tiistai 4. heinäkuuta 2023

Pimeyden lähteillä

 

Kohti rationaalisuuden nollapistettä

 

On yllättävää havaita, miten nopeasti länsimaisessa julkisuudessa on luovuttu rationaalisesta ajattelusta ja ryhdytty sen sijaan käyttelemään merkkejä ja tunnuksia. Loogisen ajattelun ja järjen argumenttien sijasta esitetään tunteita ja hyveposeerausta. Ajattelu ja argumentointi jopa suoranaisesti kielletään.

On mahdollista, että asia liittyy maailman tietokoneistumiseen ja että sitä on ainakin vauhdittanut, vaikka tuskin aiheuttanut internet. Netissähän sosiaalinen media käyttää yhä enemmän algoritmeja, jotka etsivät ja sensuroivat sallimattomiksi julistettuja sanoja ja symboleja täysin riippumatta niiden omassa kontekstissaan saamasta merkityksestä.

Tämä merkitsee ajattelun syrjäyttämistä tunteihin ja samaistumiskohteisiin viittaavien symbolien tieltä. Kun miljardien ihmisten massat ovat täyttäneet internetin, ovat ne samalla myös tuhonneet sieltä järjen arvovallan, joka on nyt jo korvattu keinotekoisella ja jo lähtökohtaisesti järjettömällä symboliikalla. Puhtaimmassa muodossaan sitä ilmentää ns. emojien maailma.

Itse nuo emojit ovat paitsi anti-intellektuaalisia symboleja, enimmäkseen myös sangen lapsentasoisia kyhäelmiä, joiden muotokieli on alkeellista ja usein brutaalia, mutta toisaalta myös kaikkialla ymmärrettävää. Eihän niiden antamassa viestissä paljon ymmärtämistä olekaan.

On merkillistä, mutta tavallaan täysin odotettavaa havaita, että nuoret journalistit ovat nyt useinkin siirtyneet yrittämään poliittista vaikuttamista, mitä he pitävät työnään, juuri tuollaisten ajatuksettomien algoritmien tapaan ja niiden avulla.

Muuan sankaritoimittaja, joka siviilissä vähemmän yllättävästi toimii ns. influensserina meikkaamisen alalla, on nyt ryhtynyt etsimään netistä tiettyjä kiellettyjä tai vaarallisia sanoja, joita ovat joskus käyttäneet jotkut sellaiset poliitikot, joita hän vastustaa.

Ammattimaisen meikkaajan maailmassa on epäilemättä oleellista se, miltä jokin näyttää eikä se, millaisia ajatuksia ja pyrkimyksiä se edustaa. Journalistille tämän ei pitäisi riittää.

Muuan kauhistuttava käsite, joka tällaisen nykyajan intellektuellin silmissä leimaa käyttäjänsä on väestönvaihto. Kaikkitietävä wikipedia kertoo, että kyseessä on ns. salaliittoteoria, jonka vuonna 2010 esitti muuan ranskalainen herra Camus.

Kaikki ne, jotka käyttävät tuollaista sanaa, joutuvat tietenkin algoritmin haaviin ja sensuroidaan netissä, kuinkas muuten. Nykyaikaisen toimittajatason demokratiakäsityksen mukaan mikään ei olekaan sen luonnollisempaa ja tarpeellisempaa kuin edistyksen asialle vahingollisen aineksen sensurointi.

Varmemmaksi vakuudeksi Sanoma Oy on kysynyt peräti asiantuntijan mielipidettä siitä, onko väestönvaihto edes mahdollinen asia.  Varsin surkean pohdiskelun tuloksena tuo oikeinajatteleva asiantuntija on päässyt siihen johtopäätökseen, ettei sellaista oikein nyt taida ollakaan.

Mikäli asiantuntija olisi harrastanut historiaa, hän olisi kyllä löytänyt asiasta suorastaan loputtomasti esimerkkejä ja jopa aivan läheltäkin. Itä-Karjalassa oli kantakansallisuus eli karjalaiset enemmistönä vielä vuonna 1920. Nyt he ovat siellä enää pelkkä kuriositeetti.

