Rosvot ja lait

Störtebeker ja sopimukset

Vapaa- ja hansakaupunki Hampuri on kaupunginmuseossaan omistanut jonkin verran tilaa merirosvoille. Nuo ”koko maailman viholliset” olivat tietysti kauppiaiden vihollinen numero yksi ja niinpä ne tavattaessa likvidoitiin ilman armoa tai seremonioita. Varmemmaksi vakuudeksi Hampurin museossa on yhä Klaus Störtebekerin pääkallo, joka oli lyöty paaluun suurella rautavaarnalla.

Itse asiassa kallo ei oikeasti liene Störtebekerin, vaan jonkun hänen kollegansa ja mitä tulee Störtebekeriin, hän itse asiassa harjoitti kurjaa ammattiaan meidänkin kuninkaanamme toimineen Albrekt Mecklenburgilaisen valtakirjalla eli oikeastaan laillisesti, kuuluen ns. vitaaliveljiin. Mutta mitäpä pienistä muotoseikoista, mukaan lukien Albrektin herruusvaatimusten oikeutus. Merirosvous ei koskaan ole kunnioittanut sääntöjä ja vastaavasti myös sen torjunnassa on otettu asia huomioon.

Puolenkymmentä vuotta sitten, kuten kertoo Die Zeit, hampurilaiset, die Hanseaten, törmäsivät kuitenkin taas pitkästä aikaa merirosvoihin, joiden keskuudessa tieto Störtebekerin kohtalosta lienee päässyt jo haalistumaan. Kyseessä oli saksalainen laiva, jonka somalit kaappasivat avomerellä. Miehistö yritti puolustautua kainoilla ja hellillä välineillä kuten vesisuihkuilla ja reelingin päällekin oli viritetty piikkilankaa. Ei tällainen pysäyttänyt rosvoja enempää kuin aikoinaan härissään olleita lehmiä. He heittivät maton piikkilangan päälle, päästelivät sarjoja kalašnikoveistaan ja ottivat miehistön vangikseen.

Pelkkä vangitseminen ja lunnassummien kiristäminen ei riittänyt, vaan miehistöä myös kidutettiin eri tavoin. Aikakin rupesi lunnaita odottaessa käymään pitkäksi. Asiassa kunnostautui erityisesti muuan hellyttävän näköinen nuorimies, liki pikkupoika, joka myöhemmin vannoikin olleensa tuossa vaiheessa kaksitoistavuotias, mitä kukaan ei uskonut oikeutta lukuun ottamatta.

No, lyhyesti sanoen, lunnaat maksettiin aikanaan ja miehistö vapautettiin, jopa hengissä. Edellä mainittu nuoriherra, Buudi Gaab päätti myös jossakin vaiheessa lähteä Puntmaasta, jossa kyllä muuten oli rauhallista, mutta ehkä hieman tylsää. Eurooppahan tarjosi kaikkea mahdollista eikä turhia jankuttanut, jos tulokas ei viitsinyt puhua totta.

Niinpä Buudi alias Ahmed matkusti Hannoveriin, joutui siellä oikeuden eteen ja todistettiin sormenjälkien perusteella osallistuneen kaappaukseen, mutta eipä siinä sen kummempaa. Vähänkö sitä ihminen joutuu epämääräiseen seuraan vielä lapsena ollessaan? Ruotsiin lähettämissään tekstiviesteissä Ahmed kertoo olevansa oikeasti Buudi, mutta entäs sitten? Nyt hän on vapaa mies, koska oikeusvaltion täysivaltainen edustaja on niin päättänyt. Huhhahhei ja rommia pullo!

Walter Laqueur, aina terävä maailman tarkkailija, on päätellyt, että se korkealla moraalilla briljeeraaminen, johon Eurooppa nykyään on erikoistunut, ei toimi. Se ei toimi siksi, etteivät muut välitä noudattaa samaa koodeksia, joka muuten taitaakin sopia kovin huonosti esimoderniin ympäristöön. Miksei rosvoja esimerkiksi yksinkertaisesti ammuttu laivasta käsin? Kun laivaa avomerellä, kaukana kalastuspaikoista lähestyy pikavene, on sen aikeet nykyään helppo arvata. Terässeinien sisältä käsin on kuitenkin helppo harventaa pahoissa aikeissa tulevien tunkeilijoiden joukkoa ja tarvittaessa hävittää se kokonaan.

