Rauha parempi
ois?
Hiski Salomaan tunnetussa laulussa kehotetaan
heittämään pois viha ja vaino, koska rauha olisi parempi itse kullekin. Itkevät
orvotkin sitä kovin tarvitsivat.
Tuon laulun sävel on muuten alun perin
venäläinen ”slaavittaren jäähyväiset”, joka on yhtä komea kuin falski ylistys
sotilaan uljaalle osalle, joka tuo ainakin nyt sankarille komean muistomerkin,
ellei muuta (ks. Vihavainen:
Haun vapaa venäjä tulokset ).
Koska sota on pohjimmiltaan niin perin
juurin typerää ja vastenmielistä toimintaa (vrt. esim. Mannerheimin kirje sisarelleen
vuonna 1915), on sen kunniaksi tietenkin luotava monenmoista propagandaa, jotta
se jaksaisi ihmisiä ajasta aikaan innostaa, tyhmempiä nyt ainakin.
Toki ihmisluonnosta löytyykin sopivia
naruja, joista vedellä, kun sodan puolesta puhutaan. Erinomaisen lähtökohdan
sodan kannattamiselle tarjoaa sellainen tilanne, jossa ei itse tarvitse olla
mukana taisteluissa, mutta voi sen sijaan osoittaa urhoollisuuttaan vaatimalla
noilta etulinjan miehiltä yhtä peräänantamatonta taisteluhenkeä kuin
katsomonkin puolella on.
Kuten olemme saaneet huomata, helposti näiltä
urhoilta satelee moitteitakin sinne, missä ruumiita tehdään, eikä kukaan
kainostele olla maalla viisas silloin, kun merellä vahinkoja sattuu.
Toki sodalla saattaa olla suurikin poliittinen
tarkoituksenmukaisuutensa, jos nyt asioita siltä tasolta katsomme. Mikäli
kuitenkin on käynyt, kuten yleensä käy, että homma onkin karannut käsistä, voi
sodan selittää välttämättömäksi erilaisin perustein. Tärkeintä on, että taiteluhenki
( engl. ”morale”) säilyy. Moraalin kanssa, sanan varsinaisessa merkityksessä
asialla ei ole paljonkaan tekemistä.
Kaikki sodat yleensä nousevat historian
lehdille, mikäli ne vaikuttavat tai edes uhkaavat vaikuttaa poliittisiin
asetelmiin ja valtioiden voimasuhteisiin. Varsin paljon uhreja vaatinut Kustaa
III:n sota on esimerkki siitä, että sota voi jäädä myös pelkäksi alaviitteeksi,
ellei sillä ole merkittäviä valtiollisia seurauksia. Kuolleiden määrällä ei ole
merkitystä. Kaikki ne olisivat haudassa joka tapauksessa.
Etatistisen diktatuurin oloissa asia
korostuu: tärkeää ei ole ihmisten kuolema tai kärsimyukset, vaan ainoastaan valtion
menestys tai menetykset.
Alan herostraattiseksi kuuluisuudeksi
noussut V.V. Putin kävi jo ensimmäisenä sotavuonna tervehtimässä
sankarivainajan leskeä ja selitti tälle, että me kaikki ihmiset kuolemme
joskus. Usein kuolemalla ei ole mitään suurempaa merkitystä kenellekään ja mies
saattaa kuolla esimerkiksi vodkaan.
Jos kuolema koituukin ihmistä suuremman
asian (valtion) puolesta taistellessa, se saa ihmistä suuremman merkityksen,
siitä tulee suuri ja jopa suurenmoinen aasia.
En muista, mitä sanoja Putin käytti, asian
voi tarkistaa googlaamalla, mutta rohkenen väittää, että puheenvuoron sisällys
oli tuo edellä esitetty. Sen pohjaltahan voimmekin ymmärtää, että miesten tapattaminen
ei sellaisenaan merkitse mitään. Kaikkihan he olisivat jo viimeistään sadan
vuoden kuluttu kuolleita joka tapauksessa.
Mutta mikäli isänmaa sen sijaan on
menestynyt, laajentunut tai muuten
saavuttanut jotakin vielä sadan vuoden kuluttua olemassa olevaa, on noiden sodan
uhrien kuolemalle tullut yksilöä suurempi merkitys.
