Harmaa eminenssi
Richard Pipes, Alexander Yakovlev. The Man Whose Ideas Delivered
Russia from Communism. NIU PRESS/De Kalb, 2016, 151 s.
Venäjän
tutkimuksen Grand Old Man Richard
Pipes on ilmeisesti viimeisenä työnään tehnyt pienen elämäkerran perestroikan
arkkitehdista, Aleksandr Jakovlevista.
Itse asiassa
Jakovlev mahdollisesti pyrki koko ajan pidemmällekin kuin sosialismin uudistamiseen.
Ainakin omien sanojensa mukaan hän pyrki sen hajottamiseen.
Näin hän ainakin
kertoo eräässä omaelämäkerrallisessa kirjassaan, jossa hän myös
hätkähdyttävästi kuvaa heräämistään sen asian ymmärtämiseen, että niin sanottu
reaalisosialismi oli pelkkä pahanlaatuinen väkivaltajärjestelmä ja väittää,
että politbyroossa kaikki olivat kyynikkoja.
Jakovlevin
muistelmakirjat ovatkin varsin järisyttävää tavaraa ja niistä ilmenee, että
muuan Neuvostoliiton korkeimmilla paikoilla olevista miehistä koko ajan
suunnitteli strategiaa koko systeemin kaatamiseksi.
Tällaiseksihan
Stalin kuvasi valtakuntansa tilanteen keväällä vuonna 1937, aloittaessaan
suuret puhdistukset. Hänen sanojensa mukaan pettureita oli joka tasolla ja niin
asia luultavasti olikin. Olihan systeemi siinä määrin luonnonvastainen ja
valheellinen, että vain hölmöt ja roistot saattoivat sitä varauksettomasti
kannattaa. Mutta kaikki eivät olleet sellaisia.
Toki muistelmilla
on omat rajoituksensa ja yhä uudelleen ilmenee, että ihmiset alkavat muistaa
kaikenlaisia asioita sitten, kun niille niin sanoakseni syntyy tilausta, vaikka
olisivat syvästi niitä kauhistuneet aikoinaan.
Jakovlevin tapauksessa
systeemiin kohdistuvaa uskoa järkyttäviä asioita olivat Jakovleville omien
sotavankien sodan jälkeen saama kohtelu ja sittemmin Hruštšovin ns. salainen puhe vuonna 1956,
jossa Stalinin rikokset paljastettiin.
Pohtiessaan
sitä, miten vääräksi koettu totalitaarinen järjestelmä voitaisiin hajottaa,
Jakovlev tuli siihen tulokseen, että se kävisi päinsä vain sen omia resursseja
käyttäen. Mikäli itsevaltainen pääsihteeri saataisiin noudattamaan systeemin
purkamiseen tähtäävää politiikkaa, asia voisi onnistua.
Tässä
asiassa Jakovlev on samoilla linjoilla merkittävän sosiologin, Vladimir
Shlapentokhin kanssa. Voinemme siis tehdä sen johtopäätöksen, että systeemi
olisi voinut jatkaa olemassaoloaan vielä iät ja ajat, jos siihen olisi pyritty.
Sen jälkeen olisikin saattanut seurata sisällissota.
Itse
asiassa se tuskin oli kovin kaukana nytkään ja 1990-luvun romahdus jo oli niin
paha, että se nimittäminen katastrofiksi ei ole suinkaan liioittelua.
Toinen
asia on, että Neuvostoliiton hajoaminen oli tervettä kehitystä, mutta niinhän
myös ensimmäisen maailmansodan katastrofi oli välttämätön sen jälkeisen
pienvaltiojärjestelmän syntymiselle.
Jakovlevin
kuuluisa artikkeli Antihistorismia
vastaan on tunnettu. Siinä hän hyökkäsi nousevaa venäläistä nationalismia
tai ehkä pikemminkin sovinismia vastaan ja samalla tasapainon vuoksi myös
intelligentsijan roolia uudessa yhteiskunnassa korostavaa kirjaa vastaan.
