Hattujen perintö

Hattujen perintö

Tässä on taas pakko taas toistaa anekdootti, jonka yliopettaja Matti J. Castrén aikoinaan kertoi. Hän oli kertonut oppilaille Uudenkaupungin rauhan jälkeisestä Ruotsin politiikasta ja sanonut, että siellä oli sellainen rauhantahtoinen puolue, joka leimattiin vähän lälläreiksi. Sen nimi oli myssyt. Sitten oli toinen puolue, joka vaali sotaisia perinteitä ja halusi valloittaa Venäjälle menetetyt alueet takaisin. Mikähän sen nimi mahtoi olla?

Joku hoksaavainen poika vastasi heti: ”Pyssyt!” Anekdootti on siitä mukava, että sen voi kertoa myös ruotsiksi: mössor och bössor. Kuten muistamme, myös Vaahteramäen Eemelillä oli rakkaat mössykkänsä ja pössykkänsä.

Uusimmassa Suomen kuvalehdessä on artikkeli myssyistä ja hatuista maamme tämän hetken politiikassa. Kirjoittaja on havainnut, että hatut ovat putoilleet pois politiikan avaintehtävistä niin, ettei jäljellä ole oikein ketään. Seuraavissa presidentinvaaleissa taitavat kaikki olla myssyjä, aavistelee kirjoittaja ja haluaisi mukaan ainakin yhden hatun.

No, tokihan tuollainen aito valintatilanne viehättää politiikan tarkkailijan silmää. Kekkosen aikana sellaista ei ollut ja sepä monia harmittaa vielä jälkeenpäin. Muutenhan kyllä meni hyvin, mutta kai se johtui vain hyvästä tuurista.

Mutta jos nyt ajatellaan noita 1700-luvun myssyjä ja hattuja, on sanottava, että molemmat tarjoavat surkean esimerkin siitä, mihin ulkopolitiikan keskittyminen epäpätevän oligarkian käsiin ja poliittisen kilpailun kohteeksi saattoi johtaa. Tuhoisan yksinvaltiuden kauden jälkeen oli päästy yhtä vaaralliseen sisäisen riitelyn ja taktikoinnin kauteen, jossa lahjusten ottaminen ja antaminen myös ulkovaltain taholta oli enemmän sääntö kuin poikkeus.

Vieraita valtoja saatettiin sumeilematta käyttää pelättiminä ja pyytää niiltä tarvittaessa rahaa ja aktiivisia toimia. Eipä ihme, että koko tällaista valtakuntaa suunniteltiin jo naapurien kesken jaettavaksi ja nämä ajatukset pysyivät tapeetilla aina Wienin kongressiin tai oikeastaan vuoteen 1812 saakka.

Mainittuna vuonna nimittäin Ruotsi omaksui uuden kruununperijänsä johdolla politiikan, joka on tuonut sille parisataa vuotta turvallisuutta ja vakautta.

Voi tietenkin huomauttaa, että tuolloin Ruotsi olikin jo jaettu, mutta olipa siinä yhä jaettavaa. Tanska halusi ymmärrettävästi korjata kokemansa historiallisen vääryyden ja sen onnistuminen ei ollut ajoittain niinkään kaukana. Historiallinen oikeus ei kuitenkaan tapahtunut, jos niin voi sanoa.

Myssyt oli pilkkanimi, joka oli ansaittu. Hatut pyrki olemaan kunnianimi, mutta juuri se puolue sai aikaan Ruotsin historian surkeimman ja kunniattomimman sodan.

Löysiin lupauksiin ja toiveajatteluun perustaen lähti hattujen johtama Ruotsi komeasti hyökkäämään, mutta jämähti jo alkumetreille. Ennen pitkää armeija perääntyi ja antautui ja revanssin sijaan saatiin luovuttaa vielä loputkin Karjalasta ja eteläinen Savo kaupan päällisiksi.

Suomi jäi kahden armeijan rosvottavaksi ja kärsi vielä pahasti taudeista, kuten sota-aikoina oli tavallista. Sodan jälkeen itäinen Suomi jäi pussin pohjalle ja toipui vasta 1800-luvulla, jos silloinkaan. Karjalan palautus vuonna 1812 kyllä edesauttoi tilannetta ratkaisevasti.

