Takana länttä ja Eurooppaa

 

Euroopan outo kohtalo

 

Yuri Slezkine, Why ”The West”? New York Review of Books, December 18, 2025

 

The New York Review of Books (NYRB) on ollut yksi maailman parhaina pidettyjä kulttuurilehtiä tai ainakin vaikutusvaltaisimpia.

Sen kirjoittajissa ja aihepiireissä näkyy vahvasti New Yorkin juutalaisten vaikutus ja jos tästä maailmasta etsitään merkittäviä intellektuelleja, nousee tämä miljöö ehdottomasti keskiöön.

Tosin tätäkin lehteä ravisteli skandaali jokunen vuosi sitten, kun ansiokas päätoimittaja Ian Buruma sai potkut, joiden syynä näytti olevan poliittinen korrektius. Intellektuellien lehdelle moinen häpeä on sanoin kuivaamaton ja sen ilmeinen syy yritettiin kiivaasti kieltää. (ks. Vihavainen: Haun nyrb tulokset ).

Joka tapauksessa näyttää siltä, että se todella kiinnostava kirjoittajajoukko, joka menneinä vuosikymmeninä aina kansoitti NYRB:n sivut, olisi kovasti harventunut. Protestin Buruman polesta esittivät muun muassa Neal Ascherson, Anne Applebaum, Orlando Figes, Mark Lilla, Avishai Margalit, George Soros ja monia muita.

Itse tilasin lehteä 1970-luulta lähtien kai kolmisen vuosikymmentä, kunnes kyllästyin ja pidin kymmenen vuoden tauon. Nyt se on taas parin vuoden ajan kolahdellut postiluukusta ja on siinä joka numerossa aina join artikkeli, joka on lukemisen arvoinen.

Yuri Slezkinestä olen ennenkin kirjoittanut. Hän on alun perin Venäjän juutalaisia ja on kirjoittanut kiinnostavia kirjoja sekä Venäjästä että juutalaisista (The Jewish Century, vrt. esim. Vihavainen: Haun slezkine tulokset).

”Slezkine” on tietenkin nimen ”Sljozkin” (Слезкин) ranskalainen muoto, jollainen venäläisten passeissa aina oli vielä 1990-luvulle saakka. Nyttemminhän on siirrytty englantilaiseen translitterointiin.

Luulen, että sekä juutalaisuus, että menneisyys Moskovan valtionyliopiston, MGU:n professorina edesauttavat sitä hänen tärkeää ominaisuuttaan, ettei hän piittaa pätkääkään kaiken maailman poliittisista korrektiuksista, viaan pystyy katsomaan aikakausien muotipelleilyjä yulkokohtaisesti.

Hänen kirjoituksensa otsikossa kysytään, miksi oli/on olemassa käsite ”länsi/läntisyys”? Hän antaa siihen vastauksenkin heti -se johtuu Venäjästä.

Kirjoittajan varsinaisena aiheena on tässä esseessä erään Georgios Varouzakisin kirja ”The West: The History of an Idea”, ja ymmärrän, että tämä Venähjän ottaminen selittäjäksi on myös tuon kirjan kirjoittajan kanta.

1700-luvun lopulle tultaessa latinalaisesta kristikunnasta oli tullut ”Eurooppa”, joka ulottui Pietariin saakka, mutta useimmat eurooppalaiset eivät katsoneet, että Venäjä kuuluisi heidän joukkoonsa.

Rooman imperiumin hajottua se jakaantui itäiseen ja läntiseen osaan. Bysanttilaiset nimittivät itseään ”roomalaisiksi”, vaikka muut käyttivät heistä nimitystä ”kreikkalaiset”. Läntisessä osassa taas asuivat ”latinalaiset” tai frankit.

Siihen aikaan Eurooppa jakaantui pohjoisen ja etelään, mutta ei itään ja länteen. Itää ei laskettu kuuluvaksi Eurooppaan, eikä ”länsimaalaisuutta” tarvittu. Venäjä ei voi myöskään laskea aidosti polveutuvansa Bysantista samassa mielessä kuin länsi Rooomasta.

