Kalakeittoko vaarallista?
Koko Suomen
myötätunto lienee ollut sen poloisen pakolaisen puolella, joka televisiossa
esitteli ruokalautastaan, jolla näytti olevan riisiä ja jotakin muuta. Hän
kertoi syöttävänsä tällaista moskaa koiralleen. Miehelle se ei kelvannut,
naiselle nyt ehkä. Miehen närkästys ja aito tuska olivat käsin kosketeltavalla
tasolla, vaikka katsoja ei oikein ymmärtänyt miksi.
Myöhemmin
saatiin asiaan selitys, tulokkaille oli tarjottu maitoon keitettyä kalakeittoa,
jollaiseen he eivät olleet tottuneet. Maha oli ilmeisestikin mennyt sekaisin ja
ehkäpä juuri siksi myös suomalaisten käyttämä riisi tuntui vastenmieliseltä,
siitähän kuului myöhemminkin valituksia.
Maito on tosiaan
hieman arvaamaton ruoka-aine. Muistan itse latkineeni sitä lapsena sellaisia
määriä, että minua joskus nimitettiin maitokissaksi. Myöhemmin olen muuttanut
tapani.
Mutta kissoille
meilläkin todella maitoa aina tarjottiin. Navettakissat eivät juuri muuta
tarvinneetkaan, hiiriä löytyi melko mukavasti ja kissat näyttivät viettävän
kahdehdittavan lokoisia päiviä.
Oliko asia
sittenkään niin? Nykyinen viisaus kertoo, ettei kissan maha siedä maitoa. Sen
sijaan sille olisi ollut annettava kermaa. Itse asiassa muistankin
vuosikymmenten takaa, miten hirvittävä haju syntyi, kun kissalle joskus sattui
ns. isompi vahinko. Olivatko kissamme siis itse asiassa joutuneetkin
rääkkäyksen kohteiksi? Eikö heidän ruokailunsa olisi pitänyt järjestää
maitohuoneeseen separattoorin viereen? Kermaahan sen olla pitää, kissalle
nimittäin.
Nykyajan naiset
sen sijaan eivät uskalla moista enää maistaakaan, vaan juovat kahvinsakin
kurrilla sekoitettuna, jotta eivät heidän vartalonsa alkaisi kehittää muotoja,
joita ennen sanottiin naisellisiksi. Pienipä uhraus on luopua kermakahvin
nautinnosta, jos voi edes toiveissaan lähestyä muodinluojien perverssiä
anorektikkojen habitusta. Suum cuique.
Kermakysymys on
vakava ja jakaa kansoja keskenään ja sisältä. Roskajoukko rakastaa kermaa, kun
taas moraalinen eliitti suostuu maistamaan vain kurria ja sitäkin irvistellen,
mikä sinänsä on ymmärrettävää. Edelliset edustavat tapojen raakuutta ja
hillittömyyttä, jälkimmäiset lähenevät ylevyyttä sen kaikkine ankarine
seuraamuksineen.
Mutta sananen
vielä maitoon keitetystä kalakeitosta. Venäläisille sellainen oli outo
yhdistelmä vielä neuvostoaikana eikä se ole suosittu vieläkään, vaikka
suomalaista kalakeittoa voi jo löytää pietarilaisten ravintoloiden
ruokalistalta.
Ymmärrän, että
venälälsille kalakeitto uhá, o n herkkä asia. Se on aidon herkun symboli,
mieluimmin rannalla keitetty kirkas keitto, jossa aitoa kalan makua ei mikään
ole pilaamassa.
Miten
runoilikaan satusetä Krylov:
«Соседушка, мой свет!
Пожалуйста, покушай».—
«Соседушка, я сыт по горло».— «Нужды нет,
Еще тарелочку; послушай:
Ушица, ей-же-ей, на славу сварена!» —
«Я три тарелки съел».— «И, полно, что за счеты:
Лишь стало бы охоты,—
А то во здравье: ешь до дна!
Что за уха! Да как жирна:
Как будто янтарем подернулась она.
Потешь же, миленький дружочек!