Samaa voidaan tietenkin aina väittää myös
niistä kaatuneista ja muista tapetuista, joiden henki oli mennyt yritettäessä
puolustaa isänmaan politiikkaa, vaikka se ei sitten olisi menestynytkään. Ilman
noiden sankarivainajien uhraamista olisi kaikki luultavasti mennyt vielä paljon
huonommin ja suorastaan katastrofaalisesti. Ainakaan tämän väittäminen ei maksa
mitään.
En ole varma siitä, miten vakuuttavana tämä
putinistinen näkemys koetaan Venäjällä. Kun Putin puhuu lännettyneen Ukrainan Venäjälle
luomasta ”eksistentiaalisesta uhasta”, kuulostaa se kovin keinotekoiselta jopa
siinä tapauksessa, että Ukrainan liittyisi Natoon.
Itse asiassa tälllainen puhe on puhtaina
bullshitiä (ks. Vihavainen:
Haun bullshit tulokset), johon kukaan varsinaisesti tuskin uskoo. Mutta
sellaisen lööperin varassahan myös suurin osa länsimaidenkin politiikasta
hoidetaan.
Tilanne ei toki aina ole aina ja kaikissa sodissa
ollut samanlainen. Kun suomalaisia kehotettiin nousemaan aseelliseen taisteluun
Neuvostoliiton hyökkäystä vastaan, ymmärsi suurin osa ihmisiä, että valinta oli
nyt ihan oikeasti vapauden ja orjuuden välillä ja että vastarinta saattoi ainakin
lykätä sen terrorijärjestelmän tuloa maahan, jota rajan takaa avoimesti
luvattiin.
Tämä on muuten aivan liian vähän huomioitu
asia talvisodan ja miksei jatkosodankin historiassa. Sotahan alkoi SKP:n
julistuksella, jossa luvattiin nyt viedä loppuun se vallankumous, joka vuonna
1918 oli jäänyt kesken, kun puna-armeija ei ollut vielä kyllin vahva voittoa
takaamaan.
Nyt puna-armeija oli mahtavampi kuin
mikään toinen mahti maailmassa ja voitto oli oleva varma. Se ”valkoinen Suomi”,
joka vielä vaali vuoden 1918 perintöä, ymmärsi ilman pitempiä selityksiä, mitä
oli odotettavissa.
Mannerheim meni lankaan ja selitti myös ensimmäisessä
päiväkäskyssään, että ”vapaussotaa” tässä nyt jatketaan. Ehkä jatkettiinkin,
mutta sen julkinen sanominen oli virhe, mikä pian ymmärrettiin.
Myös jatkosodassa O,V. Kuusinen puhui
suomalaisille rajan takaa odotettavissa olevasta ”tilityksestä”, joka tietenkin
olisi kohdistunut erityisesti vuoden 1918 ”lahtareihin” ja heidän perintönsä
jatkajiin, mutta aivan varmasti myös sosialidemokraatteihin, jotka luopioina
olivat kommunismin kannalta paljon pahempia ja vaarallisempia kuin varsinaiset
porvarit.
Tietenkin myös itse kommunistipuolueen
vähälukuisessa jäsenistössä oli tappamatta jääneitä vääräoppisia, joiden
kohtaloa ei tarvinnut arvailla.
Sellaisen uhan edessä sota oli todellista
puolustussotaa, joka saattoi motivoida ihmisiä kautta yhteiskunnan. Pasifismi kuului
kommunistien ideologiassa kirosanoihin ja oli heidän käsitteistössään yksi
sosiaalifasistien juoni, jolla hajotettiin työläisten rintamaa
maailmanvallankumouksen estämiseksi.
Hiski Salomaa ei kuulunut todellisiin
rauhan ystäviin siinä mielessä, kuin NKP:n doktriini asian ymmärsi. Hän saattoi
kaikin mokomin laulaa itkevistä orvoista, mutta koska häneltä puuttui ns.
tietoisuutta, hän ei ymmärtänyt sitä, että juuri sotaa tarvittiin ja
kovastikin.
