Vapaajoukkojen maailma

Raakaa menoa

Aapo Roselius, Oula Silvennoinen, Villi itä. Suomen heimosodat ja Itä-Euroopan murros 1918-1921. Tammi 2019, 366 s.

Se sadan vuoden takainen ajanjakso, joka ulottuu Venäjän vallankumouksen alkamisesta Venäjän kansalaissodan loppumiseen, on nyt luonnollisista syistä joutunut tutkimuksen painopisteeksi Suomessakin.

Asia on ymmärrettävä ja jopa kiitettäväkin. Tuosta ajasta meillä on ollut aivan liian vähän tutkimusta eikä sitä ole tarpeeksi vieläkään.

Tarkoitan lähinnä sitä, että suomenkielisessä tutkimuskirjallisuudessa on Venäjän vallankumouksen kohdalla yhä ammottava aukko ja se, mitä lukija voi saada käsiinsä on yleensä vanhaa bolševikkipropagandaa ja -sodanedellisen kauden osalta- sammakkoperspektiivin muistelmakirjallisuutta.

Loistavia poikkeuksia toki on, esimerkiksi Tuomo Polvisen Venäjän vallankumous ja Suomi I-II, joka sivumennen sanoen ei kuulu tässä käsiteltävänä olevan teoksen kirjallisuusluetteloon.

Sieltä puuttuu toki paljon muutakin. Vanha Niitemaan Baltian historia on ollut tämän aihepiirin perusteos ja olisi ollut kohtuullista, että siihen edes olisi otettu kantaa, vaikka onhan se jo vanha ja kulunut. Risto Volasen uusin kirja ei liene ehtinyt ilmestyä ajoissa tullakseen kirjallisuusluetteloon.

Kiiruhdan heti sanomaan, että mielestäni tämä kirja on tervetullut ja lukemisen arvoinen. Sen kunnianhimoisena tavoitteena on ollut kytkeä Suomen ns. ”heimosodat” omiin yhteyksiinsä: osaksi sitä Freikorpsien maailmaa, joka valtasi luhistuneen Saksan jäljiltä tyhjiöksi jääneen Baltian ja hieman muutakin Itä-Eurooppaa.

Kirja pyrkii ilmeisesti olemaan kokonaisesitys aihepiiristään ja sellaistahan meillä ei varsinaisesti ole ollut noiden heimosotien suhteen. Jussi Niinistön suppeahko teos on Suomi-keskeinen ja siinä mielessä eri tavoin kohdistunut.

 Itse heimosotia on kyllä osittain tutkittu hyvinkin perusteellisesti esimerkiksi Jouko Vahtolan teoksissa, joita tekijät ovat voineet hyödyntää. Myös Mirko Harjulan turhan vähälle huomiolle jääneet teokset ovat olleet uraauurtavia.

Tekijöiden katse on tavoittanut myös uusia kohteita, sellaisia, joita suomalaiset kirjoittajat eivät juuri ole noteeranneet. Tarkoitan lähinnä skandinaavisia vapaaehtoismuodostelmia, jotka kooltaan, joskaan eivät ehkä merkitykseltään olivat tuon ajan oloissa aika suuria.

Tämähän oli aikaa, jolloin pienikin saattoi olla suurta ja rohkeille miehille riitti mahdollisuuksia maassa makaavan Venäjän raunioilla, joista enää tuskin savukaan nousi. Nykyaikainen teollisuustuotantohan oli siellä suurimmalta osalta pysähtynyt bolševikkien harjoittaessa diktatuuriaan.

Pahempaa tietenkin oli elintarvikehuollon romahtaminen ja kun armeijat tunnetusti marssivat vatsallaan, tuppasi niiden huoltaminen menemään samanlaiseksi kuin 30-vuotisen sodan aikana.

Melkoinen Wallensteinin armeija oli sekin, joka kertyi Viron turvaksi ja samaa oli sanottava muistakin alan yrittäjistä, joita oli monia. Pietaria vastaan suunniteltiin operaatiota niin pohjoisesta kuin etelästä, mutta tämä tarinahan on jo meilläkin sangen tuttu.

Tämän kirjan mielenkiinnon kohteena on ollut myös ja erityisestikin se psykologia, joka veti ihmisiä vapaajoukkoihin.

Onkin sanottava, että siinä on sangen kiintoisa ongelma. Ihmiset, jotka normaalioloissa olivat useinkin nuhteettomia ja kunniallisia, muuttuivat sodan oloissa ennen pitkää raakalaisiksi, joille ihmisen tappaminen näyttää useinkin olleen jopa suurta huvia. Vähintäänkin he kokivat sen luonnolliseksi oikeudekseen.

