tiistai 8. elokuuta 2023

Ei mitään uutta

 

Tasmanialaistyyppistä hihamerkkijournalismia

 

Kalevi Sorsa sanoi aikoinaan, että kun lehdistö käy poliitikon jalkaan kiinni, niin siinä se sitten pysyy kuin Tasmanian piru, joka ei koskaan luovu saaliistaan.

Puuttumatta siihen, kohteliko lehdistö aikoinaan Sorsaa oikein vain väärin, liian helläkätisesti, liian kovakouraisesti vai juuri sopivasti, täytyy todeta, että hellittämättömän loanheiton metodi kyllä nykyäänkin hallitaan, ainakin ns. hihamerkkijournalismin piirissä. Aina siitä jotakin tarttuu, kuten tiedetään.

Hihamerkkijournalismilla viittaan sellaiseen tendenssikirjoitteluun, jonka kirjoittajat itsekin hyvin tietävät, ettei kyse ole siitä, mistä he sanovat sen olevan. Itse asiassa pelataan aivan tietoisesti vain itse luoduilla mielikuvilla, joiden rakentaminen opeteltiin jo aikoinaan Pirkkalan yliopistossa. Kun jostakin on löydetty aasinsilta uhrin ahdistamiseen, sen avulla löytyviä assosiaatioita tuodaan yhä uudelleen esille, vahvistamaan kuvaa.

Talvisodan aikana Mannerheimista tehtiin neuvostolehdistössä lahjaton ja typerä, mutta petomainen kenraali, joka läntisten imperialistien iloksi lahtasi tuhansittain rauhallista suomalaista kansaa, joka aseella uhaten pakotettiin lähtemään kodeistaan, jotka tuikattiin sitten tuleen. Sehän oli ”keskiaikaista raakuutta” se.

Kun asia oli taottu lukijoiden kalloon suurilla otsikoilla ja makaabereilla pilakuvilla ei sitä tarvinnut enää sellaisenaan toistaa. Nyt voitiin jo Mannerheimin avulla ”paljastaa” koko lännen imperialistit ja heidän kätyrinsä. Otsikko ”Kuka auttaa Mannerheimiä?” lupasi tukevaa hengenravintoa imperialistien sotaprovokaation vastustajille ja Suomen kansan ystäville. Kaikki sopi ihmeellisen täydellisesti kuvaan.

Tasmanialainen metodi on nyt jo kauan pysynyt hihamerkkilehden työtyylinä hallituksen ”ääriaineksia” paljastettaessa. Milloin on yleisö havahdutettu huomaamaan, että ”oikeistoradikaalit” yrittävät ihan systemaattisesti ”kaapata” normaaleja käsitteitä omaan käyttöönsä, milloin taas lasketaan, miten monta kertaa tietyt sanat esiintyvät puolueiden eduskuntapuheenvuoroissa. Eikö se muka jo osoita jotakin? Lukija saa ihan itse päätellä mitä.

Toki itse tiedettäkin on haettu mukaan osoittamaan, että vihollinen toimii katalasti ja määrätietoisesti ja pyrkii johonkin ihan muuhun kuin väittää pyrkivänsä. Heinrich Kramerin ja Jakob Sprengerin Malleus maleficarum-teosta ei vielä ole mainittu metodioppaana, mutta aivan samanlaisesta paljastustieteestähän tässä on kysymys. Nyt asialla on ollut taho, jota Aarno Laitinen aikoinaan nimitti ”nipistelytieteeksi”. Tieteen nimeähän siitäkin joka tapauksessa näin suomalaisittain käytetään, niin että repikää siitä.

Sosiaalipsykologian professori Kullervo Rainio lanseerasi aikoinaan meikäläiseen keskusteluun käsitteen ”informaatiosota”. Hän totesi, että meneillään oli laajakantoinen yritys antaa sanoille uusia merkityksiä, leimata normaalit, säädylliset asiat rikollisiksi ja päinvastoin.

