Vaietut häpeät
Jari Tervo
tunnetun HS-lehden haastattelussa kertoi, että pakolaisuus kiinnostaa häntä ja
että syksyllä ilmestyvä romaani kertoo inkerinsuomalaisten koettelemuksista,
joita Tervo pitää kansanmurhana.
On epäilemättä
tärkeää, mitä mieltä Tervo mistäkin asiasta on, mutta tämä ei ole aivan tuore
näkökulma asiaan, vaikka ensimmäinen suhteellisen kattava tieteellinen esitys
ilmestyikin vasta 1970-luvulla eikä silloinkaan jostakin syystä Suomessa (Ian Matley, The Dispersal of the Ingrian
Finns, Slavic Review 1/1979).
Kyllä inkerinsuomalaisten
ankeasta kohtalosta on kuitenkin Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen puhetta ja
kirjoitusta riittänyt myös Suomessa. Kirjoja on kymmeniä Puhuttu on myös siitä
yleisemmästä suomalaisten kansanmurhasta, joka toteutettiin Neuvostoliitossa
erityisesti vuosien 1937-38 ns. kansallisten
operaatioiden yhteydessä. Martyrologiaakin on ilmestynyt kaksin kappalein,
sekä Leo Gildin (venäjäksi) että Eila Lahti-Argutinan toimesta.
Eiväthän nämä
asiat juuri yleisessä tietoisuudessa kirkkaina loista, mutta ei se kyllä
tutkijoiden vika ole. Mieli tekee tässä yhteydessä mainita myös toimittamani
kirja V semje jedinoj, Petrozavodsk
1998, joka sitten ilmestyi myös suomeksi nimellä Yhtä suurta perhettä, kun Mauno Koivisto ensin oli arvostellut sen
hesarissa. Lehti siis julkaisi siihen aikaan arvosteluja myös tämän kaltaisista
kirjoista, mikä lienee nuoremmille sukupolville yllätys.
Mihin sitten
tarvitaan Jari Tervoa ja hänen tulevaa romaaniaan? Kaunokirjallisuudellehan on
toki aina käyttöä, näin ainakin ennen ajateltiin, sitä tarvitaan monestakin
syystä, vaikkapa viihteenä. Nykyään on kuitenkin taidettu siirtyä uuteen
aikakauteen, jonka sankareita ovat kaunokirjailijat, jotka kertovat meille
totuuden vaietuista asioista, kuten Väinö Linna aikoinaan.
Olisiko
esimerkiksi Amerikan neekereillä historiaa, ellei Alex Haley olisi kirjoittanut
Juuret-kirjaansa? Olisiko meillä edes käsitettä Holokausti ilman niitä kirjoja
ja filmejä, jotka toivat asiat amerikkalaisten ja siis koko maailman
tietoisuuteen? Ei sitä mikään tutkimus olisi pystynyt tekemään, kun journalismi
nyt sielläkin on mitä on. Entä olisiko virolaisilla lainkaan historiaa, ellei
Sofi Oksanen olisi sitä heille antanut? Kas siinäpä kysymyksiä.
Tervon tulevaa
kirjaa käsittelevä artikkeli on otsikoitu taas kerran raflaavasti: ”Kansanmurhan
vaiettu häpeä”. Huolimaton lukija voisi kuvitella, että häpeä kuuluu niille,
jotka toteuttivat ja organisoivat puheena olevan kansanmurhan. Sellaisiakin on,
jotka pitävät häpeänä sitä, että sodan jälkeen jäljelle jääneet inkeriläiset
houkuteltiin sitten Suomeen ja näin annettiin armonisku heidän kulttuurilleen
Venäjällä. Joidenkin mielestä häpeä on se, että niin moni hylkäsi oman etnisen
miljöönsä ja muutti Suomen lihapatojen ääreen.
Ja vihdoin viimein häpeänä voi pitää sitä,
että virkamiehet yhtenä älyttömänä laumana alkoivat toteuttaa niin sanottua Mauno Koiviston kutsua eli tulkitsivat
tuolloin vielä suurta valtaa käyttävän presidentin haastattelussa esittämää
fundeerausta siten, että Suomi kutsuu kaikkia heimolaisiaan tulemaan luokseen
riippumatta siitä, onko heille tarjolla mitään mielekästä roolia uudessa
kotimaassa ja tarvitseeko Suomi jollakin tavalla esimerkiksi niitä vanhuksia,
jotka se muka kutsui elätettäväkseen. Tapahtunut prosessi taitaa kätkeä
sisäänsä vastuuttoman mielistelyn Suomen ennätyksen.
