Soturin
psyyke
Olen seurailut
paria laivaston historiaan liittyvää sivua: Deutsche U-Boote 1906-1945 ((8) Deutsche U-Boote
1906-1945 | Facebook) ja korabli i sraženija (Корабли и сражения (8) Корабли и сражения |
Facebook).
Edellinen on saksankielinen
ja jälkimmäinen enimmäkseen venäjän- ja ukrainankielinen, aika tasavahvasti.
Jälkimmäisessä onkin ollut ajoittain varsin kiivasta sananvaihtoa, eikä Venäjän
laivaston historialle ole paljon armoa annettu.
Itse asiassa se
oli ajoittain hyvinkin menestyksellistä, sekä Itämerellä että Mustalla merellä
turkkilaisia vastaan 1700- ja 1800-luvulla. Japanin sota on sitten luku
erikseen, mutta kaikestahan löytyy ylpeilyn aihetta, jos sille päälle ruvetaan
ja toisaalta myös pilkkaamisen aiheita.
Molemmat ovat
sangen aktiivisia sivustoja ja niiden ohellahan on olemass useita merisotahistorian
sivustoja, erityisesti maittain ja myös kategoria ”pienet ja keskisuuret maat”.
Kyllä sieltä meidän panssarilaivammekin löytyvät ja lisäksi vieläpä aika asiantuntevaa
tietoa niistä.
Mutta historiallinen
ja tekninen asiantuntemus, joka monen laivan kohdalla menee hyvnkin pieniin
detaljeihin saakka, ei minusta ole se kiinnostavin asia.
Suuret
sotalaivat olivat aikoinaan valtakunnan mahdin symboli ja niinpä esimerkiksi Venäjä
vielä Tsušiman jälkeen aloitti rakentaa entistä valtavampaa Itämeren laivastoa,
jonka suurimpia aluksia se sitten tuskin lainkaan uskalsi lähettää merelle
sukellusvenevaaran vuoksui.
Siellä ne sitten
makailivat pari vuotta Kruunuvuoren selällä, Helsinkihän oli laivaston päätukikohta.
Siellä kypsyi myös vallankumouksellinen mieliala, joka purkautui vuoden 1917
keväällä raakaan murhakampanjaan, jota toteutettiin ympäri Helsinkiä.
Joka tapauksessa
hyvin monet maailman suurimmista sotalaivoista joutuivat aikanaan myös
taisteluihin. Etenkin Tyynellä merellä ja kyllä myös Atlantilla ja Välimerellä
upotettiin niitä kymmenittäin. Valtavista tykeistä ei tainnut olla paljonkaan
apua ilmapommeja ja lentotorpedoja vastaan. Harvoin niillä vastustajaankaan
osuttiin.
Kun sitten osuttiin,
kranaatilla, pommilla tai torpedolla, oli jälki sitä rumempaa. Uppoavista
laivoista hypänneet hukkuivat, jos olivat onnekkaita tai saattoivat sitten
menehtyä palavan öljyn seassa. Valtavien koneiden, paksujen panssarien ja
IT-tykkien antama suoja ei lopultakaan riittänyt.
Teräskolossien
mahti oli tosiasiassa kuvitteellista. Hyökkäys oli kasvanut tehokkaammaksi kuin
puolustus.
Sukellusveneet mullistivat
jo ensimmäisessä maailmansodassa koko merisodankäynnnin. Kapteeniluutnantti
Otto Weddigen upotti syyskuussa 1914 75 minuutin kuluessa kolme brittiläistä
panssariristelijää.
Sukellusveneet eivät
tosin ratkaisseet Skagerrakin suurta
meritaistelua, eikä sitä ratkaissut mikään muukaan, mutta ne osoittivat, missä kehityksen
suunta on.
Toisessa maailmansodassa
saksalaiset sukellusveneet tekivät valtavasti tuhoa sekä liittoutuneiden sotalaivastoissa
että rahtilaivoissa. Risteilijät, jotka vanhastaan oli tarkoitettu sellaiseen
sotaan, saivat aikaan vain vähän.
Mutta myös sukellusveneiden
torjunta kehittyui nopeasti. Sodan lopulla saattoi se, joka astui palvelukseen
sukellusvenemiehenä, olla suhteellisen varma siitä, että kuoli lyhyen ajan kuluessa
teräksisessä arkussaan.
Sitäkin
oudommalta näyttää katsellessa sivun valokuvia, joissa nuoret ja reippaat
sukellusvenemiehet näyttävät hipeiltä ja viettävät aikaa kaikenlaisten
hauskuuksien parissa. Kymmenissä kuvia näytetään sitten, millaista jälkeä
hyökkääjät saivat sukellusveneissä aikaan.
