Moraalin suurvalta

 

Esikuva koko maailmalle?

 

Joskus toistakymmentä vuotta sitten puuhattiin Venäjällä kovasti uuden ideologian luomista. Itse asiassa jo Boris Jeltsin oli antanut sellaisen tehtävän itseään oletetusti viisaammille.

Siitä ei en jälkeen kovin paljon kuulunut, mutta niin sanotun lunatic fringen piirissä jatkettiin innokkaasti vuoden 1917 vallankumouksissa keskeytynyttä kansallista itsetutkistelua ja vatvottiin venäläisyyden olemusta taas samalta pohjalta kuin sata vuotta aiemmin.

Itse asiassa selitystä Venäjän kulttuurisiin erikoisuuksiin haettaessa lienee syytä ottaa aivan erityisesti huomioon se, että sen henkinen elämä tavallaan jäädytettiin lähes sadaksi vuodeksi. Kun Neuvostoliitto sitten hajosi, ei suinkaan alettu kommentoida silloin muodissa olevia läntisiä virtauksia.

Sen sijaan mielenkiinto kohdistui luontevasti taas nimenomaan niihin käsityksiin ja kysymyksenasetteluihin, jotka kuuluivat ensimmäistä maailmansotaa edeltävään aikaan.

Nostan tässä esille yhden, mielestäni edustavan hahmon, joka on tämän laatuisen ajattelun edustaja, vaikka onkin jo kymmenen vuotta sitten pudonnut kauas armon istuimen suosikkien piiristä osoitettuaan, ettei Yhtenäinen Venäjä todellisuudessa saanut enemmistöä vuoden 2012 presidentinvaaleissa.

Kyseessä on siis paitsi Venäjän henkiselle aikakaudelle tyypillinen henkilö, myös poikkeuksellisen itsenäinen ja omapäinen ajattelija, joka ei kuvia kumarra.

Sulakšinin laatima hahmotelma Venäjän arvoista on kiinnostava riippumatta tekijän nykyisestä asemasta ja vaikka siinä näyttääkin usein tärkeämpää olevan se, miten asioiden haluttaisiin olevan kuin se, miten ne ovat, ei se tee tyhjäksi projektin kiinnostavuutta.

Myös sillä, millaiseksi täydellinen ja ihanteellinen Venäjä haluttaisiin, on merkitystä. Toki tässä matoisessa maailmassa suuriksi kysymyksiksi jää myös, millä keinoin tällainen päämäärä olisi saavutettavissa vai tyydytäänkö pelkkään illuusioon ja kielletään epäilemästä sen todeneräisyyttä. Näinhän tehtiin neuvostoaikana.

On ilmeistä, etteivät Sulakšinin löydökset ole autenttinen kuvaus Venäjän, enempää kuin muunkaan maailman valitsevasta todellisuudesta tai edes vallitsevista pyrkimyksistä. Päin vastoin, oligarkkien Venäjä on monessa suhteessa sen vastakohta. Irvokasta on, että nöyrän kristilliseksi ja väkivallattomaksi kuvattu Venäjä nyt väkivalloin yrittää pakottaa käsityksiään muille, sen sijaan että keskittyisi rakentamaan omaa, esikuvallista kulttuuriaan, joka vetovoimallaan kokoaisi muutkin kansat ympärilleen.

Tässä joka tapauksessa kooste Sulakšinin tutkimustuloksista, jotka koskevatVenäjän kansan ominaisuuksia:

 

torstai 7. maaliskuuta 2013

Venäjän arvot

 

Venäjän arvot

 

Stepan Stepanovitš Sulakšin on kiinnostava henkilö Hän johtaa think tankia, jolla on hieman konstikas nimi ”Probleemianalyysin ja valtionhallinnon projektien keskus” ( Центр проблемного анализа и государственно-управленческого проектирования). Se kuulostaa siis melko viralliselta.

Sen hallintoneuvoston puheenjohtaja on rautatiemagnaatti Vladimir Jakunin ja siihen kuuluvat myös esim. oligarkki Potanin sekä tutkijoista mm. Moskovan yliopiston (MGU) rehtori Sadovnitšnyi. Sulakšinin ohella tunnettuja keskuksen analyytikkoja on Sergei Kara-Murza , jonka nimi puhuu asianharrastajille puolestaan.

Sulakšin, joka on koulutukseltaan fyysikko, on julkaissut useita kirjoja, yleensä yhdessä muiden tekijöiden kanssa, mukana on ollut mm. Jakunin. Sangen kiinnostava sekä metodologialtaan että sanomaltaan on hänen yhdessä V.E. Bagdasarjanin kanssa vuonna 2012 julkaisema ”Venäjän valtion ylimmät arvot”. Kirja on yli kuusisataasivuinen järkäle, joka on täynnä erilaisia kaavioita, joissa vertaillaan eri maailman maiden edustamia ja tunnustamia arvoja. Analyysin kohteena ovat esimerkiksi perustuslait, kunniamerkit, rangaistukset, rikollisuus, poikkeava käyttäytyminen ja niin edelleen, aina sananparsiin saakka.