Mutta ei. Häpeä
taitaakin löytyä meidän jokaisen omaltatunnolta. Olitteko ymmärtäneet sen, vai
oletteko yrittäneet unohtaa? Tervo sanoo haastattelun mukaan: ”Suomen
historiassa inkeriläisten kohtalo on paha asia. Häpeä, josta kukaan ei halua
silmiin katsoen puhua”.
Mitä ihmeen
roskaa tämä nyt on? Ajatteleeko kirjailija tässä nyt aivan vakavalla naamalla
puhuvansa totta, vai valehteleeko hän aivan törkeästi saadakseen taas vähän lisää
julkisuutta ja rahaa?
Koska en itse
ajattele tuolla tavalla enkä tunne ketään muutakaan, joka niin tekisi, tulee
jälkimmäinen vaihtoehto todennäköisemmäksi. Koko asetelma ”vaietusta häpeästä”
on äärimmäisen teennäinen, mutta samalla tyypillinen keino, jolla historiaan
liittyviä teoksia nykyään myydään. Kun Tervo jättää kertomatta, mihin
mahdollinen häpeä saattaisi liittyä, täytynee päätellä, että se liittyy siihen
yli kuudenkymmenen tuhannen inkeriläisen siirtämiseen sodan jaloista, mikä
luultavasti pelasti tuhansien hengen.
Se, että
inkeriläiset joutuivat sodan jälkeen palaamaan, ei ollut vältettävissä.
Jokainen joka ymmärtää, mistä tuohon aikaan oli kysymys, tajuaa myös tämän.
Suomen kohtalo oli hiuskarvan varassa, eikä koko inkeriläisväestön
suojelemiseen Suomen maaperällä ollut mitään mahdollisuutta. Aika monet
pakenivat Ruotsiin, mihin heille jätettiin mahdollisuus, mutta monet menivät
myös mielihyvin takaisin kotimaahansa ja odottelivat paluuta malttamattomina jo
kauan, kuten viranomaiset havaitsivat.
Palanneita ei
toki sodanjälkeisessä Neuv ostoliitossa odottanut mikään ruusuinen tulevaisuus,
kuten monet melko tuoreet suomalaisetkin tutkimukset osoittavat, tässä on
mainittava erityisesti Toivo Flinkin kirjat. Itse asiakokonaisuudesta pääsee
hyvin perille tutustumalla ns. Ihmisluovutusprojektin muihinkin teoksiin, ne
eivät ole salaisia. Jos vielä sen
jälkeenkin hävettää, täytynee kääntyä ns. ammattiauttajien puoleen.
Akateemisilla
tutkimuksilla taitaa Tervon tekeillä olevaan paljastus- ja tilityskirjaan
verrattuna kuitenkin olla puutteita. Nehän näet eivät osoita sitä syvää
yhteyttä, joka on inkeriläisten tarinan ja nykyisen pakolaispolitiikkamme ja
siihen liittyvien asenteiden välillä. Haastattelun perusteella näyttää siltä,
että paljon tyhmyyksiä ja raakuuksia tehneelle kansallemme paljastetaan tämäkin
asia tulevassa kirjassa, josta varmaan voikin kiittää jo etukäteen. Ilmeisesti
se onkin koko asian ydin.
Tervokin ryhtynyt Ketun, Oksasen ja Kähkösen lailla kaunokirjalliseksi "omatunnoksi" ja 1900-luvun historian yleisexpertiksi. Kekkonen ja Marski eivät aiheena riittäneetkään. Pitää kirjoittaa koko Suomen historia.
VastaaPoistaMotiivi on varmasti ihan aito mutta kannattaa muistaa että nämä historia-romaanit menevät kuumille kiville, suomalaiset kun haluavat lukea lähihistoriansa fiktiivisessa paketissa. Käsittääkseni naiset varsinkin.
Tervosta mulle tulee valitettavasti mieleen hänen kolumnissaan numeroimiensa ja myöhemmissä jutuissaan vahvistamiensa suomalaisten nykyrasistien määrä: 700 000.
