Kuvien voima

Kuvien voima

Olavi Paavolainen arveli aikoinaan, että kuva tulisi surmaamaan tekstin. Hän saattoi olla oikeilla jäljillä, vaikka ei vielä tuntenut nettiä eikä photoshoppia.

Kuvan voima on siinä, että se toimii intellektuaalisen maailman ulkopuolella ja edustaa ja ruokkii puhtaita emootioita. Niinpä mahdollisuudet sen manipuloimiseen ovat rajattomat.

Ajatelkaamme nyt vaikka sitä kuvaa hukkuneesta pikku taaperosta, joka sai koko Euroopan sekaisin. Siihen liitettiin vaistomaisesti syytös, jonka mukaan tämä viaton lapsi oli eurooppalaisen sydämettömyyden viaton uhri, joka oli joutunut matkustamaan vaarallisella kumilautalla meidän syntiemme tähden ja maksanut meidän asenteistamme hengellään.

Tulkinta meni kuin kuumille kiville ja lienee jopa vaikuttanut useiden eurooppalaisten hallitusten politiikkaan.

Kilpaileva tulkinta kertoi, että taaperon isä oli pakottanut tämän turvallisesta Turkista salakuljettajien kumivenekyytiin, koska halusi jonkin maan kustantavan itselleen uudet tekohampaat . Turkki ei näyttänyt siihen halukkaalta.

En rupea tässä väittämään kumpi oli oikeassa. Itse uskon jälkimmäiseen tulkintaan ja kaipaisin kovasti todistettuja faktoja, mikäli väitetään jotakin muuta. Kaiken kaikkiaan kuva ei liikuta minua sinne eikä tänne. Paha sanoa, mutta ihmiset, jotka keinottelevat siirtolaisuudella ja vaarantavat siinä vielä niiden hengen, joista heidän pitäisi kantaa vastuuta, eivät saa minua innostumaan. Kysymys on tuottamuksellisuudesta, joka ei ole eurooppalaista alkuperää.

Juuri nyt on netissä levinnyt kuva nuoresta tytöstä, joka tuijottaa mellakkapoliisia lähietäisyydeltä. Syventymättä sen kummemmin niihin arvatenkin tuhansiin ja taas tuhansiin kommentteihin, joita netissä kuvan johdosta on ollut, totean, että yleinen reaktio näyttää olleen ylitsevuotava ihastus.

Tällainen kuva kirvoittaa sellaisia ylisanoja, joita ei muuten oikein kehtaisi lausuakaan. Siinä ovat vastakkain tulevaisuus ja menneisyys, oikeus ja väkivalta, rohkeus ja pelkurimainen varustautuminen, henki ja aine ja niin edelleen ja niin edelleen. Kuva on ”vahva” ja esittää erinomaisesti sen asetelman, joka Venäjän mielenosoituksissa vallitsi, sitä ei nyt ainakaan voi kiistää.

Vai voiko? Tiettävästi kuva on otettu Chilessä enkä ainakaan minä tiedä mitään siitä, millaiset poliittiset asetelmat sen taustalla ovat. Kenties siellä ovat vastakkain sotilasjuntta ja kärsivä, mutta vapaudentahtoinen kansa? Vai onko siellä demokraattisesti valittu hallitus ja mellakoitsijat, jotka yrittävät provosoida?

Fyysisesti voimattomien oletettu henkinen voima on suosittu kuvalla vaikuttamisen aihe. Tien-an-menin mielenosoituksissa nuorukainen, joka kävi panssarivaunujen eteen, on muodostunut kliseeksi vai pitäisikö sanoa ikoniksi. Wall Streetillä on patsas, jossa pikkutyttö härnää vihaista sonnia. Se mahtanee kuvata markkinavoimien ja kansalaisen välistä ristiriitaa?

Entä mitä niin kovin mainiota on siinä, että provosoidaan mellakkapoliisia, jonka tehtävänä lienee tietyn järjestyksen ylläpitäminen?

Luultavasti on kuitenki tärkeää saada provosoitavat provosoitumaan, sillä mikäli halutaan suurta epäjärjestystä, joka voisi johtaa vallanvaihdokseen, tarvitaan aivan varmasti väkivaltaa, ainakin monessa paikassa.

Ihanteellisessa tapauksessa järjestyksenvalvojat sitten hylkäävätkin toimeksiantajansa ja menevät mielenosoittajien puolelle.

Näinhän kävi Pietarissa keväällä 1917. Mitä viattomammat uhmaajat ovat liikkeellä, sitä parempi. Helmikuun vallankumouksessa kaartilaiset päättivät, etteivät ammu akkoja ja alkoivat sen sijaan ampua omia upseereitaan. Ensimmäinen Volynian rykmentin soturi, joka teki tämän urotyön sai sitten yrjönristin väliaikaiselta hallitukselta. Se oli vallankumous.

Jospa Venäjällä taas kävisikin niin? En ole ihan varma, millaista onnen maata odottavat ne, jotka haluaisivat taas vallankumousta Venäjälle ja mihin he odotuksensa perustavat.

Ehkä kyseessä on vain se sama mentaliteetti, joka panee kritiikittömästi ihailemaan kuvia, jotka joku on saattanut lavastaa tai muuten keksinyt sijoittaa aivan toiseen kontekstiin kuin mihin ne kuuluvat.

Kuvan suuriin etuihin tekstiin verrattuna kuuluu se, että jokainen katsoja voi kehittää sen ympärille oman tarinansa, johon hän sitten horjumattomasti uskoo, onhan se ihan itse tehty. Oikean kontekstin selvittäminen sen sijaan on paljon vaativampi tehtävä ja usein aivan mahdoton.

Taitaa se niin olla, että kuva on surmaava tekstin. Käyhän se kaupaksi niillekin, joille älyllinen aktiivisuus on vierasta.