Пожалуйста, покушай».—
«Соседушка, я сыт по горло».— «Нужды нет,
Еще тарелочку; послушай:
Ушица, ей-же-ей, на славу сварена!» —
«Я три тарелки съел».— «И, полно, что за счеты:
Лишь стало бы охоты,—
А то во здравье: ешь до дна!
Что за уха! Да как жирна:
Как будто янтарем подернулась она.
Потешь же, миленький дружочек!
Niin, että otapa rakas naapuri vielä, kyllä on keitto hyvää ja
rasvaista, värikin kuin meripihkan! Ja onnettoman naapurin oli pakko hiki otsalla
syödä enemmän kuin jaksoi, kunnes lopulta karkasi pöydästä ja pelastui
halkaisemasta herkulla itseään.
Sadun opetus oli vanha tuttu: ei pidä olla loppasuu maaliman
tavaralle. Herkustakin tule vastenmielistä, jos sitä ahtaa liikaa.
Tämä tarina on venäläisille hyvin tuttu ja onkin luontevaa, että
Pietarissa on eräällä ravintolalla juuri tämä nimi, Demjanin kalakeitto (Демянова уха). Takavuosina
se oli melkoisessa maineessa ja niinpä tässä jokunen aika sitten halusinkin
käydä juuri siellä syömässä aidon venäläisen kalakeiton, ilman maitoa tai
kermaa.
Kysyessäni ohikulkijalta tietä, minua jo varoitettiin: ”Tuossa se
on kulman takana, mutta ei sinne enää kannata mennä. Taso on romahtanut!”
Olipa taso pysyvästi laskenut tai kokilla huono päivä, en tiedä,
mutta se soppa, joka minulle tuotiin, oli kyllä valjua, rasvatonta ja kurjan
makuista, kasviksetkin olivat raakoja. Epäilemättä juuri tämä tällainen vastasi
tiedostavan eliitin ihanneruokaa, joten en osannut valittaakaan, mutta päätin
ensi kerralla ainakin tilata jotakin muuta kuin ravintolan nimikkoruokaa,
mikäli sinne vielä joskus astuisin.
Itse olen yleensä tehnyt kalakeittoni maitoon tai mieluummin kermaan
keitettynä. Jos käytetään maitoa, on syytä panna keiton pinnalle pari
ruokalusikallista voita ennen nauttimista.
Lisäksi olen huomannut, että paras kalakeitto syntyy, mikäli
ainakin osa kalasta on kylmäsavustettua lohta. Itse asiassa kalana voi käyttää
myös pelkästään sitä, mikäli tykkää voimakkaasta ja tuhdista keitosta. Jos
tekee kalaseljankaa (sóljanka), kuuluukin ilman muuta asiaan, että ainakin
puolet kalasta on kylmäsavustettua.
Tällaisen keiton valmistan mielelläni kaikille kalan ystäville
kansallisuudesta riippumatta:
500 g. lohta (ei ”kirjolohta”)
300-500 g. kylmäsavulohta
1 litra perunoita
3-4 sipulia
0,5-0,7 litraa kermaa
2 kalaliemikuutiota
pippuria
oikeata tilliä reilusti (EI VALHETILLIÄ!, esim. ruukuissa myytävää
moskaa)
vettä kohtuudella
suolaa
Valmistustapa on yksinkertaisin mahdollinen: pannaan ainekset
kattilaan ja keitetään. Tilliä, etenkin varsia voi sinne panna heti, mutta
herkulliset latvat on hyvä lisätä vasta viime vaiheessa.
Kun perunat ovat kypsiä, on tarjolla herkku, jota on kiusaus syödä
enemmän kuin jaksaa, etenkin mikäli tarjolla on vielä tuoretta ruisleipää,
jolle levitetään paksu kerros voita.
