Suomen ja Venäjän suhteiden historia
Suomen ja
Venäjän suhteet eivät ole esimerkki erityisen raa’asta ja intensiivisestä
kansojen välisestä konfliktista, vaan pikemminkin syrjäisyyden mahdollistamasta
suhteellisen rauhallisesta asemasta.
Tämän huomaa heti verratessaan Suomen
historiaa vaikkapa Viron historiaan tai muiden ns. ”tappotantereen” (Timothy Snyder,
Bloodlands) kohtalohin. Isonvihan miehityskausi oli aivan poikkeuksellinen
vaihe, joka on nyttemmin nostettu meillä hyperbolisiin mittoihin.
Silti myös Suomen
ja Venäjän suhteissa riittää dramatiikkaa. On sotia, miehitystä, poliittisia
murhia, valtioterroria ja kansanmurhaa, valtion ohjaamaa disinformaatiota ja
paljon muuta ikävää.
Toisaalta on
myös ollut poikkeuksellisen merkittäviä hyvien suhteiden kausia ja aitoa
sympatiaa ja ystävyyttä kansalaistasolla. On myös huomattava, että kaikissa
vaiheissa valtion aggressioita ja sortopolitiikkaa vastassa on ollut Venäjällä myös
Suomelle myönteisiä voimia.
Suurvaltana Venäjä on tietenkin ollut konfliktien
aikana lähtökohtaisesti sortavana osapuolena ja Suomi vastaanottavana. Toki
myös suomalaisten puolelta on pyritty vastaamaan mahdollisuuksien mukaan.
Ryssäviha on menneinä aikoina ollut joissakin vaiheissa hyvinkin merkittävä
ilmiö ja on taas saanut kaikupohjaa. Sen syiden ymmärtäminen ei vaadi suuria
ponnisteluja.
Venäjällä on
valtion rooli aina ollut yhteiskunnassa keskeinen ja tämä koskee myös suhteita
Suomeen. Neuvostoliiton aikana valtio pyrki tarkoin määräämään sen, mitä kansa
sai kuulla ja lukea Suomesta. 1960-1990-luvuilla ei naapurista pahaa puhuttu.
Nyt ei puhuta hyvää. Tämä näkyy niin heillä
kuin myös meillä ja on helppo ymmärtää, mutta siitä huolimatta se on osoitus
henkisestä taantumisesta kohti yleistä primitiivisyyttä ja barbariaa. Toki se
ei ole lajissaan ainut.
1800-luvulla ja
1900-luvun alussa ja lopussa lehdistö ja kirjallisuus olivat kuitenkin niin
meillä kuin heillä varsin vapaita kirjoittamaan asioista haluamallaan tavalla
ja samoin olivat asiat 2000-taitteessa.
Kun
tarkastellaan Suomi-kuvan pitkää linjaa Venäjällä, voidaan todeta sen
muuttuneen sangen kiinnostavasti. Juuri nyt elämme poikkeuksellisia aikoja, kun
maatamme vastaan on kohdistettu informaatiohyökkäyksiä ja ruvettu muodostamaan
tarkoitushakuista viholliskuvaa. Jotenkinhan sellaiseen on reagoitava.
Suomalaisen
yhteiskunnan erikoisuuksiin kuuluu jakolinja, joka periytyy vuoden 1918
punakapinan ajoilta ja jossa toiselle puolelle sijoittuvat Venäjä-mieliset ja
toiselle puolelle ne, joita voisi nimittää suomenmielisiksi.
Tämän kahtiajaon
suurta aikaa oli ns. taistolaiskausi, josta ei tässä tarvitse enempää puhua. Sen
ajan kommunistien venäjämielisyys oli meillä odotusarvoista, vaikka muualla
lännessä nuorisolla olikin muita epäjumalia. Suomenmielisyys oli kulttuurin
etujoukon silmissä vihollinen numero yksi.
Varsinainen
suomalainen erikoisuus on sentään se, että vaikka Venäjä on jo sukupolvi sitten
lakannut tunnustamasta marxilaista sosialismia ja on nyt esimerkki
poikkeuksellisen härskistä kapitalismista, ei venäjämielisyys ole meiltä
minnekään hävinnyt ja kukoistaa nimenomaan äärivasemmiston perinteessä.