Läpikäyty materiaali on valtava ja sitä pyritään useimmiten käsittelemään matemaattisesti. Metodi muistuttaa siis Pitirim Sorokinin kulturologiaa. Kvantitatiivisten metodien syvällisyydestä ja vertailujen vakuuttavuudesta tutkitun aihepiirin –arvojen- kohdalla voi esittää varauksia, mutta ainakin metodi on selkeä, toisin kuin tällä alalla yleisesti harrastettu täyttä mutua suoltava kvalitatiivinen lähestymistapa.

Koska Sulakšin ja Bagdasarjan tuovat yleensä selkeästi esille sekä aineistonsa että metodinsa, voisi heidän teoksensa ainakin periaatteessa siis haastaa tieteellisessä keskustelussa ja tutkia kussakin tapauksessa, miten pätevällä pohjalla johtopäätökset ovat.

Koska aion vielä ennen eläkeikää ja mahdollisesti sen jälkeenkin harrastaa muitakin asioita, jätän mainitun työn tällä kertaa muille. Sen sijaan kannattaa vilkaista tekijöiden johtopäätöksiä. Ne nimittäin ovat hyvin selkeät.

Tekijöiden mielestä Venäjän valtiolla on käytössään selkeä arvopaketti, joka turvaa sen elinkykyisyyden. Nuo arvot on koeteltu Venäjän historian katastrofeissa ja läpimurroissa. Noiden arvojen vastakohdaksi hahmottuvat ”antiarvot”, jotka ovat toistuvasti tulleet esille Venäjää kohdanneiden katastrofien aikoina. Niiden selville saanti edesauttaa taistelua niiden juurrutusyrityksiä vastaan. Itse asiassa tällä hetkellä on kyse informaatiosodasta, jolla näitä antiarvoja yritetään juurruttaa. Niiden vastaisesta taistelusta pitää tehdä osa Venäjän kansallisen turvallisuuden ohjelmaa.

Tekijät esittävät taulukon Venäjän valtion eloonjäämisarvoista, joka koostuu kahdestatoista universaalien arvojen blokista, jokaisessa on useita osioita.

Työn suhteen niissä korostuu kollektivismi ja spekuloinnin (keinottelun) hyljeksintä sekä ei-materiaalisten kannustimien merkitys. Hengen suhteen korostuvat usko, kollektiivisen pelastuksen idea, uskonnollisen ja maallisen yhteys ja pelastuksen luonne palkintona hurskaista töistä.

Kollektivismin kohdalla esille tulevat muun muassa valtiovallan sakraalinen luonne, provinssien keskihakuisuus, valtiota muodostavan kansan ja uskonnon olemassaolo, valtioalueen pyhyys ja marginaaliryhmien vaikutuksen minimointi.

Ei-aineellisten arvojen kohdalla korostuvat hyvän ja pahan selkeä ero, historiallisen menneisyyden arvo, hedonismin ja ylellisyyden hylkääminen sekä totuuden henkisyys: Jumala ei ole voimassa, vaan oikeudessa («Не в силе Бог, а в правде»).

Rakkauden kohdalla tulevat esille sukupolvien ketju, perinteinen sukupuolten roolijako, kolmen sukupolven perhe, lapsuuden pyhyys, lasten kollektiivinen kasvatus, vanhempien kunnioitus ja vaatimattomuuden ja hurskauden ihanteet.

Altruismin kodalla todetaan kansallisen idean messiaaninen komponentti, yhteisöllinen (соборная)moraalisuus, egoistisen pragmatismin hylkääminen, uhrautuvuus ja epäitsekkyys. Suvaitsevaisuus kohdistuu monietnisyyteen ja monikansallisuuteen. Tärkeä arvo on myötäkärsimys, sääli.

Täydellisyyden tavoittelun kohdalla mainitaan suuntautuminen tulevaisuuteen, kansallisten sankarien Pantheonin olemassaolo, ”passionaarisuuden” korkea taso, hurskauden mallin olemassaolo, estetiikan kansalliset koordinaatit sekä kilvoittelu ja ”iskurius”.

Luettelo on siis varsin pitkä ja edellä esitetty hieman lyhennetyssä muodossa. Kuten lienee käynyt ilmi, kyseessä ovat osittain todella Venäjälle historiallisesti tyypilliset korostukset, kuten esimerkiksi kollektiivisuuden kohdalla.

Suurimmaksi osaksi kyseessä ovat kuitenkin traditionaaliset arvot, ne joita kansainvälisessä World Values –projektissa nimitetään ”eloonjäämisarvoiksi”. WVS:n tutkijoiden mukaan kaikissa maissa voidaan havaita arvojen muuttuvan, kun hyvinvointi saavuttaa tietyn tason. ”Eloonjäämisarvoista” siirrytään silloin ”postmateriaalisiin” arvoihin, joihin kuuluu erityisesti hyvin suuri poikkeavuuden, esimerkiksi homoseksualismin ja erilaisten perhemuotojen suvaitseminen. Samalla lisääntyy yleinen kaikkien ihmisten keskinäinen solidaarisuus.