Tämä
merkitsi myös astumista nomenklaturan varpaille ja niinpä Jakovlev ”karkotettiin”
suurlähettilääksi Kanadaan, jossa hän oli kymmenen vuotta. Karkotus oli aika
miellyttävä ja Kanadassa hän ystävystyi läheisesti pääministeri Pierre Trudeaun
kanssa.
Jakovlev
oli jo 1950-luvulla opiskellut vuoden Columbia-yliopistossa ja tunsi siis omasta
kokemuksesta Amerikkaa. Vaikka Aleksandr Nikolajevitš oli suuri vapauden
ihailija, hän ei koskaan ihaillut varauksettomasti Yhdysvaltoja, mikä jostakin
syystä ihmetyttää Pipesiä.
Jakovlev
ei myöskään maininnut monia törkeitä kansallisiin suhteisiin liittyviä asioita
luetellessaan Neuvostoliiton rikoksia, mikä saattaisi viitata siihen, ettei hän
ylipäätään voinut sietää nationalismia. Hän ei myöskään kannattanut ilman muuta
Neuvostoliiton hajottamista.
Vanhoilliset,
nationalistiset piirit haistoivat aikanaan, että Jakovlev oli petturi ja hänet
jopa erotettiin puolueesta ennen kuin hän ehti itse erota.
Elämänsä
lopulla Aleksandr Nikolajevitš keskittyi dokumenttien julkaisemiseen ja häntä
saamme kiittää mahtavasta dokumenttijulkaisujen sarjasta Rossija, XX vek, dokumenty. Noita vankkoja niteitä oli määrä
ilmestyä kuusikymmentäneljä kappaletta, mutta ilmeisesti nide 39. jäi
viimeiseksi.
Hyvä näinkin, noiden kirjojen tuhannet
dokumentit on valittu strategisista paikoista ja tekevät lopullisesti
mahdottomaksi neuvostojärjestelmän rehabilitoinnin.
Tai
mahdottomaksi ja mahdottomaksi. Kaikenlaistahan tässä historiassa on jo nähty
ja tullaan näkemään.
Mutta
jokin Jakovlevin muistelmakirjoista olisi mielestäni ehdottomasti eli siis
hyvin mielellään saatava suomeksi. Vaikkapa Muistin
syöveri (Omut pamjati), joka on
tosin kovin paksu, kaksiosainen.
Toki tämä
tässä käsitelty Pipesin kirja on puolestaan ohut ja asiapitoinen ja rakentaa
etupäässä juuri muistelmille, mutta siitä puuttuu niiden henkilökohtainen sävy.
Useimpien on nykyään mahdotonta ymmärtää, mitä vapautuminen kommunismista
aikoinaan merkitsi. Kyllä sekin kannattaisi ymmärtää, sillä totalitarismin idea
ei ole maailmasta mihinkään hävinnyt.
Lienee turha toivo saada toi omiasi suomennoksia, niin paljon meillä on tärkeitä teoksia suomentamatta. Ajatellaanpa vaikka Orlando Fugesin A People's Tragedy. Miksei sitä ole suomennettu? Miksei meillä ole suomennettu yhtään uutta tutkimusta NL:n sodanpäämääristä? Esim. Bogdan Musialin Kampfplatz Deutschland. Tai saman tekijän partisaanikirja. Tai Kotkinin Stalin. Jotenkin tulee tunne, että kaikki sellainen kirjallisuus, jossa Stalinin NL esitetään muuna kuin rauhaarakastavana maana, jonka kimppuun paha Aatu hyökkäsi silkasta pahuudesta, halutaan vaientaa.
VastaaPoistaOikeastaan tuo NL:n hajoaminen niinkin rauhallisestibkuin sittemmin tapahtui, on jo joltinenkin ihme sinänsä. Yleensähän imperiumin kaatumisesta on seurannut vähintäänkin vakavia levottomuuksia, eikäpä se sisällissotakaan tai muu vakava verenvuodatus ole usein kaukana ollut. Ja käytiinhän sellainen Euroopassakin 90-luvun alussa. NL:ssa vain pelimerkit olisivat olleet muutamaa kertaluokkaa x-Jugoslaviaa kovemmat, ja ydinaseita omistavan valtakunnan ajautuminen sisällissotaan olisi jo ajatuksena puistattava... Asia erikseen sitten, voiko esim. nykyistä Ukrainan kriisiä pitää jonkinlaisena myöhäisenä NL:n hajoamissotana tai sellaisen osana. Vaan sepä onkin jo toinen tarina, kuten setä Kipling tapasi tuumata.