Neuvostoliitossa toiselle tapaa ajattelijat passitettiin mielisairaalaan. Kun on lukenut näitä tuomioita ihan tavallisesta ihmisen ajattelusta ja luonnollisista peloista niin kansalaiskuntoisen terveeksi ei ole moni varmastikaan itseään tuntenut, vaan on epäillyt kuuluvansa noihin Tervon satoihin tuhansiin epäpersooniin.
Jos kirjailijoiden kuten edellä mainituissa tapauksissa on pakko olla yhteiskunnallisia keskustelijoita niin odotan parin vuoden kuluttua kohuromaania pian alkavista YYA-sotaharjoituksista USA:n kanssa. Siinähän olisi skandaalimainen aihe ja kiinni tässä ajassa, oikeasti. En tiedä kylläkään myisikö aihe ja tulisiko Hesarista hirveästi etukäteispalstatilaa. Enmmekä etukäteen tiedä millainen Häpeä tästä aihepiiristä syntyy vai syntyykö ollenkaan. Odotellaan.
Ranskalla on Michel Houellebecq. Meillä ei ole vastaavaa tekijää. Meillä on sen sijaan näitä haluttujen ja tekisi mieli sanoa kuin medialle tilattujen käsitysten kuvittajia keskiluoklaisille lukijoille vaikka kuinka paljon.
Stalinin ulko- ja sisäpolitiikka omia kansalaisia vastaan ei ole perusteellisesti käsitelty ja tuomittu Venäjällä. Kansantraumaa Aleksandr Etkind kutsuu murhaksi, jolle on ominaista terrific feeling, häpeää, tuskaa... Seuraava sukupolvi ei pysty vapautumaan tällaisesta traumasta ja siirtyy seuraavaan vaiheeseen - melankoliaan, jolloin luodaan taoteellisia teoksia menneisyydestä. Neuvostoliiton sodanjälkeinen kirjallisuus ja elokuvatuotanto on täynnä melankolisia opuksia, monet ovat maailman kuuluja. Todennäköisesti sama prosessi tapahtuu myös Suomessa, niin kuin aikaisemmin Saksassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Venäjän tilanne on paljon pahempi, kuin suomalainen... Menneet, traumoja kärsineet sukupolvet eivät odottaneet meiltä anteeksipyyntöä! Murha ei ole enää suora. Se on vino...se siirtyy tekijän olemuksiin...
VastaaPoista"Vaietut häpeät"
VastaaPoistaVaietut häpeät löytyvät ns. suomettumisesta eli Suomen sovjetisoimisesta/kgbsoimisesta, joka sai alkunsa Välirauhasopimuksesta, jonka mukaan kaikki bolshevismi/kommunismi -vastaiset järjestöt leimattiin fasistisiksi ja lakkautettiin. Ruohonjuuritasolla tämä propaganda meni jo niin pitkälle, että suomalaiset sotaveteraanitkin leimattiin maanpettureiksi. Vasta presidentti Martti Ahtisaari kutsui sotaveteraaneja Itsenäisyyspäiväjuhlaan Linnaan.
Mitä nyt inkerilaisistä sitten. Inkeriläisenpaluumuuttajan statuksella tullut sai työpaikalla tylyn vastaanoton taitolaisten taholta, koska inkeriläiset lähtivät pakoon siitä maasta, jota he jumaloivat maanpäällisenä paratiisina. Seurauksena oli syrjiontä ja kaikenlainen sabotaasi, koska kysyttäessä Neuvostoliiton oloista inkeriläinen kertoi totuuden, joka taistolaisille oli kuin tököttiä suuhun. Keksittiin kaikenlaista, että jos inkeriläinen ei ole rikollinen, niin ainakin holtiton, kelvoton työntekijä.
Oli sellaisiakin paluumuuttajia jotka havaitessaan että "minkä taakse jättää (marxismi-leninismi-stalinismi), niin sen myös edestä löytää (marxismi-leninismi-stalinismi) ja tekivät itsemurhan.
Jari Tervo on munannut itsensä ahdasmielisyydellään. Hyvää historiallista romaania en odota.
VastaaPoistaMistähän johtuu, että 8-9 juutalaisen luovuttaminen saksalaisille on paljon kohutumpi juttu kuin 60 000 inkeriläisen palauttaminen Neuvostoliittoon.