Kyseessä on
erikoinen, nimenomaisesti suomalainen versio tunnetusta oikofobisesta eli oman
kodin vihaamiselle omistautuneesta mentaliteetista, joka on koko läntisessä
maailmassa merkittävä ilmiö. Sitä voi pitää massaregressiona.
Kansakunnan
muisti on sen historia ja mikäli se toimii heikosti, on vihamielisille
hyökkäyksille olemassa helppo kohde. Oikofobia on parasta, mitä hyökkääjä voi kohteeseen
iskeäkseen löytää. Myös omassa maassa on tapana valmistella viholliskuvaa,
mikäli konflikti on syntynyt ja eskalaatio on odotettavissa tai ainakin
mahdollinen.
Tämä on
vaarallinen tilanne ja mieleen tulee Moskovassa suurlähettiläänä toimineen
Antti Hackzellin varoitus siitä, että nykyaikaisia sotia valmistellaan jopa
vuosikymmeniä sekä aineellisesti että henkisesti. Niinpä kaikkea tarpeetonta
Venäjän ärsyttämistä olisi varottava.
Tosin juuri tuohon
aikaan siellä suoritettiin suuria suomalaisten ja karjalaisten karkotuksia, eikä
Suomi Tarton rauhan takaajavaltiona voinut välttää velvollisuuttaan
protestoida, halpamaista vaikeneminen ainakin olisi ollut.
Konfliktista
tuli maiden välisten suhteiden taustaoletus, eikä edes hyökkäämättömyyssopimus
asiaa muuttanut. On vaikea sanoa, miten asian olisi voinut estää. Hallituksen
vaihtaminen Moskovassa ei kuulunut Suomen mahdollisuuksiin enempää silloin kuin
nyt.
Venäjällä Suomen
historiaa tunnetaan heikosti ja tutkijat, jotka osaavat suomen kieltä ja siis
pystyvät tutkimusta tekemään ja sitä arvioimaan lähteisiin nojautuen, ovat
harvassa.
Venäläiselle
yleisölle maatamme mustaavan historiallisen irvikuvan rakentaminen on
tietämättömille tutkijoillekin aika helppoa ja sellaista tukee aktiivisesti
Venäjän autoritaarinen politiikka, joka pyrkii informaatiotilan hallintaan ja
manipulointiin historiallisen totuuden kustannuksella.
Vielä
vuosituhansien vaihteessa Suomen historiaa tutkivia ja sitä ymmärtäviä
tutkijoita oli Venäjällä aika monia. Alan varsinainen keskus oli Petroskoi,
jonka yliopistossa Suomen ja Skandinavian tutkimuksen erikoistuvat opiskelijat
myös oppivat näiden maiden kieltä ja pitivät yhteyksiä Suomeen.
Sikäläisissä professoreissa
oli pari erinomaista asiantuntijaa, joista Irina Takala muun muassa kirjoitti
suomalaisvainoista erinomaisen yleisesityksen, jonka tuloksia oma taannoinen
projektimme ei voinut olennaisesti muuttaa.
Takalan kirja
suomennettiinkin, mutta en ole tainnut nähdä sitä liiemmin lehdissämme
käsiteltävän. Nyt kirjoittaja on entisessä yliopistossaan persona non grata ja
siellä huseeraavat nöyräselkäiset ”patriootit”.
Suomen taitajia
oli jokunen myös Pietarissa, jossa kieliopinnot olivat usein peräisin sotilasoppilaitoksista.
Myös yliopistossa opiskeltiin suomea ja sitä osasi enimmillään noin yhden käden
sormilla laskettava määrä historiantutkijoita. Ei vähäinen asia sekään.
Jopa Moskovassakin
oli jokunen yksittäinen suomen kielen ja Suomen historian taitaja ja sellainen oli
myös muuan lahjomaton intelligentti, joka jo neuvostokaudella aiheutti
skandaalin kieltäytymällä kumartelemasta stalinistista versiota Suomen historiasta.
