Minä en suvaitse, minä en naura.

 

Nollatoleranssi

 

Nollatoleranssi on nykyisen poliittisen kulttuurin anti-intellektuaalisia kulmakiviä. Olen siitä aikoinaan kirjoitellut, ehkä oikein jaksa toistaa samaa. Eihän ilmiö mihinkään katoa Olisi sentään hyvä, että yleisesti tunnustettaisiin termin idioottimaisuus.

Tässä pari huomiota:

lauantai 17. kesäkuuta 2017

Täydellinen suvaitsemattomuus

 

Täydellinen suvaitsemattomuus

 

Ihmissuvun sukulaisuus apinan kanssa tulee yhä uudestaan mieleen, vaikka ymmärränkin, että joku saattaa pitää ajatusta ihmisvihamielisenä ja pahoittaa mielensä.

Tarkoitan tässä taipumusta matkia ja jopa matkia joukolla jotakin yksilöä, joka jostakin syystä ansaitsee tuon esikuvan roolin.

Muistan, miten Tukholman Skansenilla pääsi aikoinaan samaan tilaan, missä lemurit (jonkinlaisia häntäapinoita he tuntuivat olleen) hyppelivät ja yhtäkkiä saattoi tapahtua, että kymmenkunta otusta kapsahti yhteen rykelmään ja jokainen otti täsmälleen saman asennon.

Muistellessa sitä, miten tiedotusvälineemme käyttäytyvät, oli pakko vähintään hymyillä ja taisin vähän nauraa ääneenkin. Asia on kuitenkin vakava.

New Yorkissa takavuosina muuan tarmokas pormestari otti käyttöön termin nollatoleranssi eli siis suomeksi täydellinen suvaitsemattomuus.

Tästä kaikki ne, jotka pitävät New Yorkia ihanteenaan ja heitä taitaa olla enemmistö siitä joukosta, joka lukee kulttuurisivuja, innostuivat aivan ikihyviksi. Olihan mistä innostua: käsite on niin primitiivinen, mahtipontinen ja epä-älyllinen, että se tekee varman vaikutuksen kaikkiin, jotka jakavat nuo mainitut ominaisuudet.

Nollatoleranssi huliganismille lienee ollut enemmän tai vähemmän mielekäs tunnuslause ja jopa periaate. Jokainen grafitti, jokainen kadulle heitetty natsa ja jokainen sivullisen ohikulkijan häiritseminen ansaitsee puuttumisen.

Selvää on, ettei tuollaisilla keinoilla puhdisteta nykin rähjäisiä esikaupunkeja eikä tehdä surkeista kortteleista mitään muuta kuin mitä sen asukkaat niistä tekevät.

Joka tapauksessa kaupunki siistiytyi ja rikostilastotkin paranivat komeasti. Olipa tietenkin myös mistä parantua. Eihän siitä paikasta mitään 1980-luvun Helsinkiä koskaan voi saada, mutta tilanteen paraneminenhan on aina myönteinen asia.

Mutta mikäli viitsimme edes hiukan ajatella itse käsitettä eli siis ehdotonta suvaitsemattomuutta, ymmärrämme pian, että sen käyttö on mielekästä vain aivan tietyissä ja tarkoin rajatuissa yhteyksissä.

Vartiopalvelus on, kuten tunnettua, toimintaa, jossa järjen käyttö on nimenomaan kielletty. Ihmisten päästäminen vartiopaikan ohi voi tapahtua vain tietyillä ehdoilla ja niitä ei vartiomiehellä ole oikeutta muuttaa. Tilanne on siis joko kyllä tai ei. Jos vaadittava dokumentti puuttuu, ei sen vastineeksi voida hyväksyä mitään selityksiä. Tämä on sitä nollatoleranssia oikealla paikallaan.

Mikäli sen sijaan samaa periaatetta ryhdytään soveltamaan vaikkapa ylinopeuksiin, syntyy pakostakin mielivaltaa ja mielettömyyttä. Tämä siitä huolimatta, että ylinopeus on kiistattomasti määriteltävissä ja osoitettavissa.

Nollatoleranssi tällaisessa asiassa on kuitenkin jo lähtökohtaisesti tarkoituksetonta ja sen vaatiminen osoittaa vähintäänkin tyhmyyttä ja ilmeisesti myös autoritaarista luonteenlaatua.

Aivan absurdiksi asia muuttuu, mikäli nollatoleranssia (suomennan taas kerran: ehdotonta suvaitsemattomuutta) vaaditaan sellaiselle asialle kuin rasismi.

Rasismi nimittäin näyttää olevan hyvin monitasoinen ja monimielinen käsite, jota sitä paitsi yritetään koko ajan kilpaa määritellä milloin minkinlaisilla kriteereillä.

Rasismina voidaan pitää politiikkaa, joka suhtautuu ihmisiin eri tavoin riippuen siitä, mitä ihmisrotua he edustavat. Tämän ilmiönhän me tunnemme hyvin Yhdysvaltain historiasta. Suomen laki, järjestyssäännöt tai poliittiset päätökset eivät sen sijaan ole koskaan tehneet moisia erotteluja, joten koko käsitteen tuominen meille on jo sinänsä kovin outo asia.