Mistähän johtuu, että...
PoistaVeikkaan että suomettumisesta/sovjetisoitumisesta.
Tervo tekee mitä parhaiten osaa, ei kai tässä sen kummempaa. Jos tavallisia suomalaisia syyllistämällä myy kirjoja, niin sitten kirjoitetaan sellaisia kirjoja. Troikka myi kai hyvin, samoin Koljatti. Poliisin poika oli kyllä ihan kiva kirja. Ei kai vaan myynyt tarpeeksi.
VastaaPoistaKetä Tervo kirjassa tulee sitten syyllistämään, jos niin ylipäänsä tekee, lienee kuitenkin vielä täysi arvoitus. Kirjahan ei ole vielä edes valmis.
PoistaÄlkää tuomitko etukäteen. Hyvä kirjailija ja viisas mies mielestäni.
”Suomen historiassa inkeriläisten kohtalo on paha asia. Häpeä, josta kukaan ei halua silmiin katsoen puhua”
PoistaTätähän minä tässä ihmettelin. Kaikki ollaan häpeissämme tai ainakin siis pitäisi?
Ano (16:24), kuten tuolla alussa kirjoitin ko. kirjailija käytti koko julkisen olemisensa viime syksynä suomalaisten syyllistämiseen siitä, että he sanoivat ääneen pelkäävänsä turvapaikanhakijoiden alkavan tehdä rikoksia.
PoistaNiin kävikin että yli 900 poliisitutkintaa on poliisin oman ilmoituksen mukaan vireillä 30 000 tulijan joukosta, joka on valitettava tilastollinen ennätys. Rasismi tuleekin tuomita suorasukaisesti, mutta ihmisten tuomitseminen rasistiksi ennen kuin hän on tehnyt muuta kuin ajatella myös mahdollisia ikäviä vaihtoehtoja ei ole korrektia eikä älykästä. Monella tapaa etuoikeutetulle Tervolle hyvää jatkoa vain historiallisten aiheiden parissa, sillä tavallisten suomalaisten ihmisten elämästä ja nykytodellisuudesta hän ei ole selvästikään kykenevä koskaan mitään kirjoittamaan. Onneksi markkinarakoja on historiassa riittämiin fiktiolle.
Jari Tervon tuotannosta suuri osa on nykytodellisuuden ja vähän vanhemman, siis oman lapsuutensa ja nuoruutensa tarkkaa muistelemista. Sopivasti fiktiota mukana.
PoistaTekevätkö hänen mielestänne epäkorrektit lausunnot Tervosta huonon kirjailijan?
Anolle (21:40), huonous tai hyvyys on lukijan silmässä, mutta Tervon lausunnot ovat tehneet hänestä läpipoliittisen kirjailijan.
PoistaHän on kansalaisten pääopettajia julkisen sanan palstoilla ja tv-ruuduissa niissä asioissa, jotka hyvin tiedämme, eräänlainen uudelleenkouluttaja suorastaan. Tosin siihen hänellä on täysi oikeus. Sananvapaus.
Se on sitten makukysymys onko kirjailijan poliittisuus, poliittiset valinnat ja niiden voimakas julkituominen hyväksi hänen teoksilleen.
Mulla ei ole sitä mitään vastaan, mutta kiinnostavaa ei ole tämä yksinapaisuus.
Tuon väitteeni Tervon poliittisuudesta voi myös tietenkin torjua sanomalla että hän on ollut vastustamassa rasismia. Rasismin vastustaminen onkin aina hyvä asia ja meidän kaikkien muidenkin velvollisuus. Mutta "rasismin" näkeminen sielläkin, missä ajatellaan eri tavalla ja eri näkökulmasta käsin onkin sitten toinen juttu, se on valikoivaa, luokittelevaa ja poissulkevaa poliittisuutta. Sellaisena minä näen tämän ko. kirjailijan viime syksyn jälkeen, en voi asialle mitään.
Tosin tämä Tervon poliittisuuskin on hänen oikeutensa. Kukin valitsee omatuntonsa mukaan.