Hänen nimensä oli Viktor Holodkovski.
Siinä oli mies,
joka uhrasi uransa totuuden vuoksi ja nimenomaan Suomen historian rehellisen
kirjoittamisen vuoksi. Hänen muistonsa edessä kuuluu jokaisen klassista hyvettä
ja intellektuellin velvollisuutta arvostavan paljastaa päänsä.
Suomessa oli ja
on ollut harvassa niitä, jotka uskalsivat kirjoittaa edes oman maansa historiasta
rehellisesti, ilman bullshit-suojausta ja vielä vähemmän niitä, jotka tekivät
sen naapurimaiden historiasta.
Toki niitä oli ja nostan nyt esille edes yhden
jo unohdetun esimerkin: Seppo Myllymäen, joka kirjoitti kirjan nimeltä ”Baltian
kriisi”. Se julkaistiin vuonna 1977, eikä esimerkiksi vuonna 1989 tai 1990. Ei
siitä valtamediassa paljon kuultu.
Toki myös
esimerkiksi Osmo Jussilan kirjat Terijoen hallitus (1983) ja Venäläinen Suomi
(1985) olivat sarjassaan merkkitapauksia ja Jussila sai tietenkin ”neuvostovastaisen”
leiman sekä runsaasti vihapostia, joka tuohon aikaan lähetettiin paperisena.
Myös vessapaperia oli käytössä.
Vettä on
virrannut niin Nevassa kuin Vantaassa. Jussila sai aikoinaan Putinilta Ystävyyden
kunniamerkin ja hänen puolalais-amerikkalainen oppi-isänsä Richard Pipes, ”neuvostovastaisuuden”
arkkienkeli ja suuren terrorin suuri historioitsija pääsi esiintymään Venäjän
tiedeakatemian ”Voprosy istorii”-aikakauskirjan päävierailijana.
Ukrainan sota on
ollut tärkein ja törkein, vaikka ei ainoa eikä ensimmäinen taustavaikuttaja
historian uudelleenarviointii, jota tietenkin aina tehdään kaikkialla.
Suomen ja
Venäjän suhteiden historia on nyt suurten yhteiskunnallisten alkuvoimien
puristuksessa janon pelättävissä, että se primitivisoituu pahoin sekä meillä
että Venäjällä.
Venäjällä
tarkoitushakuisesta propagandasta on tullut valtion virallinen linja ja Suomen
historian todelliset tuntijat on Venäjällä savustettu asemistaan tai peloteltu
hiljaisiksi. Jokunen näyttää lähteneen jopa inolla edistämään uraansa osallistumalla
valehteluun.
Jopa noina maineettomina
neuvostoaikoina (siis Neuvostoliiton ollessa olemassa) saatettiin pitää säännöllisiä
tutkijoiden välisiä symposiumeja ja kertoa vastapuolelle, mikä sen tukinnoissa
oli vikana. On selvää, että asialla oli vaikutusta ja myös meillä opittiin
ymmärtämään, millä tasolla liikutaan.
Juuri tällää
hetkellä ei moinen asiallisuus näytä mahdolliselta ja Venäjällä kyhätään
kaikenkarvaisia tarinoita ”fasisti-Suomesta”, joita sitten yksinkertaisimmat
suomalaisetkin toistelevat.
Toki keskimäärin
tökerön valheen teho lienee samaa luokkaa kuin se oli sodan aikana, jolloin
suomalaiset tahallaan julkaisivat noita sepustuksia ihan itse (vrt. ”Suomi Neuvostoliiton
radiossa”), koska ne sekä huvittivat yleisöä että paljastivat yritysten
pöljyyden.
Disinformaation
mahdollisuuksia nykyään ei kuitenkaan pidä aliarvioida. On pelättävissä, että
esimerkiksi uuteen venäläisväestöömme se saattaa hyvinkin purra ja sittenhän on
vielä olemassa tuo perinteinen oikofobinen porukkamme.
