Älymystö ja muut

Keihäsmiehet ja älymystö

Kirjoitin joskus kirjan venäläisestä älymystöstä eli intelligentsijasta ja sen suuresta missiosta, joka on tai oli taistelu poroporvarillisuutta vastaan (Внутренный враг. Борьба с мещанством как моральная миссия русской инытеллигенции). Sama englanniksi ilmestyi pari vuotta myöhemmin: The Inner Adversary. Struggle against Philistinism as the Moral Mission of the Russian Intelligentsia.

Sen ideasta olen joskus kirjoitellut, (esim. 8.3.2015) joten taidan jättää tässä asian kertaamisen. Blogin vasemmassa ylälaidassa on lisäksi hakutoiminto kiinnostuneille. Asia on kyllä mielestäni varsin kiinnostava, en minä sillä.

Tässä vain rupesi taas askarruttamaan se, että eri kielissä ja kulttuureissa näennäisesti samaa tarkoittavat käsitteet ilmaistaan eri sanoilla ja mielletään ainakin jossakin määrin eri tavoin. Toki niistä silti yhteinen nimittäjä yleensä löytyy.

Filistealainen, Philister, philistine, filister on poroporvaria merkitessään perua saksalaisesta ylioppilashuumorista, joka viittaa yliopiston ja muun kaupungin väliseen vendettaan. Oxfordissa tämän suhteen osapuolia kuvattiin sanoilla gown ja town.

Yliopiston ulkopuolella olevat moukat olivat niitä perivihollisia, filistealaisia, joista raamatussa puhuttiin. Sieltähän mallit ja kielikuvat haettiin tai sitten antiikin tarustosta.

Filistealainen tuossa merkityksessä siirtyi sitten englantiin ja muihin eurooppalaisiin kieliin. Se tunnetaan myös venäjässä ja Lenin käytti sitä silloin tällöin, vaikka antoikin etusijan kotimaiselle termille meštšanin.

Mikä sitten on poroporvari, siis filistealainen ja miksi hänestä on tullut lähes kaikkien maiden intelligentsijan piirissä jonkinlainen sylkykuppi? Onko hän pelkkä pikkuporvari?

Lyhyesti sanoen hän on kapeakatseinen oman edun tavoittelija, jolle henkiset harrastukset ja epäitsekkäät päämäärät ovat vieraita. Hän on se, joka aikoinaan nauroi Ibsenin Brand-näytelmän päähenkilölle. Nykyäänhän sitä ei kukaan katsokaan.

Itse asiassa hän siis on enemmän tai vähemmän se taloustieteilijöiden ja kaikenkarvaisten bisnesgurujen olettama normaali-ihminen, jonka elämässä talous on ylivoimaisessa asemassa ns. henkisiin arvoihin nähden. Jälkimmäisistä hän viis veisaa ja jopa niitä vihaa.

Poroporvaria on aikojen kuluessa tietenkin paitsi arvosteltu ja solvattu, myös puolustettu. Mieleen tulee erityisesti Bertrand Russellin tervejärkisyyden apologia, joka sisälsi hyökkäyksen aikansa tolkuttomuuksiin mennyttä nationalistista aatteellisuutta vastaan.

Mitä vähemmän epäitsekästä aatteellisuutta, sitä parempi kaikille, muistelen Russellin ajatuksenjuoksun menneen. Tässä on muistettava, että myös Hitler vihasi Philisteriä, josta ei saanut kunnon natsia millään. Hänellä filistealaisuudessa ei ollut kyse ei suhtautumisesta kulttuuriin, vaan omaan etuun ja elämään keskittymisestä kansankokonaisuuden kustannuksella.

Todennäköisesti vanha Bertrand oli oikeassa. Se rooli, joka poroporvarilla on jokaisessa terveessä yhteiskunnassa on jo sen itsesäilytyksen kannalta elintärkeä.  Englannissahan heitä on yleensä ollut aina riittävästi.