Kaikki
paha, mitä vuonna 1918 ja sen jälkeen oli kärsitty, oli kommunistisen
ymmärryksen mukaan seurausta kapinaan nousseiden sosialidemokraattien liian
lepsusta politiikasta. Olisi tarvittu kovaa kättä, ankaraa terroria…
Vallankumouksella ei koskaan saanut leikkiä, vaan sei oli aina vietävä äärimmäiseen
asteeseen saakka.
Näin siis O.V. Kuusinen ja näin SKP:n
keskuskomitea ”itsekritiikissään” vuonna1919.
"Kun suomalaisia kehotettiin nousemaan aseelliseen taisteluun Neuvostoliiton hyökkäystä vastaan, ymmärsi suurin osa ihmisiä, että valinta oli nyt ihan oikeasti vapauden ja orjuuden välillä ja että vastarinta saattoi ainakin lykätä sen terrorijärjestelmän tuloa maahan, jota rajan takaa avoimesti luvattiin."
VastaaPoistaEikö asetelma Ukraniassa ole nyt hyvin samankaltainen?
Tuota taustaa vasten minun vaikea ymmärtää niitä ääniä, jotka syyllistävät Ukrainaa siitä, että se taistelee edelleen, niin hullua kuin sota kaikenkaikkiaan onkin.
Minusta asetelma Ukrainassa on vielä verrattain kaukana talvisodan realiteeteista. Samoja piirteitä toki on.
PoistaPutinin sotaan Ukrainassa liittyy paljon kysymyksiä, joita ratkaisematta ei tuota sotaa voida täällä Suomessa ymmärtää.
PoistaEnnen kaikkea pitäisi ymmärtää: 1. mitkä ovat Putinin todelliset sodanpäämäärät ja haluaako hän edes lopettaa sotaa vai tavoitteleeko hän Ukrainaan "venäläistä rauhaa/maailmaa" (russki mir); 2. kuinka ukrainalaiset kykenevät perustelemaan itselleen ja varsinkin ilman vaihtoa vuosikausia juoksuhaudoissa makaaville taistelun jatkamisen ylivoimaista vihollista vastaan ilman riittäviä väline- ja ihmisresursseja.
Stalinilla oli sentään jonkinlainen taju siitä, milloin on aika lopettaa. Hänellä kenties oli huolena ylikansallisen ideologian julkisuuskuvasta huolehtiminen niin "yhden maan sosialismin" mies kuin olikin. Hän luultavasti myös käsitti, että ongelmien ratkaiseminen orjaleiritaloudella asetti tietynlaisia rajoituksia maan talouden kyvylle käydä sotaa.
Putinilla sellaista vastaavaa tajua ei tunnu olevan; onhan Venäjäkin nyt toisenlainen. Ilmeisesti nykytilanne muistuttaa Putinin mielestä kylliksi sellaista jäätynyttä konfliktia, jonka avulla hän voi pitää ulkomaiset "vihollisensa" ja tarvittavissa määrin oman kansansa halutulla tavalla annostellun paineen alaisena. Ehkä siksi Ukraina yrittää iskeä Venäjälle arkoihin kohteisiin, jotta siellä tajuttaisiin "oho, täälläkin palaa". Mutta ei se näytä mitään vaikuttavan.
Jos Venäjä olisi saanut Ukrainan ja Ukrainan resurssit hallintaansa, mikä olisi ollut seuraava kohde? Baltia, Suomi? Ukraina taistelee koko Euroopan puolesta ja tarvitsisi enemmän tukea.
PoistaTämä vaatisi kyllä kovasti avaamista ja yksityiskohtaisempaa analyysia.
PoistaJos mennään pelkillä Putin ehdoilla, yksi asia on alueluovutukset yli sen, mitä Venäjä on neljässä vuodessa pystynyt valtaamaan.
Mutta toinen ja isompi asia on se, että Putin ehdoilla Ukrainasta tulee kokolailla toinen Valko-Venäjä - ei heti, mutta pienellä viiveellä vääjäämättä.
Ei siis yhdellä repäisyllä, mutta hiljaa hivuttamalla niin, että Venäjä saa otteen Ukrainan sisäpolitiikasta, jopa kieli- ja kirkkopolitiikasta ja tietenkin myös ulkopolitiikasta niin, että Ukraina imaistaan osaksi ruskii miriä ja irti lännen yhteyksistä.
Venäjän mafia marssii sisään ja rosvoamien alkaa kuin Itä-Saksassa ja muissa itäblokin maissa aikoinaan.
