Sumimasen
Japanilaiset
ovat kukaties maailman kohteliainta kansaa. Ero esimerkiksi kiinalaisiin on
selvä, mikä saattaa johtua siitä, että viimeksi mainitut ovat hyvin suurelta
osalta niin sanottuja nousukkaita, kuten esimerkiksi me suomalaisetkin. Sekä
meillä että Kiinassa voidaan myös yhä todeta kulttuurivallankumouksen tuhoisa
vaikutus.
Anteeksipyynnöt
kuuluvat kohteliaisuuden ytimeen. Ihminen, joka aidosti uskoo omaan arvoonsa,
pitää myös muita ihmisiä ainakin prima
facie kunnioituksena arvoisina. Kumarrukset eivät vähennä ihmisen
arvokkuutta, vaan lisäävät sitä.
Japanin
kielessä, jota ei voi kehua erityisesti tuntevani, kiinnittää huomiotani
sellainen monikäyttöinen sana kuin sumimasen,
kieltomuoto sanasta sumimasu, loppua.
Sana siis
tarkoittaa ”se ei lopu koskaan”, mikä on sopivan abstraktia voidakseen tulla
ymmärretyksi monessa mielessä. Jos pyydetään anteeksi, voidaan sanoa sumimasen, joka siis tarkoittaa, ettei
syyllisyyden taakka lopu koskaan.
Itse asiassa ei
käytännön tarvitse olla niin juhlallinen. On kuulemma mahdollista vaikkapa,
että asiakas huutaa kuhnailevalle tarjoilijalle anteeksipyyntönsä sen johdosta,
että häiritsee tämän rauhaa.
Myös
kiitollisuutta eli siis kiitollisuudenvelkaa voi ajatella loputtomaksi ja
kuvata samalla sanalla sumimasen. Se
on kuulemma vähemmän juhlallinen kuin arigato.
Itse asiassa
velvollisuutemme kanssaihmisiä kohtaan ovat samansukuisia, suorastaan
totaalisia: olemme saaneet heiltä oikeastaan kaiken, joten kiitollisuuteen on
aihetta ja mikäli vielä loukkaamme tai häiritsemme heitä jollakin tavalla, me
vain lisäämme tuota taakkaa, joka ei koskaan lopu. On hyvä todeta asia aina
silloin tällöin.
Japanilaisessa kulttuurissa
taisi vielä pari sukupolvea sitten tämä ylenmääräinen tunne yksilön velasta ympäristölleen
kehittyä aika pitkälle, mikä sitten saattoi johtaa masennukseen ja lukuisiin
itsemurhiin.
En enää muista
tarkemmin, mitä sanottavaa Ruth Benedictillä oli tästä asiasta kirjassaan The Crysanthemum and the Sword. Kirjahan
oli tilaustyö USA:n armeijalle, jossa huolestuttiin siitä, ettei
keskivertojenkki ymmärtänyt japanilaisesta kulttuurista yhtään mitään ja sama
piti paikkansa myös toiseen suuntaan.
Niinpä
kulttuurien törmäys sai tuhoisia muotoja ja jenkit ihmettelivät suuresti sitä,
että nuo kohteliaat ja sivistyneet esteetikot saattoivat samaan aikaan olla
tunteettomia teurastajia. Muuan japanilainen ystäväni piti Benedictin kirjaa
yllättävän terävänä.
Mutta elämähän
on paljon ristiriitaisempaa kuin moderni nipistelytiede aavistaakaan.
Helsingin
sanomien artikkeli sukupuolisesta häirinnästä toi taas mieleeni tuon japanilaisen
sanan sumimasen.
Ihmettelin
ensinnäkin sitä, eikö tuon banaalin teeman jauhaminen tosiaankaan koskaan lopu.
Taannoinen metoo-kampanja on ollut
vain yksi rengas pitkässä ketjussa. Omalla työpaikallani joskus yli kymmenen
vuotta sitten tehtiin kysely häirinnästä, johon osallistuin ja totesin tuleeni
häirityksi.
En tietenkään
ollut ottanut keneenkään yhteyttä, mennyt sekaisin enkä vaipunut masennukseen.
Häirintä nyt oli vain yksi häirinnän laji muiden joukossa. Kovat äänet,
musiikki ja vastaavat auditiiviset häiriötekijät olivat -tietenkin- pahempia.
Oikeastaan häirintä oli harvinaisuudessaan aika piristävää, eihän sitä ollut
joka vuosikaan, luoja paratkoon.
Kun sitten kai
vajaat kymmenen vuotta sitten samanlaatuinen kysely tehtiin uudelleen, muistan
hieman loukkaantuneeni siitä, että vastaajat oli siinä jaettu ikäryhmiin,
joissa ylimmän korkein lukema oli 55. Ymmärsin, ettei minun häiriintymiseni kiinnostanut
ketään edes periaatteessa.