Myös Viron, Latvian, Ruotsin, Ranskan ja Englannin tapauksia olisi kannattanut vilkaista. Uusi väestöaines on jo muuttanut niiden luonnetta peruuttamattomasti eikä prosessi ainakaan Baltian ulkopuolella ole suinkaan päättymässä.

Mitä tulee itse tuohon sanaan tai käsitteeseen väestönvaihto, käytin sitä jo vuonna 2009 kirjassani Länsimaiden tuho (s. 194-196). Vakuutan, että en ollut saanut käsitettä mistään ulkopuolisesta lähteestä, vaan keksin sen kyllä ihan itse. On myös epätodennäköistä, että hra Camus olisi saanut käsitteen minulta.

Totean mainitussa kohdassa, että näköjään ainoa kysymys, joka herättää keskustelua salonkikelpoisissa piireissä on väestönvaihdon nopeus. Silloin puhuttiin 20000-40000 maahanmuuttajasta vuosittain.

Jo hieman myöhemmin eli vuonna 2014 esitettiin jo täysin mieletön luku: Suomi tarvitsee kymmenessä vuodessa 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa.

Ajatuksen, mikäli sellaisesta voidaan tässä puhua, esitti merkittävä poliitikko Jyrki Katainen. En muista hänen pohdiskelleen sitä, mikä olisi tuon äkkiä maahamme haalitun siirtolaismassan demografinen kehitys sitten ajan mittaan. Eihän tilanne olisi tuollaiseksi jähmettynyt. Kantasuomalaiset olisivat tietenkin jääneet hyvin pian vähemmistöksi.

Ehkäpä olisi kiinnostavaa miettiä, mitä tuollainen maahanmuutto olisi itse asiassa saanut aikaan? Voisikohan se olla sallittua esimerkiksi jonkin ns. laatulehden sivuilla?

Nyt meillä ei ole miljoonaakaan maahanmuuttajaa, mutta vähemmistöksi jääminen saattaa kantaväestöä odottaa hitaamminkin toteutetun kolonisaation takia. Ei asiassa mitään salaperäistä ole, se on ihan aritmetiikkaa. Väestöasioissa olemme tekemisissä vuosisadasta toiseen jatkuvien prosessien kanssa. Ne ovat myös peruuntumattomia.

Tämä problematiikka näyttää nykyään kokonaan lakaistun maton alle, mikä liittyy yleiseen ajattelun tason madaltumiseen ja tyhmyyden yleiseen arvonnousuun.

Journalismilla on tässä asiassa niin sanottu tuhannen taalan paikka. Se voi joko kyynisesti tai tyhmyyttään suosia politisoitunutta tendenssijournalismia sen tasosta välittämättä tai sitten puolustaa järjen käyttämisen oikeutta ja jopa velvollisuutta.

Tilanne ei nyt näytä hyvältä. Päätoimittajat vastaavat lehtiensä tasosta ja heidän kannattaisi olla siigä huolissaan. Anti-intellektualismilla ei levikin lasku tule taittumaan.

 

 

34 kommenttia:

  1. Todellisuudessa eläminen on liian rankkaa monelle herkälle sielulle, joten on parempi muokata todellisuus paremmin heille sopivaksi. On myös väärin, että vain vahvat ja itsenäiset persoonat ovat päässeet johtotehtäviin. Koska suurin osa ihmisistä on kuitenkin heikkotahtoisia ja toisten vietävissä on demokraattisesti oikein, että myös he pääsevät johtopaikoille.

    Koska myös pelokkaita on enenmmän kuin pelottomia yhteiskuntaan on järjestettävä niin paljon turvallisia alueita, että pelokkaat ja uhriutuvat voivat elää siellä kuin lampaat eedenin kedolla. Jos ette usko, niin kysykää Provinssirockin vastaavilta ja tai Iltalehden hankkimalta lakimieheltä, jonka mielestä turva on tärkeämpi, kuin vapaa tahto.