VastaaPoista-J.Edgar-
Tästä äärimmäisestä harvinaisuudesta saamme todellakin panna kädet kyynerpäitä myöten ristiin, imperiumit kuin eivät ole yleensä hajonneet rauhanomaisesti.
Poista"Olihan systeemi siinä määrin luonnonvastainen ja valheellinen, että vain hölmöt ja roistot saattoivat sitä varauksettomasti kannattaa. Mutta kaikki eivät olleet sellaisia."
VastaaPoistaOlikohan vielä 1930-luvulla vielä näin? Haluan ajatella, että vallankumouksen tekijöissä ja puolueen jäsenissä oli vielä tuolloin paljon idealisteja - kylläkin häikäilemättömiä - jotka aidosti halusivat luoda yhteiskunnan vailla riistoa ja josta myöhemmin kehittyisi yltäkylläinen kommunismi (ks Osmo Jussila Neuvostoliiton tragedia). Epäilemättä nomenklatuurassa oli tuolloin jo paljon karrieristeja, jotka halusivat nauttia vallankumouksen hedelmiä. Stalin itse oli epäilemättä täysverinen kyynikko. Luulen, että tuo luonnehdinta sopii vasta 1960-70-lukujen "pysähtyneisyyden aikakauteen". Monissa 1930-luvun muistelmissa - niissä joita puhdistukset eivät koskeneet - välittyy vaikutelma, että elämä oli pikkuhiljaa todellakin muuttunut iloisemmaksi.
Kyllähän suuri osa kansaa hyväksyi suurella innolla puhdistukset ja taputti jo I 5-vuotissuunnitelman näytösoikeudenkäynneille. Salaisen poliisin tiedonannot toki osoittavat, että monet eivät olleet huijattavissa.
VastaaPoistaNoista näytösoikeudenkäynneistä. En muista tekijää, mutta yksi saku muisteli venäläisen vlasovilaisen sanoneen hänelle nähtyään sakujen rötlksiä muistaakseni Ukrainassa, että saku tekivät virheen, sillä bolsut olisivat samassa tilanteessa edelleen tehneet nuo rötökset, mutta sen jälkeen olisivatkin ne tekijät joutuneet teloitettaviksi vaikkapa sillä verukkeella, että ne rötökset olikin tehty johdon "tietämättä".
VastaaPoistaMatt Potter antaa kirjassaan Salainen lasti yhden selityksen sille, että Neuvostoliiton hajotessa ei tapahtunut mitään sotilasvallankaappausta tai vastaavaa. Kun valtio ei enää kyennyt maksamaan palkka sotilaille eikä pitämään useimpia heistä edes palveluksessa, annettiin kaikessa hiljaisuudessa lupa myydä sotilasmateriaalia ja alan palveluja yksittäisten ihmisten omaan laskuun. Niinpä aseita ja muuta tavaraa oli saatavissa pitkin maailmaa ja pimeät kuljetuspalvelut kuljettivat kuumaa tavaraa ympäri maailmaa liikoja kyselemättä. Erityisen paljon käytettiin neuvostovalmisteisia kuljetuskoneita. Tällä vältettiin sotilaiden kapinointi ja annettiin mahdollisuus joissain tapauksissa jatkaa sitä työtä, mikä osattiin. Kuten rahtilennot vaikka minne.
VastaaPoistaKirjan väitetään kertovan todellisuudesta ja se vaikuttaa aika uskottavalta. Osaisikohan joku muu arvioida paremmin sen paikkansapitävyyttä?
Janajevin juntta yritti vallankaappausta elokuussa 1991, ja pari vuotta myöhemmin presidentti Jeltsin kukisti muistaakseni Hasbulatovin ja Rutskoin yrityksen.
VastaaPoistaTuon tapahtuman suoranaisena seurauksena venäjällä on nyt presidenttivaltainen järjestelmä, eikä sekään ole hyvä läntisten arvostelijoiden mielestä.
