Muuan hätähuuto

 

Pohjalta

 

И.В. Бестужев-Лада. Альтернативная цивилизация. Москва, Владос 1998, 348 с.

(I.V. Bestužev-Lada, Vaihtoehtoinen sivilisaatio)

 

     Muistan hyvin sen elokuun iltapäivän, kun osallistuin Osuuspankin edustuston järjestämille cocktail-kutsuille Pietarissa, loistohotellissa Nevskin varrella.

     Vuosi oli 1998 ja olin juuri muuttanut Pietariin hoitamaan Suomen Pietarin-instituuttia, joka silloin sijaitsi entisessä tehtailija San Gallin talossa Ligovski prospektilla, joka oli hieman epämääräisessä maineessa Moskovan-aseman takana.

     Osuuspankin tarjoukset olivat suussa sulavan herkullisia, mutta vieraiden kasvoilta alkoi yhtäkkiä näkyä hätä ja järkytys ja herkut alkoivat jäädä pöytiin koskemattomiksi. Rupla oli romahtanut ja valtio ilmoittautunut maksukyvyttömäksi. Devalvaatio laukkasi ja vielä parin päivän ajan se etsi kokoaan, asettaen ruplan arvon  lähes neljännekseen entisestään (vrt. Экономический кризис в России (1998) — Википедия ).

     ”Musta maanantai” oli tyrmäävä takaisku Venäjän taloudelle, joka oli 1990-luvun hirveän alun jälkeen jo hieman piristynyt. Itse asiassa se oli suuri piristysruiske kotimarkkinateollisuudelle, joka valtasi nopeasti takaisin monia aloja ulkomaiselta kilpailulta. Mutta se nähtiin vasta myöhemmin. Nyt huomattiin vain, että ulkomaine olut jäi kioskeihin myymättä.

     Meille ulkomaan valuuttaa saaville se merkitsi roppakaupalla ilmaista rahaa. Instituutin budjetti oli vaatimaton, mutta nyt kelpasi elellä ja vaikkapa käännättää ja julkaista merkittäviä suomalaisia historiateoksia.

     Kerran kuussa oli käytävä hakemassa kahmalollinen seteleitä Dresdner Bankista, joka sijaitsi entisessä Saksan suurlähetystössä Astoria-hotellia vastapäätä ja sillä sitten makseltiin laskuja. Korttien käyttö oli olematonta.

     Uusi talouskriisi näkyi myös heti kadulla. Talon yhteinen tunkio sai vakituisia vieraita ja sieltä kaivettiin kaikki palautuskelpoiset pullot ja ehkä jotakin syötävääkin. Instituutin vieressä sijainneen leipätehtaan eteen syntyi vakituinen jono. Sieltä sai leipää pari kopeekkaa halvemmalla kuin kaupasta.

     Vuoden 1998 näkökulma ympäröivään maailmaan oli Venäjällä lohduton. Entinen keskiluokka oli köyhtynyt surkeasti ja työläiset saivat usein turhaan odottaa palkkaansa. Opettajat opettivat usein ilman palkkaa. Sekatavarakaupan takapihalla juotiin nyt halvinta mahdollista viinaa, joka usein oli myrkyllistä. Sitä sentään sai jokaisesta kioskista.

     Igor Bestužev-Lada (1927-2015; Lada oli kylä josta hän oli syntyisin) oli hyvin tunnettu aikansa futurologi, sosiologi ja historioitsija, myös kansainvälisesti arvostettu. Kun luemme tätä hänen populaaria, vuonna 1998 ilmestynyttä teostaan, meidän on syytä ymmärtää, millaisessa maassa se oli kirjoitettu.

     On sanottu, että perestroika ja Neuvostoliiton romahdus antoivat venäläisille ja muillekin hajonneen valtion kansoille toivoa paremmasta. Kaikki on suhteellista. Kyllä tie parempaan nimenomaan Venäjällä kulki pahimman kautta.

     Yleinen pessimismi ja sellainen normittomuuden tila, jota sosiologit kutsuvat anomiaksi, oli ankaraa todellisuutta. Nousuun päästiin yllättäen heti 2000-luvun akussa ja se vei kansan suhteelliseen vaurauteen, mikä Venäjällä tapahtui itse asiassa ensi kertaa. Mutta se oli jo Putinin aikaa.

