Bashkiirit ja Suomi

Baškiirit tulivat ja menivät

Grigori Aleksandrovitš Potjomkin ei ollut pelkkä kulissimies, kuten joskus vielä näkyy ajateltavan. Hän oli kenraalisotamarsalkka ja sai myös hyvin harvinaisen ”kaikkein loistavimman ruhtinaan” (svetlejši knjaz) arvon. Sitä ei muuten saanut edes voittamaton Suvorov, mutta kyllä sen sijaan Kutuzov, joka itse asiassa voitettiin Borodinossa, vaikka kuinka selitellään.

Sinänsä Potjomkinin ansiot olivat kyllä suuria ja hänen lisänimensä Tavritšeski liittyi Krimin hankkimiseen keisarikunnalle. Katariinan silmissä hän kai muutenkin nousi hintelän ja hieman menninkäismäisen Suvorovin yläpuolelle.

Kunnioitukseni hänen kaikkein loistavinta korkeuttaan (svetlejšeje vysotšestvo) kohtaan koki kolauksen, kun huomasin hänen –ainakin historioitsija Archenholzin mukaan- ehdottaneen, että Katariinan olisi Kustaan sodassa valloitettava koko ruotsalainen Suomi, tyhjennettävä se väestöstä ja hävitettävä seutu niin perusteellisesti, ettei siellä itse pirukaan enää pystyisi asumaan.

Tieto on varsin epämääräinen, mutta samaan aikaan venäläisillä joka tapauksessa oli tarvetta saada vasta valloitetulle Krimille ja muuhun Novorossijaan uutta väestöä. Tunnettua on, että skotti Andrew Swinton ehdotti, että sinne siirrettäisiin Pietarin ympäristön tšuhnat eli siis inkeriläiset. Eipä taidettu siirtää ensimmäistäkään.

Sota oli joka tapauksessa julmaa ja ratsuväki raakaa tuohonkin aikaan. Erikoisen raa’assa maineessa olivat epäsäännölliset joukot, kuten kasakat, joille ryöstäminen oli elinkeino.

Toki jokainen sotajoukon vaellus paikkakunnan läpi oli tuohon aikaan katastrofi sen asukkaille, olipa kyseessä omat tai vieraat. Puhdasta jälkeähän sellainen liikkuva kaupunki aina teki ja usein vielä tahallaan hävitettiin seutua, ettei vihollinen pääsisi hyötymään.

Kasakat erosivat tavallisista säännöllisistä joukoista kuitenkin siinä, että heillä oli myös mukanaan kuormahevonen ryöstösaaliin kuljetusta varten.

Kasakat eivät olleet ainoita tämänkaltaisia laillistettuja sotarosvoja. A.G. Briknerin kirja Kustaan sodasta kertoo, että Suomeen lähetettyjen joukkojen mukana oli myös 2000 baškiiria. Tuohon aikaan tätä kansaa ei vielä ollut järjestetty säännölliseen sotapalvelukseen, joten kyseessä oli kasakoiden tapainen vapaajoukko.

Brikner kertoo, että he Pietarin läpi kulkiessaan puhuivat pahaa Katariinasta ja puolustivat kruunuperijää, sitä paitsi he ryöstelivät Venäjän alamaisia. Heidän ulkonäkönsä oli iljettävä ja heillä oli aina mukanaan kaksi hevosta.

Baškiirien mainitsi sama lähde ampuvan tarkasti jousillaan ja harrastavan kaikenlaista hävitystä. Suomessa he tekivät paljon kauheuksia ja vahinkoja ja söivät raakaa hevosenlihaa. Ruotsalaiset pitivät heitä ihmissyöjinä, kerrotaan itse Katariinankin kuulleen, joskaan ei nähneen.

Baškiirit myös tappoivat venäläisen kaleerilaivaston lippu-upseerin chevalier de Varages’n, mutta tämän tulkittiin olleen asianomaisen omaa syytä sillä hän oli mennyt ratsastelemaan tšuhnalaisella hevosella sinisessä sortuukissa osaamatta sanaakaan venäjää.