Tarvittavat ottowillekuusiset kyllä aina löytyvät äiti-Venäjän tuella.
Oleellista on, että Putinin ehdoilla Ukrainan armeija ja sotilaallinen kapasiteetti ajetaan niin alas, että pelkkä Venäjän armeijan uhka riittää painostamaan sisäpolitiikan, ulkopolitiikan ja koko Ukrainan toiseksi Valko-Venäjäksi.
Tuohan se Putin tavoite on, tavoite, josta hän ei ole valmis tinkimään piiruakaan. Toki puheissa, joilla hömpötetään lännen hyväuskoisia, voidaan luvata yhtä sun toista ja vaikka mitä, mutta tavoite on ja se pysyy.
Joten eiköhän tässä Ukrainan olemassaolosta ole kyse siinä missä talvisodassa oli kyse Suomen olemassaolosta. Stalin olisi vain hoitanut Suomen kansallisen olemassaolon likvidoinnin per heti, mutta Putin hoitaisi asia hivuttamalla. Lopputulos olisi se sama.
Näin sen näen, mutta mielelläni kuulen myös viisaampien näkemyksiä asiasta.
Mistä ihmeestä me jo senkin tiedämme, että olisi "seuraava kohde"?
PoistaEn ole alun alkaenkaan jakanut Ukrainan sodasta sitä jyrkästi rajautuvan mustavalkoista, suorastaan manikealaista kuvaa, joka "lännessä", meillä erityisesti, valtiojohtajien ja käytännössä yhdensuuntaistetun median välityksellä saatettiin, ei: suorastaan humautettiin, niidenkin kansanosien tajuntaan, joilla siihen ei "luonnostaan" ideologista alttiutta ollut.
PoistaTarpeetonta edes mainita "jälleenvakuutuksena", että yksinomainen hyökkääjä oli Venäjä Putineineen. Mutta olivatko diplomatian keinot todella jo ehtyneet kuiviin? Tuskinpa vain, arvelen. Muistan miten Suomenkin silloinen ulkoministeri joulukuussa 2021 mutisi haastattelussa: - 'Mitään etupiirejä emme hyväksy.' Se vain, että tuon "etupiirin" merkityssisältö jäi silloin täysin arvailujen varaan ja sitä se on nähdäkseni edelleenkin.
Joka tapauksessa pelkästään EU on suunnattoman arvovaltatappion edessä, jos rauhasta sovitaan "huonoin" ehdoin. Siispä sodan on saatava rauhassa jatkua. Samaan aikaan esimerkiksi Euroopan mahtimaassa Saksassa sodan taloudellisten rasitusten ahdinkoon lopen väsyneet tavalliset, vähävaraiset kansalaiset siirtävät poliittista kannatustaan muutosta lupaavalle voimalle. "Äärioikeisto" nousee, huutaa Ylen kirjeenvaihtaja toistuvasti.
Lainaan erään diplomaatin muistelmateoksen nimeä: "Kohti kaaoksen syvenevää yötä"?
Esität olennaisia kysymyksiä ja pahoin pelkään, että analyysisikin on oikea.
Poista"Se vain, että tuon "etupiirin" merkityssisältö jäi silloin täysin arvailujen varaan ja sitä se on nähdäkseni edelleenkin."
PoistaTarkoittaa Venäjän "itsenäistä" naapurimaata tai sen naapurimaata, jonka sisä- tai ulkopolitiikan suvereeniutta Venäjä yrittää kynnenleveyttäkin rajoittaa joko suoralla sotilaallisella uhalla tai epäsuoralla painostuksella. Sitähän Venäjä tarkoitti Putinin puheella joulukuussa 2021, jonka mukaan Nato ei saa laajeta.
Muuten olen taipuvainen jakamaan Matias K:n tilannekuvan. Jos ei Nato, EU ja länsi kestä tuota kiirastulta, lähetetään sitten ristisaatto Paasikiven-Kekkosen hengessä Moskovaan, kylläpä meillä näyttää sen satraapeiksi halukkaita löytyvän.
Kaikesta edellä lausumista huolimatta haluaisin kompromissirauhan, joka säilyttää Ukrainan todellisen suvereniteetin ja rauhan hintana Putinin kasvot sekä Venäjän naapurimaiden turvallisuuden.
