Kuka puhuu kenelle, milloin, mitä ja millä tarkoituksella?

 

Urbi et orbi

 

Paavit osoittavat aina silloin tällöin sanomansa, siunauksensa paitsi (Rooman) kaupungille (urbs) myös koko maan piirille (orbis terrarum). Tällaisen kaikenkattavan esiintymisen nimenä ja osoitteena on sen mukaisesti urbi et orbi, se on tarkoitettu jokaiselle.

Ennen maailmassa moinen julkisuuden aste oli äärimmäisen poikkeuksellinen ja tietenkin etupäässä symbolinen: vastaanottajat saivat siunauksen vain hengen välityksellä ainakin ennen globaalista TV-verkostoa. Mikäli joku halusi tietää, mitä se paavi ihan oikeasti oli sanonut, hänen oli tehtävä töitä.

Siunauksen kaava tosin on kauan ollut sama, mutta uuttera tutkija voi aina epäillä, että siinä on joskus tapahtunut muutoksia. Tuollaisessa yhteydessä pienikin muutos saattaa merkitä valtavasti, aivan kuten Neuvostoliiton politbyroon käyttämissä muotoiluissa: jokainen sana on pyhä ja pienikin uutuus voi olla jopa vallankumouksen vertainen tapahtuma.

Tässä haluan nyt vain kiinnittää huomiota siihen, että kautta historian on jokaisen viestin merkityksen ymmärtäminen edellyttänyt sen ymmärtämistä, kenelle se on osoitettu. Muussa tapauksessa nähdään vain sanoja ja ehkä joitakin loogisia suhteita, mutta ei itse asiaa.

Koko maailmalle puhuminen oli ennen aina jotakin aivan poikkeuksellista ja sellaisessa toiminnassa oli myös hyvin suuri demonstraation, etten sanoisi falskiuden maku. Ajatelkaamme vaikka bolševikkien ns. kansankomissaarien neuvoston aikoinaan lähettämiä sähkeitä: ne oli osoitettu ”kaikille, kaikille, kaikille” (ВСЕМ, ВСЕМ, ВСЕМ!).

Tämä teatraalinen osoite pyrki ilmentämään sitä asiaa, ettei tällä uudenlaisella valtioelimellä (sehän ei edes ollut ”hallitus”) ollut mitään salattavaa. Se torjui kaiken salaisen diplomatian, jota nyt syytettiinkin koko maailmansodan syttymisestä, se kääntyi jokaisen puoleen, sillä maailmansodan helvetti koski jokaisen elämää ja etuja. Nyt uusi valta julisti ilosanoman koko maailmalle: tulee rauha, joka ikinen kansa saa vapauden järjestää elämänsä mielensä mukaan jne.

Myöhemmin kerrottiin vielä vähän enemmän ja vähän eri yleisöille: työn orjien riisto lopetetaan, käännetään aseet omia sortajia vastaan jne. Joka tapauksessa oleellista oli, että nyt ei puhuteltu ketään suljettujen ovien takana, mitään salaisuuksia ei bolševikeilla ollut.

Ennen pitkää he toki kehittivät historian suurimman konspiratiivisen salausjärjestelmän, joka ulottui kaikkein arkipäiväisimpiinkin asioihin, mutta se on eri juttu. Se ei tapahtunut nyt. Puheen ajoitus on kaikkein tärkeimpiä sen merkityksen määrääjiä ja sen ymmärtäminen edellyttää ehdottomasti tämän tajuamista.

Eivät bolševikitkaan toki missään vaiheessa ihan oikeasti kailottaneet kaikkia asioitaan koko maailmalle sen enempää kuin paavikaan.

Smolnan kammareissa puhuttiin takuuvarmasti paljon sellaista, jonka ilmitulo olisi ollut valtava skandaali ja saanut bolševikit menettämään kasvonsa. Perestroikasta lähtien on julkaistu massoittain tekstiä, jonka salassa pitäminen oli välttämätön ehto koko bolševistisen historiankirjoituksen uskottavuudelle. Lenin-sedän antamat terrorikäskyt ovat vain yksi esimerkki.

Luulen, että myös paavilla on yhtä ja toista salattavaa. Ajattelen vaikkapa vain ekumeenisia keskusteluja, joissa varmasti esiintyy joku myös advocatus diabolin, paholaisen asianajajan roolissa. Eihän dogmien luotettavuutta voi muuten kokeilla. Ehkäpä Pyhä Isä on itse kokeillut mahdollisten uudistusten laatua pahantahtoisilla syllogismeillaan, ehkäpä hän on suorastaan nauranut niille jossakin vaiheessa.