Rotu sinänsä, joka rapakon takana on tänäkin päivänä hyvin tärkeä näkökohta ja tuodaan yhä uudelleen esille yhteiskuntapoliittisissa yhteyksissä, on nykyään joidenkin tutkijoiden mielestä tarpeeton käsite. Sellaista ei kuulemma edes ole olemassa, vaikka siltä saattaisi näyttää.

Tämä, niin sanoakseni ontologinen taso on tässä tuskin kuitenkaan tärkeä. Olennaista lienee, ettei ihminen joudu syrjivän kohtelun alaiseksi syntyperänsä tai muun siihen liittyvän ominaisuutensa tähden, ellei hänen katsota yleisistä syistä sitä ansaitsevan.

Jälkimmäisiä tapauksiahan löydämme vaikkapa Ahvenanmaalta, jossa suomenkielisyys voi aiheuttaa ongelmia ja Lapista, jossa kuuluminen tiettyyn ryhmään asettaa yksilön muista poikkeavaan asemaan. Toki syntyperään liittyvää syrjintää löytyy muualtakin, mutta riittäkööt nyt nämä esimerkit.

Sikäli kuin olen havainnut, sanalla rasismi ei kuitenkaan yleensä suinkaan viitata politiikkaan, vaan ihmisten mielipiteisiin tai jopa tunteisiin, jotka koskevat sellaisia yhteiskuntapoliittisesti ensiarvoisen tärkeitä kysymyksiä kuin maahanmuuttopolitiikkaa tai turvapaikkaoikeutta. Usein näyttää jopa olevan niin, että rasismina pidetään, mikäli näitä kahta seikkaa kieltäydytään pitämästä samana asiana.

Konkreettisia esimerkkejä rasismista mielipiteen tasolla toki löytyy netistä vähällä vaivalla. Vähänkö tässä maailmassa erilaisia mielipiteitä on ja jokaisessa oikeusvaltiossa on itse kullakin oikeus mielipiteeseensä. Mikäli on syytä epäillä, että mielipiteiden lisäksi on tekeillä jotakin rikollista, kannattanee viranomaisten tarkkailla, millainen toiminta on kyseessä. Rikollisuutta ei oikeusvaltiossa sovi suvaita.

Mikäli sen sijaan julistetaan a priori jotkut mielipiteet rikollisiksi ja vieläpä vaaditaan ehdotonta suvaitsemattomuutta niitä kohtaan, ollaan kovin kaltevalla pinnalla.

Voidaan näet havaita, että sangen monet ”antirasistit” leimaavat kerkeästi omalla leimasimellaan kaikki vihaamansa asiat ja venyttävät käsitettä lähes loputtomiin.

Olin kovin ihmeissäni, kun luin, millaiset lainaukset tunnetun poliitikko Halla-ahon blogiteksteissä olivat suuren julkisen kauhistelun kohteena väitetyn rasistisuutensa takia.

Lukutaitoinen ihminen ei niistä mitään rasismia löytänyt, vaikka olikin ilmeistä, että kirjoittaja kuka ties saattoi hautoa mielessään rasistisia ajatuksia. Taisikin siis käydä niin, että tuo väitetty rasismi tuli itse lukijan omasta päästä.

Siinä taisi käydä niin kuin sen entisen morsiamen kanssa, joka alkoi inhota sulhastaan, joka osasi hävyttömiä lauluja -ei toki laulanut, mutta vihelteli. Ehkäpä ajateltiin, että tietenkin tuo kauhea tyyppi ajatteli jotakin ikävää kuvaamistaan asioista, koska jokainen normaali-ihminenhän niin tekee. Hän kuitenkin kätkee kavalasti todelliset mielipiteensä ja ansaitsee tulla paljastetuksi.

Tai ehkä olen väärässä. Halla-aho saattaakin hyvin edustaa inhottavia ja tuomittavia tunteita, jollaisia vastaan hyökkääminen on jokaisen sellaisen ihmisen velvollisuus, joka puolestaan tuntee kiitettäviä, myönteisiä ja helliä tunteita.

Siitä huolimatta nollatoleranssin vaatiminen tällaisessa asiassa on vähintäänkin osoitus älyllisestä alamittaisuudesta syistä, joista edellä oli puhetta. Mielestäni se myös kuvastaa sellaista totalitaarista luonteenlaatua, jollainen on normaalin demokratian kannalta hyvin haitallista ja vaarallista.

Demokratiassa on täydellisen suvaitsemattomuuden vaatiminen sallimatonta demagogiaa. Mikäli se vielä liitetään sellaisiin kuminauhakäsitteisiin kuin rasismi, ollaan jo sanottu hyvästit normaalille länsimaiselle vapaudelle, joka on ollut ja jonka yhä pitäisi olla sivilisaatiomme kulmakiviä.