Väärinkäsitysten välttämiseksi voidaan sitä paitsi aina laskea pari laakia aluksen eteen, minkä pitäisi antaa ajattelemisen aihetta jokaiselle, jona ÄO on ruumiinlämpöä korkeampi. Miehistöksi haalitulle sekalaiselle siviilijoukolle ei ehkä oikein voi uskoa järeiden aseiden käyttöä, mutta niiden oikean käytön varmistaminen lienee kyllä nykytekniikalla järjestelykysymys.

Kaappauksista koituvat laskut ovat olleet aika monta miljoonaa per laiva, mutta vielä suurempi vahinko lienee koitunut siitä, että kunnioitus noiden laivojen omistajia sekä heidän lakejaan ja valtioitaan kohtaan on romahtanut. Kun merirosvot huomasivat voivansa rankaisematta tehdä mitä tahansa, he tietenkin myös tekivät. Eurooppalaisten filantrooppien surkeat selitykset siitä, että väkivalta vain saattaisi merimiehet vaaraan, olivat tuskin edes säälittäviä.

Mikäli rosvoille aina annetaan kaikki, mitä he kehtaavat pyytää, saatetaan säästyä tarpeettomaksi käyvältä väkivallalta, onhan siinäkin oma logiikkansa. Mutta ei näin tapahdu suinkaan välttämättä. Marida Margueriten miehistöä, joka ei vastustelut, kidutettiin muuten vain, sillä se oli kaiketi hauskaa ja pöknitti entisestään rosvojen voimantuntoa. Eiväthän nuo raukat edes yrittäneet vastustella!

 Vanha periaate on ollut, että oikeudettomien hyökkäysten torjumiseksi on oikeutettua käyttää astetta kovempia keinoja kuin ne, joita hyökkääjä käyttää. Siis pikatykki rynnäkkökivääriä vastaan esimerkiksi. Olen nähnyt venäläisen filmin tästä. Toimii.

Mutta se lällärilinja, jota aikansa tässäkin asiassa Euroopan taholta yritettiin, aiheutti luultavasti koko sivilisaatiollemme vahingon, jonka merkitystä voidaan vain arvailla. Perimmältään kyse lienee samasta sentimentalismista, joka sai jo 1970-luvulla valtiot maksamaan väkivallalla uhkaajille mitä tahansa. Eihän ihmishenkeä edes voinut rahassa mitata vai kuinka? Ja olihan mahdolliseen väkivaltaan syyllinen se valtio, joka kieltäytyi luopumasta rahoistaan vai kuinka? Rosvothan ovat kai oikeasti riiston uhreja, Robin Hoodeja, joilla on puolellaan moraalinen oikeus, vaikka nyt ei välttämättä laki.

Lienee oletettava, että päättely kulki suunnilleen tuota rataa ja niinpä sentimentalismi taas kerran valmisteli suoraa tietä helvettiin eli siihenloputtomaan väkivaltarikollisuuteen, joka nauraa esivallan miekalle, jonka tietää olevan maalattua puuta. Mikäli molemmat osapuolet eivät kunnioita lakeja ja sopimuksia, ei sille osapuolelle, joka juuttuu niitä kunnioittamaan, ole tiedossa muuta kuin narrin osa. Toisaalta on kovin rumaa ja vastenmielistä palata avoimesti vanhoihin, joskin tehokkaihin periaatteisiin. Täytyyhän ihmiskunnan myös edistyä eikä mennä kaikkein primitiivisimpien kansojen tahdissa.

Niinpä merirosvousasioissa lieneekin muutettu vain käytäntöjä. Merirosvot tuhotaan merellä eikä asiasta raportoida sen enempää. Se antaa asianmukaisen viestin sille porukalle, jota rosvous houkuttelee ja säästää oikeusistuimet turhalta jahnaukselta, jonka tuloksena saattaa olla irvokas epäoikeudenmukaisuus, kuten herra Buudi Gaabin tapauksessa.

Mitä häneen tulee, saattaa olla, että hän Die Zeitin artikkelin jälkeen on jo siirtynyt esimerkiksi Suomeen, jonne hänen kaltaisilleen on pidetty ovia avoimina ja maassa, jossa poliisit hymyilevät, on kokonainen asianajajien armeija valmis kaikinpuolisesti tukemaan häntä veronmaksajien kustannuksella. Eipä ole enää vitaliaanien aikaa tämä. Eikä nykyään kukaan enää viitsi ruveta lossivahdiksi, kun rahaa saa serinästä.