      Vuonna 1998 sekä Venäjän, että koko maailman tilanne näytti hyvin pahalta, mikäli asioita tunsi. Suomen Nokia-hurma oli poikkeus säännöstä. Suomen ja Venäjän välillä sanottiin olevan maailman korkein elintasokuilu. Tämä oli osittain näköharhaa, joka ei huomioinut valuuttojen ostovoimaa, mutta ei se ihan tyhjää puhetta ollut.

     Bestužev-Lada kuvaa kammottavan todentuntuisesti tuota kaupan takapihaa, joka  jo edellä mainittiin ja ottaa sen esimeriksi sivilisaation rappiosta jokapäiväisellä (bytovoj) tasolla. Se ilmensi rappiota konkreettisesti, koko sen inhimillisessä syvyydessä, vaikka alkoholisteja venäläisistä oli ”vain” kymmenen prosesttia.

     Toki heidän vaikutuksensa ympäristöön oli otettava huomioon ja lisäksi toinen mokoma juoppoja, jotka eivät olleet varsinaisesti riippuvaisia aineesta. Utopia oli muuttunut vastakohdakseen.

     Mutta tämä oli vain yksi näkökulma asiaan, Globaali  katastrofi oli uhkaamassa viidellä eri tavalla: energian suhteen, ekologisen ja demografisen tasapainon menettämisen takia, ihmisen ja luonnon suhteen vääristymisen takia, joukkotuhoaseiden takia sekä etenkin länsimaisen sivilisaation piirissä sen vallanneen antikulttuurin takia.

     Länsimaisen sivilisaation piiriin oli, joskin erikoistapauksena, luettava myös Venäjä. Mitä muihin sivilisaatioihin tulee, oli olemassa lisäksi myös kiinalainen, konfutselainen sivilisaatio, kaakkois-aasialainen, eteläamerikkalainen ja afrikkalainen sivilisaatio.

      Näillä kaikilla oli osittain omat ongelmansa, mutta tietyt globaalit ongelmat olivat yhteisiä kaikille. En tässä rupea enempää selostamaan, miten kirjoittaja ne kolme vuosikymmentä sitten näki, totean vain, että esimerkiksi Kakkois-Aasian kehityksen hän katsoi riippuvan siitä, saataisiinko väkiluvun kasvu siellä aisoihin. Kiinan suuri kasvu antoi jo merkkejä itsestään ja sen jatkumista kirjoittaja ei epäillyt.

     Tässä minua kiinnostavat nyt kulttuuri ja sivilisaatio ja se kulttuurin rappion ja antikulttuurin käsite, jonka kirjoittaja esittää.

     Hänen mielestään länsimainen (oik. eurooppakeskeinen, jevropotsentristskaja)siviisaatio , joka suuresti vaikuttaa koko maailmassa ja jonka piiriin myös venäläinen kulttuuri on pääasiassa luettava, on rappeutunut kaikilla tasoillaan ja se ilmenee sekä taiteiden että jokapäiväisen elämän tasoilla.

     Taiteissa huippu saavutettiin 1800-luvun jälkipuoliskolla ja samaan aikaan ilmaantuivat myös rappion merkit, aluksi ranskalaisessa runoudessa ja sen jälkeen muualla kirjallisuudessa, sitten pian maalaustaiteesa, säveltaiteessa, teatterissa ja niin edelleen. Jokapäiväisen elämän kulttuuri kulki samaa tietä.

     Ehkäpä niin sanottu tiedon taso nousi suurilla ihmismassoilla, mutta he jäivät oman rahvaankulttuurinsa kukuttajiksi, joka erkani korkeakulttuurista. Jälkimmäinen taas jäi harvalukuisten snobbailijoiden mahoksi harrastukseksi, tulkitsen omin sanoin.

     Kulttuuria alkoi uhata antikulttuuri, jonka tuotteet tunkeutuivat kaikkialle. Jugend-tyyliä seurasivat äkkiä kammottavat laatikot ja Moskova on hyvä paikka tarkkailla sitä, millainen muutos oli: Riittää kun mainitsee vastinparit Moskva-hotellin ja Inturistin, joista jälkimmäinen nyt onkin purettu, samoin kuin voi verrata hehtaarihotelli Rossijaa ja Metropol-hotellia.

