tiistai 18. heinäkuuta 2023

Uusmoraalittomuuden hedelmiä

 

Uudenlainen murha?

 

Vanhoina hyvinä aikoina kirjeet kirjoitettiin paperille ja minun lapsuudessani se tehtiin jopa mustekynällä. On väitetty, että tällä oli muun muassa järkevään ajatteluun kasvattava merkitys, mutta siitä en mene sanomaan mitään. Joka tapauksessa siitä on luovuttu.

Tuona aikakautena syntyi myös se runonpätkä, joka varoitti pahoista kielistä, jotka olivat aina vaanimassa. Ne saattoi kuitenkin välttää:

Say it in diamonds and

say it in mink.

But for heaven’s sake,

don’t say it in ink!

 

Kun kyse oli puheista ja ajatuksista, jotka eivät kenellekään muille kuuluneet, oli viisainta jättää ne kahdenvälisiksi, puhutulle tasolle. Suotta ei vanha sananlasku sanonut: locuta volant, scripta manent. Puhutut sanat häviävät, mutta kirjoitetut pysyvät.

Muistan miten uskonnonopettajamme, rovasti Ahva kertoi joskus paatoksella, että viides käsky meidän dekalogissamme (se muuten on ainakin venäläisillä kuudes), se, joka kielsi ja yhä kieltää tappamasta, ei koskenut ainoastaan fyysistä väkivaltaa. Itse asiassa ihminen voitiin tappaa myös pahantahtoisesti vääristelemällä hänen puheitaan, vaikkapa ompeluseurassa: Ja siellä tehdään murhia -kahvikuppien ääressä!

Tämä vetosi minun, ymmärtämättömän nauruhermoihini, kun ajattelin akkoja ryystämässä kahvia ja mäiskimässä samaan aikaan sanallisilla kirveillä jotakuta vertaisryhmänsä jäsentä. Ei se enää naurata. Luther, joka katekismuksessaan vaati, ettei lähimmäisen mieltä saa tahallisesti pahoittaa, oli tavoittanut tärkeän asian.

Juoruämmät pelasivat yleensä kuulemillaan toisen ja kolmannen käden tiedoilla ja versioilla, joten heidän vehkeilynsä oli yleensä varsin hataralla pohjalla. Toki vastaavaa on nyttemmin harjoitettu myös esimerkiksi Helsingin Sanomien toimesta tunnetun Rydmanin jutun yhteydessä. Sitä on siellä nimitetty tutkivaksi journalismiksi. Kuuluisa lumilapio kangastelee kai sen harjoittajien palkintona. Sehän jaetaan vuosittain, kun kollegat toisiaan kiittelevät.

Sanottua sanaa ja ammuttua nuolta on myös jo muinoin verrattu toisiinsa. Kun ne lähtevät liikkeelle, ei niitä mikään pysäytä: quod semel emissum est, volat irrevocabile verbum. Myös puhuttua sanaa voidaan väärinkäyttää, irrottaa yhteyksistään ja tarjoilla tarkoituksenmukaisesti kehystettynä.

Yleensä ihmiset osaavatkin huomioida sen, kenelle puhuvat mitä ja milloin. Mikäli vaikkapa joku poliitikko puhuu jossakin uskonnollisessa tilaisuudessa tai kansainvälisessä tiedotustilaisuudessa, hän ottaa varmasti huomioon sen liturgian, jota tällainen ympäristö edellyttää. Yksikin väärä sana saattaisi merkitä skandaalia. Yleisö tulkitsee kaiken sen mukaan, missä se on sanottu ja sehän on tietenkin jopa välttämätöntä.

Aikoinaan paitsi normaali säädyllisyys, myös laki kielsi ehdottomasti lukemasta toisen kirjeitä ilman hänen lupaansa. Yksityiskirjeen sieppaaminen ja sen sisällön julkinen levittäminen oli ja on rangaistava rikos ja hyvästä syystä. Mahdollisuus sellaisen väärinkäyttöön on niin ilmeinen asia, ettei se kaipaa enempää selitystä.

Nyt sitten on tullut moraalittomassa roskalehdistössä oikein tavaksi siteerata ihmisten toisilleen tai aivan tietylle pienelle piirille tarkoitettuja kirjoituksia. Niitä levitetään peräti kansainväliseen käyttöön ja tietenkin aivan ilman sitä kontekstia, jossa ne on ymmärrettävä ja jossa ne saavat merkityksensä. Nehän ovat normaalisti aina erottamaton osa jotakin keskustelua, diskurssia.