Jos historiassamme on esimerkkiä täysin epäonnistuneesta ulkopolitiikasta, niin sellaista oli kyllä hattujen politiikka. ”Hattupuoluetta” voisi hyvin käyttää kirosanana ja sen nykyisen perinneyhdistyksen jäsenet voisivat nimittää itseään vaikkapa ”Turun rauhan klubiksi”.

Luen parhaillaan Risto Volasen erinomaista kirjaa Suomen synty ja kuohuva Eurooppa, joka paneutuu varsin perusteellisesti tämän maanosan politiikan koukeroihin Napoleonin sodista lähtien.

Volanen on syystäkin ilmeisen mielistynyt Henry Kissingeriin, jonka muistelmia hän usein siteeraa. Rohkenen itsekin niitä tässä siteerata Volasen käännöksenä:

”Sodan logiikka on voima, ja voimalla ei ole rajoja. Rauhan logiikka on suhteellisuuden taju ja siihen sisältyy rajojen asettaminen. Sodan menestys on voitto, rauhan menestys on vakaus. Voiton edellytys on sitoutuminen, rauhan edellytys on itsehillintä. Sodan motiivi on ulkoinen. Rauhan motiivi on sisäinen: voimatasapaino ja sen hyväksyntä. Sodan houkutus on rangaista; politiikan tehtävä on rakentaa”.

Nämä viisaudet on helppo asettaa kyseenalaisiksi ja vaikkapa naurunalaisiksi halvalla viisastelulla. Suhteellisuuden tajua ei kuitenkaan voi ostaa eikä myydä, saati kaataa sellaisten ihmisten päähän, joilta puuttuu edellytyksiä sen vastaanottamiseen. Tällaisistahan hatut tarjoavat hyvän historiallisen esimerkin.

Kissingerin ajatukset sopivat mainiosti kuvaamaan sitä viisautta, jota tarvittiin Euroopan rauhan turvaamiseksi parisataa vuotta sitten ja tänä päivänä ne ovat yhä täysin ajankohtaisia.

Siteeraan vielä hiukan Volasen viisasta kirjaa, josta on syytä myöhemmin kirjoittaa laajemminkin:

Kissingerin mukaan ”vakautta vaarantavat ’profeetat’, jotka katsovat edustavansa universaalia eli yhtä ainoaa oikeaa järjestystä. Toinen vakauden vaarantajien ryhmä ovat ’vallankumoukselliset’, kuten Napoleon, joille turvallisuus voi toteutua vain täydellisenä hegemoniana ja siksi kaikkien muiden turvattomuutena. Kaikki turvallisuus on suhteellista. Yhden absoluuttinen turvallisuus on toisen absoluuttista turvattomuutta”.

No tällaisia niin sanoakseni metatason asioitahan ulkopolitiikassa saatetaan ymmärtää ja toteuttaa silloin, kun se ei ole poliittisten intohimojen temmellyskenttä, jossa kosiskellaan kansojen syviä rivejä ja ostetaan irtopisteitä halvoilla iskulauseilla.

Jos maamme ulkopolitiikka todella on nykyään hattujen ja myssyjen välisen kamppailun kohteena, on se huonoiin mahdollinen tilanne kansallisen turvallisuuden kannalta.

Bismarck sanoi aikoinaan, että Jumala suojelee lapsia, humalaisia ja Pohjois-Amerikan Yhdysvaltoja. Näinhän se joskus oli, mutta tuskin enää. Topelius puolestaan uskoi, että erityisesti Suomi on Jumalan erityisen huolenpidon kohteena.

Näin saattavat asiat olla. Joka tapauksessa Suomen kohdalla on hyvä muistaa, ettei tuo suojelus ole säästänyt maatamme koettelemuksilta ja aina on mahdollista, että se jostakin meille käsittämättömästä syystä katsotaan hyväksi lopettaa. Hattujen kaudellahan näin tapahtui.