Elämme kovia
aikoja, ystävä hyvä. Ajattelen tässä nimenomaan tasapuolista ja tolkullista
kuvaa Suomen ja Venäjän suhteiden historiasta.
Tuttuja teemoja. Täytynee lukea uudestaan Marssi Helsinkiin ja Stalinin salaiset kansiot, näin alkuun...
VastaaPoista”… Ukrainan sota on ollut tärkein ja törkein …”
VastaaPoistaNo jaa, miten sen nyt kukin arvio. Paikallinen kahina, jonka tuloksen me nyt jo tiedämme – turha kahakan arvoa on liioitella. Mitään oleellista tuleva rauha ei saa Euroopassa muuttumaan; Venäjä liittää vain venäjänkieliset alueet maahansa, niin kuin hyvä onkin.
Venäjän suuntautuminen Aasiaan oli jo aikaa sitten selvä, niin kuin on myös muiden viisaiden länsimaisten laita; USA nyt tärkeimpänä. Kannattaa lukaista USA:n uudet skenaariot, jos ette muuten usko.
Ja Eurooppa mätänee paikalleen – taloudellisesti ja poliittisesti. Katsokaa nyt itsekin rehellisesti: mitään oleellista saamattomat eurooppalaiset eivät saaneet aikaan Ukrainassa, ja nyt katsellaan kademielessä muiden Aasian valloitusta.
Eipä tuo nyt sitä tärkeyttä vähennä millään tavalla.
PoistaViimeinen kappale on valitettavan tosi, kuollut, mikä kuollut.
PoistaTärkeyttä.
VastaaPoistaTörkeyttä
VastaaPoistaOliko se nyt tärkeyttä, tärkeyttä vai törkeyttä?
VastaaPoistaEhkäpä molempia, molempia, molempia.
PoistaTässä taannoin Vihavainen loihe lausumahan: ”Kuten blogin seuraajat ovat huomanneet, olen antanut aika lailla tilaa myös erilaisten ääliöiden kommenteille ja "kommenteille".
VastaaPoistaEn halua millään muotoa puuttua kommentoija Ö:n ja Vihavaisen väliseen taannoiseen sananvaihtoon, vaikka nyt kylläkin puutunkin. Koska olen itsekin ansioitunut tässä blogista ”ääliön” arvokkaasta statuksesta, vihjaan nyt muista saman veroisista ilmaisuista, koska tautologia hieman väsyttää. Kohdallani voi siis mainiosti käyttää jotain seuraavista.
Sanan ”ääliö” sijaan voi vaivatta löytää synonyymejä: hölmö, idiootti, moukka, pölkkypää, tomppeli, tyhmyri, typerys, kollo, köllö, pölvästi, taulapää, töhelo, tollo, tolvana, tylsimys. Näitä sanoja vaihdellen välittää lukijoilleen freesin ilmeen.
Ennakoin tässä tulevaa.
Koska en asiaa tunne, luotan vain kirjoittajan asiantuntemukseen.
PoistaKirja Baltian kriisi: näyttäisi olevan Seppo Myllyniemi tekijä, eikä Myllymäki, kirjaston netin mukaan. Hyvä, täytynee lainata.
VastaaPoistaToki. Niin luulin kirjoittaneeni.
Poista"jakolinja, joka periytyy vuoden 1918 punakapinan ajoilta ja jossa toiselle puolelle sijoittuvat Venäjä-mieliset ja toiselle puolelle ne, joita voisi nimittää suomenmielisiksi."
VastaaPoistaVenäjä-mieliset suomalaiset saivat tietysti poliittista koulutusta venäläisiltä kommunisteilta. Venäläinen kommunismi sai alkunsa vuonna 1848, jolloin julkaistiin Kommunistisen puolueen manifesti. Venäläiset aristokraatit Pariisissa kantoivat Karl Marxia "käsillään" vuosina 1843-1844 ja loppujen lopuksi saivat julkaistuksi Kommunistisen puolueen manifesti Karl Marxin ja Friedrih Engelsin nimellä. Engels kirjoitti myöhemmin, että hänellä ei ollut mitään tekemistä Kommunistisen puolueen manifestin kanssa. Manifesti määräsi, että proletaarien piti suorittaa proletaarinen maailmanvallankumous, maailmansotien avulla.