"Joka tapauksessa pelkästään EU on suunnattoman arvovaltatappion edessä, jos rauhasta sovitaan "huonoin" ehdoin."
PoistaUkrainako ei ole mikään toimija tässä omassa asiassaan? Vainko ainoastaan EU tätä sotaa käy? Onko Ukrainan mielipiteellä siitä, kuinka huonot ehdot se voi hyväksyä, mitään merkitystä? Mekö täällä nojatuoleissamme päätämme, että nyt on Ukrainan aika upota Putinin yöhön, Venäjän suohon?
No olisihan se kiva taas vaihteeksi käydä kahvilla Pietarissakin, mutta jos sen hintana on Ukrainan suvereniteetti, itse en olisi valmis Ukrainaa siihen ulkopuolelta pakottamaan.
Petoa ei kannatta ruokia. Tulee mieleen analogia Chamberlainin "Rauha meidän ajallemme" -"viisauteen”.
Jostain syystä ne diplomatian keinot eivät tunnu toimivan, vaikka Trump painosti Ukrainaa rauhaan ja kävi neuvotteluita Putinin kanssa. Epäilemättä Trump oli valmis tekemään huomattavia myönnytyksiä Putinin hyväksi. Touhu kumminkin kaatui sekä Putinin että Ukrainan vastustukseen. Ukraina ei niellyt alueluovutuksia eikä Putin läntisiä rauhanturvaajajoukkoja ja takuita.
PoistaKazakstanin Tokajev ehdotti vähän aikaa sitten julkisesti vaikkakin ujosti Putinille, että konflikti olisi syytä "jäädyttää". Putin vastasi kiertelemättä, ettei se nyt käy. Vastaus vahvistaa arveluja, että Putin käynnistää pian uuden liikekannallepanon.
EU:lla on varsin vähän annettavaa diplomaattiselle ratkaisulle, koska Putin ei hyväksy EU:a minään neuvottelu- tai sopimusosapuolena konfliktissa.
Mielestäni on liioittelua sanoa, että EU antaa sodan rauhassa jatkua ikään kuin EU ensimmäisenä päättäisi asiasta. EU:n tuki Ukrainalle jumitti kauan Unkarin takia, ja tuesta Ukrainalle onkin vastannut pitkään lähinnä ns. halukkaiden koalitio. Tuki on riittämätöntä, mikä jo sinänsä kannustaa Ukrainaa rauhaan.
Mitkä mahtavat olla Putinilla kannustimet rauhaan?
"Etatistisen diktatuurin oloissa asia korostuu: tärkeää ei ole ihmisten kuolema tai kärsimyukset, vaan ainoastaan valtion menestys tai menetykset.
VastaaPoistaAlan herostraattiseksi kuuluisuudeksi noussut V.V. Putin kävi jo ensimmäisenä sotavuonna tervehtimässä sankarivainajan leskeä ja selitti tälle, että me kaikki ihmiset kuolemme joskus. Usein kuolemalla ei ole mitään suurempaa merkitystä kenellekään ja mies saattaa kuolla esimerkiksi vodkaan.
Jos kuolema koituukin ihmistä suuremman asian (valtion) puolesta taistellessa, se saa ihmistä suuremman merkityksen, siitä tulee suuri ja jopa suurenmoinen asia.
....
.
Kun suomalaisia kehotettiin nousemaan aseelliseen taisteluun Neuvostoliiton hyökkäystä vastaan, ymmärsi suurin osa ihmisiä, että valinta oli nyt ihan oikeasti vapauden ja orjuuden välillä ja että vastarinta saattoi ainakin lykätä sen terrorijärjestelmän tuloa maahan, jota rajan takaa avoimesti luvattiin."
Tässä blogissa tuotiin hyvin esiin mentaalinen ero suurvallan etatistisen hyökkäyssodan ja pienemmän valtion puolustussodan välillä sekä vielä katsomosta huutelijoiden, joiden omat housut eivät ole tulossa.
Johtopäätökset: kompromissirauha, joka säilyttää sen suvereniteetin, Ukrainaan, sekä jäitä hattuun länteen mukaanlukien Suomi, kuitenkin Venäjän uusiin tempauksiin varautuen.