Niinpä nykyinen ministeri on saattanut joskus aamutuimaan tervehtiä keskustelukumppaneitaan sanomalla: hei netsit (nettinatsit), onko jo joku heräillyt taas potkimana pikkulapsia?

Jokaisen pitäisi ymmärtää, että tämä on sisäpiirin huumoria, joka on tarkoitettu ainoastaan ja vain tuolle sisäpiirille, joka juuri tuolla kielenkäytöllä naureskelee sille natsittelulle ja kauhistelulle, jota siihen on kohdistettu.

Mutta kun tuollaisista asioista ei saa tehdä pilaa, ei yhtään. Ei siinä ole mitään hauskaa, kun lapsia potkitaan, kenties kuoliaiksi tai ehkä he ainakin vammautuvat. Eikö kaikki nyt joka tapauksessa todista raakalaisuutta tai ainakin huonoa makua, mikä on kauhea asia ja kuuluu ihmishirviöille ja en minä nyt ainakaan koskaan tuollaiseen alentuisi ja niin edelleen…

No, antaa olla. Tunnemme jo tarpeeksi hyvin, miten asiat on otettu vastaan. Mitä hienompi ihminen mielestään on, sitä arempi imagostaan ja sitä enemmän hänen kuuluu kauhistua. Niinpä hän myös kauhistuu, julkisesti ja tehokkaasti. Tuollaisten hirviöiden kanssa toimimisestakin kun tarttuu aina jotakin myös omaan imagoon. Onhan se nyt ihan realiteetti…

Lehdistön taholta kyseessä on niin sanottu luonnemurha, character murder, jota voidaan verrata siihen, mitä neuvostolehdistö teki Väinö Tannerin kohdalla. Hieno ja vastuuntuntoinen poliitikko demonisoitiin niin perusteellisesti, että hyvin moni suomalainenkin meni tuohon valehteluun mukaan.

Senkin ilmiön historia olisi kiinnostavaa tutkia: miten Tannerista ”irtisanouduttiin”? Miten moni uskoi kaiken ihan oikeasti? Miten moni uskalsi sanoa, miten asiat oikeasti olivat? Mitä vaikutusta julkisuuden kielenkäyttöön oli monilla Tanneria koskevilla pätevillä tutkimuksilla?

Mutta nyt eletään uutta aikaa. Aittoja penkoessa sattui silmiin Anthony Brownen kirja The Retreat of Reason vuodelta 2006. Kyseessä oli ns. poliittisen korrektiuden analyysi. Sen vaatima ajattelun lopettaminen oli Britanniassa jo pitkällä ja tunnettiinhan se silloin jo meilläkin. Järjen uni se on, joka synnyttää hirviöitä.

Juuri tuo poliittinen korrektius, PC, on myös koko nykyisen journalismikulttuurimme tärkeä taustatekijä. Kun järjen valo sammutetaan, on aivan luontevaa ja jopa välttämätöntä rakennella hirviöitä ja uskoa niihin. Kun suhteellisuudentaju menetetään ja ehdoin tahdoin uhrataan, saadaan helposti kehrättyä kokoon kauhistuksia, joita sitten voidaan kyynisesti käyttää murha-aseina julkisuudessa, mikäli kehdataan.

Ja kyllähän ne kehtaavat.

 

50 kommenttia:

  1. "kirjeet kirjoitettiin paperille ja minun lapsuudessani se tehtiin jopa mustekynällä. On väitetty, että tällä oli muun muassa järkevään ajatteluun kasvattava merkitys"

    Kyllä aivotutkijat väittävät, että muistiinpanojen kirjoittaminen käsin edesauttaa muistamista, se liittynee siihen, että tuolloin muistettavaan asiaan liiittyy kaksi aivoaluetta, motorinen ja tietojenkäsittelyyn liittyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivotutkimuksen tuottama tieto jää valitettavasti kovin viitteelliseksi, ja monen muunkin ammattikunnan osaajien pitäisi enemmän keskittyä kognitiivisiin ilmiöihin, jotta kaikki eri aloilta saatu tieto auttaisi ymmärtämään paremmin ihmistä, eikä erityisalojen tieto jäisi vain omien premissiensä varassa kootuksi oppimateriaaliksi.

      Filosofian historiassa on kiitettävästi keskitytty eurooppalaisen keskiajan ja uuden ajan taitteeseen, josta ei ole liioiteltua sanoa, että se on koko ihmissuvun historin merkittävin ja eniten maailmaan ja ihmisen elinehtoihin muutosta tuottanut kognitiivinen murros. Valitettavasti koko kouluopetuksemme on ollut sille aikalailla totaalisen sokea, eikä muiden alojen ammattilaisten ole tarvinnut sen merkityksestä mitään piitata.

