost China? Siihen ei vastaukseksi riitä, ettei kukaan, kun ei sitä koskaan omistettukaan.

     Venäjän kohdalla vaihtoehtona olisi ehkä kuitenkin voinut olla yhteistyökykyinen Venäjä, joka olisi voinut olla Euroopan strateginen kumppani: tarpeeksi vahva ollakseen sille hyödyllinen, mutta myös tarpeeksi pieni ollakseen sille vaaraton. Näinhän muuan merkittävä politiikan analyytikko aikoinaan pohdiskeli.

15 kommenttia:

  1. "Venäjän kohdalla vaihtoehtona olisi ehkä kuitenkin voinut olla yhteistyökykyinen Venäjä, joka olisi voinut olla Euroopan strateginen kumppani: tarpeeksi vahva ollakseen sille hyödyllinen, mutta myös tarpeeksi pieni ollakseen sille vaaraton. "

    Sanopa muuta, tuota olen itsekin miettinyt. Yksi syy sille, ettei tuo toteutunut, oli lännen ja erityisesti USA:n tietty alentuvainen suhtautuminen kunniastaan herkkähipiäiseen Venäjän, sitä kohtaan ei nykytermein osoitettu riittävää respektiä. Kun puhutaan "tarpeeksi pieni ollakseen sille vaaraton" tulee väistämättä mieleen Duginin eilisen blogin haastattelu.

    VastaaPoista
  2. Venäjän perusluonne lienee kuitenkin laajenemiseen pyrkivä. Ainoa kysymys on, riittävätkö resurssit laajenemiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kaikkien imperiumien perusluonne. Jossakin vaiheessa paukut loppuvat. Näin näyttää nyt käyneen myös USA:lle.

      Poista
  3. Venäjä on merkillinen maa, sillä ei ole paljoakaan hyveitä, joilla briljeerata. Tekniikka on useimmiten kopioitua, mutta huonommin tehtyä, kuin lännessä.
    Itsekehu on kuitenkin rajatonta.
    Ihmisuhrit. Stalinin 30-miljoonaa on enemmän kuin Putinin ikkunapudotukset, mutta periaate?? Hitler jää toiseksi.
    Stalinin porukka paskoi omiin housuihinsa teloitustensa myötä: tuottavat kolhoosit hävisivät jne.
    Meillä erittäin epäluotettava naapuri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä uhrien sietämisellähän izborskilaiset juuri bzriljeeraavat.

      Poista
    2. Onneksi emme ole sodassa, vaikka Oula Silvennoinen niin kuvittelee. Ensimmäisen 1000 nuoren miehen kuoleman jälkeen Suomi olisi kypsä.

      Poista
    3. Bloginpitäjä nyt aliarvioi progpagandan ja koneiston mahdin. Pitää vain muistaa miten helposti suomalaiset saatiin psykoosiin koronan avulla. Tuhat suomalaisnuorta on pieni uhraus ja kaikki vastalauseet vaiennetaan aivan kuten rokotteiden vastustajatkin

      Poista
    4. No miten niin aliarvioi? Kyllä sokki voi psykoosistakin herättää.

      Poista
    5. Stalinin 30 miljoonaa on älytön hatusta heitetty luku. Stalin tapatti n. 6 miljoonaa ihmistä, mikä sekin on toki järjettömän paljon. On Venäjällä sitä paitsi ollut paljon merkittäviä tieteilijöitä ja taiteilijoita. Ei kannata tuolla tavoin alkaa koko kansaa vihaamaan ja aliarvioimaan etenkään, jos tuntee sen vastustajakseen.

      Poista
    6. Valitettavasti moni muukin kuin Oula S kuvittelee samaa. Yksi Silvennoinen ei vielä mitään merkitse, mutta kun samanlaisia istuu päälehden pääkirjoitustoimituksessa (yksi ehdotti aikanaan sotilaallisia toimia Kiinaa vastaan uiguurien vuoksi), se on jo vähän enemmän. Onneksi tämä maa on ulkopolitiikassa tottunut tekemään 180 asteen käännöksiä, joten kyllä ne luontuvat yhä. Ei se merkitse kuin päättäjien vaihtamista ja eläkevirkoja entisille.

      Poista
    7. No kyllähän, Churchill:kin totesi, "taisimme teurastaa väärän sian".

      Poista
    8. Ei tulevaisuutta tunneta eikä tiedetä. On täysin mahdollista, että Suomi-pojat pärjäisivät pahassa paikassa ihan yhtä hyvin kuin ukrainalaiset.

      Sitäpaitsi vain pieni osa ukrainanpojista on rintamalla, valtaenemmistön löperöt asekieltäytyjät saavat rauhassa käpykaarteilla. Siksikin meidän tilanteemme olisi huasteellisempi.

