Ääriraskasta vihaa
Tuska-festivaali kuuluu niihin ilmiöihin,
jotka muistuttavat siitä, että elämme ns. uutta aikaa. Raskas metallimusiikki, josta hauskuus on kaukana, vaikuttaa
ilmeisesti lapselliseen psyykeen samoin kuin kaikki kummitustarinat. Siinä on
jotakin ihanan karmivaa sille, joka kuitenkin oikeasti tietää olevansa
turvallisesti äidin vieressä.
Ilmiönä tämä
metallimusiikki joka tapauksessa on uutuus, jopa radikaali uutuus. Mitään sen
kaltaista ei ollut 1950-luvulla tai sitä ennen, ellei samaan sarjaan lasketa
niitä karmivia tarinoita, joita kerrottiin erilaisissa balladin tapaisissa,
vaikkapa Metsätorpan Marjatasta tai leskiäidin tyttäristä.
Kaikki puhuu
kuitenkin sen puolesta, että metallimusiikki on jotakin laadullisesti uutta.
Osittain asia selittynee uusista teknisistä mahdollisuuksista. 1950-luvun
tanssilavalla piruksi pukeutunut pelle olisi kai herättänyt lähinnä
vaivaantuneisuutta ja kansa olisi nopeasti ajanut hänet tiehensä ja vaatinut
kunnon tangoja.
Mutta nyt tietty
joukko kerääntyy ehdoin tahdoin kuuntelemaan musiikkia, josta on hauskuus
kaukana ja maksaa tästä addiktiostaan sekä selvällä rahalla että vielä
erilaisilla lävistyksillä, ja muilla epämukavuuksilla, jotka todistavat
palvonnan kohteesta kuten jouhipaita aikoinaan oli katumuksentekijän merkkinä.
Tiedossa on,
että tässä piirissä esiintyy aivan totista uskovaisuuttakin, satanismia, jonka
nimissä on poltettu kirkkoja ja tehty rituaalimurhia. Viha on se tunne, jota
siellä viljellään. Sitähän ei peitellä mitenkään.
Mutta kaikki
ehkä lopultakin tarkoittaa pelkkää hyvää, koska kaikki tarkoittaa pelkkää hyvää,
todistaa Helsingin Sanomien toimittaja. Viha kohdistuu vain oikeisiin
kohteisiin, siihen, mikä estää hyvää toteutumasta. Väittämän tukena on ainakin
toimittajan sana, muita argumentteja en tunnekaan.
Mutta koska tämä
aikakausi tunnustaa jokaisen oikeutta valita itse fanittamisensa kohteen, en toki ole tuomitsemassa (hui olkoon!)
vihaajia, vaikka heillä sattuisikin olemaan erilainen käsitys asiasta kuin hyvää
tarkoittavalla toimittajalla. Täytyyhän itse kunkin ymmärtää, että on
ansiokasta olla non-judgemental. Se
nyt vielä puuttuisi, että menisi Tuska-festereille saarnaamaan ja kylttiä
kantaen julistamaan.
Kiinnostavaa
kyllä, tuo musiikin laji näyttää joka tapauksessa olevan mitä suurimmassa
määrin julistuksellista. Kiintymystä siihen osoitetaan pukeutumisella,
lävistyksillä ja tatuoinneilla. Olen kuullut jopa väitettävän, että niitä
teini-ikäisten piirissä arvostetaan intellektuellin aatelismerkkeinä!
Kiinnostavaa
joka tapauksessa on se, miten hallitsevana tuossa kulttuurissa on tietynlainen
uskonnollinen lähestymistapa, vaikka sitten negaationkin kautta. Kelpo
poroporvarihan ei viitsisi osoittaa ajatustakaan moiselle riekkumiselle eikä
hänellä siihen ole tarvettakaan.