Venäläisillä on käsite tsaarin kalakeitto (царская уха), johon muun muassa kuuluu ryyppy vodkaa. Hyvä vodka on omiaan
juhlistamaan myös tämän keiton tarjoamaa kokonaiselämystä, mikäli tilanne
muuten on sopiva. Muussa tapauksessa voi käyttää esim. kylmää vichyvettä, jossa
on runsaasti hiilihappoa. Kukaan tuskin myöskään närkästyy kylmän ja kuivan
valkoviinin käyttöä tässäkään yhteydessä, onhan se uskontomme sallima vielä
toistaiseksi.
Niin. Onhan se ruokalautasta esitellyt kaveri päässyt hieman laihtumaan suomalaisen ruuan ansiosta:
VastaaPoistahttps://pbs.twimg.com/media/CQVKQ3dVAAEdL7f.jpg
Everstiluutnantin natsat taitaa herralla näkyä olkapäillä noissa aiemmissa kuvissa? Eiköhän tuo joukon johtoasemissa ole täälläkin.
PoistaKiintoisaa olisi tietää, mihin tehtävään hänet on tänne komennettu. Upseeri ja herrasmies joka tapauksessa.
Eiköhän tuo liene valvomassa, että kuljetetut tilittävät kiltisti ihmssalakuljettajille, sen minkä ihmissalakuljettajien kirjoittama lasku määrää. Sillä niinhän siinä kävi, että kun tätä ruokajupakkaa aikansa pyöriteltiin, niin rahasta siinä oli kysymys. He halusivat "sen rahan joka heille kuuluu", eli 316 euroa kuussa, joka maksetaan jos vastaanottokeskuksessa ei tarjota aterioita. Ja eikös tämä evertiluutnantti ollut se, joka sitä rahaa aggressivisimmin vaati. Mafia haluaa rahansa mieluumin pian kuin hitaammin. Ja rahaa jakavan virkahenkilön naiiviuden varaan voi hyvin laskea.
PoistaSopalle pääsemistä vauhdittaisi kummasti jos tulijat saisivat kannustimia kuten 1800-luvun maahanmuuttajat saivat Venäjän tsaarin aikana jolloin valtio määrätietoisesti houkutteli heitä investoimaan sekä verohelpotuksilla että ohjaamalla saatavilla olevan edullisen naistyövoiman luo kuten "kutojajennyjä" Tampereella työllistänyt skotti Finlayson.
VastaaPoistaTekstiiliteollisuuden tarvitsema raakapuuvillaa tuotiin Venäjän toiselta laidalta, Ukrainasta ja vieläkin kauempaa Uzbekistanista.
Voi olla että puhemies Lohelalle kuiskutteleva Jusula on saanut Porvoon Hiippakunnalta ohjeet puhua ymmärtäväisesti samojen Perheyrittäjien verohelpotusten puolesta. Niin ne ajat muuttuvat.
Niin... mahanmuuttajathan ovat juuri niitä Finlaysoneja ja Fazereita. Näinhän meille on opetettu. Joten kohta maa on täynnä uutta suurta teollisuutta.
PoistaMiettikää: 150 000 uuttaa Finlaysonia joka vuosi tällä vauhdilla...(500 per päivä).
Sitä ennen heidän pitää älytä mennä Hankenille s.o. päästä valituista valituimpiin, siinäpä se demokratian dilemma.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista"Suum cuicue"? - Suureksi vahingokseni paljolti laiminlöin seitsenvuotisen latinan opetuksen tarjonnan kultaisella 60-luvulla, mutta tällaista kuikuilua ei Cato vanhempikaan olisi hyväksynyt. (Selvyydeksi: pro suum cuique)
VastaaPoistaNo totta toisen kerran! Siinäpä lipsahti pahasti. Pitäisi aina muistaa oikoluku!
VastaaPoistaTämä on niin totta kuin olla voi. Porvoon Hiippakunnan puolesta Jukka Jusula juttelee maalaisten edustajien kanssa eduskunnan kuppilassa rauhoittavaan sävyyn ja raportoi sitten Carl Haglundille yhteisellä kielellään, etteivät itäsuomalaiset alkaisi hyppiä pöydällä.
Poistahttp://yle.fi/uutiset/henkilokuva_jukka_jusula__soinin_supliikkimiehesta_puhemiehen_suojelusenkeliksi/8350753