Asiat alkoivat muuttua vuoden 1812 ns. ”Isänmaallisen soodan” aikana. Sen tuloksena ja vähän aiemminkin Venäjään liitettiin läntisiä alueita Varsovan herttuakunta ja Suomi. Jo Suuressa Pohjan sodassa oli liitetty hyvin paljon Venäjälle virkamiehiä ja ”läntisyyttä” tuottanut Baltia, jota kirjoittaja ei mainitse.

Muuten, kuriositeettina todettakoon, että tässä artikkelissa mainitaan Kalevala kaksikin kertaa, muun muassa siinä ominaisuudessa, että se innoitti Longfellowta yrittämään amerikkalaisen eepoksen, Hiawathan, luomista.

Kirjoittaja ja kirjailija käsittelevät laajasti eri auktoriteettien näkemyksiä Venäjästä ja Lännestä. Merkittäviä ajattelijoita tässä suhteessa olivat paitsi markiisi de Custine, myös esimerkiksi Auguste Comte ja Friedrich Nietzsche. Jälkimmäisen Venäjä-pohdintoja olen itsekin tällä palstalla sivunnut (ks. Vihavainen: Haun nietzsche tulokset ).

Joka tapauksessa eurooppalaisuuden ja erityisesti läntisyyden historia on kiinnostava ja jopa aika dramaattinen. Välillähän Saksakin näytti siitä irtautuvan ja lähestyvän slavofiilisiä ajatuksia omasta ”ei-läntisyydestään”, kuten jopa Thomas Mann teki.

Toisen maailmansodan jälkeen ”läntisyydestä” tuli ”liberaali sivilisaatio”, joka pyrki olemaan universaalinen, ”vapaa maailma”, vailla traditio n irrationaalista kuormaa

Samalla eurooppalaisuudessa alkoi vaikuttaa korroosio, joka tuhosi sen omia arvoja universaalin liberalismin nimissä. Kylmässä sodassa Euroopasta tuli ”kaikki miinus Venäjä” ja se alkoi käydä sotaa omaa traditiotaan vastaan.

Venäjä vaikutti taustalla olemalla samaan aikaan sekä iso ja ruma että selvästi läheinen. Yhtä kaikki, nyt amerikkalaiset yliopistot luopuivat kristillisen ja antiikkisen perinnöin opettamisesta ja alkoivat esittivät historiaa amerikkalaiset liberalismin esihistoriana.

Kulttuurin vastainen kapina tuli jopa opetuksen/kasvatuksen ortodoksiaksi ja ensimmäistä kertaa historiassa suorastaan koko maailmakin jaettiin kahtia: miehiin ja naisiin.

 Sen sijaan, että kommunismin romahdus olisi yhdistänyt maailman arvojen suhteen ja erityinen ”länsi” olisi käynyt tarpeettomaksi, tuo yhteisö yritti olla näkemättä nationalismia, joka edelleen vallitsi Itä-Euroopassa ja nousi muuallakin kavahdettuna ”äärioikeistolaisena populismina”.

Muun muassa J.D. Vance on nyt ehdottanut Euroopalle paluuta ”lännen” perusideoihin, kuten kristinuskoon, tosin kertomatta, mitä asia merkitsisi käytännössä.

Kristityt ovat nyt joka tapauksessa joidenkin mielestä Euroopassa dissidenrin asemassa. Heitä on jopa verrattu niihin uuden totalitarismin vastaisiin kapinallisiin, jollaisia Solženitsyn puolusti kuuluisassa vuoden 1974 puheessaan.

Eurooppaa uhkaa perinteisesti kaksi asiaa: Venäjä ulkoa ja rappio sisältä. USA:n johto keskittyi aikoinaan tukemaan eurooppalaisia ensin mainitun vastustamisessa, mutta on siis nyt keskittynyt jälkimmäiseen.