Kirjallisuusluetteloon kuuluu myös Klaus Theweleitin teoksia, joiden psykoanalyyttiseen jargongiin en tunne mitään kiusausta uskoa. Eivät tekijätkään ole viitsineet siihen ruveta nojaamaan, mikä lienee hyvä ratkaisu. Yleisesti ottaen kirjoittajat enemmän selostavat kuin analysoivat, saati moralisoivat. Tämä lienee hyvä ratkaisu.

Vapaajoukkojen osanottajat ovat kuitenkin jättäneet jälkeensä myös suuren määrän muistelmia, joista voi jotakin päätellä myös heidän psykologiastaan.

Maailmansodan suuri kokemus ja sen lopputuloksen aiheuttama turhautuminen Saksassa on tunnettu teema ja sitä olisi voinut tarkastella vaikkapa Ernst Jüngerin näkökulmasta. Kunniallisen intellektuellin näkökulmasta taas Thomas Mannin merkinnät ovat valaisevia.

Suomalaisia ja muitakin muistelmia onkin hyödynnetty aika lailla. Kaipaamaan jäisin kuitenkin esimerkiksi Juhani Konkan teosta Me sankarit tai Ilmarisen (Jalmari Takkisen) Metsäsissipäällikön muistelmia. Tämä kirja ei kyllä ulotukaan Karjalan kansannousuun 1921-22, johon nuo kirjat liittyvät, mutta tokihan ne samaa aihepiiriä ovat.

Myös Ilmari Kiannon mielestäni erittäin merkittävä, tunnustuskirjan luonteinen Elämän ja kuoleman kentältä olisi ansainnut huomiota. Ei se vapaajoukkosoturinkaan psykologia niin simppeliä ollut.

Venäläinen, laaja kirjallisuus, joka aihepiiriin liittyy, loistaa ymmärrettävistä syistä poissaolollaan. Mitä suomalaisiin puna-armeijalaisiin tulee, olisi siitä aihepiiristä nyt käytettävissä runsaasti myös arkistolähteitä. Siinä on jollekin nuorelle hieno materiaali vaikkapa väitöskirjaan.

Muuten, nämä aseelliset liikehdinnät ympäri laajaa Venäjää ja etenkin sen rajaseuduilla, Suomesta ja Puolasta Kaukasukselle ja kauemmas, luokiteltiin Neuvostoliitossa banditismiksi.

Tämä siitä huolimatta, että niiden osanottajina oli kai useammin entisiä upseereita kuin varsinaisia rosvoja ja niillä usein olikin ilmeisiä poliittisia tavoitteita, ei suinkaan vain bolševikkien terrorisointi ja väestön ryöstäminen.

Venäjän näkökulmasta tämä aikakauden vapaajoukkoteema saakin hieman erilaisen hahmon, mutta on selvästi sukua sille saksalaiselle ilmiölle, joka löi leimansa Baltian tapahtumille.

Mitä Suomeen tulee, meillä asiaan vaikutti merkillinen myöhästyjän psykologia. Jo koko Suomen kansalaissota vuonna 1918 oli myöhästyjien sotaa, vaikka olisikin varmaan väärin selittää asiaa hämäläisten keskeisellä roolilla.

Heimosodat taas olivat suurelta osin vielä tästäkin myöhästyneiden yritystä päästä osallisiksi sodan glooriasta, jota sillä joka tapauksessa ja kaikesta huolimatta nähtiin. Niihin osallistui paljon myös oikean ja vasemman laidan jääkäreitä, jotka olivat myöhästyneet Suomen kansalaissodasta.

Paljon oli vapaaehtoisissa naiivin aatteellisia, sotaintoisia koulupoikia, paljon raakoja kondottierityyppejä ja paljon myös aivan moraalittomia varkaita ja murhamiehiä. Tässä ei sinänsä ole mitään uutta, asia on kyllä tullut yhä uudelleen esille, kun noita vaiheita on kuvattu.

Tämän kirjan ansioihin kuuluu, että se hahmottelee myös eri sotaretkien erilaisen luonteen samoin kuin sen tietyn jatkuvuuden, joka syntyi muun muassa siten, että samat henkilöt usein pyrkivät mukaan kaikkialle, missä tapellaan ja olivatkin sitten aseissa yhtä mittaa pari vuotta ja kauemminkin.

Kaiken kaikkiaan, kirjan tavoite vaikuttaa varsin kunnianhimoiselta eikä tuloskaan ole ihan huono. Kun koko tuo käsiteltävä kenttä kuitenkin on niin monimutkainen kuin on, voi koko ilmiön oletettua yhtenäistä luonnetta hieman epäilläkin.

Myös kysymys vapaajoukkojen psykologiasta on vaikea. Sinne tosiaan meni kovin monenlaista yrittäjää ja olosuhteet vaihtelivat.

Mutta ihan hyvä suoritus tämä on ja varsin vetävästi kirjoitettu. Kyllä aikakaudesta kiinnostuneiden on syytä siihen tutustua.