Ehkäpä todella
on jonkinlaisen syvällisyyden osoitus, että tunnetaan vetoa ainakin nyt siihen
syvään irrationalismiin, joka tuosta miljööstä välittyy? Suotta se ei vaadi
suoranaisia uhrauksia sekä kuuntelijaltaan että siltä, joka haluaa keikailla
sen leimoilla. Jäsenyys kerhossa on ansaittava.
Nietzsche, joka
piti itseään jonkinlaisena asiantuntijana, väitti että pahuus on rappiokausien
ilmentymä ja että se itse asiassa vasta keksitään silloin.
Toisaalta hän
piti rappiota myös hedelmällisyyden kautena: puu tuottaa vasta syksyllä omenan,
joka putoaa maahan ja mätänee antaakseen alun uudelle omenapuulle. Vasta tämä
on koko sen tarkoitus.
Mutta jääköön
tämä runollisen mielikuvituksen sinänsä ansiokkaaksi suoritukseksi. Tuska-kulttuuri
kuuluu joka tapauksessa kulttuurin mätänemisilmiöihin, onpa sillä sitten jonkin
mekanismin kautta hedelmällistä uutta luovaa merkitystä tai ei.
Uskonnon tunki
aikoinaan tieltään humanismi. Ylimaallisten valtojen sijasta alettiin nähdä
ihmisessä kaiken tarkoitus ja siksi oli jätettävä edelliset rauhaan ja kehitettävä
huippuunsa ihmisessä piilevät mahdollisuudet.
Tämä ei
tietenkään tarkoittanut mahdollisuuksia pahaan. Tosin juuri Nietzsche
leikitteli ajatuksella, että ihminen sellaisenaan ei ollut kyllin arvokas
päämäärä ja että olisi luotava jotakin korkeampaa. Tällä tiellä ei se, mitä
ihminen sanoo pahaksi, vielä välttämättä merkinnyt yli-ihmisen näkökulmasta
sitä samaa.
Mutta
yli-ihmisretorikan käyttäminen raskaan
metallin kohdalla tekee kyllä äärimmäisen hullunkurisen vaikutuksen. Onhan
ilmeistä, että tällaisten festivaalien tähdet muistuttavat lähinnä ali-ihmistä
ja saman vaikutelman haluavat välittää itsestään myös liikkeen kannattajat.
Lieneekin
kiistatonta, että täysin kehittynyt ja epämuodostumista vapaa ihmispersoonallisuus
on vieras vihalle. Aggressio sinänsä on normaali ja välttämätön reagointitapa
tietyissä tapauksissa, mutta tällä ei ole mitään tekemistä patologisen
vihaamisen kanssa, joka puolestaan on henkisen rujouden ilmentymä.
Tässä voi viitata
runsaaseen psykologiseen aineistoon, kuten tekee esimerkiksi Erich Fromm, joka
on hyvin monipuolisesti tätä problematiikkaa tutkinut.
Mitä tulee vihan
viljelyyn musiikin avulla, tunnettiin asia jo antiikin aikana. Platon
teoksessaan Lait, joissa utopian
sijasta hahmotellaan toiseksi parasta, mutta kuitenkin mahdollista valtiota,
antaa merkittävästi tilaa musiikille, jonka yksi funktio on sotainen.
Kaiken kaikkiaan
sota olikin tuohon aikaan valtion keskeisiä ja välttämättömiä toimia.
Ympäristönä helleenivaltiot saattoivat olla barbaarejakin vaarallisempia, kuten
peloponnesolaissodat osoittivat.
Joka tapauksessa
sotaisia taitoja jäljittelevää ja niitä vahvistavaa musiikkia myös tarvittiin,
mutta valtio saattoi sietää vain hyvää musiikkia. Musiikin esittäjiin pesiytyi kuitenkin myös puoskareita,
jotka synnyttivät yleisössä piittaamattomuutta ja rohkaisivat sitä pitämään
itseään pätevänä arvostelijana. Niinpä parhaimmiston
vallan tilalle tuli surkea yleisön valta.