    VastaaPoista
  2. Hyvin kirjoitettu. Huolestuttavaa on, että sitten jos tuosta journalismin tasosta mainitaan, niin alkaa huudanta maalittamisesta, misogyniasta, journalismin sananvapaudesta yms. Eikö se sanonta "sananvapauden mukana tulee myös vastuu" koskekaan myös toimittajia? Mitä Sanoman lehdessä mainittuun juttuun väestönvaihdosta tulee, niin mielestäni siinä esiintyneillä molemmilla asiantuntijoilla oli hieman kummallisesti valitut esimerkit osoittamaan, että puhe väestönvaihdosta on höpöhöpöä. Herää kysymys, että lieköhän tarkoituksella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Ja Hesari ei olisi Hesari, jos se ei jollakin tavoin pimittäisi asioita. Artikkelissa Hesari ei kerro, että tutkija Timo Aro on paitsi tutkija myös poliitikko. Hän oli kuntavaaleissa vihreiden ääniharava Porissa, vaikka ei virallisesti vihreiden jäsenkirjaa kuulemma omistakaan." kirjoittaa Olli Pusa blogissaan 3.7. Väestönvaihtopuheet absurdia?
      https://www.mtvuutiset.fi/vaalitulokset/kuntavaalit2021#!/ehdokas/pori/timo-aro-0205/11452

      Poista
  3. "emojit ovat paitsi anti-intellektuaalisia symboleja, enimmäkseen myös sangen lapsentasoisia kyhäelmiä, joiden muotokieli on alkeellista ja usein brutaalia"

    Jo jonkin aikaisemman blogin kommentissa oli kysymys emojeista. Tuskin parempaa esimerkkiä nykykulttuurimme epä-älyllistymisestä ja taantumisesta voidaan esittää kuin nuo kuvakirjoitusmerkit: yleensä kehittyvissä kulttuureissa konkreettinen kuvakirjoitus kehittyy abstratin ajattelun mahdollistamaksi äännemerkeiksi, nyt on tapahtumassa toisin päin. Kohta olemme orwelin uuskielessä, jolla ei voi ilmaista uusia ajatuksia. Hirmuista!

    VastaaPoista
  4. "vähemmistöksi jääminen saattaa kantaväestöä odottaa hitaamminkin toteutetun kolonisaation takia."

    Liekö olemassa tutkimuksia - ainakaan julkisia - mikä on lisääntymisluku maahanmuuttajilla ja kantasuomalaisilla. Sellaisella oli matematiikkaa taitavan helppo laskea, milloin muutumme vähemmistöksi. Eikö tuo ole edes merkittävää: kokemus on osoittanut, että noin kahdenkymmenen prosentin vähemmistö saa aikaa yhteiskunnassa merkittäviä muutoksia.

    Jäljet pelottavat: goottien ja muiden Tonavan ja Reinin takaisten germaaniheimojen muutto Rooman imperiumin alueelle sekä Englannin anglo-saksien ja myöhemmät normannien aallot. Arkeologiset löydöt ovat vakuuttavia: marmoripalatsit vaihtuivat hirsimökeiksi. Englanissa normannien myötä saatiin sentään kivilinnoja - joiden avulla alistettiin illoinen kantaväestö anglo-saksit.

    VastaaPoista
  5. "kauhistuttava käsite, joka tällaisen nykyajan intellektuellin silmissä leimaa käyttäjänsä on väestönvaihto"

    Ratkaisu: "maahanmuuttoperustainen väestösuhteiden muutos"

    VastaaPoista
  6. Lähihistoriasta voi mainita varsin selkeän väestönvaihdon, joka sattuneesta syystä koskee Suomea ja myös esim. minua.
    Moskovan välirauhassa 1940 Suomelta Neuvostoliitolle sotasaaliina ryöstetyltä maalta, Karjalan kannakselta, siirtyi sodan seurauksena länteenpäin yli 400.000 suomalaista.
    Varsin pian rauhansopimuksen jälkeen kesällä 1940 Neuvostoliitto siirsi ja siirrätti sinne omia kansalaisiaan. Vuonna 2005 julkaistun tutkimuksen mukaan muuttajia oli noin 170.000, ja vastoin aiemmin vallinnutta käsitystä pääosa heistä oli vapaaehtoisia neuvostokansalaisia, eikä pakkosiirrettyjä.
    Mutta brutaali väestönvaihto joka tapauksessa. Ks. https://www.ts.fi/uutiset/1074071951

    VastaaPoista
  7. Pata kattilaa soimaa?