No, eipä asia
minunkaan mielestäni ollut sen suuremman kiinnostuksen väärtti. Toki
turvallisuus työpaikalla on olennaisen tärkeä asia ja myös suhteissa alaisiin
ja oppilaisiin on erittäin tärkeää säilyttää asialliset välit, joissa eivät saa
vaikuttaa enempää seksuaaliset mieltymykset kuin henkilökemiat, poliittiset
sympatiat ja antipatiat tai mikään muukaan vastaava asia. Organisaation on
toimittava rationaalisesti.
On pakko
ihmetellä, että Helsingin Sanomien artikkelin perusteella tuon selvityksen
kaikki ”häirintä” oli niputettu saman otsikon alle sen laadusta tai
vakavuudesta riippumatta. Sitten vielä ikään kuin ihmeteltiin sitä, että
suurimmasta osasta häirintää ei
valitettu enempää häiritsijälle itselleen kuin esimiehille, saati nyt ammattiauttajille
tai poliisille.
Ikävä sanoa, mutta
vain idiootti menisi jokaisesta häntä häiritsevästä asiasta tekemään suurta numeroa.
Häirintä ja ahdistelu ovat kaksi eri asiaa ja niin ovat myös häirintä ja
häirintä.
Ellei tätä oteta
huomioon, ei asiaa kuvaavilla selityksillä ole mitään arvoa ihmisten viihtyvyyden
ja työhyvinvoinnin kannalta. Selvitys viittaa ainakin siihen, etteivät johtajat
pahemmin häiritse, luultavasti eivät sitten myöskään ahdistele, vaikka asia
jääkin täysin epäselväksi.
Tulee tietenkin
kysyneeksi, miksi tällaisia arvottomia selvityksiä oikein tehdään. Pelkkä
tyhmyys ei asiaa selitä, sillä tyhmyyden takia voidaan tehdä lukematon määrä
muutakin, ja myös joka päivä tehdään, mutta ei suinkaan aina kirjoiteta asiasta
suuria artikkeleita laatulehtiin.
En halua viedä
lukijalta johtopäätöksen tekemisen iloa. Koko tässä touhussahan on kyseessä
sekä asia, jonka olemme saaneet kansallisen kulttuurimme ulkopuolelta, että
kansallinen tapamme siihen reagoida.
Ei suomalainen,
itsenäinen nainen normaalisti mitään apua tarvitse härskin vitsin kuullessaan.
Marginaalit ovat erikseen, mutta onko meidän tosiaan viritettävä koko
kulttuurimme heidän mukaansa?
Siinä
häirinnässä, josta koko tuossa epämääräisessä puhepuurossa näyttää olevan
kysymys, taitaa tulla esille se yleinen epäkohteliaisuus, joka suomalaiselle
kulttuurillemme on ominaista. Asialla on puolensa ja liika on aina liikaa,
mutta kun moukkamaisuus ja narsismi yhdistyvät, syntyy kanssaihmisten kannalta
hankala yhdistelmä.
Työyhteisössä
kehittyy yleensä tietty ”oma” puhetapa, jolla myös erottaudutaan ympäristöstä.
Mikäli se ei kaikkien kohdalla toimi tai peräti loukkaa, on se tietysti
epäonnistunut. Tällaisesta voisi olla huolissaan, ei siitä, kertovatko miehet
vai naiset enemmän härskejä vitsejä.
Anteeksipyynnöt
näyttävät meidän kulttuurissamme monen mielestä olevan jotenkin kömpelö ja joskus
jopa nolo asia, vaikka muistan kylä hyvin, miten puliukot, jotka muutama
vuosikymmen sitten kansoittivat Helsingin raitiovaunut, ehtimiseen pyytelivät
anteeksi häiriötä. Mutta marginaalejahan he olivat.
Palataksemme
tuohon loppumattomuuteen, japaniksi sumimasen on siis varsinaiselta
merkitykseltään hyvin juhlallinen ja syvästi sosiaalinen ilmaus, jolla
ilmaistaan kunnioitus toisille ihmisille eri tilanteissa. Käytännössä se taitaa
olla melkeinpä täytesana, jollaisia meidänkin kielessämme on.
Itse odotan sitä
päivää, jolloin jonninjoutavuuksiin tuijottamisesta ja niiden tahallisesta ja
tahattomasta ylikorostamisesta ja sotkemisesta vakaviin asioihin tulee
viimeinkin loppu. Pyydän anteeksi asennettani ja kiitän sitä kohtaan
mahdollisesti osoitetusta ymmärtämyksestä: sumimasen.
Hienosti kiteytetty. Seuraava kouhkaaminen voitaasiin nimetä vaikka "To Mee Tomato Too":ksi
VastaaPoistaEn ymmärrä, mitä hauskaa naisen raiskauksessa, jota valitettavasti tapahtuu edes on.