Epäilemättä myös älymystöllä on oma tärkeä tehtävänsä. Se toimii kulttuurin tuntosarvina ja kokeilee törmäilemistä kaikkiin mahdollisiin suuntiin, yleensä epäonnistuen, mutta usein myös löytäen jotakin arvokasta. No pain, no gain.

Mikäli kulttuuri kuitenkin olisi aina yhtenä miehenä valmis syöksymään intelligentsijan perään, se olisi kuin laiva ilman painolastia, joka ennen pitkää keikahtaisi kumoon.

Se, että älymystö aina jokaisessa sukupolvessa lyö päätän mäntyyn, ei ole sen sijaan katastrofi, vaan luonnollinen ja sen rooliin kuuluva kustannus. Sen hinnan jokainen sukupolvi aikanaan on maksanut ja tulee maksamaan oppirahoinaan.

Älymystön ja poroporvarien suhteeseen kuuluu olennaisena osana keskinäinen ylenkatse. Toinen osapuoli leimataan moukiksi ja toinen haihattelijoiksi. Tämä tietenkin perustuu myös tosiasioihin. Harvalla on kykyä ymmärtää, että molemmat osapuolet silti tarvitsevat toisiaan.

Itse asiassa historiassa on esiintynyt kausia, jolloin joko älymystöä tai sitten peräti sitä suurta poroporvarillista joukkoa on suorastaan vainottu ja yritetty hävittää se maan päältä. Kyse on tietenkin vallankumouksista, jotka lähes aina ovat älymystön alkuun panemia, mutta hyvin usein myös heidän omaksi turmakseen koituneita.

On kiinnostavaa, että saksan kielessä on Philisterin ohella myös toinen vakiintunut poroporvaria merkitsevä sana Spiessbürger, joka tavataan myös suorastaan muodossa Spiesser.

Sanahan tarkoittaa keihäsmiestä ja viittaa ilmeisesti porvariskaartiin: Spiesseriä kaiketi voimme pitää sellaisena poroporvarillisten arvojen kannattajana, joka on ainakin periaatteessa suorastaan aseellisesti valmis niitä puolustamaan ja kukaties myös vaatimaan niiden noudattamista kaikilta muiltakin. Hän on jonkinlainen mercator militans.

Vanhan käsityksen mukaan kauppiaan rehellisyys oli itse asiassa mahdoton yhtälö: mercator sine peccamine vix esse potest. Tämähän oli se yleinen käsitys ennen sitä konsumerismin uutta aaltoa, joka nosti kauppamiehet sankareiksi ja kuluttajat kuninkaiksi.

Silloin, kun ihmisiä vielä arvioitiin klassisten hyveiden näkökulmasta, ei poroporvareilla ollut paljoakaan mahdollisuuksia nousta edes hyväksyttyjen tyyppien joukkoon. Sen jälkeen tilanne on muuttunut.

Huomasin, että joku jossakin keskusteluryhmässä pohdiskeli, mahtaako filistiini, tuo halveksuttu moukka suomessa tarkoittaa lähinnä perussuomalaisia, joista älymystö pitää yleensä velvollisuutenaan erottautua, vai onko kyseessä vain yleensä kouluja käymätön ja citykultturiin sosiaalistumaton aines laajemminkin.

On todennäköistä, että jotkut ja jopa monetkin älymystöön lukeutuvat ymmärtävät asian tähän tapaan. Erottautuminen rahvaasta on älymystölle raison d’être.

Venäjän vanha intelligentsija kuitenkin ihaili yleensä kansaa suorastaan haaveellisesti. Roskaväkeä (drjan) heille sen sijaan edusti se hyvinvoipa luokka, josta käytettiin pikkuporvariston (meštšanstvo) nimeä. Varsinaisesta kansasta ei millään muotoa sopinut moista ajatella, katsoivat useimmat.

Poikkeuksiin kuului Maksim Gorki, joka syytti venäläistä talonpoikaistoa juuri tuosta pikkuporvarillisuuden synnistä, mutta hän oli muutenkin aika omituinen.