On rajumpiakin tapauksia. Muun muassa se oululainen "pila"piirtäjä, jota läpinäkyvämpää hovipiirtäjää, tilattujen ja haluttujen pilkan kohteiden ivaajaa ei olekaan. Keisarin uusia vaatteita ei paljasteta ja nähdä, vaan niitä niitä ylistetään ainoiksi oikeiksi. Tälläseks tää on menny. Parhaansa kai kaikki yrittää. Narreja ei taiteessa kuitenkaan meillä enää juuri ole. Taiteilijat ovat yhdessä kaikessa oikeassa. Ja keskiluokka aplodeeraa. Media kirjoittaa siitä.
Mielenkiintoinen tilanne. Tähän asti mielipidettä määrääviä piirejä on yhdistänyt leppymätön viha sitä muistossaankin kirottua suurta ja mahtavaa kohtaan, mutta nyt kaikkien tuntema kehitys on suomalaisessa yhteiskunnassa aiheuttanut lohkeaman, jonka osapuolet mököttävät ja kyräilevät toisiaan yhteisestä "perusarvosta" huolimatta eri päädyissä - kuin Taurian palatsissa 1917 ikään.
VastaaPoista"suurta ja mahtavaa"
VastaaPoistaSuuri ja mahtava oli Dostojevskin sanoin Peluri, se asetti kaiken vain yhden kortin varaan:
Marxismi pähkinänkuoressa:
”Selvää on, että sellaisina aikoina, jolloin poliittinen valtio poliittisena valtiona syntyy väkivaltaisesti kansalaisyhteiskunnasta.., valtio voi ja sen täytyykin jatkaa uskonnon kumoamiseen, hävittämiseen asti, mutta vain siten kuin se jatkaa yksityisomistuksen kumoamiseen (maksimaalisesti).., jatkaa elämän kumoamiseen, giljotiiniin. Erityisen voimantuntonsa hetkinä poliittinen elämä pyrkii tukahduttamaan omat edellytyksensä — kansalaisyhteiskunnan ja sen elementit — ja järjestäytymään ihmisen todelliseksi ristiriidattomaksi lajinelämäksi. Siihen se kykenee kuitenkin vain olemalla väkivaltaisessa ristiriidassa omia elinehtojaan vastaan, vain julistamalla vallankumouksen pysyväksi, ja näin ollen poliittinen draama päättyy yhtä väistämättömästi uskonnon, yksityisomistuksen ja kansalaisyhteiskunnan kaikkien elementtien palauttamiseen kuin sota päättyy rauhaan.”
( Karl Marx, Friedrich Engels. Valitut teokset. 6 osaa. Kustannusliike Edistys, 1978. Osa 1, s. 78.)
“...in periods when political state... is born violently out of civil society, when political liberation is the form in which men strive to achieve their liberation, the state can and must go as far as the abolition of religion, the destruction of religion. But it can do so only in the same way that it proceeds to the abolition of private property, to the maximum.., just as it goes as far as the abolition of life, the guillotine. At times of special self-confidence, political life seeks to suppress its prerequisites, civil society and the elements composing this society, and to constitute itself as the real species-life of man devoid of contradictions. But it can achieve this only by coming into violent contradiction with its own conditions of life, only by declaring the revolution to be permanent, and there-fore the political drama necessarily ends with the re-establishment of religion, private property, and the elements of civil society, just as war ends with peace.”
( Marx, Engels. The Individual and Society. Progress Publishers, Moscow, 1984, ss. 59-60. (K.Marks i F. Engels, Sotshinenija, T. 1, s. 393.))
”Suomen historiassa inkeriläisten kohtalo on paha asia. Häpeä, josta kukaan ei halua silmiin katsoen puhua”.
VastaaPoistaTemppelinharjalle nousseen julkimon ylemmyydentuntoinen vaatimus typerälle rahvaalle?
Eipä nyt takerruta kirjailijan yhteen lauseeseen siitä, olisiko inkeriläisten palauttamisen estämiseksi voitu sodan jälkeen enemmän tehdä. Stalin karkoitti Inkeriläisiä ennen sotaa turvallisuusriskinä sisä-venäjälle. Saksalaismiehittäjät päästivät sitten loppuja suomeen . Stalin aloitti sodan lopussa monia kansallisuuksien karkoittamisia. Tshethenit , kalmukit ja krimin tataarit karkoitettiin junanvaunuissa aasiaan. On väitetty ,että myös neuvosto-karjalan suomenkielinen väestö oli suunniteltu samoin karkoittaa.