Rainion analyysi oli erittäin sattuva ja hänet ymmärrettiinkin pian rakenteilla olevan totalitaarisen ajattelun pahimmaksi vastustajaksi. Niin sanottujen edistyksellisten opiskelijoiden laatimalla tappolistalla hän komeili muistaakseni toisena heti sosiologi Paavo Seppäsen jälkeen. Molemmat kehtasivat pitää tervettä järkeä sosiaalitieteen lähtökohtana ja se oli pahinta, mitä Pirkkalan koulukokeilun ja marxilaisten oppisisältöjen kannattajat saattoivat kuvitella.

Tiede oli siihen aikaan jopa aivan poliittisen taistelun keskiössä. Edistykselliset opiskelijat ja opettajat leimasivat koko porvarillisen tieteen humpuukiksi, ideologiaksi, jonka sisällön yhteiskunnan porvarillinen alarakenne määräsi. Niin sanotun reaalisosialismin todellisuus ei sen sijaan kiinnostanut heitä lainkaan ja sen kriittinen tutkiminen olisi ollut pyhäinhäväistys. Sellaista tieteellisyyttä se oli.

Nyt tällä hetkellä totalitaarinen tiede valuu meille Amerikasta, jossa woke-ilmiölle on sosiaalista tilausta. Antaahan se mahdollisuuden leimata perinteinen edustuksellinen demokratia diktatuuriksi ja tasa-arvo sen vastakohdaksi.

Epäilemättä amerikkalainen yhteiskunta onkin pahasti sairas ja tuskin juuri verrattavissa -suomalaiseen, jossa ainakin Sipilän hallituksen aikana maahanmuuttajatkin olivat maailman onnellisimpia. En tiedä, mikä on tilanne nyt, mutta tuskinpa edellisen hallituksemme kykeni tilannetta täysin muuttamaan.

Toki pitkällä tähtäimellä on odotettavissa, että meidän maamme tulee vielä kohtaamaan samat ongelmat kuin kaikki muutkin maat, joissa maahanmuutto tietyistä maista on saavuttanut suuret mittasuhteet. Meidän virolaisemme, itä-aasialaisemme ja venäläisemmekin ovat olleet ainesta, josta ei ole tarvinnut huolta kantaa, mutta maahanmuuttajat eivät ole niin sanoakseni vakiotavaraa. Ellei tätä tunnusteta, ei mikään rationaalinen yhteiskuntapolitiikka ole mahdollinen.

Kovin tuntuu siltä, että hihamerkkijournalismimme jatkaa entistä kiivaammin lehdistömme huonoimpia perinteitä ja rakentaa määrätietoisesti kuvaa ”äärioikeiston”, tai peräti ”natsien” muodostamasta uhasta samaan aikaan, kun aivan todellinenkin, yhteiskunnan perusrakenteisiin kohdistuva uhka on olemassa.

Historiaan kannattaisi taas tutustua. Kullervo Rainio, kuivaa huumoria harrastava todenpuhuja, joka kuului aikansa tasapainoisiin järjen ääniin, leimattiin aikoinaan äärioikeistolaiseksi… No, kuinkas muuten. Tämän omankin aikamme muodikkaimmat tieteilijät ovat huomanneet, että nimenomaan huumori kuuluu oikeistoradikaalien tunnusmerkkeihin.

Olkaa nyt sitten ainakin totisia, toverit!

Sivumennen sanoen, Rainio kirjoitti vanhoilla päivillään muistelmat, jotka ovat alansa aatelia. Etenkin lapsuusvuosia koskeva nide on aivan uskomattoman nautittavasti kirjoitettu ja hyviä ne ovat muutkin.

20 kommenttia:

  1. Government Nudge Unit eli valtamedia on nykyään ihmisille kuin kärpäspaperi, he eivät saa mieliään irti siitä muodostaakseen oman käsityksensä asioista. Valtamedia sekoittaa taitavasti human interestiä kyytipojaksi poliittiselle manipulaatiolle. Kekkosen aikaan oltiin mediakriittisempiä, osa porukasta luki vain puoluelehteään ja sanoi Hesarista, että "älä tuo sitä tänne haisemaan!". Työväenluokan katoamisen mukana katosi mediakriittisyys.