Kommunismin mukaan proletaarit olivatkin maailman über alles. Marxin idea "työn tuottavuudesta" teki oman tehtävänsä: köyhät ptoletaarit muuttuivatkin hyvää palkkaa saaneiksi työläisiksi. Jo 1800-luvun lopussa amerikkalaiset työläiset omistivat jo henkilökohtaisia autoja.
1918-vuoden sotien jälkeen Venäjä-mielist suomalaiset pakenivat kommunistiselle Venäjälle, mutta pakosta joutuivatkin nauttimaan kurjuudesta. Ne, jotka rupesivat "mäkättämään", pääsivät pakkotöihin Siperiaan, taikka kuolemaan.
Venäjän kommunistiset aristokraatit aloittivat Neuvostoliiton omaisuuden jakelun jo ennen Neuvostoliiton hajoamista. Neuvostoliiton omaisuuden jakelu oli sekin hurjaa/sotaisaa taistelua. Putin on mainittujen "aristokraattien" hauskakilttipoika.
Ei siellä mitään mäkättämistä tarvittu. Teloitukseen riitti suomalaisuus.
Poista"Täältä pesee!" kirkuu Suomen ulkoministeri meikit poskilla.
VastaaPoistaNo, kyllähän se käyttäytyy kuin ääliö, mutta jospa kommentoitaisiin asiapitoisemmin.
Poista”… No, kyllähän se käyttäytyy kuin ääliö, mutta jospa kommentoitaisiin asiapitoisemmin …”
PoistaAina ei voi olla varma, käyttääkö Vihavainen ironiaa, vai miten kommentti tulisi käsittää. Oliko sana ”ääliö” tarkoitettu tässä tapauksessa ohjeelliseksi?
"Kommunismin mukaan proletaarit olivatkin maailman über alles. Marxin idea "työn tuottavuudesta" teki oman tehtävänsä: köyhät ptoletaarit muuttuivatkin hyvää palkkaa saaneiksi työläisiksi. Jo 1800-luvun lopussa amerikkalaiset työläiset omistivat jo henkilökohtaisia autoja."
VastaaPoistaTyön tuottavuuden merkityksen kriitisyyden talouskehityksen kannalta kylläkin taisi ymmärtää ensimmäisenä John Stuart Mill... Joten ei siitä Parta-Kallesta nyt valitettavasti taida olla tässä(kään) asiassa Maailmanhistorian Akselintapiksi. Se Ameriikan työläisten, ja muidenkin, autoistuminen taisi puolestaan joutua odottamaan 1920-luvulle ja T-Fordin läpilyöntiin asti.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ford_Model_T
-J.Edgar-
"vaikka Venäjä on jo sukupolvi sitten lakannut tunnustamasta marxilaista sosialismia ja on nyt esimerkki poikkeuksellisen härskistä kapitalismista, ei venäjämielisyys ole meiltä minnekään hävinnyt ja kukoistaa nimenomaan äärivasemmiston perinteessä."
VastaaPoistaTätä olen itsekin ihmetellyt, siinä kun ei tunnu olevan mitään järkeä ja logiikkaa. Toisaalta, koskas sitä on äärivasemmistosta muutoinkaan löytynyt.
"maatamme vastaan on kohdistettu informaatiohyökkäyksiä ja ruvettu muodostamaan tarkoitushakuista viholliskuvaa...Myös omassa maassa on tapana valmistella viholliskuvaa, mikäli konflikti on syntynyt ja eskalaatio on odotettavissa tai ainakin mahdollinen."
VastaaPoistaKysynkin, MIKSI Venäjä kokee tarpeelliseksi luoda Suomesta viholliskuvaa, olemmeko Ukrainan "hoitelemisen" jälkeen seuraava kohde.