Mitä vikaa
tällaisessa demokratiassa sitten oli? Platonin mielestä paljonkin: Se, ettei itsevarmuudessaan pelkää
parempansa mielipidettä, on jo alhaista häpeämättömyyttä ja se on seurausta
liian pitkälle menneestä vapaudesta.
Luulenpa, että
meidän aikamme on tästä saastasta pääsemättömissä.
Setä menee vaan sinne lavatansseihin. :)
VastaaPoistaEi se setä siellä mitään tee. Platon sitä paitsi katsoi, ettei yli 60-vuotiaiden pidä laulaa, koska he eivät enää osaa.
VastaaPoistaSen sijaan konsultoinnissa he ovat parhaita, koska ovat eniten nähneet ja ymmärrys on kauimmin kehittynyt.
Aika väsynyttä mustamaalaamista, ja metallikansa sitäpaitsi tekee sen itse paremmin - ei siihen mitään vihavaisia kaivata.
VastaaPoistaSatanistiset rituaalimurhat ovat myytti, ja kirkkoja poltettiin Norjassa joskus 1980-luvulla.
Olipas nannaa korvilleni. Kyllähän itsekin nuoruudessa paljon heavy kuuntelin eikä siinä suinkaan ole pelkkää ateistin tympeää vihaa. Mutta liityn saman setärintamaan kanssasi ja sanon yli nelikymppisille hevareille: Nöyrtykää, Kiittäkää ja aikuistukaa!
VastaaPoistaOlipas nannaa korvilleni. Kyllähän itsekin nuoruudessa paljon heavy kuuntelin eikä siinä suinkaan ole pelkkää ateistin tympeää vihaa. Mutta liityn saman setärintamaan kanssasi ja sanon yli nelikymppisille hevareille: Nöyrtykää, Kiittäkää ja aikuistukaa!
VastaaPoistaBloginpitäjä on ehkä liian vanha, kun ei ymmärrä että koko tähän metallimusiikkiin ja sen oheistoimintaan liittyy tietty ironia.
VastaaPoistaTai ehkä ironialla koetetaankin vain peittää sitä että oikeasti ollaankin tosissaan?
Luin äskettäin futility closetin blogista säveltäjästä joka haukkui 'ällöttävän' nykymusiikin. Juttu tapahtui 1600-luvulla..
VastaaPoistaEli nyt nyt setä, suuta soukeammalle. Aivan yhtä lapsellista metallispeden musa on kuin vaikkapa Die Walküre, mozartin Requiem, broadwaymusikaalit, jne... Samanlainen ihmistyyppi siellä puurtaa kummitustarinoita. Nykyään se on vain niin että pitkän kouluttautumisen sijaan kuka tahansa vähänkin romantiikannälkäinen voi napata kitaran käteen ja synistin viereen luomaan niitä kummitusjuttuja.
Hyviä kummitustarinoita kerrottiin myös ihmiskunnan alkuhämärässä, ja sitä hommaa varten kysyttiin varmasti heimon parasta kummitustarinoiden esittäjää. Aika lapsellista, eikö?
Platon haukkui ällöttävän nykymysiikin 300-luvulla eKr. ja uskonpa että aiheesta.
VastaaPoistaMutta ainahan meillä tätä ällötystä on ollut ja kai tulee olemaan. Tällä nykyisellä muodilla on kuitenkin ominaispiirteitä, joita ei pelkkä typeryys tai yleinen infantiilisyys riitä selittämään.
Taidan vielä sentään ottaa itselleni vapauden pohtia, mistä siinä juuri tällä aikakaudella on kyse ja missä suhteessa siis ollaan omaperäisiä, sillä onhan siinä sitäkin.
Taitaa olla Platonin muutkin ideat vielä matkalla Helsingin Universtaalle...
VastaaPoistaEikös ne metallimusiikinkin juuret jossain määrin ole noissa Wagnerissa, Straussissa yms äänekkäissä ja raskassointisissa romantikoissa? Toki soittimet, musikaaliset päämäärät ja rakenteet ovat muuttuneet, mutta henki kaiketi säilyy.