PoistaKannattaa muistella kuinka silloin kun Jeltsin ampui parlamenttinä toimineen valkoisetalon mustaksi,länsi silloin kilvan hurrasi presidentti Jeltsinille.
Politikassa yleensä tahtomattomat seuraukset seuraa tekoja ja teoista.
"Politiikassa ei tapahdu mitään sattumalta: Kun jotain tapahtuu, voit lyödä rahasi vetoa, että niin se oli suunniteltukin."
VastaaPoista- F.D. Roosevelt.
Tämä kannattaa aina pitää mielessä, oli kyseessä Neuvostoliiton romahdus tai vaikka Eurooppaan suuntautunut siirtolaisinvaasio mukaan lukien Suomen 2015 maahanmuuttaja ryntäys.
Näinhän se voi hyvinkin olla, ainakin ns. päivänpolitiikan tasolla. Toisaalta on myös aiheellista muistaa, että melkoinen osa kaikenlaisesta ihmisyhteisöjen tapahtumisesta on loppuviimein kaikkea muuta kuin ihmisten (yleensä ja erikseen) tietoisessa saati rationaalisessa ohjauksessa ja kontrollissa olevien voimien muovaamaa. Ja hieman kreikkalaisen tragedian tapaan nuo voimat ovat usein melko piittaamattomia, mitä tulee ihmisten kaikenlaisiin eettisiin, esteettisiin, katsomuksellisiin, uskonnollisiin yms. tarpeisiin nähden. Tästä nyt ei kuitenkaan kannata tehdä suoranaisia fatalistisia johtopäätöksiä, mutta kulttuurievoluution oikullisuutta ei kannata toisaalta aliarvioidakaan.
Poista-J.Edgar-
Rooseveltilaisena tulin käymään Jätkäsaaressa tarkoituksellisesti, mutta en aio ottaa siellä käyntiä tavaksi, vaikka tällä joku niin suositteli, vaan henkittelen pian taas Kirkkonummen maalaismaisemissa
VastaaPoistaHarmaa eminenssi/Aleksandr Jakovlev
VastaaPoistaEi Aleksandr Jakovlev ollut mikään harmaa eminenssi. Brezhnev oli saanut kliinisen kuoleman Helsingin ETY-kokouksen jälkeen, koska sopimuksen kolmas kori osoittautuikin vaikeaksi, sillä sitä piti toteuttaa ja toteuttamista valvoa. (Ettäkö NL olisi valvonnan kohteena!? Vuonna 2013 Putin/KGB tekivät päätöksen: ”игра без правил”/peli ilman sääntöjä). Lääkärit herättivät Brezhnevin kuitenkin henkiin, vaikka sen jälkeen Brezhnev ei voinut enää lausua pitkiä sanoja. Ei tarvinnut mitään harmaata eminessiyttä, kun piti nauraa miten Pääsihteeri löperteli kaikenlaista puhujan korokkeelta.
Ei tarvittu mitään harmaata eminessiyttä, kun piti seurata miten Brezhnevin jälkeen haudattiin Andropov ja sitten Tshernenko. Pääsihteerien kuolemat seurasivat toisiaan kuin sirkustemput, koska NL oli kusessa taloudellisesti, ulkopoliittisesti, aatteellisesti, hallinnollisesti, JNE, JNE.
Ei tarvinnut mitään harmaata eminessiyttä, kun ihmiset iloitsivat että Gorbatshev ensimmäisinä toiminaan lakkautti KGB:n hallinnassa olleet psykiatriset klinikat, joihin teljettiin toisinajattelijoita ”pakkohoitoa” varten Brezhnevin päätöksellä vuodesta 1968 alkaen eli Tshekkoslovakian miehityksen jälkeen. Näissä klinikoissa yli kolme miljoonaa ihmistä sai taloudellisen, psykologisen/psyykkisen, sosiaalisen, jne. kuolemansa.
Ei tarvita mitään harmaata eminessiyttä, kun näkee että Venäjä on yhä vieläkin paljolti entisessä kusessa Nevskin prospektia ja Punaista Toria lukuun ottamatta.