”… Kysynkin, MIKSI Venäjä kokee tarpeelliseksi luoda Suomesta viholliskuvaa, olemmeko Ukrainan "hoitelemisen" jälkeen seuraava kohde …”
PoistaNo, johtuisiko tuon viholliskuvan ilmaantuminen siitä, että Suomi liittyi NATO:oon – joka ON Venäjän vihollinen. Tai siitä, että NATO:lle annettiin Suomesta tukku tukikohtia. Vai siitäkö, että USA:lle erikseen luovutettiin Suomesta tukikohtia, joiden kaikkein pyhimpään suomalaisilla ei ole mitään asiaa.
Joillekin saattaa tuollaisesta Suomen peräti rauhanomaisesta toiminnasta tulla väärinkäsitys.
Ano 14.43 Olen samaa mieltä kanssasi. Suomen olisi pitänyt allekirjoittaa Putinin kanssa hyökkäämättömyyssopimus (ironia, sarkasmi).
Poista”… Suomen olisi pitänyt allekirjoittaa Putinin kanssa hyökkäämättömyyssopimus (ironia, sarkasmi) …”
PoistaEikö mitä, eipäs olla lälläreitä! Nyt kun olemme lännen rajajoukkona suojaamassa muuta Eurooppaa, meidän tulee osoittaa asiaankuuluvaa urheutta. Kertaapa sinäkin Kolmikymmenvuotisen sodan (1618–1648) historia, hakkapeliittain ratsuväki ja kajauta "Suomalaisen ratsuväen marssi".
Kun me nyt seisomme miehekkäästi Euroopan etuvartiona ja olemme nähneet kuinka muu Eurooppa jänistää, niin muista: kunniakasta on kuolla puolesta maan – ja Euroopan.
Ano Turtiainen tulee ja näyttää kokoomuksen soijapojille närhen munat.
VastaaPoistaNäin on. Ano on kova. 😳
Poista"Kohti typeryyden lisääntymistä"
VastaaPoistaNATO ja Putinin lörpettelyt.
Venäläisen rahvaan edessä Putin teeskentelee ja väittää, että NATO haluaa tuhota Venäjän. KGB-läisenä hän kyllä tietää, että NATO perustettiin Toisen maailmansodan sodan jälkeen, juuri sen jälkeen, kun Moskova onnistui tekemään Itä-Euroopasta itselleen hyvän omaisuuden.
NATOn vastapainoksi Moskova synnytti/perusti Varsovan Liiton. Ryssä imi Itä-Euroopalta ahkerasti verta/kuuliaisuutta/yms., mutta kas kun Itä-Eurooppa hajotti Varsovan Liiton.
Hyvin kohta Neuvostoliittokin hajosi. Kun Varsovan Liitto hajosi, Moskova rupesi vaatimaan, että NATOkin pitää hajottaa. Sitä ei tehty pyynnöstä, koska Varsovan Liiton hajoamisen jälkeen sen jäsenet kiiruhtivat liittyä NATOon.
Ukrainalaisilla ei ollut aikomusta liittyä NATOon, mutta kun Ryssä/Moskova valloitti Krimin, niin Kiova järjesti hakemuksensa. Putin on monta kertaa vinkunut rahvalleen, että joku Lännessä lupasi hajottaa NATOn, mutta ei kertaakaan maininnut, että kuka se oli. Dokumenteista Putin ei edes ylpeillytkään, koska sellaisia dokumentteja ei ole olemassakaan.
Kun Neuvostoliitto hajosi, niin Putin huudahti: "Nyt mekin olemme porvareita." Toisin sanoen, Moskova piti hyväksyä sekä Euroopan Unioniin, että NATOon. Silläviisii.
Njoo... enpä yleensä erityisemmin komppaile iltaryönää, mutta absurditeettihorisontti ylitettiin taas:
VastaaPoistahttps://www.is.fi/kotimaa/art-2000011707552.html
Niin se toistaa historia itseään. Onhan sinne ennenkin menijöitä ollut ja korkein toivein on matkalle lähdetty, ja kuinkas sitten kävikään...? Vaan selavii, jos jäppiselle käy ns. kuten tavallista, niin itsepä on itsensä kuseen hommannut, sano.
-J.Edgar-