      Esimerkiksi historiaa on kirjoitettu autuaan valtiosubjektiharhan vallassa -- on tuskin mitään naurettavampaa kuin sotahistorioitsijoiden taistelu toisiaan vastaan täydellisen ymmärtämättöminä siitä millainen sosiopsyykkinen taantumailmiö sota on.

      Ne aivojen servomekanismit, joiden varassa muinaishistoriassa yksilö omaa ääntään omilla korvillaan kuuntelemalla ja tajunnallista aikaa hidastamalla sai retorisen virran eriytymään niin pienii yksiköihin, että äänen pysäytyskuvat saatettiin siirtää merkkeinä alustalle, oli yksi ihmissuvun koko kehityshistorian suurimmista kognitiivisista emergensseistä. Se kynnys muuten on toistaiseksi ylittämätön ihan liian monen kansan kohdalla.

      "Muisti" -- eli ajan tajuaminen -- on kognitiivisista kyvyistämme myöhäsyntyisin , ja myös yhteisön tai yksilön kyvyistä kriisien kohdatessa ensimmäisenä taantuva. Tämä voi koitua koko eurooppalaisen uuden ajan aivan erinomaisen erityislaatuisten kognitiivisten resusrssien kohtaloksi -- kirjoitus- ja lukutaidon romahdus on seurausta monista yksittäisistä ratkaisuista joita ei ehkä olisi tehty, jos jollakulla olisi ollut kattavampi kokokuva siitä miten ohuista seiteistä kulttuurien kognitiiviset kyvyt koostuvat -- mutta romahdus taitaa olla väistämätön tosiasia, ja taantuminen tännre vaeltavien lukutaidottomien kulttuurien asteelle saa sitten "rikastavilla" vaikutuksillaan ja tarjoamillaaan narsistisilla värielämyksillä korvata ajattelun kyvyt.

      Poista
    2. "millainen sosiopsyykkinen taantumailmiö sota on"

      Ihanko Talvisotakin suomalaisten kannalta, alistuako olisi pitänyt.

      Poista
  2. Hyvä kirjoitus. Puritaanista juoruämmäyhteiskuntaa, ilmaisu sisältää myös miehet, ollaan todella perustamassa.
    Poliittinen pyhäkoulu- ja tai pioneerileiri tulossa tilalle.

    Ei niin että rasismia pitäisi sallia, ei lainkaan niin! Sitä ei pidä.

    Mutta niin että ihmisen elämä edes kohtuullisine huumoreineen ja intertekstuaalisine viittauksineen olisi sallittu, ja ironia, ja sarkasmi, lain rajoissa - siis luonnollinen länsimainen humaani elämä.

    Mutta miksi persut eivät puolusta itseään kunnolla lainkaan?
    Rydman A-studiossa eilen oli ensimmäinen mies tässä asiassa.
    Miksi alistuminen tällä tavalla?
    Miksi ps antaa itseään näin potkia myös asioissa jotka eivät ole mitään rasismia?
    Jos halu pysyä hallituksessa liittyy haluun olla ns. isänmaan asialla niin tiedoksi ettei ps:n anneta olla isänmaan asialla missään asiassa.
    Eräänlainen poliittinen virkakieltojärjestelmä tässä on rakenteilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko maahanmuutto- tai maahanmuuttajakriittisyys rasismia?

      Kohdasta 5 min. eteenpäin tutkija Tuuli Anna Mähönen Helsingin yliopistosta kertoo terminologiasta, joka näyttäisi olevan HS:n Saska Saarikoskelle jotenkin epäselvää, samoin kuin oli Sauli Niinistöllekin. Jälkimäisen kohdalla taidettiin hänen, yleensäkin kovin kryptisistä, puheistaan lainata otteita vain soveltuvin osin.


      Osa 2/3 https://youtu.be/jd3JCZpNj9I

      Poista
  3. "viides käsky meidän dekalogissamme (se muuten on ainakin venäläisillä kuudes), se, joka kielsi ja yhä kieltää tappamasta, ei koskenut ainoastaan fyysistä väkivaltaa. Itse asiassa ihminen voitiin tappaa myös pahantahtoisesti vääristelemällä hänen puheitaan"

