Onnitteluja tuli

Onnea nyt sitten vaan

Valtioiden väliset suhteet ovat aika erikoinen asia. Jos vakuutellaan oikein kovasti ystävyyttä, saattaa se herättää epäluuloja. Esimerkiksi O.W. Kuusisen ns. hallituksen ja Neuvostoliiton välillähän suhteet olivat tällaiset, suorastaan hyvin makeat, mikä heti ilmeni jopa suurena aluelahjoituksena.

Tämä tietenkin vei koko asialta uskottavuuden. Suomalaiselle mentaliteetille on tietty epäluuloisuus, etten sanoisi vihamielisyys aina ollut tyypillisempää kuin hyväuskoisuus. Tulee ihan mieleen Nietzschen epigrammi:

Besser aus einem Holz eine Feindschaft

als eine geleimte Freundschaft

Ongelmana meillä onkin ollut pitää kyräily tolkullisissa rajoissa. Viime vuosina asia on taasollut aktuelli ja tuntuu, ettei mitään asiaa, joka itäiseen naapuriin liittyy, ole ns. laatulehdissä kyetty tulkitsemaan muuten kuin kielteisesti.

Jopa se, ettei Putin onnitellut Suomea puoli vuotta ennen juhlapäivää, kiirehdittiin tulkitsemaan siten, ettei hän näköjään siis anna asialle arvoa, ehkäpä ei tunnusta sen itsenäisyyttä lainkaan! Mikä häpeämättömyys!

Tämän asteinen paranoia alkaa jo kuulua lääketieteen alaan, mutta vielä pahemmalta kuulostaa kyllä se jaaritus, jota ns. sotilasasioiden kommentaattoreilta (en tarkoita sotilaita) saa kuulla. Siellä käytellään luontevasti sellaisia käsitteitä kuin ”Suomen tappaja-ohjus” ja niin edelleen.

Journalistien hengentuotteista käy ilmi, että meidän ja naapurin poikien oletetaan ilman muuta joutuvan jonnekin rintamalle vastakkain ja laskeskellaan sitten, kenellä on minkinlaista rauta ja paljonko.

Onhan tällä nyt sen verran saatu aikaan, että tietynasteista epäluuloa Venäjää kohtaan on herännyt, kuten gallupit osoittavat. Naton kannatus sen sijaan ryömii pohjamudissa. Ei se aivopesu ihan niin yksinkertaista siis ole. Jo viime sotien aikana huomattiin, että suomalaiset olivat allergisia kaikelle, mikä haiskahti propagandalle.

Se sitten siis siitä hybridivaikuttamisesta ja mitä niitä satuja Venäjän informaatiomahdista niitä liikkeellä lieneekään. Sen vaikutus esimerkiksi Suomen vaaleihin on ollut aina kovin vaatimatonta. Kyllä se meillä haistetaan ja tehdään päinvastoin.

Itseään vastaan neuvostopropaganda toimi jopa niin hyvin, että sodan aikana suomalaiset levittivät sen hulluimpia tuotteita ihan itse. Jahvetin alias Yrjö Kilpeläisen kirja Suomi Neuvostoliiton radiossa on tästä mainio esimerkki.

No, tulihan se Putinilta se virallinen tervehdys itsenäisyyden johdosta sitten kun itse merkkipäiväkin tuli. Sehän kai on normaali järjestys.

Hieman epävirallisempi asian noteeraus voidaan havaita Russkaja mysl-lehdestä, joka nykyään ilmestyy Pariisin sijasta Lontoossa ja on selkeästi Kremlin äänenkannattaja. Aikoinaanhan sillä oli kunniakas historia toisinajattelevien forumina.

En rupea sen kummemmin selostamaan Russkaja myslin vuoden 2017 tammikuun numeron sisältöä, totean vain, että se on liki kauttaaltaan Suomesta.

Kirjoittajat ovat enimmäkseen venäläisiä, mutta muutama suomalainenkin mahtuu mukaan. Sävy on hyvänsuopa, kuten tällaiseen yhteyteen toki kuuluukin. Koska koko numerolla on tietyssä määrin virallinen sävy, haistaa epäluuloinen suomalainen siinä tietenkin propagandaa ja moni tarrautuu mielessään heti sanaan ”suomettuminen”, joka on jälkijättöisesti löydetty kuvaamaan tietyn aikakauden tiettyjä ilmiöitä.

Yhä uudelleenhan sitä saa todeta, että varsinainen aivoilla ajatteleminen on ihmiselle useimmiten liian suuri rasitus ja sen takia hän turvautuukin jonkinlaisiin ajatusblokkeihin hieman samaan tapaan kuin puhuessa suolletaan valmiita blokkeja ajattelematta niiden merkitystä sen kummemmin.

Eipä tässä lehdessä näytä mitään sensaatiomaista olevan. Suomalais-venäläisiä kontakteja löytyy Aurora Karamzinista lähtien (fregatti ”Aurora” mainittu!) ja Lyyli Latukan tarinassa julkaistaan myös häntä panetelleen V. Rekolan ilmiantokirje. Latukka ammuttiin vuonna 1938, kuten niin monet muut.

Liittyyhän tähän Suomen ja Venäjän naapuruuteen siis yhtä jos toistakin. Naapureille on suurlähettiläs Kuznetsovin mukaan ominaista toisen osapuolen kunnioitus ja sen intressien pragmaattinen huomiointi ja raja kuuluu maailman rauhallisimpiin ja vakaimpiin.

Mitäpä tuohon sanomaan? Onko tämä jotenkin epäilyttävää? Pitäisikö asioihin saada radikaali muutos?

Kun itse olen konservatiivi ja jonkin verran taantumuksellinenkin (vaikka en nyt sentään mikään vihreä!), olen asiain tilaan varsin tyytyväinen enkä taida olla ainoa.

Russkaja myslin Suomi-numero saattaa monelle tuoda mieleen neuvostoajat ja sama tulee minunkin mieleeni.

Sanoisin kuitenkin, että mieleen tulevat noiden aikojen parhaat puolet, kas kun sellaisiakin oli eivätkä ne huonoja olleetkaan.

Se, mitä on ruvettu –typerästi-  meilläkin nimittämään suomettumiseksi, oli aikoinaan olennaiselta osin kotimaista perua ja ne, jotka sen saivat aikaan, voisivat suorittaa itsekritiikkiä sen sijaan, että nyt säntäävät soveltamaan samoja aivottomia mallejaan toiseen ilmansuuntaan.

Lyyli Latukka ammuttiin toki venäläisten toimesta ja siinä maassa myös luotiin se järjestelmä, joka asian teki mahdolliseksi. Jokainen järjestelmä kuitenkin vaatii myös rattaansa ja ruuvinsa. Se, joka sellaiseksi ryhtyy, saa osakseen myös vastuun seurauksista, halusipa sitä tai ei.