Venäjällä tämä prosessi ei vielä ole oikein käynnistynyt. Tapasin Sulakšinin viime syksynä Nogvorodissa Venäjän valtion 1150-vuotisjuhlaseminaarissa ja huomautin, että myös Venäjää odottaa sama kohtalo kuin muitakin kehittyneitä maita. Hän oli asiasta eri mieltä, vaikka uskookin, etteivät eri kulttuurien erot ole laadullisia, vaan suhteellisia.

Itse asiassa Bagdasarjan ja Sulakšin esittävät, että maailman kansojen sopii seurata Venäjää eikä pohjoismaita, jotka ovat olleet WVS:n johtotähtinä. Heidän analyysinsä mukaan Venäjän valtion perusarvoilla on universaalinen luonne. Tämä antaa ”Venäjälle oikeuden esittää yhtenäinen, messiaaninen aksiologinen projekti koko planeetalle” he vakuuttavat.

He selittävät analyysinsä kumonneen sen Toynbeen ja Huntingtonin näkemyksissä olevan pohjimmiltaan rasistisen näkemyksen, että sivilisaatioiden erot olisivat laadullisia. Itse asiassa kyse on vain suhteellisuudesta.

Toinen merkittävä seikka on, että venäläiset arvot osoittautuivat käytännössä amerikkalaisten vastakohdiksi. He esittävät yhteensä 22 vastakohtaparia, jotka kuvaavat tätä suhdetta. Niitä ovat:

individualismi – sosiaalisuus

etu – epäitsekkyys

järkevä egoismi – yhteisöllinen moraali

ekspansio – messianismi

sulatusuuni – kansojen sinfonia

kulutuksen massakulttuuri – kansallisen kulttuurin henkinen ydin

materialismi – ideokratia

avoin yhteiskunta – autarkia

kilpailu – solidaarisuus

liberaali demokratia – poliittinen autosubjektiivisuus

pluralismi, relativismi – yhtenäisusko (единоверие)

yksityinen aloitteellisuus – etatismi

vapaus – pidäkkeettömyys (свобода – воля)

valtiosopimus – valtiovеlvollisuus (тягло)

maailman työpaja – meidän luostarimme

meren herruus – maan herruus

liiketointen etiikka – auttamisen etiikka

sekularismi – venäläinen teokratia

vapaa avioliitto – kolme sukupolvea

”urgia” – ”gonia”

innovaatio – traditio-innovaatio

verkottuminen – hierarkia

 

Mikä merkittävää: mikäli USA:n arvoja yritetään tuoda Venäjälle, ne muuttuvat vaarallisiksi, sillä valtion olemus on siellä toinen.

Globalisaation puitteissa nämä arvot todella uhkaavat myös Venäjää, eikä vaara kohdistu vain siihen, vaan koko planeettaan. Tilanne on tällä hetkellä se, etteivät Venäjän instituutiot vastaa sen perusarvoja. Itse asiassa esimerkiksi sen perustuslaki on suorastaan este niiden toteuttamiselle. Se on siis muutettava. Lisäksi tarvitaan selkeä ideologinen dokumentti.

Venäläisten arvojen olisi vallittava opetuksessa, kulttuurissa, kasvatuksessa, tiedotusvälineissä, mainoksissa, propagandassa ja valtionhallinnossa. Lisäksi on huomioitava taiteellisten ihanteiden ja mallien taso, jolla valtiollisia ihanteita välitetään. Tällä hetkellä Venäjä on outsiderin asemassa, sen symboliikka on eklektistä ja satunnaista.

Samaan aikaan Venäjällä toteutetaan ”antiarvojen” projektia, joka on maalle varsin vaarallinen. Joka tapauksessa: valtio kykenee ja sen täytyy säännöstellä väestön arvosuuntautumista. Sitä vaatii sen eloon jääminen. Neuvostoliiton kohtaloista on otettava opiksi, katsovat kirjoittajat.

Ulkopuoliselle tarkkailijalle tulee tämän johdosta kiusaus sanoa, että Neuvostoliitto tuhoutui juuri siihen, että se julisti arvoja, joita ei noudattanut.

Mikäli Venäjän valtio nyt julistautuu pyhäksi ja kertoo vastustavansa egoismia, ylellisyyttä, materialismia ja vaikkapa varastamista ja kertoo kantavansa suurinta huolta köyhistä ja sorretuista, niin sen vakuuttavuus on vielä huonompi kuin aikoinaan Neuvostoliiton.

Ovatkohan tekijät nyt todella ottaneet huomioon sen, että sanojen tulisi vastata tekoja. Muussa tapauksessa rappeudutaan poliittisiksi kaksinaamaisiksi, kuten Stalin aikoinaan sanoi  –sekä itse rappeutui että sanoi vihollisistaan.