    Luther kyllä kytki tuon seitsemänteen käskyyn (Älä sano väärää todistusta lähimmäisestä). Hän meni siinä niin pitkälle, että sanoi, että epäselvissä tapauksessa asiat pitää tulkita hyväntahtoisella tavalla. Oli ne aikoja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistellaanpa vielä: Viides käsky.
      Älä tapa.
      Mitä se on?
      Meidän tulee peljätä ja rakastaa Jumalaa, niin ettemme
      vahingoita lähimmäistämme ruumiin tai hengen puolesta
      emmekä pahoita häntä, vaan autamme ja hoivaamme häntä
      kaikissa vaaroissa ja elämän tarpeissa.
      Kuudes käsky

      Poista


    2. Luther Iso katkismus selitys Kahdeksas käsky:
      "Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi
      Oma ruumiimme, aviopuolisomme ja ajallisen omaisuutemme lisäksi meillä on vielä yksi aarre, jota ilman me emme myöskään voisi tulla toimeen, nimittäin kunnia ja hyvä maine. Tässä on kysymys siitä, ettei kenenkään tarvitse elää ihmisten parissa julkisesti häväistynä ja kaikkien halveksimana. Yhtä vähän kuin Jumala tahtoo, että lähimmäisen rahaan ja omaisuuteen kajotaan, yhtä vähän hän tahtoo, että tämän maine, kunnia ja nuhteettomuus riistetään tai saa kolhuja. Jokaisen tulee saada esiintyä vaimonsa, lastensa, palvelusväkensä ja naapureidensa silmissä kunniallisena miehenä.

      Siksi Jumala on tahtonut kieltää kaikilta panettelun. Kukaan ei saa puhua toisesta pahaa, vaikka tietäisikin hyvin tämän todella olevan syyllinen, saati kun ei tiedä asiasta mitään muuta kuin korviin kantautunutta kuulopuhetta. Kysyt kuitenkin: "Enkö saa kertoa silloinkaan, kun se on totta?" Miksi sitten et vie asiaa julkiselle tuomarille? Enhän minä voi sitä julkisesti todistaa, saan ehkä vain kuulla kunniani, ja minut ajetaan tylysti ulos.

      Jos et uskalla astua viranomaisten eteen puheistasi vastaamaan, niin pidä suusi kiinni. Mutta jos tiedät, että asia on tosi, säilytä se omana tietonasi äläkä levitä sitä. Sillä jos kerrot sen edelleen, joudut käymään valehtelijasta, vaikka asia olisi kuinka tosi tahansa. Ethän pysty osoittamaan sitä todeksi. Kaiken lisäksi on käytöksesi roistomaista. Keneltäkään ei nimittäin saa riistää hänen kunniaansa eikä hyvää nimeään, ellei sitä ole jo aikaisemmin viran puolesta tehty. Väärää todistusta on siis kaikki sellainen sanominen, mitä ei voida osoittaa todeksi. Sen vuoksi ei kukaan saa julkistaa eikä väittää todeksi mitään sellaista, mistä ei ole ilmeistä ja riittävää näyttöä. Kaiken vielä kiteyttääkseni: Salassa oleva on myös pidettävä piilossa ja siitä on salassa nuhdeltava, kuten kohta kuulemme. Missä siis vain tapaatkin jonkun suupaltin, joka on ottanut toisen hampaisiinsa ja parjaa tätä, esitä vastalauseesi rohkeasti vasten kasvoja, niin että hän punastuu häpeästä. Sillä tavalla oppii tukkimaan suunsa moni sellainen, joka muuten pilaisi jonkun ihmisparan maineen. Maineen menetyksestä on erittäin vaikea selviytyä. Sillä kunnia ja hyvä nimi riistetään nopeasti, mutta niiden takaisin saaminen käy hitaasti.

      Näin siis selitämme tämän käskyn keskeisen sisällön ja yleisen merkityksen: Kukaan ei saa vahingoittaa lähimmäistään kielenkäytöllään, oli tämä sitten ystävä tai vihollinen. Hänestä ei saa puhua pahaa, ei totta eikä tekaistua, paitsi siinä tapauksessa, että se tapahtuu viran velvoituksella ja hänen parantamisekseen. Aivan päinvastaiseen on jokaisen kieltään käytettävä: päästettävä se puhumaan jokaisesta pelkkää hyvää, peittämään ja vähentämään hänen syntejään ja rikkomuksiaan, kaunistamaan ja verhoamaan niitä omalla kunniallaan."

      Kieltämättä Lutherin kielenkäyttö on rehevää ja koskettava: "Nautiskellen he kahnuttavat itseään saadessaan tonkia toisten likaa kuin mitkäkin siat, jotka kellivät loassa ja sitä kärsällään kääntävät." Nykyään kai tuollaista pidettäisiin vihapuheena.


      Poista
    3. Koko asia on tässä esitetty verrattoman selkeästi ja viisaasti.