    Puhun mielelläni nykyään työväenluokasta, koska sitä inhoaa nykyään sekä oikeisto että vasemmisto. Kukaan ei halua enää olla matalasti koulutettujen suomalaisten puolella. Maahanmuuttajassa matala koulutustaso ei ole imagohaitta, sillä mamun duuni korvata suomalainen työväenluokka ja viedä siltä loppukin neuvotteluvoima työmarkkinoilla.

    Se ei ihan onnistu niin hyvin kuin halutaan, mutta sitä yritetään loppuun asti. Maahanmuuttajien tehtävänä on tuhota työmarkkinamekanismi muodostamalla ääretön tarjonta sosiaaliturvan avulla. Tällainen näkökulma taitaa olla nykyään vieras sekä perussuomalaisille että vasemmistolle.

    Yhdysvalloissa sekä Englannissa "working class" on aivan yleinen käsite, meillä koko poliittinen kenttä on omaksunut uuden luokattomuuden ihanteen identiteettitasolla. Luokkaidentiteettien katoa yritetään paikata sitten seksuaali-identiteeteillä. Woken pääidea on hävittää luokkaidentiteetit. Siksi sen vastustaminen on nin voimatonta, koska moni on periaatteessa samaa mieltä pohjimmiltaan. Mikä tahansa rappio toivotetaan tervetulleeksi hävittämään luokkaidentiteetit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Yhdysvalloissa sekä Englannissa "working class" on aivan yleinen käsite, meillä koko poliittinen kenttä on omaksunut uuden luokattomuuden ihanteen identiteettitasolla. Luokkaidentiteettien katoa yritetään paikata sitten seksuaali-identiteeteillä. Woken pääidea on hävittää luokkaidentiteetit. Siksi sen vastustaminen on nin voimatonta, koska moni on periaatteessa samaa mieltä pohjimmiltaan. Mikä tahansa rappio toivotetaan tervetulleeksi hävittämään luokkaidentiteetit."

      Muuten ihan hyvä teoria mutta nuo ovat englanninkielisillä alueilla. Kun taas Suomessa on suomalaiset ja suomenruotsalaiset, kuin myös monia muita vähemmistöjä. (Se että on joku kieli jota toinen puhuu ei tee toisesta sen parempaa, vaikka joillain vähemmistöillä voi olla muodostunut tällainen sädekehä itselleen. Suomalaisena ja nykyisellä medialla sitä on hyvin tietoinen suomalaisten mahdollisista oikeista virheistä ja kuvitelluista). Joka tapauksessa täällä on tupattu ajattelemaan että se koulutus olisi avaimet onneen.
      Mutta joka tapauksessa on kumminkin heitä jotka tuntevat huijaavansa taustansa tähden. Lähinnä ponnistanut korkeakouluun työläisperheestä tms. Katsoisin ettei se ole huijaamista vaan siihen se koulutus on tähdännyt kenellä vain tulisi olla mahdollisuus päästä kouluttautumaan jollekkin alalle. Taustan tai perhe olosuhteiden ei tulisi olla tälle este. Mikä välillä tympäisee kun lukioita ja koululaitoksia pisteytetään, ettei se ole sillä tavoin arvioitavissa. Lähtökohdin kuulostaa omaan korvaan Kiina meinigiltä. Nykyiset nuoret tarvitsevat sitä koulutusta, aivan kuten aiemmatkin sukupolvet ovat tarvinneet.

      Poista
  2. Vihreiden Sofia Virta eilisiltaisessa A-studiossa kunnostautui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TV:ssä on varsinkin vihreän poliitikon paras puhua oikein päättäväisesti ja jopa vihaisesti, mutta silti tarpeeksi sekavasti, jottei joudu vastuuseen puheistaan.

      Vihreät olivat hallituksessa edelliset neljä vuotta. Eikö Sofia Virta huomaa, että vihreät jättivät tekemättä kaiken sen, mitä Sofia Virta nyt vaatii tehtäväksi uudelta hallitukselta. Hyvin oli heppoista höpinää, vaikkakin päättäväisellä otteella. Joka tapauksessa erittäin nolo esiintyminen Virralta.

