Mitä maailma ajattelee?

Filosofit palaavat kierrokselta

Heinrich Heine, liki kaksisataa vuotta sitten kuvitteli, miten hän joutui kaksinpuheluun isä Reinin kanssa.

Mahtava joki oli kyllästynyt siihen preussilaisuuteen, joka oli nyttemmin pesiytynyt sen rannoille ja kaipasi taas vanhoja kunnon ranskalaisia.

Heinen oli kuitenkin pakko varoittaa turhista harhaluuloista. Eivät ranskalaiset enää olleet samoja kuin ennen:

Sie singen nicht mehr, sie springen nicht mehr,
Sie senken nachdenklich die Köpfe.

Sie philosophieren und sprechen jetzt
Von Kant, von Fichte und Hegel,
Sie rauchen Tabak, sie trinken Bier,
Und manche schieben auch Kegel.

Itse asiassa entisistä hilpeistä Voltairen oppilaista oli tullut ihan samanlaisia poroporvareita kuin preussilaisetkin. Niitä he nyt pitivätkin ihanteenaan…

Jostakin syystä tämä runo tuli mieleeni, kun luin Die Zeitista sen ilahduttavan uutisen, että tästä lähin lehti alkaisi joka kuukausi ottaa painopistealueekseen yhden nykyajan peruskysymyksistä ja että tarkoituksena olisi selvittää, mitä maailma ajattelee.

Kyseessä ovat ajatukset, joiden pitäisi kiinnostaa koko maailmaa. Osastossa Feuilleton (följetongi, essee) tulisivat nyt kuukausittain ilmestymään filosofiset sivut.

Hienoa, Land der Dichter und Denker. Jotakin tällaistahan Saksalta tekisi taas mieli odottaa, vaikka sen filosofinen anti onkin tainnut jo lähes sadan vuoden ajan jäädä paljon vaisummaksi kuin se joskus oli.

Mutta kyse ei olekaan vain Saksasta. Lokakuun viimeisessä numerossa ovat esillä kolme mestariajattelijaa (Meisterdenker), Achille Mbembe, Rahel Jaeggi ja Michael Sandel, joiden pohdintoja toimittaja Elisabeth von Thadden selostaa haastattelujen perusteella.

Ensimmäisenä esiintyy Achille Mbembe Kamerunista. Hän opettaa Johannesburgin Witwatersrand-yliopistossa.

Mbembe kertoo pohtivansa liikkeen ja rajoittamisen ongelmia.

Ihmisethän ovat aina monessa mielessä liikkeellä, he ovat myös katoavaisia ja kaikki törmäävät monenlaisiin rajoihin, he ovat meneviä (Passanten) ja elävät käytävissä (Passagen). Vierailijoitahan me kaikki täällä olemme.

Niinpä filosofi on ryhtynyt kehittämään vierailijan (Passant) etiikkaa. Sillä puuhalla on myös poliittinen päämäärä, tavoite: maailma, jossa eivät vain jotkut, vaan me kaikki voisimme vapaasti liikkua ja joka säilyisi.

Jo Kant oli vieraanvaraisuuden etiikassaan tullut siihen tulokseen, että maa(ilma) kuuluu samassa määrin kaikille ja että jokainen, sillä perusteella että kuuluu ihmisrotuun tai siis lajiin, omaa luonnollisen oikeuden mennä sinne, minne haluaa. Tällä on seuraamuksia sekä maahanmuuttopolitiikalle että pakolaisten maahan ottamiselle.

Millä perusteella monet maan asukkaat oikein katsovat, että he voivat estää joidenkin maahantulon? Miten on mahdollista tehdä Afrikasta vankila, josta voi paeta vain henkensä uhalla, kun taas eurooppalaiset voivat matkustella mielin määrin?

Sitä paitsi tässä maailmassa olisi, yli kansallisten rajojen, huolehdittava kaiken elollisen säilyttämisestä ja estää lajien tuhoutuminen.

Afrikkalaisessa kosmologiassa (?) on suhteen (Beziehung) käsitteellä suuri merkitys. Ihmiseksikin tullaan vasta, kun luodaan suhde muihin, kertoo ajattelija. Tässä mielessä afrikkalainen kosmologia sopii hyvin yhteen Aristoteleen kanssa.

Mbembe kertoo, että hänellä on tekeillä kirja, jonka rakennuskiviä ovat filosofia, politiikka, ekologia ja kosmologia. Tai ehkä olisi parempi sanoa, hän muotoilee, että kyseessä on kompositio ajatuksista, joita hän aikoo asettaa keskinäiseen suhteeseen.

No, mitäpä tähän sanoa. Hesarikin teki taannoin koko sivun jutun eräästä poptähdestä, joka kuulemma suunnittelee levyn julkaisemista joskus keväällä. Onhan se lukijasta jos kuuntelijastakin kiinnostavaa saada tietää, mitä on odotettavissa. Hm.

Pidän sangen mahdollisena, että Mbembellä on joitakin kiinnostavia ajatuksia, joiden esittäminen lyhyessä haastattelussa ei ole mahdollista.

Lukemani perusteella rohkenen kuitenkin sanoa, että siitä välittyy vain yhtä primitiivinen kuin röyhkeäkin yritys valjastaa filosofiaa aivan tietynlaista, päämäärähakuista politiikkaa palvelemaan.

Tämän politiikan sisältönä taas on toisten ihmisten työn ja toiminnan ulosmittaaminen sellaisille, jotka eivät ole asian hyväksi panneet tikkua ristiin.

Proudhonia mukaillen voisi sanoa, että matkaajan etiikka tarkoittaa varkauden hyväksymistä.

Tulevat ja menevät matkaajat, joilla on rajoittamaton nautintaoikeus kaikkeen niihin paikallisen väestön luomiin hyvyyksiin, joita maailmassa on tarjolla, perustuu tietenkin vanhaan yksilöanarkismiin. Se ei huomioi eikä ymmärrä, saati kunnioita yksilöä suurempia asioita, kansakuntaa, isänmaata ja sen historiallista jatkuvuutta, joka ei lopu matkailijan lähtiessä.

Mbembe ei ole ainoa, joka tällaisia ajatuksia esittää. Näitä kaikkialla odottavan ruokapöydän filosofeja on täällä eurooppalaisen sivilisaation piirissäkin enemmän kuin tarpeeksi.

Normaali, säädyllinen ihminen voi tietenkin torjua tällaiset houreet suoralta kädeltä: matkustamisen vapaus on yksi asia, toisen ruokapöytään asettuminen on toinen.

Mutta järjen argumentit eivät tässä sosiaalisessa maailmassa ole suinkaan kaikkivoipaisia, päinvastoin. Mitä sitä paitsi voidaan sanoa vaikkapa afrikkalaisen kosmologian johtopäätöksiä vastaan (tai niiden puolesta)? Toimiiko se samoilla käsitteillä muuallakin kuin tunnistaessaan ihmisessä homo politicuksen?

Die Zeit haluaa nyt tuoda keskusteluun omilla palstoillaan aatteiden maailman, Le monde des idées, kuten se vielä varmemmaksi vakuudeksi ilmaisee asian ranskaksi.

Mikäpäs siinä. Kant on kiinnostava nähdä uudestakin näkökulmasta ja miksei jopa Hegel… Sitä, ja tulevaa keskustelua nyt odottelemme.