VastaaPoistaTuli muuten mieleen, kun kirjoituksessa rappiokaudet mainittiin, että eikös Venäjälläkin 1900-luvun alussa ollut vetoa juurikin irrationalismiin ja pahuuteen? Mieleeni tulee erityisesti eräs raskaamman musiikin säveltäjä, muuan Skrjabin, sekä muut symbolistit, joiden maalaukset sopisivat hyvinkin metallilevyn kanteen.
En pidä metallimusiikista juuri sen enempää kuin blogistikaan, mutta olen eri mieltä tämä genren "radikaalista uutuudesta". Modernien äänentoistolaitteiden mahdollistamat volyymit ovat tietysti jotain sellaista, mitä ei joskus 50-luvulla osattu kuvitellakaan, sitä varhemmista ajanjaksoista puhumattakaan, mutta kyllähän tämä genre noin estetiikaltaan on osa vanhaa romanttista jatkumoa. 1800-luvussa haahuili kulttuuripiirimme marginaaleissa ja joissakin tapauksissa jopa sen ytimessä tyyppejä, jotka olisivat olleet kotonaan Tuska-festivaalin yleisössä, mahdollisesti esiintymislavallakin.
VastaaPoistaEn minäkään usko, että tämä tyhjästä on tullut. Ns. goottilainen kauhu on toki van haa perua ja Wagner minullekin mieleen tulee musikaalisena esi-isänä.
VastaaPoistaNyt kuitenkin niin sanoakseni jumala on detaljeissa ja juuri näin latteata ja suorastaan tylsämielistä kirjallis-taiteellista taustaa ei ole tainnut millään merkittävällä kulttuuri-ilmiöllä olla? Samaan aikaan ilmiölle osoitettu mjyötäsukaisuus on ylitsevuotavaa.
Yhteiskunnallinen rappio näyttää olevan kuin monesta ainesosasta valmistettu salaatti. Osiensa summa, jossa osilla on eri painoarvot, mutta yhtä kaikki sama perusfunktio ja tavoite. Rockmusiikin osuus länsimaiden rappion aiheuttajana näyttää ilmeiseltä: tunteisiin vetoavana se poistaa kuuntelijoidensa älylliset suojaukset avaten mielen milloin minkäkinlaiselle muokkaukselle. Agendoista puheen ollen; juuri rock-musiikissa lanseerattiin sopivan epämääräinen, mutta toimiva yleishyvää ajava ”Rock, rauha, rakkaus” – iskulause. Sitä paitsi, laulun sanoin: rappiolla on hyvä olla, ei huolet paina, ei rasitu polla, antaudu sinäkin suosiolla… ja niin edelleen.
VastaaPoistaMusiikki suosituimmillaan vaikuttaisi kuuluvan samaan läjään huippu-urheilun kanssa. Yhtään väheksymättä esimerkiksi Islannin kaltaisen jalkapallojoukkueen suorituksia mahtimaiden maajoukkueita vastaan ja niiden tuomia tuntemuksia ylikansallinen elämysteollisuus on selkeä karjanhallintaprojekti ja rahanlypsykone maailman hoippuessa kaaoksen partaalla. Musiikki ja urheilu ovat nautintoaineita, joiden liikakäyttö vieraannuttaa todellisuudesta ja auttaa vallanpitäjiä pitämään kansan sohvillaan. Nytkin tajuntaamme tarjoillaan niin jalkapalloa, yleisurheilua kuin olympialaisiakin, vaikka aiheellista olisi vaatia esimerkiksi Brysselin byrokraateilta tiukasti selitystä, mihin liittovaltiota ollaan viemässä juuri nyt.
PoistaSiitä huolimatta kaaoksen ylittäessä kriittisen massansa todellisuuden tuska tulee musertamaan alleen keinotekoiset kipuilupiknikit.