      Poista
    4. Käräjillä todistajan on valan nojalla puhuttava totta. Mitään asiaan liittyvää ei saa jättää kertomatta.

      Suomalaista pidetään huonona todistajana. Vaikenee, vaikka totta pitäisi puhua, mitään asiaan liittyvä ei saa salata. Vain raukkamaiset paskiaiset eivät todistajina kerro valan velvoittamina kaikkea.

      Poista
  4. Olen kummastellet, miksi perussuomalaiset eivät ole kehittäneet itselleen perinteistä mediaa, siis puoluelehteä tai päivälehteä joka toimisi vastapainona muulle medialle. Suomen uutisia tehdään aika pienillä resursseilla. Ollaanko ajateltu, että pärjätään sosiaalisella medialla ja että lehdistö on joka tapauksessa auringonlaskun ala. Viime viikkojen lokakampanjan valossa voisi olla hyvä asia, että puolueella olisi näkyvä äänenkannattaja, joka toisi esille perussuomalaisten kantoja ja oikaisisi tahallisia väärinkäsityksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. https://www.suomenuutiset.fi/ On persuilla puoluelehti ja tulee myös painettuna versiona

      Poista
    2. PS:n lehti ilmestyy ainakin verkossa:

      https://www.suomenuutiset.fi/

      Poista
    3. Joo, mutta yleensä ottaen vasemmistoliberaalille medialle ei ole juuri perussuomalaista vaihtoehtoa. Suomen uutiset on ihan hyvä, mutta sitä tehdään aika pienellä rahalla. On höpöpuhetta, että toimittajat ovat vasemmistolaisia ja määräävät mitä mediassa tehdään. Konservatiivisia toimittajia ilmaantuu sillä sekunnilla, kun joku alkaa maksaa heille kirjoittamisesta.

      Poista
  5. Tulee vain mieleen, että miten paljon viisaampia ovat Ruotsissa, koska eivät anna ruotsidemokraateille hallitusvastuuta. Välttyvät Suomen kaltaisilta sotkuilta ja mainehaitoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin voi tokaista vain kansalainen, jota eivät länsinaapurissamme tapahtuvat tosiasiat häiritse.

      Poista
    2. On kyllä aika kuutamolla maailman menosta ja tosiasioista, jos pitää Ruotsin nykyistä tilannetta hyvänä ja seurauksena viisaudesta ! Ruotsidemokraatit siellä ovat ainoita selväjärkisiä olleet.

      Poista
    3. Voi pyhä yksinkertaisuus!

      Poista
  6. Kyllähän Saksan vihreät tekivät julkilausumia v. 2016 invaasion aikana, jolloin he kiittivät luojaansa, mikä se sitten onkaan, sitä että saavat elää sitä aikaa. Vain massiivisella muuttoliikkeellä ja invaasiolla saadaan kapitalistinen yhteiskunta kaadettua! Se oli ja on heidän päämääränsä, mutta se on kai sitten se parempi päämäärä kuin kansallisvaltion yhtenäisyys ja pysyvyys?

    Onhan nämä kotimaiset "pinonpolttajat" päässeet hallitsemaan ilmatilaa, se on kai todettava. Pieni vähemmistö on kuin kiukutteleva ja pilalle hemmoteltu "nilviäinen", joka vain saa lisää vettä myllyynsä, jos joku uskaltaa edes epäillä tämän kieroon kasvaneen "riesan" mahtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tri Murkea lainatakseni kyseessä oli Jenes höhere Wesen, den wir verehren.

      Poista
  7. Aletaan olla kohta samassa tilanteessa kuin Ruotsi ja Tanska, jossa karu todellisuus ajaa median valkopesun ohi. Ei siinä auta Saska Saarikosken tekopyhä hurskastelu ja toiveajattelu, kun samainen lehti joutuu jo kuvailemaan maahanmuuttajien katujengien rikostuomioita liukuhihnalta. Vaikka asiasta vastaavan poliisin (!) Taposen mukaan meillä ei mitään katujengejä olekaan.

    VastaaPoista
  8. "Lehdistön taholta kyseessä on niin sanottu luonnemurha, character murder, jota voidaan verrata siihen, mitä neuvostolehdistö teki Väinö Tannerin kohdalla."

    Kieltämättä nykymenossa ärsyttää se totalitäärisen yhteiskunnan henki, joka kuuluu vapaaseen yhteiskuntaan, tulee mieleen 1930-lukujen valtiot, joissa aloitettiin lehdistökampanjalla uhriksi valittua kohtaan eikä se siihen jäänyt.