      Poista
    2. Menstruoi suustaan.

      Poista
  3. "SUOMEN 1970-luvun ilmapiiristä kertoo se, että Rainion kaltainen, itsenäisesti sananvapautta, perinteistä liberalismia ja parlamentarismia kannattanut henkilö leimattiin miltei fasistiksi." Tällainen kommentti löytyi Rainion nekrologista, yhtenä kirjoittajana muuan Paavi Lipponen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli sitä aikaa. Ajassa tehtyä politiikkaa ei pidä katua tai pyytää anteeksi, vain muuttaa tulkintalinjaa.

      Poista
  4. Eräänlainen "HS-Tandem" -journalismin huippu saavutetaan tämän aamun Helsingin Sanomissa, sarjassa "HS-selvitys". Siinä on pantu Eduskunnan täysistuntojen pöytäkirjat tekstihakuriin ja katsottu, ketkä ovat puhuneet ja miten paljon eräistä aikamme keskusteluaiheista. Tuloksena neljä selvityskenttää väliotsikoilla: "Näin monta kertaa islamista/muslimeista/Somaliasta/Arfrikkaan viitattiin eduskunnan täysistunnoissa vuosina 2015-2022". Se että mikä oli kulloinenkin mainintojen asiayhteys ja sisältö jää sivuseikaksi, pääseikka on tendenssin tarkoite. Tämänkaltainen "selvitys" ei ehkä pälkähtäisi toimituksen mieleen muuten, kuin että sillä todella on "tarkoitus". Ja onhan sillä. Tarkoituksen "lukeminen" 1 2/5 sivun laajuisesta artikkelista kuuluu yleissivistykseen. Tarkoitus on leimata puhujat. Tarkoitteeseen sisältyy tietenkin sanattomana oletuksena, että kyseiset aiheet ovat jotenkin kyseenalaisia/epäsuotavia/huonoja/suorastaan kiellettyjä, tai muuten vain "ikäviä", jollaisiin eivät valtavirran oikeamieliset tartu. Joten hämmästelkää ja hammastelkaat. Siis: Islam, muslim, Somalia, (viittaus) Afrikka. HS:n mukaan "kiellettyjä sanoja". - ps. Mutta meillähän on jo muutaman vuoden ollut EU:n kansainvälisten kumppanuuksien vastaava koissaari, mahdollinen tuleva presidenttiehdokas Jutta Urpilainen. Hän on kansanomaisesti ilmaistuna "EU:n Afrikka-komissaari".

    VastaaPoista
  5. Eräs Mannerheimin solvaajista sodan aikana oli Armas Äikiä. Tässä näyte hänen tekstistään:

    Mannerheimi pelkää hirttä,
    sätkyäijää jurnuttaa.
    Erillisen sodan virttä
    taas tuo konna kurnuttaa.

    O.W. Kuusinen käytti Äikiästä termiä Suomen runouden variksenpelätti.

    Toinen professori

    VastaaPoista

  6. ”Pirkkalan yliopisto” on mukava ilmaisu, mutta jotenkin tämä jatkuva rinnastus nykyajan ja Tampereen yliopiston (ja yleisemmin 1970-luvun) välillä tuntuu hiukan harhaiselta.

    1970-luvulla vallitsi puolueiden kesken suurin piirtein yksimielisyys ulkopolitiikasta aivan kuten näyttää vallitsevan nytkin. Loppu oli aitoa riitelyä, missä taistolaisten asema oli melko marginaalinen, ainakin nykyiseen ns. vihervasemmistoon verrattuna.

    Rainion informaatiosota saattaa olla kelpo käsite, mutta kertooko se jotakin erityisen uutta? Eikö politiikka ole aina ollut informaatiosotaa? Taistelua myös sanoista ja käsitteistä?

    Ja on infosota ainakin siedettävämpää kuin oikea sota, vaikka kun oikea sota nyt sattuu olemaan lähettyvillä meneillään, päällimmäisenä siitä tuntuu välittyvän tänne saakka juuri infosota.