Metalliakin on niin monenlaista, on tukkahevistä örinäheviin. Ehkä nämä black metal-tyypit ottavat joskus itsensä liian tosissaan. Suosittelen muuten Timpalle dokkaria Loputon Gehennan liekki, sitä tuskin kukaan pystyy vakavalla naamalla katsomaan.
VastaaPoistaMitä vikaa tällaisessa demokratiassa sitten oli? Platonin mielestä paljonkin: Se, ettei itsevarmuudessaan pelkää parempansa mielipidettä, on jo alhaista häpeämättömyyttä ja se on seurausta liian pitkälle menneestä vapaudesta.
VastaaPoistaLuulenpa, että meidän aikamme on tästä saastasta pääsemättömissä.
Sen verran on läntinen ajattelu kehittynyt Platonin ajoista, että lähtiessään parin vuoden turneelle maakuntiin Vanhas-Matti osaa vakuutella äideille ettei pääkaupungissa ketään jätetä, vaan he voivat varautua antamaan ainoan poikansa isänmaan sankarikumpuihin. Sen uhrauksen arvokkuutta saavat jälkipolvet toinen toisensa perään muistella, ja niiden rinnalla pääkapunkilaisten uhraukset näyttävät mitättömiltä sijitusten menetyksiltä.
Suuresti kunnioittamani Timo Vihavainen huitaisee mielestäni ohi, kun hän ryhtyy tekemään heavy metallista yhteiskunnan rappioilmiön ilmentymää. Olen kerran käynyt Tuska-festivaaleilla ja minulla oli samat ennakkoluulot metallimusikista ja sen kuuntelijoista kuin Timolla on. Keskustelin Tuskassa useiden kuuntelijoiden kanssa ja saatoin todeta, että kyseessä oli varsin tervehenkisiä nuoria, joita yhdisti metallimusiikki ja mustiin pukeutuminen. Yhdellä nuorella tuntui olevan suuri ongelma, kun hän pohti kuinka pitkään hän joutuu taas kasvattamaan tukkaansa armeija jälkeen, jota hän näyttäisi jälleen kunnon heavirilta. Erityistä lävistys- tai tatuointikulttuuria en havainnut sen enempää kuin muissakaan nuorten tapahtumissa. Kirkonpolttotarinat kuuluvat 1980-luvun norjalaisin yhteisiin ja niillä ei ole mitään tekemistä nykypäivän kanssa. En myöskään ole havainnut erityistä satanismin palvontaa heavymetallin harrastajissa vaan heitä on kaikissa yhteiskuntaluokissa. Tunnen yhden insinöörin, joka soittaa kitaraa heavymetalliyhtyeessä ja toinen "hevari"-tuttavani on leipuri. Musiikillisesti heavymetalli jakautuu useisiin genreihin. Heavymetalli on tällä hetkellä musiikkibusineksessa eniten ulkomaille viety tuote, jonka kärjesää kulkevat sellaiset yhtyeet kuin Nightwish, Amorphis, Ensiferum. Suomea ei turhaan kutsuta heavymetallikansaksi, jota termiä taisi myös Barak Obama käyttää tavatessaan Sauli Niinistön. Olen itsekin yli 50-vuotiaana alkanut kuunnella heavy metallia ja monissa kappaleissa on mukana sinfonisia osuuksia. Suomen ainoa euroviisuvoittokin on saavutettu heavy rockilla ja Lordin siivillä. Jari Sillanpaa yritti muutamaa vuotta aikaisemmin menestyä pienemmillä siivillä ja tangolla samassa kilpailussa, mutta ei siitä jäänyt euroviisujen historiankirjoittajille kovin paljon kerrottavaa. Jos länsimaisen yhteiskunnan rappion alun merkit on havaittavissa heavy metallissa, ovat ne onneksi vielä varsin heikkoja merkkejä. Jos niitä vahvempia merkkejä rappiosta haluaa hakea, kannattaa kävellä Tangomarkkinoiden aikaan Seinäjoella.