    VastaaPoista
  8. Arvoisa professori, nyt toivon teidän lukevan professori Jukka Kemppisen blogin otsikolla Väestönvaihto. Siinä asia pistetään todelliseen pakettiin.
    Lisäksi uskallan toivoa, että maalittaminen, johon erehdytte, ei olisi keskeistä ajatusmaailmaanne. On vaikea kääntää näitä kritisoimiani tekstejä ranskaksi, jotta ystäväni, jolle yleensä tekstejänne lähetän, saattaisi ne lukea.
    Vielä saata lisätä, että Karjalan ja Baltian "väestönvaihdot" eivät ole sellaisia kuin nämä nyt käsiteltävät. Niihin tuotiin yhtä sinisilmäisiä ja ihonväriltään samanlaisia kuin ns. alkuperäinen väestäkin on ollut.
    Mutta professori Kemppisen kirjoitus valaisee asiaa asiaa syvällisemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oscari on ymmärtänyt Kemppisen kirjoituksen täysin väärin.

      Se nyt on tilastomatemaattinen fakta, että väestö vaihtuu, kun oman maan syntyvyys on heikompaa kuin vieraskielisten maahanmuuttajien syntyvyys.

      Maahanmuutto siinä muodossa kun sitä pohjoismaissa on toteutettu on aiheuttanut suuren määrän vakavia ongelmia, jotka ovat ilmeisesti vain pahenemassa tulevaisuudessa. Voihan se olla poliittisesti korrektia tällä hetkellä ummistaa silmänsä tosiasioilta, mutta se on kuitenkin itsetuhoista humanismia. Milloin se terve itsesuojeluvaito oikein herää, jos ei nyt?

      Poista
  9. "Myös Viron, Latvian, Ruotsin, Ranskan ja Englannin tapauksia olisi kannattanut vilkaista. Uusi väestöaines on jo muuttanut niiden luonnetta peruuttamattomasti eikä prosessi ainakaan Baltian ulkopuolella ole suinkaan päättymässä."

    Onhan niitä huomattavia väestönvaihtoja tapahtunut Euroopan ulkopuolellakin, ja ehkäpä (ainakin toistaiseksi) kaikkein dramaattisimmin seurauksin. Ainakin Ameriikan ja Australian, ym. esimerkit kannattanee ottaa lukuun. Samoin kuin se, että kerran kyllin voimallisiksi kasvaneita trendejä ei niin vain enää muuksi muutetakaan. Tuskinpa enempi jonkin Mayflowerin uuteen maailmaan matkaajat kuin heitä ällistelleet alkuasukkaatkaan vielä tuolloin osasivat arvata, millaisia mullistuksia tulee tapahtumaan jo aivan lähitulevaisuudessa. Ja kuten sanottua, hyvin palautumattomin seuraamuksin. Ai niin, mutta muun maailman osaltahan kysymys olikin väkivaltaisesta kolonisaatiosta ja ryöstämisestä jo noin lähtökohtaisestikin, jotenka sehän tekee koko prosessista Ihan Eri Asian...

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
  10. Vihervasemmisto väittää medioineen väestönvaihto käsitteen edustavan suunnilleen kaikkea pahaa ja sitä joskus käyttäneet voidaan takautuvasti tuomita vähintään menettämään ministeriytensä ja maineensa. Nyt sitten puhdasta propagandaa kirjoittavia toimittajia ei saisi arvostella. Mitähän seuraavaksi? Tuskin tarvitsee kauan odottaa.