Vielä
hurjemmalta näyttää valokuva, jossa japanilaiset kamikaze-lentäjät hymyilevät
vailla huolen häivää, punaisella ympyrällä koristettu liina päänä ympärillä.
Noista kamikaze-joukoista
ilmestyi takavuosina kirjakin, jossa on ainakin yhdet muistelmat. Tämä voi
kuulostaa ristiriitaiselta, joten tarkennan, että muistelija oli
kamikaze-lentäjäksi koulutettu nuori mies, joka ei ehtinyt suorittamaan
tehtäväänsä, ennenkuin sota jo loppui.
Kamikaze-lentäjät
valittiin tämän mukaan sellaisesta porukasta, jota pidettiin muuten sodan
kannalta aika hyödyttömänä, kuten humanisteista. Muistelija itse oli saksan
kieleen ja kirjallisuuteen perehtynyt opiskelija.
Muistelen, että
lentäjille uskoteltiin, että aika syöksyn loppuvaiheessa pitenee rajattomiin ja
urotyön tekijät itse asiassa saavat elää toisenlaisen elämän kuin tavalliset
poroporvarit. Lieneekö joku asiaan vakavissaan sitten uskonut.
En mene vannomaan,
miten asia esitettiin, mutta olin haistavinani siinä zen-buddhismin vaikutusta
ja ajatuksen valaistumisesta. Joka tapauksessa kamikaze-törmäykset tekivät
maalina olleissa laivoissa rumaa jälkeä, mikäli koneet nyt pääsivät sinne
saakka.
Kamikaze eli
taivaan tuuli, joka oli aikoinaan pelastanut Japanin kiinalaishyökkäykseltä, ei
tällä kertaa mainittavasti vaikuttanut sodan lopputulokseen.
Toki niin
sanottua kunniaa nämä nuorukaiset kyllä saavuttivat runsain mitoin. Sodan
jälkeen Neuvostoliitto järjesti valtavan propagandarummutuksen siitä, miten
neuvostoihminen ei koskaan antautunut vangiksi. Tässä tietenkin tehtiin se
silmänkääntötemppu, ettei noita miljoonia vangiksi joutuneita enää pidetty
neuvostoihmisinä.
Toinen, lähes
uskomaton asia olivat lentokoneiden puskuhyökkäykset (taran), jollaisia ei muka
missään muualla ollut. Siinäkin tietysti ignoroitiin kokonaan Japanin
kamikazet, jotka kai sitten halutessa myös voitii selittää jonkinlaisten
puolihuumattujen sekopäisten fanaatikkojen touhuksi. Omat pojat olivat
yksinkertaisesti vain sankarillisia.
Tosiasiassa
noita itsensä uhraavia sotilaita löytyi toisessa maailmansodassa valtavasti eri
maiden armeijoista. Osa oli varmasti itsemurhaajia. Miten suuri hyöty tuosta ilmiöstä
oli, voi kysyä.
Moni taisi jo
luulla, että tämän lajin hulluus katoaisi maailmasta tosien maailmansodan
myötä, mutta valitettavasti taisimme erehtyä.
"Valtavista tykeistä ei tainnut olla paljonkaan apua ilmapommeja ja lentotorpedoja vastaan. Harvoin niillä vastustajaankaan osuttiin."
VastaaPoistaSotalaivojen suurin merkitys oli toimia maihinnousuissa rantautumisen tulitukena kun ilmaherruus oli maihinnousijsn käsissa. Tuolloin suurista tykeistä oli hyötyä ja sotalaiva kuljetti ne sopivan lähellä.
Ilmaherruuden vähättelystä kannattaa muuten lukea esim. Martin Middlebrookin Warship. Kertoo siitä, kuinka britit vähätellessään ilma-aseen merkitystä merisodassa onnistuivat menettämään HMS Prince of Walesin ja HMS Repulsen samana päivänä japanilaisille pommittajille. Osa Singaporen kampanjaa.
PoistaAsevoimien ongelma on siinä, että johtavat ylemmät upseerit tahtovat käydä aina rauhan aikana edellistä sotaa ts suosia sitä aselajia, onko parissa ovat oman menestyksensä luoneet, esimerkinä on ratsuväen merkitys ennen I maailmansotaa tai taistelulaivojen painotus II maailmansodan alussa.
PoistaOn muuten sanottu, että 1930-luvulla sisällissodan voittojen laakereilla levänneilla kenraaleilla olisi ollut samaa vikaa ja että tämä olisi ollut yksi syy puna-armeijan puhdistuksiin (vaikka Tuhatsevski olikin panssarimies par exelance).