VastaaPoistameinasin ihan kirjoittaa lokimerkinnän aiheesta kun idolini Vihavainen roiskaisee moista juttua ilmoille. Aivan samoilla linjoilla.
PoistaHevinössön ihmistyyppi on aina ollut olemassa, se manifestoituu joka vuosisadalla- tuhannella eri tavalla. En ymmärrä mikä noissa kireissä nahkahousuissa ja särökitarassa sitten Vihavaista kiehtoo. Voi kun jim morrison olisi elossa, ehkä hän kertoisi meille.
Lukijan olisi varmasti oikeutettua tietää kuinka monta kertaa kirjoittaja on Tuska-festivaalilla ollut ja kuinka monta hevaria hän on juttunsa tueksi haastatellut. Viisitoista Tuskaa käyneenä en tunnista jutusta reaalisia kävijöitä ollenkaan. Stereotyypit tiedän toki ja niiden pohjalta juttukin näyttää tehdyn.
VastaaPoistaKirjoittajan tavoitteena ei ole tutkia Tuska-festivaalin kävijöitä tai kieltää tai sallia jotakinj musiikin lajia. Hän nyt vain tarkastelee outoa kulttuuri-ilmiötä, jollaista ei ennen ollut, mutta nyt on.
VastaaPoistaIlmiötä on seurattu lähinnä kirjallisten lähteiden perusteella ja visuaalisesti. Erityisen kunnianhimoiseen käsittelyyn ei ilmiö mielestäni anna aihetta.
Analyysi jää MV-lehden kommenttiosion mielipiteen tasolle, jos ihmisryhmää koskevat faktat ammennetaan peloista ja oletuksista. Koiraa karvoihin, kirja kansien perusteella, jne.
PoistaKannattaa lukea eikä kuvitella. Ei tässä ihmisryhmästä sanota yhtään mitään.
VastaaPoistaPuhut toistuvasti "vihaajista" ja oletat palvontaan verrattavaa fanittamista. Kyllä sinä tekstissäsi niputat ihmisiä heidän musiikkimakunsa ja ulkonäkönsä perusteella aika tarkkoihin lokeroihin. Vihan näkee varmasti helposti poliisin tilastoista. Vertaa huviksesi Tuskan väkivaltatapauksia vaikka Tangomarkkinoiden vastaaviin. "Vihaajat" ovatkin tilastojen valossa siellä lavatanssipuolella. Nyt "analyysissäsi" on asiaa kuin taksikuskin osakemarkkina-analyysissä. Et sinä voi tehdä kunnollista "analyysiä" kulttuurista, jota et selvästikään tunne yhtään.
PoistaEn todellakaan aio sellaiseen myöskään vaivautua. Järjestyshäiriötilastot eivät tässä yhteydessä satu kiinnostamaan.
PoistaPahoittelen toki, jos asian ansioita on mielestäsi aliarvioitu, voit kaikin mokomin tuoda niitä esille jossakin sopivassa paikassa.
Todellinen roskan korottaminen taiteeksi on tapahtunut Touko Laakson eli taiteilijanimeltään Tom of Finland töiden kohdalla. Miten homoille tehdystä pornosta tuli salonkikelpoista? Nyt on joka paikassa mainoksia Heldingin taidehallin näyttelystä jossa esitellään tätä sodomiiteille tarkoitettua yhden käden luettaviin lehtiin tehtyä taidetta ja mikäli haluat kuulua edistyksellisiin piireihin siellä on hyvä käydä näyttäytymässä.
VastaaPoistaHevin suhteen ns. melodinenhevi on Suomessa valtavirtaa. Siinä on jotain samaa kuin oopperassa.Tanssilavojen musiikki on sen sijaan kammottavaa kuraa junteille jotka eivät hallitse edes tangon perusaskeleita.
Laaksosen "kulttikuvat" ovat myös teknisesti avuttomia ja ilmeisesti niillä on selvä käyttöfunktionsa. Sellaisina niitä pitäisikin arvioida.