    VastaaPoista
  11. Puhut asiaa, samaa asiaa blogissani: https://krekori.blogspot.com/2023/07/vaestonvaihtoteoria-ja-totuus-pravda.html

    VastaaPoista
  12. Kerran oli valistuksen aika. Nyt elämme typeryyden aikakautta.

    VastaaPoista
  13. Vuonna 1997 sosiologian professori Pim Fortuyn (1948-2002) julkaisi kirjan "Tegen de islamisering van onze cultuur" (Kulttuurimme islamisaatiota vastaan). Hän oli, aivan aiheellisesti, huolissaan siitä, että hollantilaiset yhä enemmän kokivat asuvansa vieraassa maassa...Pim, entinen marxilainen ja myöhemmin entinen demari, sai siitä hyvästä runsaasti lunta tupaan, mutta uskalsi silti ryhtyä varsinaiseksi ammattipoliitikoksi vuonna 2001. Valtavan demonisoinnin seurauksena hyvin suosittu mies ammuttiin juuri ennen parlamentin vaaleja keväällä 2002. Pim Fortuynin murha (vasemmistolaisen ympäristöaktivistin taholta) aiheutti sen, että minäkin muutuin "edistyksellisestä" vähemmän edistykselliseen suuntaan... Oheislukemista: https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/ilmari/234005-demokraatin-demonisoinnin-kauhea-lopputulos/

    VastaaPoista
  14. Koko keskustelu asiasta on mennyt, jälleen kerran, aivan sivuraiteelle. Ja tarkoituksella se sinne on ajettu.

    Vasemmistohenkiset syyttävät uskomisesta väestönvaihtoon nimen omaan salaliittona. Koska salaliittoihin uskovat menevät kategoriaan "foliohatut", demografian muutoksista puhuvat saadaan näyttämään epäuskottavilta.

    Asiantuntijat sanovat, että vaikea on havaita tilastoista mitään väestönvaihtoa (suunniteltua).

    Mutta jokainen näkee tilastoista, että vieraskielisten osuuden kasvun nopeus on tosi asia ja tällä vauhdilla väestö vaihtuu.
    Enkä usko, että haastatelut asiantuntijat tätä kieltäisivät, mikäli kysymys muotoiltaisiin "Muuttuuko kantasuomalaiset - kaikki isovanhemmat äidinkieleltään suomea puhuvia - vähemmistöksi, mikäli tämä kehitys jatkuu seuraavat 50 vuotta?"
    Puhutaan siis ihmisryhmästä, joka on valtaväestönä tällä hetkellä.

    Harjoitettu politiikka aiheuttaa väestön vaihtumisen, mutta politiikan takana tuskin on salaliittoa. Tai jos on, ei se kovin kaksinen ole, kun mekin asiasta kirjoitamme. Mielestäni väestön vaihtumista edistävän politiikan syy on puhdas typeryys, joka on seurausta pitkästä rauhan ja hyvinvoinnin ajasta.
    Vallankahvassa on sukupolvi, joka ei kriisejä ole kokenut.

    Sama lapsellinen näsäviisastelu koskee myös sukupuoleen liittyvää keskustelua. Englanninkielessä sukupuolta kuvaa kaksi termiä, gender ja sex. Näillä termeillä on eri merkitys, mutta suomeksi molemmat tarkoittavat sukupuolta. Tästä sekaannuksesta sitten revitään riemua vuositolkulla.

    Hyvä on termeistä kinastella, kun on keskuslämmitys, juokseva vesi ja ruokaa riittävästi.

    VastaaPoista
  15. Milloin opetushallitus ylittää rajan Suomessa? RKP:n uusi opetusministeri Anna-Maja Henriksson on vastuussa siitä, ettei Suomen kouluissa opeteta väärin ketkä ovat tyttöjä ja ketkä poikia.

    Toimittajat maalittavat ministereitä yksi kerrallaan, jolloin lopulta löytyy raja ministerin lähtölaskennalle.