    On kai ymmärrettävää, että sen analysointiin eivät kenenkään voimat tai varsinkaan tahto juuri nyt riitä?

    Minulla ei juuri ole omakohtaisia muistikuvia 50-luvulta, mutta olen saanut käsityksen, että tuskin keneenkään on kohdistettu niin rajua ”vihapuhetta” kuin tuolloin Kekkoseen. No, Tanneriin ehkä.

    Ei siis ihan uusi ilmiö, vaikka nykyisin some moninkertaistaa volyymit. Samalla se heikentää volyymia: melkein kaikki menee nopeasti ohi, hautautuu viestinnän massiivisuuteen.

    Minulla ei ole mitään tarvetta puolustaa 70-luvun taistolaisia, mutta miksi verrata tuon ajan äänekästä mutta melko mitätöntä oppositiojengiä tämän ajan valtakulttuuriin?

    Valtakulttuuriahan ns. rasismin vastaisuus, mitä se sitten tarkoittaakin, nykyisin on. Ymmärrän kyllä, että monelle 70-luvun eläneelle jäi ikäviä muistoja, mutta kai niitä nyt jo voi suhteuttaa?

    Mitään kovin vallankumouksellista ei ole siinäkään, että hallitukset (Ruotsi, Suomi) marssivat Pride-kulkueiden kärjessä. Tavoite voi olla hyvä, en jaksa siitä, mutta ei siinä totisesti mitään valtapolitiikkaa tai kulttuuria olla kumoamassa.

    Taisin muutama päivä sitten kirjoittaa tähän kommenttisosastoon, että nuo nykyiset Tampereen toimittajat näyttävät kelpaavan mainiosti median pörssiyhtiöille. Siinä on jotakin olennaista. Se vaan ei näytä ihmetyttävän ketään. Sen sijaan palataan aina 70-luvun taistolaisiin.

    Kelpasivat ne Tampereen toimittajat työmarkkinoille lopulta silloin aikoinaankin, mutta suurin osa Toimittajaliiton jäsenistä käänsi takkinsa ja päätyi valtamediaan, usein talouslehtiin.

    Vihavaisen ”hihamerkkijournalismi” kyllä on hauska termi, ja enimmältään hänen journalismikritiikkinsä tuntuu osuvalta.

    Rinnastuskohteita, rinnastettavia aikakausia, hakisin edes vaihtelun vuoksi välillä muualtakin kuin 70-luvun hölmöimmistä porukoista.

    Löytyisikö jokin muu vuosikymmen, jolloin ”rotu” ja kaikki seksuaalisuuteen tavalla tai toisella liittyvä olivat näin keskeisiä? – XYZ –

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainahan vaihtelu virkistää, mutta
      v absurdiutensa puolesta ei nykymenoa voi verrata mihinkään muuhun kuin juuri 70-lukuun. Eikä se taistolaisuus ollut mikään marginaali-ilmiö, vaan aivan yhtä vaikuttava trendi kulttuuripiireissä.
      Mitä tulee siihen rodun merkitykseen, ei mitään vastaavaa ole Suomessa ollut eikä voisikaan. Amerikkaahan tässä kuvitellaan meillä olevan.

      Poista
    2. Absurdiutensa puolesta hyvinkin, vaikka olivat jotkut tuntemani äärivasemmistolaiset oudolla tavalla rationaalisia. Ehkä se oli heidän virheensä, mutta se on toinen juttu.

      Tarkoitin vain, että ei niillä 70-luvun absurdisteilla ollut vaikkapa liki koko valtamediaa käytössään saati että hallitus, tai ainakin vielä äskeinen hallitus, olisi ns. arvomaailmaltaan ollut heitä lähellä.

      Kyllä minusta nyt ainakin voi panna merkille, että nykyisillä vasemmistolaisina pidetyillä absurdisteilla on pörssiyhtiöitä tukenaan, muutoinkin kuin mediassa ja että asiassa vasemmisto ja ainakin osa oikeistoa ovat löytäneet toisensa.