PoistaOsa metoo# kampanjaan osallistuneista on kokenut lievempää ahdistelua, toiset paljon vakavampaa.
Ilmeisesti et koe itseäsi arvokkaaksi, kun toisen ihmisarvo on noin hauska juttu? Vai kuinka?
T. You say poteito, I say potato
Kyllä se nyt vain oudoksuttaa, kun raiskaukset ja katseet niputetaan saman otskon alle. Tämä "häirinnän" jauhaminen ei ole osoitus normaalista järjestä, vaan jotakin muuta. Huumori on normaali tapa reagoida yrityksiin edistää totalitaarista ajattelua.
PoistaEn tiedä kuka niputtaa katseet ja raiskaukset saman otsikon alle, en ainakaan minä. Tuijottaa ja katsella saa jokainen ketä tahansa ja ajatella ja vaikka fantasioida hänestä aivan mitä huvittaa. Toivottavasti näin myös tapahtuu.
PoistaSeksuaalinen häirintä on kuitenkin valitettavasti olemassa oleva fakta, ja sitä ovat sopimattomat tilanteeseen sopimattomat ehdottelut, fyysinen kourinta, kähmintä, rasvaiset jutut jne. Uskon, ja toivon, että suurin osa miehistä kyllä tietää ihan tasan tarkkaan, milloin raja ylitetään.
Siinä mielessä ymmärrän ärtymyksen, että onneksi seksuaalinen häirintä ei koska suurinta osaa suomalaisista hyvistä miehistä. Lähes kaikille sattuu joskus ylilyöntejäkin vaikkapa humalassa. Lievään ahdisteluun syyllistynevät naisetkin usein, sekin on kuulemma miehistä aika etovaa, jos ei kohteelle lämpene yhtään.
Tarkoitukseni ei ollut syyllistää täällä ketään, mutta kieltämättä hieman näpäyttää aiheesta, joka on valitettavan yleistä naisille kaikissa yhteiskunnissa.
Kiitos lopuksi kaikille asiallisille miehille, ja hänelle, joka tänään laivalla tuli pyytämään kauniisti tanssimaan, ja kun kieltäydyin kohteliaasti, hän kiitti ja poistui tanssittamaan uutta daamia.
Arvostan.
Paavo Haavikko sanoi jostain toilailustaan "Tyhmää tekoa ei tarvitse pyytää anteeksi" - jäin miettimään missä tuonkin alkuperä lienee - onko tyhmyyden myöntäminen jo sinänsä riittävä anteeksipyyntö?
VastaaPoistaMinä olen vanhempi valkoinen mies ja harrastanut ikäni taiteita kaikessa moninaisuudessaan aina kun olen vain naishuoliltani/-iloiltani ehtinyt. Niinpä minulle on kehittynyt erittäinen eroottisesteettinen havaintokyky, joka virittyy automaattisesti päälle aina kun on aihetta ja sitähän riittää. Ei nyt ehkä niinkään talvisessa Suomessa, mutta täällä etelämpänä yhdistelmä on aistieni ilona kesät talvet ja jopa sadepäivinäkin, kun menen vain kuntosalille, jossa naisten piukat trikookuosit herättävät eroottisesteettisen havaintokykyni täyteen kukoistukseensa. Olenkin huolissani, että milloin tekniikka kehittyy paljastamaan katseiden herättämät mielikuvat. Silloin me vanhemmat mielikuvaesteekikot olisimme kusessa, sillä vanhempi/rumempi/köyhempi mies on aina enemmän syyllinen häirintään.
VastaaPoistaVoi Affu,
Poista"katsoa saa vaan ei koskea (ilman toisen lupaa)"
Katsele maisemia saleilla ja kaikkialla hyvin rauhassa ja nauti maisemista!
Naiset voidaan jakaa kolmeen ryhmään. Ensin ovat ne reilut tyypit, jotka pystyvät huolehtimaan itsestään. Sitten ovat ne kverulantit, jotka pyrkivät hallitsemaan marisemalla. Ja sitten ovat ne muut joissa löytyy noita molempia ja vähän muitakin piirteitä.
VastaaPoistaOnnekseni olin töissä insinöörivaltaisella alalla ja naispuoliset työtoverit kuuluivat jokseenkin poikkeuksetta tuohon ensimmäiseen ryhmään. Tilanteen vaatiessa ”turpa kiinni”, ”haista p***” tulivat salaman nopeasti, kirkkaalla ja kuuluvalla äänellä. Ja sillä ne asiat hoituivat. Reilu jätkä pärjää aina.