    Lisäksi pidän tuota itkällä tähtäimellä typeränä persujen vastustajien itsensäkin kannalta: noin saadaan suhteellisen iso syrjityksi itsensä tunteva vähemmistö, joka kaivautuu syvemmälle poteroonsa. Jos olisi maltettu odottaa, uskon, että kokoomuksen talouspolitiikan purtua merkittävään osaan persujen kannattajiin nämä olisivat itse tavalla tai toisella eronneet / hajoittaneeet hallituksen.

    Se nyt ainakin nähtiin, ettei RKP ole aito porvari- vaan vihervasemmistolainen (apu-)puolue.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. RKP:stä löytyy ainakin jonkinlaista moraalista selkärankaa, ja se on ihailtavaa näinä kyynisinä aikoina.

      Poista
    2. Moraalista selkärankaa RKP:lla, he-hee, sinä kuoliaaksinaurattaja! Oletko kokeillut stand up-komiikkaa, kannattaisi, pelkästään tällä vitsillä saisit kovan suosion.

      Poista
    3. Olisin arvostanut tuota "selkärankaa" enemmän, jos se olisi ilmennyt niin, että viimeistään pitkien hallitusneuvottelujen aikana olisi tutustuttu netissä jo sillloin olleisiin kirjoituksiin ja päätetty mennäänkö hallitukseen ja jos olisi menty, puolustettu varauksetta hallituskumppania Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta -hengessä eikä viher-vasemmiston ja median paineen kiihtyessä ruvettu raukkamaisesti uikuttamaan, että emme tienneet mitä tilasimme.

      Mutta mitäpä sisäisten demoniensa kanssa kamppailevalta vanhalta rotupuolueelta voi muuta odottaa.

      Poista
    4. Kaksinaismoralistista, etten sanoisi.

      Poista
    5. No nyt Nils Torvalds heräsi laukomaan ajatuksiaan, mutta pitää muistaa miehen SKP historia. Kommarit ovat nyt heränneet joukolla, vaikka puoluetta ei muka virallisesti edes ole, mutta onhan se takaRAIVOSSA!

      Poista
    6. RKP lopetti kiireesti rotumitalinsa jakamisen kun asia nostettiin jo eduskunnassa ja lehdissäkin esille. Semmoinen ryhtiliike sekin siis.

      Axel Olof Freudenthal -mitali on Ruotsalaisen kansanpuolueen jakama mitali. Se on nimetty tunnetun kielentutkija-svekomaanin Axel Olof Freudenthalin mukaan.

      -

      Mitalia ei ole jaettu vuoden 2007 jälkeen. Julkisessa keskustelussa perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Niinistö arvosteli mitalin jakamista vuonna 2013 kysymällä, miten ”tunnetun rasistin nimellä voidaan jakaa mitalia?

      https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Axel_Olof_Freudenthal_-mitali

      Freudenthalin teesit suomalaisista:

      https://fi.m.wikiquote.org/wiki/Axel_Olof_Freudenthal


      P.S.

      Tämän sitoumuksen RKP poisti puoluesivuiltaan kun kytköksestä tähän puolueen esi-isään / perustajaan alettiin kirjoittaa julkisuudessakin.

      "Järjestön vaikutin oli Axel Olof Freudenthal, jonka myös voi nähdä Ruotsalaisen kansanpuolueen henkisenä isänä."

      SFP Historia web.archive.org

      http://web.archive.org/web/20050214075338/www.sfp.fi/fi/page.php?pageid=44


      P..S.. Timo V. poisti monta kommenttia RKP:n historiaan liittyen. Saitko palautetta operaattorilta?

      Poista
    7. Taitaa olla jonkinlainen jonninjoutava ja irvokas jäänne menneisyydestä tuo koko poppoo -- Ruotsalaisen puolueen perustaminen oli oman aikansa rasismin tähtihetkiä, eikä näistä puolueen nykyisistä tähdistäkään muuta tule mieleen kuin perhe-, suku- ja klaaniyhteiskuntien vallanperismysjärjestys, jossa rotu- ja säätytietoiset, gyldyyrin syyrtä hyydöä hyökyvät hyväkkäät ilman itsekritiikin häivääkään kokevat ja kuvittelevat tietävänsä paljon ja ymmärtävänsä kaiken.

      Ja kuitenkin kaikki mitä he pienissä mielissään varjelavat on vain kliseistäkin kliseisempiä täydellisen vääriä käsityksiä ihmisyydestä ja yhteisöllisyydestä.