Emme tiedä asiaa, mutta sen tiedämme, ettei tuollaisia pohdintoja koskaan voitaisi julkistaa koko maailmalle eikä sellaista pelkoa olekaan. Eivät ne voi vuotaa muutoin kuin jonkun luopion tai salakerettiläisen toimesta. Toki niitäkin voi tulla, kuten niitä oli Kremlissä, mutta ne voi torjua yksinkertaisesti kiistämällä kaiken. Näinhän bolševikit tekivät ja jotkut uskoivat heitä aina.

Aivan toisin ovat maailmassa nyt, internetin aikaan. Kaikki, mitä kirjoitamme, on avoinna koko maailmalle, ellemme käytä aivan poikkeuksellisia varotoimenpiteitä. Hakkerit saattavat murtaa nekin.

Kun näin on, saattavat monen, etenkin hieman lahjattomamman lukijan päässä syntyä kokonaan uudet merkitykset sellaisille esiintymisille, jotka oli aikoinaan osoitettu aivan tietylle kohdeyleisölle, jonka odotushorisontti ja ymmärryksen taso olivat tiedossa.

Jos ne siirrettäisiin johonkin toiseen yhteyteen tai aikaan, ne tietenkin menettäisivät merkityksensä ja voitaisiin halutessa täyttää aivan toisille merkityksillä, jotka taas mainittu ymmärrykseltään rajoitettu joukko saattaisi jopa aivan tosissaan käsittää aivan uudella, julkistajan tarkoittamalla tavalla.

Se, mikä on normaali banaliteetti jossakin tietyssä seurassa, voi tietenkin olla järkyttävä haaste ja rienaus jossakin toisessa. Emme puhu samalla tavalla tikkakerhon kantapöytäläisille, kuin vanhalle tädille, jolta kukaties vielä odottelemme jossakin vaiheessa perintöjä. Tämä ei tee meistä kaksinaamaisia lurjuksia, vaan kuuluu normaaliin säädylliseen käytökseen.

Mitäpä se sijaan on sanottava pikkusiskosta, joka kuuntelee tikkakerhon juttuja korvat hörössä ja menee sitten kailottamaan: ”Äiti, äiti!!! Juha sanoi, että perse!”

En ryhdy asiaa enempää jankkaamaan, se ymmärtää, joka ymmärtää. Lapsen käytös on tietenkin anteeksiannettavaa, mutta vastaava käytös aikuisilla ei ole.

Aikoinaan meillä ei ollut kaikkialle ulottuvaa ja kaikki säilyttävää internetiä. Asiat puhuttiin asioina ja tiedettiin aina, kenelle oltiin puhumassa ja mitä tyylilajia oli syytä käyttää. Voitiin luottaa siihen, että normaalia moraalia edustava puhekumppani ei mennyt asiaankuulumattomille levittelemään sitä, miten oli puhuttu. Klubeissa on kirjoittamaton sääntö, että puheet jäävät neljän seinän sisälle. Akkamaiset juoruilijat olivat sitten erikseen.

Viime aikojen tapahtumat ovat osoittaneet mielestäni lähinnä kaksi asiaa: internetin antamat lähes rajattomat mahdollisuudet indiskreetioon ja mustamaalaukseen. Suuren yleisön ja myös monen koulutetun kyky analysoida testejä on osoittautunut olemattomaksi. Toinen hämmästyttävä asia on se röyhkeys, jota itseään laatumedioiksi nimittävät tahot osoittavat täysin moraalittomassa toiminnassaan.

Paljon muutakin tietysti seuraa, mukaan lukien ulkomaalaisten tahojen häikäilemätön hyödyntäminen sisäpolitiikassa. Samalle tasolle ei suinkaan painuttu edes Kekkosen aikana.

Silloin meillä oli jopa kaksi entistä SS-miestä ministereinä, Sulo Suorttasen muistaa vanhempi sukupolvi vielä hyvin. En ole kuullut, että Suorttasen virkatoimista tai integriteetistä ylipäätään olisi kenelläkään ollut erityistä huomauttamista. Varmasti hän ei edustanut ministerinä natsi-ideologiaa, mikäli oli sitä koskaan tehnytkään. Jääkärien jäljillehän nuo nuorukaiset olivat pyrkimässä Saksaan mennessään.

Nykyään hän olisi ollut nuoruudensyntiensä takia poliittisesti kuollut mies. Itse asiassa hänen ei olisi tarvinnut olla edes mukana tuossa pataljoonassa. Median syytteeseen ja tuomioon olisi riittänyt mikä tahansa sähköposti sellaisille, jotka olivat tuohon joukkoon kuuluneet. Siinä se olisi saman tein mennyt koko maamme mainekin…

Kannattaa aina muistaa, etteivät tekniset keksinnöt merkitse ihmiskunnan moraalista tai intellektuaalista edistymistä. Monessa asiassa kehityksen suunta on aivan toinen. Valitettavasti viime päivät taas kerran ovat tästä murheellinen osoitus.