    Joillekin ottaa todella koville, kun maassa on uusi hallitus ja uusi hallitusohjelma eli uusi komento.

    VastaaPoista
  16. Twitterissä sattui silmiin erään historioitsijan edelleen twiitaama juttu Timo Aron näkemyksistä, joiden tukena oli Suomen kartta.

    Kartta todisti, että 85 prosentissa Suomen kunnista ulkomaalaistaustaisia on alle viisi prosenttia. Yli 15 prosenttia ulkomaalaistaustaisista oli 13 kunnassa.

    Kaikkki tuo lienee totta, ja kartta näyttää todistavan selkeästi, että suomi on ns. kantasuomalaisten hallussa.

    Ei, esimerkiksi, pohjoisessa Satakunnassa, juuri ulkomaalaistaustaisia ole, mutta eipä siellä enää ole paljon suomalaistaustaisiakaan.

    Väestö vaihtuu juuri siellä missä ihmisiä muutoinkin on eniten. Espoossa maahanmuuttajien osuus taitaa olla yli neljännes, ja lapsista yli 30 prosenttia.

    Västönvaihto - käytän nyt tätä ilmaisua - toteutuu erityisesti joissakin lähiöissä: Suvelassa osuus on jo reilusti yli 40 prosenttia.

    Suvisaaristo kyllä pysyy suomalaislähtöisillä. (Helvetti, kun ei tiedä, mitä termejä pitäisi käytää).

    Selvyyden vuoksi: eivät Espoon maahanmuuttajat kaikki muslimeja ole. Venäläiset taitavat olla suurin ryhmä.

    Vastaavasti "suomensuomalaisten" suhteen myös Espoo on jo muuttotappiokunta.

    Em. kartasta Aro ja kartan edelleen twiitannut historioitsija sitten päättelevät, että puhe väestönvaihdosta on vähintäänkin onttoa.

    Ihan varmaan onkin niin, että ei Siikaisten tai edes Sastamalan väestö ole hetkiin vaihtumassa: niiden ongelma on pitää alueensa edes asuttuna.

    Espoossa, ja Espoon Suvelassa, väestönvaihto näyttää olevan vauhdissa.

    Kaikki tämä esimerkkinä, miten jopa akateemiset ihmiset käyttävät tilastoja ja niistä johdettuja karttoja miten sattuu. Se se vasta onttoa on.

    Ja kun täällä viitattiin Jukka Kemppisen muutoin mainioon blogiin, JK:n esilleottama han-kiinalaisten levittäyminen on ehkä ikävä mutta täysin toisenlainen prosessi.

    Historiasta, tai nykymaailmasta, löytyy mitä tahansa esimerkkejä ja rinnastuksia, ja lienee kyllä selvää, että suomi (kieli) aikanaan katoaa, mutta on eri asia edistää aktiivisesti sen katoamista.

    Olisi myös helpompi puhua asiasta jos puhuttaisiin asiasta eikä tuhannen asukkaan kunnista tai han-kiinalaisista.

    Aikanaan käytiin kovaa keskustelua prostituutiosta, ja muistan, miten telkkarissa muuan poliisi sanoi, että on vähän vaikea ottaa kantaa asiaan, kun tuntuu että asian varjolla puhutaan aina jostakin ihan muusta.

    Samanlainen tunne tulee vähän kaikesta nykykeskustelusta, ja tämä koskee "keskustelun" molempia tai kaikkia "osapuolia", vaikka edellä esitetystä voineekin päätellä, että minusta se koskee toista osapuolta enemmän kuin toista.

    - QQ -






    VastaaPoista
  17. Tutkija (vihr.) puhuu hassuja. Väestöjä on maailmanhistorian aikana vaihtunut lukemattomia kertoja. Valloitusten ja sotien kautta nopeammin, kansainvaellusten kautta hitaammin. Esimerkkejä löytyy antiikin ajoista asti. Jokainen voi käydä laskemassa kreikkalaiset Turkin länsirannikolta tai modernimmin intiaanit Yhdysvalloista, jos epäilyttää. Brittein saarten valkoinen väestö ei ole alkuperäistä brittiä nähnytkään.