     Kaikki kävi sangen äkkiä, eikä se tapahtunut vain Venäjällä, kuten voimme puolestamme todistaa.

    ”Kultakausi” vaihtui niin kirjalllisuudessa, kuin muuallakin ”hopekauteen” ja siitä nopeasti pronssikauteen ja rautakauteen... Totaaliset sodat ja totalitarismi veivät kulttuuria alaspäin, vaikka sivumennen sanoen voi huomauttaa, että vodkapullon kylkeenkin ikuistettu Moskva-hotelli rakennettiin  vasta 30-luvulla. Pari vuoiskymmentä sitten se rakennettiin uudelleen.

     Aito kulttuuri sisälsi puhdistumisen, katharsiksen elementin, kuten jo Aristoteles tiesi. Uusi, raakalaismainen antikulttuuri sen sijaan pelaa antikatarsiksella. Se ei jalosta ihmistä, vaan tuhoaa häntä henkisesti.

     Sivumennen sanoen, ”rappiokulttuuria” vastaan lähtivät taistelemaan yhtäläisellä innolla ja hyvin samaan tyyliin niin natsismi, fasismi kuin stalinismikin. Boris Groys kertoo tarvittaessa yhtäläisyyksistä tarkemmin.

     Jotakuta ehkä kiinnostaa, että nuo ideologiat myös pitivät esimerkiksi homoseksualismia yhtenä kapitalismista juontuvana rappion merkkinä, kuten muun muassa Maksim Gorki esitti.

     Sivilisaation rappio on epäilemättä valtava prosessi, jonka kääntäminen toiseen suuntaan tuskin on yhden valtion tai useammankaan mahdollisuuksien rajoissa. Silti siihen on kirjoittajan mielestä syytä ryhtyä. On välttämätöntä saada luonnon ja ihmisen välille tasapaino, suorittaa täydellinen aseidenriisunta ja pysäyttää väestönkasvu. Tärkeää on myös pysäyttää antikulttuurin tuhoava hyöky.

     Uhkaavaa vaaraa vastaan on taisteltava myös voittamalla huumeiden, erityisesti siinä luvussa myös alkoholin, muodistama, rappeuttava tekijä ja valtioiden hallinto on puhdistettava mafian vaikutuksesta. Joukkotuhoaseiden joutuminen niiden käsiin olisi katastrofi…

     Siviisaation rappio on pysäytettävä tai muuten primitiivinen islamilainen hyökyaalto valtaa koko länsimaisen sivilisaation, joka on jo alkanut mädäntyä elävältä. Myös islamilainen sivilisaatio on lännen kannalta ”vaihtoehtoinen”, mutta siltä ei voi hyvää odottaa, sillä se on luonteeltaan fasistisen verinen (fašistski-krovavaja).

     Kirjassa maalattu apokalypsis ei ole tarina, johon voi uskoa tai olla uskomatta, huomauttaa kirjoittaja. Siinä on koottu yhteen tulevaisuutta koskevat tieteelliset tutkimukset, jotka kaikkien olisi tunnettava.

     Bestužev-Ladan mielestä nyt (1998) oli kypsynyt aika uudelle Lutherille, jonka pitäisi perustaa uusi, vallitsevan sivilisaation vastainen protestanttinen liike.

     Koko ihmiskunta, niin kristityt, muhamettilaiset, hindut, buddhalaiset ja kaikki muutkin hyvää tahtovat ihmiset olisi nyt nostettava vastustamaan olemassa olevaa, mätänevää sivilisaatiota ja taustelemaan vaihtoehtoisen sivilisaation puolesta, ”mielellään” ilman terrorismia ja noitavainoja ja uusia utopioita, jollaisista 1900-luvulla saatiin jo tarpeeksi kokemusta.

     Siinäpä lyhyesti Bestuževin saarna, jonka hän kirjoitti lähes kolme vuosikymmentä sitten. Nimimerkkiä ”Lada” hän oli käyttänyt jo neuvostoaikana. Sanahan viittaa myös slaavilaiseen rakkauden- ja hedelmällisyyden jumalattareen.