Sattuu ja tapahtuu

Näitä sattuu

Sadiq Khanilla, Lontoon pormestarilla oli sanottavaa kaupunkilaisilleen, kun Westminsterin sillalla tapahtui terrori-isku: ”Se nyt vain kuuluu suurkaupungin elämään” (it’s part and parcel of living in a big city) totesi hän. Näitä sattuu, kun on paljon väkeä koossa.

Muita tekijöitä on turha kaivella esiin, eikä sellaisia kai voi edes olettaa olevan olemassa. Näin minä ainakin viestin ymmärsin.

Manchesterin väkiluvuksi ilmoitetaan puoli miljoonaa ja Beslanissa (kuka muistaa?) niitä oli vielä paljon vähemmän. Mutta niinpä vain löysivät terroristit kohteensa, erityisesti lapset, näistäkin paikoista.

Turha siis on häiriintyä terrorihyökkäyksistä pienilläkään paikkakunnilla. Sattuuhan näitä sielläkin kun on sattuakseen. Ei se liity millään tavalla mihinkään, ei edes kaupungin kokoon.

Manchesterin tapahtumista kuullessani tuli oitis mieleeni, että sekä Turkua että Tamperetta on sanottu Suomen Manchesteriksi. On tosin Suomeakin sanottu Pohjolan Japaniksi.

Joka tapauksessa voimme todeta, että Japanissa on terroristihyökkäyksiä ollut erittäin vähän, vaikka suuria maaleja olisi yllin kyllin tarjolla. Se, että siellä on myös erittäin vähän maahanmuuttajia, ei tietenkään vaikuta tähän asiaan, kuten hyvin ymmärrämme, mutta jokin outo korrelaatio asioilla näyttää olevan. Korrelaatiohan ei edellytä kausaalista suhdetta.

Yhtä kaikki, pelolle ei saa antaa valtaa emmekä voi kieltää esimerkiksi kuorma-autoja tässä maassa. Jokainen toki ymmärtää, että luvallisten ampuma-aseiden kerääminen kansalta toki poistaisi yhden pahan epäkohdan, mutta yhtä selvää on, ettei se terrori-iskujen todennäköisyyteen vaikuttaisi mitään.

Antaisihan se nyt ainakin korrektisti ajatteleville sen viestin, ettei millään kansanryhmällä tai uskontokunnalla ole tässä maassa mitään erikoisasemaa, enemmistöllä ei ainakaan.

Eri ihmisryhmien tasapuolinen kohtelu kuuluu sivistysmaissa ehdottomasti viranomaisten velvollisuuksiin. Niitä maita, joissa vaikkapa kristinuskon harjoittaminen on kiellettyä ja muodostaa riskin, pidämme syystä barbaarisina.

Kuitenkin yhä useammassa kehittyneessäkin maassa voimme nykyään havaita erilaisia poliittisluontoisia kieltolakeja. Yhdessä maassa on rangaistuksen uhalla kiellettyä epäillä holokaustia, toisessa ei saa edes pitää hallussaan tietynlaista poliittista kirjallisuutta ja kolmannessa armenialaisten kansanmurhan epäileminen on rikos.

Tässä toki poljetaan länsimaisen valituksen pyhimpiä periaatteita, mutta eipä puututa siihen nyt. Sen sijaan on syytä pohtia, millä perusteella voitaisiin puuttua sellaiseen vihaideologiaan, joka esittää suurena urotekona avuttomien ihmisten, myös lasten tappamisen.

Kyseessä on vakava asia, jonka merkitystä ei vähennä, ettei noiden uhrien prosenttimäärä ikäluokasta ole koskaan ollut merkittävä ja että tällaista tapahtuu enimmäkseen suurissa kaupungeissa, joissa nyt muutenkin tapahtuu kaikenlaista.

Typerä huolestuminen sellaisesta vihapuheesta, joka on reaktiota räikeiksi koettuihin oikeuden ja tasapuolisuuden loukkauksiin voitaisiin jättää omaan arvoonsa, ellei samaan aikaan olisi ilmeistä, että sellainen vihapuhe, joka kehottaa terroriin vääräuskoisia vastaan, näyttää jäävän viranomaisten huomion ulkopuolelle.