Tämän joukon maine näyttää joka tapauksessa olleen aika kurja. Asia tuli minulle pienenä yllätyksenä, sillä en muista, että tuntemissani Kustaan sodan historioissa olisi enemmälti puhuttu baškiirien ilkitöistä Savossa, jonne heitä tuli tai ainakin yritti tulla.

Muistan joskus kymmeniä vuosia sitten törmänneeni Sulkavan kirkonarkistossa asiakirjaan, jossa kerrottiin, miten sen laatija oli rauhan tultua kohdannut baškiireja rajaseudulla, Kallislahden tienoilla ja nämä olivat innostuneet esittelemään jousiammuntataitojaan.

Toinen oli heittänyt karvahattunsa ilmaan ja toinen ampunut sitä jousella, Ensimmäinen nuoli oli mennyt ohi, mutta toinen jo osunut.

Siinä oli kiinnostava välähdys sota-aikojen arkipäivästä, mutta ei sanaakaan ihmissyöjien villeydestä tai Savossa aiheuttamista hävityksistä.

Toki voimme lähteä siitä, ettei tänne tultukaan ihan rankaisematta ja mikäli Suomi olisi valloitettu, olisivat seuraukset voineen olla laskemattomat. Nyt myös baškiirit saivat ilmeisesti tyytyä ryöstelemään Venäjän puolen asukkaita. Sellaisesta en ole huomannut konkreettisia tietoja, mutta en ole etsinytkään.

Toki koko sota oli Kustaan syytä ja tämän komeljanttarin ansiosta kelpo sulkavalaisetkin saivat kärsiä kenraalimajuri Schulzin joukkojen marssiessa pitäjän läpi. Joka tapauksessa ne näyttävät viljamakasiinin tyhjentämisestä jotakin maksaneenkin.

Sikäli kuin tiedän baškiirilais-suomalaiset suhteet tulivat uudelleen esille vasta vuonna 1921, jolloin Lev Trotski piti puheen, jonka tarkloituksena oli suomalaisten säikäyttäminen.

Hän julisti, että mikäli suomalaiset porvarit yrittäisivät häiritä neuvostojen maan alkavaa nousua  murheen alhostaan, voisi puna-armeija ilmestyä Helsinkiin. Siellä jokainen suomalainen porvari erikseen pantaisiin vastaamaan konnuuksistaan proletariaatin edessä.

Sattumoisin tähän rankaisutoimintaan oli nyt käytettävissä oikein sopiva joukko, kehaisi Lev Davidovitš, nimittäin baškiirilainen ratsuväki, jota parhaillaan oli Pietarissa. Se ei ollut juuri sivistynyttä, mutta sitäkin innokkaampaa väkeä…

Baškiireja todella oli Suomen rajan lähellä, mutta Suojeluskuntain tiedustelutoimiston mukaan niiden taisteluarvo oli vähäinen eikä Trotskin uhkailuja muutenkaan erityisesti säikähdetty. Luultavasti Suomessa oli jo unohdettu baškiirien hurja maine, sikäli kuin sitä oli joskus ollut.

Täytyy varmanakin vielä sanoa, ettei kukaan mieltään pahoittaisi, että nykyään tämä joukko on täysin kunniallista väkeä, sivistynyttä ja rauhallista. Tosin tunnen vain yhden baškiirikollegan Moskovasta, mutta ainakin hän on oikein reilu kaveri ja sattumoisin myös suuri Suomen ystävä.

Pitänee vielä liittää kerrottuun jonkinlainen viite ja totean, että kuvaus on peräisin A.G. Briknerin (Brückner?) kirjasta Vojna Rossi io Švetsijei v 1788-1790 godah.

Facsimilepainoksen kustantaja on URSS, (latinitsalla), Moskova ja vuosi 2016. Sivumennen sanoen, tuo kustantamo näyttää suoltaneen valtavan määrän kirjoja, Kustaan sodastakin niitä on useampia. Tässä mainittu kuuluu sarjaan Vojennoje iskusstvo. Teorija i praktika, n:o 24.