Milloin ym toteutuu: pitää viitata Bob Dylaniin Vain tuulelta vastauksen saan...
Usein toistettu väite kuuluu, että Venäjälle ei demokratia oikein juurru eikä se siellä herätä luottamusta maan itsevaltaisen perinteen vuoksi.
VastaaPoistaToisinaan tuntuu siltä, että Neuvostoliitto jätti sen päälle vielä pahemman perinnön: tottumattomuuden elää rauhassa. Taistelu kuviteltuja haamuja ja sisäisiä vihollisia vastaan jatkuu valtion eetoksessa yhä. Lisäksi taistelua käydään myös kansalaisten kesken. Luottamusta ei ole ja kaikki varastetaan mikä voidaan. Venäläinen joutuu pelkäämään vihollisia kaikkialla. Vain Kremlin ohi asennossa marssiessaan hän kokee olevansa turvassa.
Minusta slaavittaren jäähyväiset tunnetaan Suomessa Vapaa Venäjä-nimellä. Vapauden kaiho on siitä ilmeisesti muunneltu, vähän niinkuin Rautavaaran Isosisän olkihattu Rosvo-Roopesta.....
VastaaPoistaNo niinhän se oli. Nuottikorva lipsahti. Vapaasta Venäjästä kyllä kerrotaan linkissä.
PoistaSodan ja rauhan motiivit (Pentti Airas) ovat eri kulttuureissa kirjoitetun historian eri aikakausina olleet laadullisesti niin erilaisia, että ihan ensimmäiseksi meidän pitäisi -- jos aihetta yritämme oman aikalaisjärkemme ehdoilla käsitellä -- selvittää itsellemme mistä meille ominainen opillisia "ismejä" palautupisteinä käyttävä kuvailu- ja selitystapa on lähtöisin.
VastaaPoistaJa sehän on olemuksellisesti oman uudella ajalla syntyneen ja kehittyneen "kartesiolaisen järkemme" tuotosten, uusien, visuaaliseen mieltämiseen ja empiristiseen koetteluun perustuneiden tiedonalojen myöhempään sisäiseen hajoamiseen ja pirstoutumiseen liittyvä ilmiö. Emme ole hylänneet ideaa koherenttisuudesta, mutta pirstoutuneiden tiedollisten "ismien" m,aailmassa meille riittää pirstoutunut yksityiskohtiin fokusoituva korrespondenttinen idea.
Koska ihmistieteet ovat "nuoria" ja niissä vallitsee yhtä aikaa empiristinen metodi ja käsitesekaannus (Wittgenstein), kaikki "yhteiskunnallinen keskustelumme" on aikalailla vain puhtaasti tunnelmoivaa stiiknafuulaa. Halu sanoa "totuuksia" on ensin, pirstaloituneesta tietotilkkutäkistä löytyy aina "perusteluja" ihan kaikille teeseille.
Miten pitäisi ajatella? Vastauksista yksi on ylitse muiden: otetaan lähtökohdaksi ihminen kehittyvänä olentona ja yritetään ensin selvittää "kehityksen" yleisinhimilliset mittarit. Ne nimittäin ovat olemassa ihan yhtä varmasti kuin jokainen ihminen on kautta lajihistorian -- ja edelleen joka päivä -- syntynyt äitinsä kohdusta jeikä tähän maailmaan syntyessään ole valmiiksi vanha tai omaa minkään aikalaisajattelun tiedollisia sisältöjä.
Ei "matriarkaatti" ole mikään kulttuuriantropologian sen enempää kuin feminisminkään "ismi", vaan ihmistä lajityypillisesti määrittelevä tosiasia. Eivätkä lajityypilliset aggressiot ole mitään vain järkiperäisistä päämäärärationaalisuudesta seuraavia valintoja -- "sota on politiikan jatkamista toisin keinoin", hahaha) -- vaan yhteisön sisäinen väkivalta on alkujaan primitiivisen sosiaalisidoksen organisoitumisen keino. Sen sijaan lajinsisäinen tuhoava aggressio on hallitsemattoman sosiopsyykkisen taantumisen ilmiö. Jos niin halutaan sanoa, se on nimenomaan hallitsemattoman ajattelun ilmiö.