      Ei ruveta ennustaja-eukoiksi.

      Poista
  4. "Venäjän kohdalla vaihtoehtona olisi ehkä kuitenkin voinut olla yhteistyökykyinen Venäjä, joka olisi voinut olla Euroopan strateginen kumppani: tarpeeksi vahva ollakseen sille hyödyllinen, mutta myös tarpeeksi pieni ollakseen sille vaaraton. Näinhän muuan merkittävä politiikan analyytikko aikoinaan pohdiskeli."

    Mutta antaako KGB siihen luvan? KGB:n perusti jo Iivana Julma nimeltään murharyhmä.



    VastaaPoista
  5. "Venäjän kohdalla vaihtoehtona olisi ehkä kuitenkin voinut olla yhteistyökykyinen Venäjä, joka olisi voinut olla Euroopan strateginen kumppani: tarpeeksi vahva ollakseen sille hyödyllinen, mutta myös tarpeeksi pieni ollakseen sille vaaraton. Näinhän muuan merkittävä politiikan analyytikko aikoinaan pohdiskeli."

    Ehkä noin, mutta mikä olisi ollut tuon hinta, mistä olisi tarvinnut luopua ja mitä olisi pitänyt tehdä toisin?

    Olisiko pelkkä kohteliaampi retoriikka riittänyt? Vai olisko lisäksi mm. Ukrainan kohdalla pitänyt vain katsoa sivuun? Entä sitten Suomen kohdalla?

    Mikä olisi poistanut Putinin Venäjältä tarpeen laajentua ja alistaa naapurinsa? Vai olisiko pitänyt alistua Putinin korruptoituneen mafiahallinnon alaisuuteen? Ja jos niin missä laajuudessa / syvyydessä?

    Naapurimaat rähmälleen taas - ei kai sentään?

    Kuten ylläolevasta näkyy, tuo blogin yksi kappale oli erittäin suuresti kysymyksiä herättävä. :)

    VastaaPoista
  6. Oma eurooppalaisen uuden ajan ajattelumme, renessanssissa elpynyt visuaalinen mieltäminen ja kartesiolainen rationaalisuus ovat ne ainoat ajatustyökalut, joita meillä on käytettävissä kun yritämme ymmärtää oman ihmisyytemme laadusta poikkeavia kulttuureja ja yhteisöjä.

    Se että laajalla matriarkaattisella venäjänmaallakin valta legitimoitui valistuksen vaikutusten pohjalta jopa niin, että läntisen liberalismin peilikuva -- tai paremminkin idioottinen kaksoissisar -- sosialismi sai vallankumouksellisen roolin, kertoo jotain siitä, että vaikka yhteys eurooppalaiseen mentaliteettiin on olemassa, aika epäsuoraa ellei kieroutunutta instituutioita koskevan valta-ajattelun ja legitimaation on oltava.

    Ei meille eurooppalaisen valistuksen lapsille ja uusien tiedonalojen tiedollisessa maailmassa kasvaneillekaan ole ollenkaan selvää, millaisia kartesiolaisen järjen valuvikoja ja epämuodostuneita äpäröitä ideologiset "ismit" ovat. Ei niillä pitäisi olla sellaista vakaan ajatusalustan ominaisuutta, jollainen niille on muodostunut.

    Kun ideologiset "ismit" ovat venäläisessä valtalegitimaatiossa saaneet sellaisen maagisen aseman, että ideologiat automaattisesti voivat oikeuttaa jatkuvan "pyhän sodan" -- joka joissakin hyvin primitiivisissä uskonnoissa ilmenevänä nauttii oudosti meilläkin oman juristeriamme erityissuojelua -- eikö tällainen oikosulunomainen kytkentä oitis asetu eurooppalaisen ajatusperinteen vaikutuksissa ja virtauksissa paikoilleen? -- Olemme itse omalta tolaltamme suistumassa, mutta laajan venänmaan ressukat ovat alusta alkaen apinoineet heille sisäistettäväksi mahdottomia rakenteita.

    Me suomalaiset olemme tosiaan eurooppalaisen ajatushistorian umpisuoli -- olemme historiallisesti alistettua kansaa, jolla ei ole sellaista tervettä kansanpsyykeä, jonka varassa meistä vielä pitkään aikaan -- vaikka saisimmekin kehittyä rauhanoloissa -- voisi tulla psyykkisesti kypsä yhteisö. Ja meitä sisäisesti aina kahtiajakavat sosiodynaamiset voimat ovat niin vahvoja, että esimerkiksi monikulttuuristuminen romauttaa yhteisöllisen eheytemme pysyvästi jo paljon ennen kuin itse oman tilamme ja tolamme tajuamme.



    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.