    Huvittavia juttuja.

    VastaaPoista
  18. Sellainen väestönvaihto olisi hyvä, että Persussuomalaiset yms. isäm maaliset natsi hörhöt lähetettäisiin vaikkapa Madagaskarille. Me tolkun tavikset saisimme lisää Lebensraumia.

    VastaaPoista
  19. Alustuksessa on tietenkin totta tämä: "Väestöasioissa olemme tekemisissä vuosisadasta toiseen jatkuvien prosessien kanssa. Ne ovat myös peruuntumattomia."

    Huolestuminen väestönvaihdosta täällä ja nyt on kohtuutonta. Erityisesti täällä, jossa 12 000 vuotta sitten ei asunut ketään eikä vielä 2 000 vuotta sittenkään kenenkään nykyasukkaan esivanhempia.

    Ovathan imperiumit väkivaltaista väestönvaihtoa tunnetusti harrastaneet ihan tahallaankin, mutta silloin puhutaan matemaattisesti toisen luokan asioista.

    Jonkun mielestä voi olla hurjaa, että vuonna 2100 jossakin pohjoismaassa kolmasosalla asukkaista saattaa olla muualla syntyneet vanhemmat. Minun mielestäni ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilanne on nyt hieman eri kuin 2000 vuotta sitten...

      Poista
  20. En tiedä miten muualla lännessä, mutta ainakaan minun elinaikana (ikä alkaa nelosella) Suomessa ei ole ollut järjellistä yhteiskunnallista keskustelua. Poikkeuksena ehkä ulko-ja turvallisuuspolitiikka. Miksi keskustella, kun asiat on jo päätetty? Mutta jotta keskustelu olisi joskus tulevaisuudessa mahdollista, tulisi toimittajakoulutuksen sisältöä rajusti muuttaa. Tiedossani ei ole tarkkaan mitä he Tampereella opiskelevat, mutta ainakaan se nykyinen ohjelma ei sisällä kovin paljon yleissivistäviä opintoja eikä opeta kriittistä ajattelua. Parempaa journalismia tulisi, jos toimittajat jatkossa rekrytoitaisiin suoraan yliopistojen historian laitoksilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimittajakoulutusta tuskin voidaan korjata. Ja vaikka korjattaisiinkin, sillä ei olisi vaikutusta:

      Median vimoutuma syntyy nimittäin siitä, että a) toimittajiksi hakeutuvat aivan pääsääntöisesti vain vihervasemmistolaiset, joilla on armottoman kova hinku muuttaa maailma oman aatteensa mukaiseksi, ja b) uusiksi toimittajiksi valinnat tekevät johtavat toimittajat valitsevat vain itsensä kaltaisia ts. em. kriteerin täyttäviä.

      Toimitusten kulttuurit ja idelogiat ovat hyvin pysyviä ja ylisukupolvisia kuten kulttuurit yleensäkin. Toisinajattelija ei noissa yhteisöissä pitkään pärjää.

      Mitään parannusta ei siis ole odotettavissa.

      Poista
  21. Totta kyllä. Kiinnittäisin ehkä nykyisessä keskustelussa kuitenkin enemmän huomiota lehtien omistukseen kuin toimittajien katsomuksiin. Lehtien hallitukset viime kädessä valitsevat päätoimittajan ja muun henkilökunnan. Toimittajat eivät voisi vetää aivan omaa linjaa ilman hallituksen hiljaista suostumusta. Miksi vaikkapa Suomen suurimman sanomalehden omistavat rikkaat ihmiset haluavat julkaista lehteä, jonka toimitus on niin vahvasti kansainvälisyyteen kallellaan, onkin sitten mielenkiintoinen kysymys. Miksi pääomalle sopii, että toimituksessa on anarkisteja tai maolaisia, mutta kansallismielisiä persuja siellä ei voi olla. Tämä lienee liberaalin hegemonian perusasetelma ja peruskysymys.