Ihan yksinkertaisia totuuksia on. Esimerkiksi se, että aggressioon kuuluu aina olemuksellisesti regressio. Tasapainoista tappajaa ei ole. -- Ja, hmmm, tämä täytyy sanoa, vaikka se ei tule ikinä ymmärretyksi: "pasifismi" ei ole vain ismi ismien joukossa, vaan sen tosiasian tunnustamista, että olemme lajityypillisesti altruistisia olentoja. (Jokaisen meistä tajuntaan muodostuu varhaisimmassa lapsuudessa ensin häntä hoitavan ihmisen hahmo, siis "Sinä", ja vasta vuosia myöhemmin kehittyy se kokemuksellinen fokus tai raami, jota sanomme "Minäksi". Siksi "moraalin kultainen sääntö" on yleisinhimillinen.)
"Sen sijaan lajinsisäinen tuhoava aggressio on hallitsemattoman sosiopsyykkisen taantumisen ilmiö. ..sen tosiasian tunnustamista, että olemme lajityypillisesti altruistisia olentoja. "
PoistaTästä, kaikelle kunnioituksella rohkenen olla eri mieltä: ihmiskunnankunnan historia on täynnä esimerkkejä siitä miten väkivaltaan välineellisesti on tuottanut käyttäjälleen resursseja, valtaa ja kunniaa (esim assyrialaisten, persialaisten, roomalaisten laajentumissodat, espanjalaisten etelä-Amerikan valloitus, Intiaanisodat USA:ssa, Pietari ja Katariina Suurten laajentumissodat jne jne). Psykologia ei saa syrjäyttää sosiologiaa tai valtio-oppia: olemme paitsi hyväntahtoinen laji, mutta myös kykenevät aiheuttamaan lajitovereille haittaa kun siitä on meille yksilöinä, ryhmän taikka kansakunnan jäseninä hyötyä. Juuri tämän moraalisen kahtalaisuuden ymmärtäminen on vaikeaa: mies voi olla erinomainen perheenisä ja viulisti, mutta mennä töihin toimittamaan 2000 "erikoiskäsittelyä" keralla lajitovereilleen - ja sitten palata muina miehenä ensiksi mainittuun rooliin, kumpikaan ei sulje toista pois.
Käsittääkseni kaikkien sotien taustalla ovat viime kädessä taloudelliset intressit. Riippuu toki tulkitsijasta, mikä miksikin katsotaan. Venäjän hyökkäys Ukrainaan kai oli yritys estää sitä liukumasta osaksi läntisiä talouksia.
VastaaPoistaVarmaan tämä näkemys ontuu vaikka Kustaan sodan kohdalla, mutta oliko se vain jatkumoa aiemmille sodille, joissa talous merkitsi paljonkin?
Lännen yritys kesyttää Venäjä 2000- luvun alussa pohjautui juuri talouksien yhteisiin etuihin niin kuin ne lännessä ymmärrettiin.
Ei kannata kaikkea talouteen redusoida. Toki talous on tärkeä osa valtion mahtia
PoistaSamaa mieltä, kyllä mahdilla ja vallalla, "valtion kunnialla" sekä epämääräisillä syillä on osansa sotien syntymiseen. Lännen liiallinen usko taloudellisten tekijöiden ja pakotteiden vaikutuksesta Venäjän päätöksiin on ollut merkittävä syy sodan syntyyn ja pitkittymiseen.
PoistaVäinö Tanner sanoi, ettei sota voi syntyä koska se käy liian kalliiksi, vähänpä hän diktaattoreiden mielenliikkeitä ymmärsi...
Rauhanomainen Kaupankäynti ja Sijoitukset ovat myös Maailmanvaltaa . Ne Valtiot jotka niissä menettävät alueita ja otettaan alkavat suuntautua Sotatoimiin.
VastaaPoistaVenäjän ongelma on ollut siinä, ettei noita ole, siksi piti ja pitää turvautua sotaan ulkoisen mahdin ja sisäisen vakauden välineenä.
PoistaPuheilla "lähiulkomaista" jotka eivät olisi oikeita itsenäisiä valtioita. Venäjä on ylläpitänyt ajatusta ettei sillä ole rajoja. Tämä on myös sodan ylläpitämistä joka välillä leimahtaa avoimeksi.
VastaaPoista