Sitten ovat nämä marisijat jotka etsivät marinan aiheita tikun kanssa niin omasta kuin muidenkin ympäristöstä. Heidän hallitseva piirteensä tuntuu olevan, että muun maailman täytyy hoitaa heidän asiansa ja toteuttaa heidän haaveensa. Ajatus siitä, että joku pystyy hoitamaan asiansa itse, ilman yhteiskunnan tukea, saa heidät syvästi loukkaantumaan. Hirveä epäkohta on myös, jos joku ei huomaa marista ja tehdä valituksia. Tällainen hirveä epäkohta tuntui olevan palveluammateissa, joissa jonkun tutkimuksen mukaan vain joka neljäs häirintää kokenut on tehnyt siitä valituksen. Tässä tapauksessa tämän ongelman syy kyllä saattaa löytyä, kun katsoo tuloksia vähän tarkemmin. Valtaosassa häirintätapauksista häiritsijä on nimittäin asiakas. Siinä on asiakaspalvelija sitten usein kahden vaiheilla. Jos et valita, syyllistyt vaikenemiseen ja jos valitat, syyllistyt rasismiin.
Itse en naisena halua olla mikään reilu jätkä kellekään. Olen hyvä nainen, puolustan itseäni tarvittaessa, mutta ei minun (periaatteessa) tarvitse olla kasvattamassa kurittomia nulikoita, joiden omilta äideiltä työ on ilmeisesti jäänyt kesken.
PoistaNe naispuolisten "reilujen jätkien" takaisin haistattelut harvoin jää siihen vaan monet naiset maksaa sen härskin tai rivon kuittailun kyllä sitten takasin ihan omilla keinoillaan miessuhteissaan. Siksi, koska se on loukkaavaa naista kohtaan. Myös miehet ansaitsevat rauhansa. En tiedä miten hyvin kestäisitte, jos todella alkaisimme puhua samalla tavoin teille. Ja ei, se ei ole fantasiaa vaan oikea painajainen.
Joten mies, älä lauo kellekään naiselle mitään rasvaisia juttua, ellei hän ole vaimosi, äitisi tai siskosi, jonka hyvin tunnet. Toisaalta - koska ikinä haluasit niin hänelle sanoakaan?
T. Oman arvonsa tunteva suomalainen nainen.
" Ai miten sitten? "
PoistaKehu naisen uutta kaunista puseroa, kerro että hänellä on kivasti laitetut hiukset, arvosta hänen iloisuuttaan jne
ALuksi hämmenymme, koska tuollainen on kulttuurissamme niin harvinaista mieheltä, mutta oikeasti ollemme aivan sulaa vahaa. Myös naisten on opeteltava kunnioittavaa käytöstä miehiä kohtaa.
Näin voittavat kaikki.
Ohoh mikä juttu!
VastaaPoistaJos nyt muistan, tai sitten en,noin kymmenkunta vuotta sitten Anneli Sundberg HS:ssä otti kantaa naisten ahdisteluun.
Tuonnoin käytiin keskustelua siitä, että minne voi valittaa, jos ahdistellaan. Sundberg käsitteli aihetta, kuten aina omaperäisellä tavallaan (olikohan ohoh mikä viikko ?). Lopuksi hän totesi valitusteiden näiltä osin olevan selkeitä, mutta olisi halunnut tietää, minne voi valittaa, kun kukaan ei enää ahdistele. Tämä ei saa johtaa harhaan sitä, että Sundberg asiatiedoiltaan ja muutoin oli he..le..ve..tin hyvä toimittaja.
Paljastan kaljun pääni, ja kumarran syvään, jos Sundberg tulee vastaan. Toinen tällä hetkellä on Ulla Appelsin. Onneksi Suomessa on vielä (ja paljon) omiakin aivojaan käyttäviä naisia. Jalat maassa. Plaudite!
Olinkin jo tulossa jauhamaan naisena sitä, että Vihavainen itse jauhaa naisia syyllistäen jo pidemmän aikaa heihin kohdistuvasta seksuaalisesta häirinnästä, mitä älykkäältä mieheltä lausuttuna hieman oudoksuttaa..
VastaaPoistaMutta lopussa tuli sitten anteeksipyyntö japanilaisittain katumuksen syvällä rintaäänellä herrasmieheltä.
Hieno blogi edelleen - Arigato Gozaimasu.
Metoo-tapauksissa on ollut järkyttävää valta-aseman väärinkäyttö, varsinkin, kun se on kohdistunut nuoriin naisiin, jopa koulutyttöihin, jotka eivät ole osanneet/uskaltaneet puolustautua. Vastuussa ovat olleet (jotkut) vanhemmat miehet, suurin osahan sentään tietää hyvän käytöksen rajat. Tämä kohu on toivottavasti ollut silmiä avaavaa monelle jäärälle ja siksi tarpeellista. Nuoret miehet ovatkin jo toista maata.
VastaaPoista