      Alkaen vaikka siitä että niin moni uskoo kliseeseen, jonka mukaan vierauden pelko on jotain primitiivistä, sen kautta että varjellaan oman tajunnan tabuaukkoja peittämään tarkoitettuja pyhitettyjä ("vakavia") taikasanoja ("Rasismi!") ihan siihen saakka ettei ymmärretä edes sosiologian alkeita (siis ettei siitä, että kaikilla on "ihmisarvo", mitenkään seuraa se, että kaikki "kulttuurit" sopeutuisivat keskenään).

      No, eipä meillä tietysti tällaisten asioiden ymmärtäminen siellä politiikan puolella ole hyvin hallussa yhdelläkään puolueella. Lähinnähän nuo touhut ovat omiin valtataisteluihinsa hurahtaneiden narsistien -- ja paha kyllä, vieläpä uhriajattelun voimaannuttaviin ansoihin kaivautuneiden puolestaloukkaantujien -- harrastus.

      Rotuopit olivat todellakin 1800-luvun loppupuolen ja vielä 1900-luvun alkuvuosikymmenten kansatieteen viimseisin sana, ja poliitikothan ovat aina ymmärtäneet tieteestä täsmälleen sen verran kuin heidän oman suttuisen alitajuntansa tarpeet vaativat. Sitä yleistä totuutta, ettei yhteiskunnan yläkerran eliitti -- olipa se omaisuuden tai oppiarvojen valtuuttamaa -- juuri itse osaa ajatella, mutta on aina ensimmäisenä tukemassa niitä jotka saavat yhteiskunnassa poliittisen vallan -- sitä ei paljon ole historankirjoituksissakaan erityisesti tuotu esiin.

      "Tieteen" nimissä on niin mukava keikaroida. Jopa bolsevikit halusivat että heidän raakaa ajatteluaan kutsutaan "tieteelliseksi kommunismiksi".






      Poista
    8. Jonkinlaista moraalista selkärankaa, jota ei muilta puolueilta löydy.

      Poista
    9. Poistin mielestäni yhden RKP:tä koskevan komnentin. Se nyt vain oli pelkkää sättimistä ilman yhtään ajatusta.

      Poista
    10. No pelkkää sättimistä tämä on ollut puolin ja toisin ja kaiken puolin ja syystäkin.Mutta ei siinä mitään. Ydinpommia vain minäkin toivon.

      Poista
    11. Luinko ma just oikein, Oikkonen kirjoitti että "tieteen" nimissä on mukava keikaroida.
      No hän sen tietää jos kuka!

      Poista
    12. En ole tällaisia poistanut. Liekö jäänyt epähuomiossa hyväksymättä

      Poista
    13. Totean vielä kerran, etten ole niitä poistanut. Anteeksi en pyydä, koska se merkitsisi moisen häpeällisen teon tunnustamista.

      Poista
  9. Suomen hallituskuvioista aktiivisesti raportoivaa Süddeutsche Zeitungin Pohjoismaiden-kirjeenvaihtajaa Alex Rühleä koskevasta saksankielisestä Wikipedia-artikkelista on muutama päivä sitten poistettu viittaus vuonna 2015 SZ:ssa ilmestyneeseen juttuun, jossa Rühle vertasi Välimeren ihmissalakuljettajia Berliinin muurin ylittäjiä avustaneisiin ihmisiin.
    Wikipediasta poistettu kappale: ”2015 kritisierte er die Kriminalisierung von Schleusern und Schleppern durch die deutsche Justiz und Politik. Seiner Meinung nach sind die meisten Schleuser keine Verbrecher. Die heutige Schleuserarbeit sei mit der Arbeit von DDR-Fluchthelfern wie Burkhart Veigel zu vergleichen.”
    Vuoden 2015 juttu:
    https://www.sueddeutsche.de/politik/schlepper-und-schleuser-das-fluechtlingsverbrechen-1.2370282

    VastaaPoista
  10. keterum nenseo vaan että yhtys sanat on ihmis oikeus rikkomus ja hengistä väki valtaa vaikka muste kynällä kirjotais ja voissa paistais.

    VastaaPoista
  11. Timo Vihavaisen viimeaikaiset kirjoitukset ovat olleet sellaisia, että niitä on pitänyt lukea myös rivien välistä. Eikö olisi reilumpaa sanoa suoraan, että kirjoitukset ovat tällaisia, koska kirjoittaja kannattaa voimakkaasti Perussuomalaiset-puolueen näkemyksi? - Kari Naskinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt uhkaa mennä jo yli hilseen. En ole minkään puolueen jäsen ja mielipiteeni ovat ihan omiani. Mitä pitäisi reilusti sanoa?