    VastaaPoista
  22. Tässä blogissa, ja parissa muussakin, harmaaohimoiset sedät (harvoin näissä naisia on) keskustelevat nyt kovasti huolissaan siitä, mitä hittoa tässä maassa oikein tapahtuu ja miten tämä "anti-intellektuellismi" eri suunnilla ottaa vallan suurin piirtein kaikesta, asia ja ihminen kerrallaan.

    On tämä niin toivotonta purnausta, säälittävää.

    Sanonpa suoraan: tämä menee nyt ihan raa`an darwinismin mukaan, ne joilla on voimaa, taitoa ja häikeilemättömyyttä yksinkertaistaa kaikki luoden samalla vahvoja energisia laumameemejä, ne hallitsevat tilaa ja aikaa, mediaa ja mieliä.
    Nuorethan tässä pääasiassa ovat asialla.
    Sen jälkeen ne jotka haluavat käydä nuorista heitä mukaillen. Vasemmistolla on ( perkele - taas!) ne paremmat bileet.
    Siellä on voimaa ja seksuaalisuutta. Mene mukaan setä ! ehkä vielä ehdit sinäkin!

    Mielestäni Vihavainen kirjoitti tästä jo asiallisen kirjankin, Barbarian paluu.

    Me vanhat väistymme hyvällä tai pahalla, mitään voimatta.
    Ihan kuin tuo ps-puoluekin nyt alistuu hetkellisen hallitustolpan vuoksi.

    Se on nuoren yliopistossa alisivistetyn ihmisen voima joka täällä jyllää. Kysykää vaikka jättiyhtiöiltä keille maailmaa ja tuotteita tehdään. Tulevaisuus on yhdellä ainoalla tavalla tiedostavan liberaalivasemmiston.


    nimimerkki vanhan koulukunnan humanisti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MIksei noinkin.

      Toisaalta: perust taisi olla merkittävin nuorisopuolue ja vastaavasti demarit on "vanhusten liitto".

      Poista
    2. Loistava analyysi, juuri noin se on! Sitä voisi täydentää vielä sillä, että niillä, jotka haluavat muuttaa yhteiskuntaa on enemmän -usein tuhoavaa - dynamiikka kuin ns säilyttävillä, useiin vanhemmilla piireillä. Kyse on myös sukupolvisodasta.

      Poista
  23. "Vähemmistöksi jääminen saattaa kantaväestöä odottaa hitaamminkin toteutetun kolonisaation takia. Ei asiassa mitään salaperäistä ole, se on ihan aritmetiikkaa. Väestöasioissa olemme tekemisissä vuosisadasta toiseen jatkuvien prosessien kanssa. Ne ovat myös peruuntumattomia."
    Joskus tulevaisuudessa, (kun meikäläinen on vain galaksimme kaukainen hiukkanen, onneksi!) on käsittelyssä suomalaislaki, jonka eteneminen takkuaa kuin aikoinaan saamelaislaki.😥

    VastaaPoista
  24. Käykö tässä kerran toisensa jälkeen niin, että intoudutaan vain kiistelemään jonkin yksittäisen sanan merkityksestä, ja arvellaan että nythän homma jo tulikin hoidetuksi. Loistava ja toistuva strategia älyttää tyhjänpäiväiseen: kun on paljon puhetta, on vähemmän tekoja. (Joo, älä tartu sanaan teko. Tässä ei tarkoiteta laittomuuksia.) Myös keskustelu varsinaisesta asiasta vinksahtaa jengoiltaan ja käy tyhjäksi. Räkytykseen ei pitäisi ollenkaan vastata, konkreettinen tekeminen vasta vaikuttaa eli lakien tarkastelu esimerkiksi ja toimiminen niiden puitteissa.

    VastaaPoista
  25. ... " Laitoit vihapostii vastaan rakkauskirjeel " ...

    Yeboyah ( Just se )

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.