Pelkkä puhe nyt ei sinänsä kyllä maailmaa hetkauta sinne eikä tänne. Vakavampaa on, että joillakin tahoilla kyseessä on törkeän rikollisuuden ihannointi ja siihen kehottaminen. En tiedä, millainen on ns. nettipoliisien kielitaito ja missä määrin he ovat havainneet eroja terroritekojen ihannoinnissa eri kielialueiden välillä.

Olisi kiinnostavaa tietää, miten paljon tällaista esiintyy toisaalta suomen- ja toisaalta esimerkiksi japanin, hindin ja urdunkielisten keskuudessa. Näin voitaisiin saada tietoa niistä ympäristöistä, jonne tiedustelutoimintaa kannattaisi keskittää.

Tämä ei tarkoita sitä, että mitään ryhmää erityisesti leimattaisiin ennalta rikolliseksi, kuten jokainen täysijärkinen käsittää. Tarkoituksena olisi nimenomaan korvata ennakkoluulot ennakkotiedolla eli soveltaa tieteellistä ajattelua.

Tällä hetkellä en tiedä, missä määrin vihapuhetta esiintyy toisiinsa verrattuna esimerkiksi sellaisilla ryhmillä kuin yli 70-vuotiaat, valtaväestöön kuuluvat naiset, 20-40-vuotiaat Suomen zarahustralaiset, eläkkeellä olevat sikhit ja niin edelleen.  Haluaisin kyllä tietää.

Mikäli lähdemme siitä, että kaikki ryhmät ovat potentiaalisesti yhtä vaarallisia, olemme varmaan poliittisesti korrekteja, mutta yhtä varmasti myös tyhmiä.

Muuan asia, joka terrorin ehkäisyssä -ja ymmärtääkseni sen ehkäisemiseen tulee pyrkiä-  tulisi ottaa huomioon, on uskonto.

Kuten tiedämme, oma pyhä raamattumme on tavattoman verinen kirja etenkin alkupäästään, ja mikäli joku ottaa sen täysin vakavasti, on vaarana, että hänestä tulee terroristi ja joukkomurhaaja.

Toisaalta ymmärrämme, tai ainakin pitäisi, että kristinuskon luterilainen muoto on viime aikoihin saakka ollut poliittisesti hyvin maltillinen ja jättänyt maalliset asiat maallisen esivallan haltuun.

On totta, että tässä suhteessa on aivan äskettäin näkynyt vakavia merkkejä vanhan opin eroosiosta. Niin kauan kuin asia pysyy nykyisellä tasolla, on kuitenkaan tuskin aihetta keskittää torjuntavoimia erityisesti näiden ihmisten varjostamiseen. Toki niiden suhteet vaarallisiin aineksiin saattavat olla tärkeitä, kuten jokainen ymmärtää.

Mitään uskontoa ei kuitenkaan ole syytä sinänsä asettaa terrorismin aiheuttajaksi, mutta yhtä selvää on, että joissakin uskonnoissa esiintyy nykyään yhä enemmän sellaisia tulkintoja, joita on pidettävä yksinkertaisesti rikollisina. Ne olisi syytä yksilöidä ja kriminalisoida.

Maallinen valtio, jollainen meilläkin tosiasiassa on, voisi periaatteessa kieltää kaikkien uskontojen julkisen harjoittamisen ja oppien julistamisen. Tämä olisi kuitenkin aivan liian järeä ase, joka samalla tuhoaisi kulttuuriperintömme keskeisen tukijalan.

Sen sijaan maallinen valta voisi laatia selkeät määritelmät siitä, millaisten väitteiden ja kehotusten julkinen esittäminen tai opettaminen on rikollista ja millainen toiminta sen mukaisesti rikollisuuden suosimista.

En tiedä, missä määrin poliisimme tiedusteluosastot seuraavat näitä asioita, sen kyllä olen kuullut, että ns. nettipoliisejakin on jo kymmeniä. Toivottavasti näiden yhteiskunnan turvamiesten mielenkiinto kohdistuu riittävästi juuri sellaisiin ryhmiin, joiden on nykytiedon mukaan katsottava muodostavan riskin.

 Tämä vaatii nyky-yhteiskunnassa monipuolista kielitaitoa ja muitakin valmiuksia, mutta olen ymmärtänyt, että pätevää työvoimaa olisi löydettävissä juuri maahanmuuttajien keskuudesta, mikäli heidät värvätään ennakkoluulottomasti ja kyllin monipuolisesti tekemään tärkeää ennakolta ehkäisevää työtään.