PoistaTanssilavakulttuuri on samantasoista massan pariutumisen säestystä kuin urbaanit vastineensa. Se on se pohja, jonka yläpuolelle itserakkaat pölvästit aina tuntevat tarvetta itsensä korottaa syystä tai toisesta ja ainahan joku syy löytyy.
Aloin tässä oikein miettiä, että löytyykö kirjallisuudesta jotain esikuvia tälle metallikulttuurille jonka kautta sitä voisi ehkä ymmärtää. H. P. Lovecraft tietty on tähän vaikuttanut ja toisaalta Lovecraft on juuri metallimusiikin myötä tullut tunnetuksi suurelle yleisölle. Ja Tolkien sitten tietenkin varsinkin black metalliin.
VastaaPoistaVarmaan Poekin. Tuleeko mieleen muuta?
Eugene Sue. Ja ehkä koko tämä uudempi tarusto Tolkienin tapaan.
VastaaPoistaHmmm, jos pitäisi valita ajan rappioilmiö esim. Tuska vai Pride... Tai mainittu Erich Frommhan on osa itse asiassa viime vuosisadan yhtä laajinta rappioilmiötä eli Frankfurtin koulukuntaa, josta ei ole tullut kuin syöpää. Itse näkisin Tuskan tyylisen kovemman metallin reaktiona yhteiskunnan rappioon, vaikka antisosiaalina en festareille menekkään. Ei länsimaisen sivilisaation rappiosta selvitä ilman aiheelista suuttumusta.
VastaaPoistaEi rappiosta selvitä ilman aiheetontakaan suuttumusta. Tuska ja Pride ovat tärkeätä todistusaineistoa jos tulevaisuudessakin on historiaa. Miten tuskaisia. ylpeitä ja rumia suomalaiset olivat. -jussi n
PoistaMuistelen lapsuudenkodissani olleen runsas 50 vuotta sitten "savikiekko", jossa oli "Metsätorpan Marjatta". Se ei kuitenkaan ollut Henry Theelin laulama.
VastaaPoistaMuistan vieläkin levystä nämä sanat: "Läksi huoletonna maailmalle tytön jättäen. Suru suuri vei nyt Marjatalta järkipoloisen." Mikä kappale tässä on kyseessä? Vippaako muistini Metsätorpan Marjatasta?
Hevistä ja muustakin.. http://www.soundi.fi/kolumnit/kolumni-hauras-kompelo-ja-ikuisesti-amatoorimainen-ozzy-osbourne-kiteyttaa-mista-2010-luvun-rockissa-kyse/
VastaaPoistaGuy Clark: "Soldiers Joy 1864" ja "Hank Williams said it best" kuunnelkaapas kuinka arvosteltu ja suvaitsematon "redneck" kulttuuri itseään monilta osin ilmaisi vaikkapa tämän edesmenneen herran tuotannossa. Mikäli alkaa buutsia viemään, niin siirtykää toki aina yhtä kryptisen ja suvaitsemattoman John Prinen tuotantoon..
VastaaPoista-Antero
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaNiin hyvin kuin muistan 1970-luvun alkupuolen täytyy sanoa että tällä yli 40 vuoden perspektiivillä sen ajan suomalaiset vastustivat vielä aika tehokkaasti monikansallista etupäässä angloamerikkalaista populaarikulttuuria. Maailman suuret starat saivat yllättävän pieniä yleisömääriä popkonserteissa. Myöskään valtavaa markkinointikoneistoa ei oltu vielä keksitty. Huvittavaa on myös historiallisten tosiasioiden kieltäminen kun moni väittää olleensa kova rockari vaikka faktat osoittivat että aikakauden suurimmat nimet olivat meillä Erkki Junkkarinen ja suurin hitti Aikamiesten Iltatuulen viesti.
VastaaPoistaOikeastaan vasta 1980-luvulla suomalaisten henkinen vastarinta onnistuttiin murtamaan.