Pikkuporvariston käsite viittaa sosiaaliluokkaan, jota meštšanstvo virallisestikin oli. Sen lisäksi sanalla tarkoitettiin sitä alhaista hengenlaatua, joka vallitsi myös yhteiskunnan ylimmissä kerroksissa. Itse asiassa vain intelligentsija oli tuosta perisynnistä vapaa.

Tapahtui kuitenkin, että tuo viime kädessä pikkuporvarillisuuden synnyttämä ja ruokkima meštšanstvo ei hävinnytkään porvariluokan hävitessä Venäjältä. Kyseessä olikin sisäinen vihollinen, eräänlainen perisynti, joka vainosi jopa proletariaatin kärkijoukkoa, kuten saatiin huomata.

Mitä jaloon kansaan tuli, se kärsi primitiivisyydestään ilman omaa syytään, eihän se mistään itse ollut vastuussa ja oli siis suunnilleen samassa asemassa kuin ns. kolmannen maailman asukkaat 21. vuosisadan intelligentsijan silmissä. Tämä siis sata vuotta sitten.

Maailma muuttuu ja niin muuttuvat käsitteetkin. Myös Suomen kansan oppimaton osa oli 1800-luvulla älymystön mielestä tahdoton ja voimaton uhri, joka älymystön oli herätettävä ja pelastettava sivistykselle. Sitä ei missään tapauksessa sopinut halveksia, ihaillahan sitä piti.

Tilanne on nyt aivan toinen. Koko Suomen kansa, ns. luovaa luokkaa lukuun ottamatta kuuluu älymystön mielestä moukkiin, joita sopii ja pitääkin halveksia. Jalo kansa on yhä olemassa, mutta sillä tarkoitetaan ihmiskunnan sitä osaa, jota ei vielä ole saatu pelastetuksi maahamme. Siihen kuuluvat tietenkin myös tänne jo asettuneet, meistä poikkeavat ihmiset.

Kehitys on ollut kiinnostavaa. Luulen, että sana juntti on merkittävä indikaattori. Muistan, miten se ilmestyi käyttöön joskus 1970-luvulla. Silloin aidot stadilaiset erottautuivat sen avulla vantaalaisista ja muista asuinpaikan suhteen vähäarvoisemmista ihmisistä.

Näyttä siltä, että junttiudesta on nyttemmin tosiaan tullut se asia, jonka suhteen yhteiskunnan kerma erottautuu koko suuresta massasta. Tarkoitan siis junttiuden karttamista. Näin ei tee vain älymystö, vaan myös jupit ja vanhan herrasväen jäänteet. Itse kullakin muita paremmalla ryhmällä on omat keinonsa.

On sanottu, että ranskalaisilla intellektuelleilla oli tapana aatelismiehen tavoin halveksia sitä talonpoikaa, joka heidät elätti. Venäläinen intelligentsija tunsi olevansa toisessa asemassa ja yritti sen sijaan ihailla jaloa kansaa. Suomessa tilanne muistutti venäläistä.

Kansan vihollisten taakan saivat kansan ystävien silmissä kannettavakseen henkisen pikkuporvariston edustajat, nuo, joita saksassa kuvattiin jopa sotaisella termillä Spiesser.

Näyttää siltä, että ns. cityvihreät ovat tai ainakin haluavat olla vanhan älymystön henkisiä perillisiä. Toisin kuin ennen, kansa ei kuitenkaan ole heille enää pyhä, päinvastoin. Pelastettavat jalot uhrit ovat yhä olemassa, mutta he eivät enää ole kansanjoukkoja, vaan löytyvät nyt LGBT-väen ja vastaavien marginaalien keskuudesta ja tietenkin myös oman maamme ulkopuolella asuvien joukosta.

Ei suinkaan ole haitaksi, että nuo ihmiset käyttäytyvät usein primitiivisen roskaväen tavoin. Juuri siten he tarjoavat haasteen sille, joka haluaa asioita oikein ymmärtää ja sehän on aina ollut älymystön kutsumus.

Kaikkea tätä hienoa ja ylevää vastustaa vaistomaisesti (järkeähän heillä ei ole) se ikuinen Spiesser, joka on nykyään saanut suomen kielessä nimekseen juntti.