Tulevissa merisodissa on mielenkiintoista nähdä, onko amerikalaisten amiraalien suosimilla lentotukialusten taisteluryhmillä oleva sama osa kuin taistelulaivoilla, kylmän sodan poliittis-sotilaallisissa konflikteissa ne olivat vielä tehokas voiman projisoimisen väline.
Tulevissa merisodissa...amerikkalaisten lentotukialukset...?
PoistaKetähän vastaan USA:n laivasto nyt sotaa kävisi niin ettei se olisi ihan läpihuutojuttu yhdessä päivässä ? Ei taida olla nyt millään valtiolla merivoimia joista olisi jenkeille oikeastaan mitään vastusta.
Kiinalla ehkä tulee joskus olemaan. Muutahan ei sitten jää kuin USA-Kiina -ottelu jossakin tulevaisuudessa.
Toivottavasti sitä ei tule, vaikka sotimisesta, varustelusta ja asehankinnoista on tullut nykyään (Putinin perkeleen) vuoksi kuin arkipäivää meillekin, niin että kahvipöytäkeskusteluissa puhutaan sodasta ja sotimisesta kuin ennen päivän säästä.
Onkohan muuten koskaan rauhanmarssit olleet yhtä vähissä kuin tämän viimeisen sodan aikana? Muistamme naiset rauhan puolesta jne.
Mutta ei nyt.
Nytkin rauhaa pidetään lähes uhkana, ja sodan jatkumista mahdollisesti hyvänä asiana.
Onko jossakin jopa syvätietoisella tasolla harmitusta siitä ettei tämä sota ehkä eskaloidukaan vaan Trump pakottaa Putinin ja Zelenskyn rauhantekoon ? Tarkoitan vaikkapa ilmiötä joka muutaman viikon yhdisti Eurooppaa elo-syyskuussa 1914 jolloin sotaan rynnättiin suuressa sopulimaisessa kiihkossa.
kr
Ei jenkit vihollisia tarvitse, ne upottaa omat aluksensa ihan itse omaa hölmöyttään.
Poista"Onkohan muuten koskaan rauhanmarssit olleet yhtä vähissä kuin tämän viimeisen sodan aikana? Muistamme naiset rauhan puolesta jne."
PoistaPuhumattakaan vihreistä sodan puolesta, rauhan turvaamisen nimissä _ukrainassa.
"Ei taida olla nyt millään valtiolla merivoimia joista olisi jenkeille oikeastaan mitään vastusta."
PoistaNiin no. Eihän tuo vaadi muuta kuin jonkinlaisen häiveyliääniohjuksen kehittämistä (ja salassa pitämistä, tietty). On sitä mahdottomampiakin asioita nähty.
Miten olisi ballistinen, sateliittiohjattu ohjus, jolla on metrien tarkkuus.
PoistaMiksei. Melko varmaan tulee lentotukialustenkin valtakausi merillä jollain tapaa päättymään.
Poista"joka purkautui vuoden 1917 keväällä raakaan murhakampanjaan"
VastaaPoistaRadio ykkösellä oli noin podcast, jossa annettiin ymmärtää, että Saksan tiedustelupalvelulla olisi ollut operaatio, jossa venäläisiä laivastoupseereista oli ollut murhalista. Sarjassa ei viitattu ilmeisempään syylliseen oli bolshevikkien sotilasjärjestöön, jolla oli ollut motiivi estää laivaston tulo keisarin tueksi Pietarissa.
Kriegsmarinessa taidettiin hirtehisesti todeta, että näissä sukellusvenetouhuissa vähemmän tulee sotainvalideja.
VastaaPoistaPuna-armeijan ohjesääntö oli selkeä a) puna-armeijalainen taistelee tai b) puna-armeijalainen on kuollut, ei ole vaihtoehtoa c) eli vangiksi antautuminen on maanpetos.
Itsensä uhraamisessa saattaa olla jopa jotain evolutiivista painetta? Jos minä kuolen, mutta suku ja heimo jäävät eloon, uhraus kannattaa tehdä. Viisaat tutkikoon.
Rokan arvion mukaan Koskela lähti kasapanoksella tuhoamaan vanjan hyökkäysvaunua, vaikka tiesi, ettei selviä hengissä, vaikka operaatio onnistuisikin. Elikkä tilanteen toivottomuus otattaa käyttöön viimeiset konstit, omien selviytymisen parantamiseksi.
VastaaPoistaEhkä Koskela ei olisi tehnyt viimeistä operaatiotansa, jos hänellä olisi ollut omia lapsia.
Liikkumattomin kasvoin Koskela kuunteli mielipuolisen Karjulan huutoa. Kenties hän tahtoi osoittaa ettei pelkää kuolla?