      Rotukysymystä ei tietenkään missään amerikkalaisessa mielessä meillä ole ollut. Teema on tähän vähän liian pitkä juttu, mutta kun lueskelen tutun juutalaisen kirjaa sukunsa historiasta, ei elämä reilut 100 vuotta sitten tässäkään suhteessa, joillakin vähemmistöillä, ihan yksinkertaista ollut.

      Holokausti sitten muutti koko antisemitismin käsitteen sisällön, vaikka onkin absurdia puhua siitä koko etiikkamme kulmakivenä. - XYZ -

      Poista
    3. Toki enempää taistolaisuus kuin woketuskaan eivät tapahdu missään umpiossa. Taistolaisuus oli kansallinen parodia aikakauden vasemmistoaallosta ja nykywoketus taas länsimaisen kulttuurin amerikkalaisesta rappiomuodosta.
      AKS:läisyys oli toki myös hyvin ankkuroitu aikakauden henkeen.
      Ilmiöiden eroavaisuudet ovat toki kiinnostavia, mutta niin ovat yhtäläisyydetkin.

      Poista
    4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  7. ”Ei mitään uutta”

    Taistolaisuuden Kremliläis-ryssäläistä naamaa ei mikään taho pysty puhdistamaan. Neuvostoliiton luhistumisen jälkeen arkistot Venäjällä avattiin vähäksi aikaa. Paljastui tosi paljon. Kansan Uutisen julkaisi dokumentin, jossa Taisto Sinisalo vahvisti omakätisesti, että hän oli saanut NKP:n KK:lta puolitoista miljoonaa valuuttaa dollareissa. Siis käynnillään Moskovassa. Ja matkoja Moskovaan T. Sinisalolla oli paljon. Eikä ole mikään ihme, että kaikista Suomen puolueista taistolaisilla oli herkullisimmat ja vodkaisimmat juhlat.

    Taistolaisten jälkeläiset, joita nykyään sanotaan hihamerkkijournalismiksi, tekevät kaikkensa vastustaakseen vihollisiaan. Venäjän sota Ukrainaa vastaan järjesti Suonen NATO:on ja se oli pakko niellä. Mutta taistolaisuuden henki keksii muita keinoja, vaikka ne on vedetty ihan takapuolesta, kaikki kelpaa. Neuvot ja rahat tulivat tietysti Moskovan herralta. Kuka muu olisi kiinnostunut hysteerisistä höpötyksistä?

    VastaaPoista
  8. Melkoista hihamerkkijournalismia ja samanmielisten kiihotusta Vihavaiselta taas. Ideologia pinnassa, asia ja ajatus hukassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "asia ja ajatus hukassa"

      Esitä se asia ja ajatus taistolaisuudesta tässä. Tilaa pitäisi piisata.

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Sen ajan eläneenä pidän taistolaisuuden tuomaa yleistä asennevääristymää kaikkein pahimpana. Se vertautuu erittäin hyvin nykyaikaankin.

      Rainion leimaus on hyvä esimerkki: suuri yleisö uskoi hänen olevan fasistinen antikommunisti. Vastaavaa tapahtui kaikilla aloilla läpi yhteiskunnan. Kuvaavaa on jako koulu- yms vaaleissa – oli yleisdemokraattinen liitto vastaan porvarit, jotka leimattiin taantumuksellisiksi tasa-arvon vastustajiksi.

      Oikea jako olisi tietysti ollut demokratian kannattajat vastaan taistolaiset, Neuvostoliiton kätyrit.

      Nykyään jako on yhtä jyrkkä: hyvät ihmiset vastaan rasistit. Ja rasistiksi leimataan jokainen, joka uskaltaa ehdottaa, että olisiko esim. mamujen yliedustukseen raiskauksissa ja muissa rikoksissa etsittävä edes pientä syytä mamuista itsestäänkin, ei pelkästään syrjinnästä ja persuista...

      PS. Tällaisen ehdottelu on kai jo rangaistava viharikos?

      Poista

Kirjoita nimellä.