Kesätöissä

 

Nuoren miehen kesä

 

Juhani Konkka, Kulkurin kesä. WSOY 1943, 272 s.

 

Tämä kirja kuuluu Konkan omaelämäkerrallisiin romaaneihin ja sijoittuu 1920-luvun alkuun, ilmeisesti Karjalan kansannousua (1921-1922) edeltävään aikaan.

Kirjassa kuvattu elämänmeno on enimmäkseen samanlaista, kuin se maassamme oli ollut jo edeltäneiden vuosikymmenien aikana. Toki 1800-luvun loppu merkitsi suurta murrosta monelta kannalta, mutta tuskinpa juuri tilapäistöitä etsivän nuoren miehen kannalta.

Suhteellisen uusi asia olivat uitot, jotka tarjosivat ansiota ja entistä enemmän myös tarvittiin lastaajia, jotka poimivat vedestä tukkeja, jotka nostettiin redillä olevaan laivaan. Laivaa sitten lastattiin viikkotolkulla ennen kuin kansilastikin oli paikallaan.

Tärkein työpaikka toki löytyi maatiloilta, joilla ansio olisi voinut olla ympärivuotistakin, mutta tienestit kertakaikkisen kurjat jopa tehdastyöhön verrattuna. Toisaalta taloissa sai kesärenkikin syödäkseen, mutta miten hyvin, se vaihteli suuresti.

Säästäväsyys oli vanha kansanomainen hyve, mutta monella ja jopa monelle varakkaallakin se oli muodostunut itaruudeksi, paheeksi, jota syystäkin pilkattiin.

Kitupiikki ei kesällä syönyt muuta kuin leipää, jonka jatkoksi hörpättiin piimää ja päälle pantiin voita, joka oli päässyt härskiintymään, kun ostajat kieltäytyivät tavarasta. Sellaisessa talossa ei kesäiseen aikaan tuhlattu puita ruoankaan lämmittämiseen, saati poltettu kallista lamppuöljyä valaistuksen takia. Mutta olihan se jo poikkeus.

Luontaistaloudessa yhä elävät talolliset olivat tuohon aikaan jo harvinaisuus, mutta monelle rahan saamiseen oli vain vähän keinoja ja yksi niistä oli myydä maitorasva meijeriin ja juoda itse kurria tai kirnupiimää. Joka tapauksessa rengin palkka riippui talon ruokavarojen haltijasta, joka oli emäntä, jos talossa sellaista oli.

Nuori mies oli Inkerin pakolaisia ja Pohjois-Inkerin joukoissakin palvellut, eikä ollut vielä saanut Suomen kansalaisuutta. Asia ei satunnaisia kesätöitä etsivää nuorta miestä erikoisemmin haitannut, rahapula sen sijaan oli usein vieraana, mutta ei aina. Itse asiassa sopi haaveilla pääsevänsä vielä joskus palaamaan Inkeriin komeasti polkupyörällä ajaen. Olisivatpa naapurien leuat loksahtaneet.

Tällainen hankinta ei sentään tullut vielä ajankohtaiseksi. Sen sijaan saattoi tehdä vaikutusta tyttöihin valkoisella kesäpuvulla, jonka ansiosta nuorta miestä epäiltiin englantilaiseksi merimieheksikin, mikä viritti kauniimman sukupuolen edustajat suuriin odotuksiin ja ärsytti toisia koiraita.

Kaiken kaikkiaan kirja ei tarjoa suuria yllätyksiä eikä konstikkaita juonen käänteitä. Fabulointiin taipuvainen kirjoittaja on varmasti harjoittanut pahettaan tässäkin kirjassa, vaikka ei ole lukijalle väittänyt olevansa menneisyyden loistavan sankarin, ruhtinas Kivekkään sukua, kuten mielikuvituksessaan onkin.

Kyseessä on ennen muuta viihderomaani, jollaisia varmaan sodan aikana yleisesti kaivattiin. Aikansa oloja ja henkeä se tietenkin kuvastelee ja onhan silläkin asialla oma kiinnostavuutensa.