PoistaOikein luettava ja suositeltava japanilaisen hävittäjälentäjän muistelmateos: Saburo Sakai: Samurai. WSOY 1958. Jostain syystä japanilaiset laiminlöivät reservien koulutuksen. Eliittiajattelua? Sodan alkuvaihe angloamerikkalaisia vastaan oli yhtä voittokulkua. Mutta pian asetelma muuttui: vihollisen resurssit lähes ylivertaiset. Lyhyt jakso rauhan ajasta ja sen niukkuudesta myös mieleenjäävä. Teos liikkuu harvoin, mutta onneksi kirjastot auttavat.
VastaaPoistaSakain muistelmista varmaan ilmeni, kuinka pitkä ja vaivalloinen koulutus tukialuslentäjän oli käytävä läpi. Vaati suurta taitoa lentää japanilaisten pieniltä lentotukialuksilta. He todella olivat eliittiä.
PoistaMidwayn tukialuskatastrofia japanilaiset eivät koskaan saaneet korjattua, vaikka kovasti yrittivät. Lopulta koulutus kutistettiin niin hätäiseksi, etteivät värvätit kyenneet muihin kuin yhdensuuntaisiin lentoihin.
Toinen tekijä oli pelastustoimen puute, joka teki veteen ammutusta lentäjästä menetetyn.
Poista”Sodan jälkeen Neuvostoliitto järjesti valtavan propagandarummutuksen siitä, miten neuvostoihminen ei koskaan antautunut vangiksi.”
VastaaPoistaRyssän/Kremlin/NKP:n KK:n mainittuun propagandarummutukseen kuuluikin itseasiassa älyttömän ilmiselvä ja tärkeä peruste. Sain tiedon siitä seuratessani erittäin mielenkiintoista ukrainalaista blogia Vox Veritatis, jonka vetäjänä on historioitsija/pedagogi Vitalij Oleksandrovitsh (sukunimi tullee myöhemmin).
Blogin eräässä aihesarjassa, johon osallistui paljon venäläisiä, usein kuului mm. kysymys: ”Miksi Hitler hyökätessään Neuvostoliitoon 22.6.1941 sai hyvin kohta helposti vangikseen kolme miljoonaa neuvostoliittolaista sotilasta?”
Ymmärtämisen tilanne/logiikka taitaa olla paljon monimutkaisempi kuin pelkkä ”22.6.1941”. Ensimmäisenä kehtona lienee ollut bolshevikkien ja saksalaisten sotilaallinen ”rakastelu” 1920-luvulla. Molotov-Libentropp-sopimus tapahtui paljon myöhemmin. Sopimuksen mukaisesti Hitler ja Stalin rellestivät itsenäisesti ihan sydämen pohjasta. Mutta kuten tunnettua, toinen susi seuraa aina mitä toinen susi meinaa. Susilla on aina tiedustelujärjestelmät.
Hitler sai tietää, että Stalin keskittää suuria sotilasjoukkoja Saksan rajojen tienoille. Molotov-Ribentroppin sopimuksen mukaisen alueiden omistamisen jälkeen Hitlerillä ja Stalinilla olikin yksi ja sama läheinen raja.
Oli kovin tyypillistä Neuvostoliitolle, että voittaja jalouden sijaan tuomitsi 3 miljoonaa ja enemmänkin parhaassa iässä olevia miehiä elämään pettureina ja epäihmisinä keskuudessaan. Tarina oli tärkeämpi kuin todellisuus tai edes tulevaisuus. Ja tarinan tehtävänä oli palvella puolueen vallassa pysymistä.
PoistaToki neuvostokansaa oli jo hyvän aikaa sitä ennen koulittu käymään jatkuvaa luokkasotaa itseään vastaan. Ehkä ne petturit ympärillä tai petturiksi leimaantuminen eivät tuntuneetkaan niin pahalta; sehän oli siellä peräti normaalia? Missä sen olisi pitänytkään tuntua, jos paskan tulevaisuuden rinnalla vaihtoehto on vain pikkuisen vähemmän paska varsinkin jossain maaseudulla kitukasvuisessa kolhoosissa?
Totalitariaatit käyvät koko ajan sisällissotaa omaa väkeä vastaan. Sodan volyymi vaihtelee. Ulkoiset viholliset kurmootetaan iloisesti, koska se lisää omien kannatusta, mutta sisäinen vihollinen on todellinen vaara, kaikenlaisten kremlien ukkeleille.
PoistaItämeren laivaston matruusien sotataival kotisatamassa laivoilla oli kuin asemasotavaiheen "korsuilu" jatkosodan aikana.
VastaaPoistaPääsiköhän matruusit lomille ...