VastaaPoistaNäistä aiheista ovat fiktiivisesti kirjoittaneet Johannes Angere ja Raisa Lardot.
Inkeriläisten ”paluumuutto” Suomeen on käsittämätön mysteeri. Koivisto fundeerasi inkeriläisten ansaitsevan paluumuuttajan aseman, ja tätä muuttoa ryhdyttiin toteuttamaan tuosta vaan, ilman mitään kyseenalaistamista. Ja tämä vieläpä laman kynnyksellä.
VastaaPoistaYmmärtääkseni meillä ei ollut vaihtoehtoa sodan jälkeen, kun Neuvostoliitto vaati inkeriläisiä palautettavaksi, joten meillä ei ole syyllisyyttäkään. Väittäköön ylisuureen egoonsa tukehtuva kirjailija Tervo mitä hyvänsä.
"Mieli tekee tässä yhteydessä mainita myös toimittamani kirja V semje jedinoj, Petrozavodsk 1998, joka sitten ilmestyi myös suomeksi nimellä Yhtä suurta perhettä, kun Mauno Koivisto ensin oli arvostellut sen hesarissa."
VastaaPoistaAnonyymille (22. helmikuuta 2016 klo 10.01) Inkeriläisten ”paluumuutto” Suomeen on käsittämätön mysteeri. Anonyymi (22. helmikuuta 2016 klo 10.01) ei varmaankaan kiinnittänyt huomiota siihen, että Timo Vihavaisen toimittamaa teosta arvosteli hesarissa itse presidentti Mauno Koivisto ja sitten teos päätettiin julkaista myös suomeksi. Toisin sanoen presidentti Mauno Koiviston fundeeraukset perustuivat laajaan historialliseen tutkimukseen, joten Anonyymi (22. helmikuuta 2016 klo 10.01) esittämä väite, että Inkeriläisten ”paluumuutto” Suomeen on käsittämätön mysteeri, johtunee hänen historiallisesta lukutaidottomuudesta.
Toisena vaihtoehtona asiaan voi olla se, että Anonyymi (22. helmikuuta 2016 klo 10.01):n älyttömyys edustaa ns. postmodernismia, jonka pääperiaatteisaiin kuuluu se, että historiantutkimuksen pitää olla kaukana politiikasta. Anonyymi (22. helmikuuta 2016 klo 10.01):n johtopäätös on siis: "Häpeä Mauno Koivistolle siitä että hän ei pysynyt kaukana historiallisesta kirjallisuudesta!"
"Häpeä Mauno Koivistolle siitä että hän ei pysynyt kaukana historiallisesta kirjallisuudesta!"
PoistaKuten tunnetaan presidentti Vladimir Putin lahjoitti aikoinaan presidentti Tarja Haloselle kissan lisäksi runoilija Aleksandr Pushkinin Kootut Teokset.
Mystisenä Putinin viestinä Suomen presidenteille tässä lienee ollut ajatus siitä, että "voidakseni silittää teitä pysykää kaukana Venäjän historiasta, varsinkin Ukrainan suhteen."
Se Tervon käyttämä otsikointi noista ihmisistä on komea: Valkoinen roskaväki.
VastaaPoistahttp://yle.fi/uutiset/jari_tervo_valkoinen_roskavaki/8336058
Vähän niin kuin on "roskaruokaa" on ihmisiä jotka ovat roskaihmisiä.
Kyllä tuolla tunnistamisen mandaatilla voi puhua suvaitsevaisuuden puolesta.
Uskomatonta, mutta totta Jumala on aina suuri. Kun useita julkaisuja hakemuskopio pankin, sain laina läpi hyvin ystävällinen nainen. Lisätietoja antavat hänelle sähköpostitse osoitteessa: marilinetricha@mail.ru se tarjoaa lainoja € 30000 € 3.000.000.000 kenellekään pystyä palauttamaan sille korkoineen alhaisella nopeudella 2 % eivät epäile, että viesti. Tämä on täydellinen todellisuutta. Levitä sanaa ystävien ja perheen jotka ovat avun tarpeessa.
VastaaPoistatakaisinmaksu alkaa viiden kuukauden kuluttua vastaanottamisesta luotto
Jumala siunatkoon teitä.