      Poista
    2. Koska kuitenkin näin vahvan vaikutelman olen saanut, niin sitten kirjoituksenne ovat hyvin epäselvästi muotoiltuja ja johtaneet sellaiseen tulkintaan, jollaisen toin esille. - Kari Naskinen

      Poista
    3. No ei ole ymmärrys korkealla tasolla Kari Naskisella. En kerta kaikkiaan pysty näkemään Vihavaisen tekstejä yhdenkään puolueen tukena an sich, vaan puhtaana huolena länsimaisen demokratian kulmakivien tietoisena nakertamisena, jota tämän hetken vihervasemmisto myötäjuoksijoineen harjoittaa. Meillä on siis media, jonka mielestä kirjoitukset neekereistä ja mustista säkeistä on ministerin viran estävä "rikos" (muistettakoon, ettei kukaan ole kyennyt esittämään ensimmäistäkään todistetta siitä, että Purra olisi missään tilanteessa syrjinyt ketään rodun perusteella) mutta ministerinvirassa tehty selkeä rikos ei haittaa mitään, kunhan ministeri on vihervasemmistoa. Tapaus Pekka Haavisto siis.

      Poista
    4. "Olisi hyvä kertoa tilastoista puhuttaessa kannattavansa matematiikkan lainalaisuuksia ja sen takia tilastot ovat tälläisiä eivätkä toisenlaisia."

      Poista
    5. "länsimaisen demokratian kulmakivien tietoisena nakertamisena, jota tämän hetken vihervasemmisto myötäjuoksijoineen harjoittaa."

      Hei kyse on vasemmistosta, joka jo määritelmällisesti vastustaa länsimaisuutta (kapitalismia) ja demokratiaa vaatien uudenlaista yhteiskuntaa ts vanhan muuttamista.

      Poista
  12. Pari-kolmekymmentä vuotta sitten kollegani oli käynyt Amerikassa journalismioppia saamassa. Tultuaan sieltä hän kertoi, että nyt poliittisen korrektiuden aika. Ymmärsin pian, että hän tarkoitti itsesensuuria. Nyt tämä kamaluus on meilläkin, klassikkokäännöksiäkin kirjoitetaan uusiksi. Neekeriorjuutta eikä negro spirtualeja ei enää ole sanoina, vaikka ilmiöt ovat historiaa edelleen.
    Poliittinen korrektius on journalismin suurin uhka. Vapaus on vaarassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saska Saarikoski asui vuosikausia Washington DC:ssä, jossa on mustia enemmän kuin valkoisia.

      Poista
  13. Se, että perussuomalaisten itsesäälissä vellova hysteerinen vollotus ei ole tuonutkaan heille laajamittaista kunnioitusta ja ymmärrystä, on selkeä todiste siitä, että liikkeellä on suomalaiselle kansanluonteelle vieraita ulkomaalaisia voimia. Mitenkään muuten tätä uhkaavaa ilmiötä ei voi selittää.

    VastaaPoista
  14. Oikea termi on character assassination tai defamation of character.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa. Character ssassination ohjaa ilmiön äärelle. Olen kyllä nähnyt myös tuon muodon "character murder".

      Poista
  15. "Say it in diamonds and

    say it in mink.

    But for heaven’s sake,

    don’t say it in ink!"

    Tästä syystä yritän aina kun kirjoitan jotain nettiin, myös nyt nimimerkilläkin, miettiä mitä kirjoitan. Onko ok tai vain vähän haittaa, vaikka tekstini jostain syystä varastettaisiin väärään käyttöön.

    Ihmiset kuitenkin haluavat, että joku sanoo asiat ääneen, vaikka he itse eivät uskalla. Itse asiassa olen itsekin joskus kokenut, että myös minua on koitettu käyttää "ukkosenjohdattimena", joka sanoo asiat suoraan muidenkin puolesta ja kärsii seuraukset.

    Purra on nyt tässä asemassa suorasukaisena henkilönä. Olen suht varma, että moni ihminen muissakin puolueissa ajattelee samoin ja toivoo, että esim. maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista voisi puhua leimautumatta rasistiksi.

    Kirjoittajan kannalta pahimmassa tapauksessa käy tietysti niin, että kun asia eli ongelma on otettu esille (senhän saa esille kun esittää sen värikkäästi ja ehkä liioitellenkin), taivasteltu aikansa, niin sille aletaan tehdä jotain ja kunnian ratkaisuista ottaa sitten ihan joku muu kuin kirjoittaja

    VastaaPoista
  16. Hei Timo!

    Osaisitko suositella hyviä ja akateemisesti uskottavia kirjoja poliittisesta korrektiudesta? Ei haittaisi, jos löytyisi suomeksikin!

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.