Kenraali Schultzin tapaus
Venäjän armeijan
upseerien joukossa baltiansaksalaiset olivat aivan erityinen ryhmänsä. Heitä oli
hyvin runsaasti etenkin ylemmissä viroissa ja normaalisti he olivat hyvin
säilyttäneet kielensä ja luterilaisen uskonsa. Heidän lojaalisuudessaan
valtakunnalle ei ollut yleensä mitään moittimista.
Kun sattui niin,
että myös Ruotsin ja erityisesti Suomen aatelissuvut olivat 1600-öuvulla
runsaasti sekoittuneet Baltian saksalaisiin, oli sekä Kustaa III:n sodassa että
Suomen sodassa rintaman molemmin puolin aika lailla sukulaisia, joilla oli sama
äidinkieli.
Toki ranska oli
sen ajan englanti, jota monet käyttivät päivittäin arkipuheessakin. Muun muassa
Kustaa III kommunikoi aina Ruotsin Pommerista lähtöisin olevan Curt von
Stedingkin kanssa ranskaksi. Saksakin olisi varmasti sujunut, mutta molemmat
olivat viettäneet pitkiä aikoja Ranskassa ja ranskan puhuminen lienee ollut hienompaa.
Kenraali, paroni Wilhelm Schultz
von Ascheraden (Вильгельм Шулц фон Ашераден,
1740-1792)
oli Baltian saksalainen
sotilas, joka oli urallaan taistellut sekä Euroopassa että Kaukasuksella ennen
tuloaan Savoon Kustaa III:n sodan aikana.
Suku, joka juontaa
juurensa Böömistä, palveli sittemmin Ruotsin kuningasta ja sai haltuunsa Ascheradenin
linnan Liivinmaalta, nykyisestä Latviasta. Mainittakoon, että suku kunnostautui
maaorjien vapauttamisen pioneereina 1800-luvun alussa.
Wilhelm Schultz
yleni urallaan kenraaliluutnantiksi vuonna 1790 ja hänestä tuli myös Vladimirin
rakuunarykmentin komentaja ja Viipurin komendantti.
Kustaa III:n
sodassa Schultz komensi Savonlinnasta Sulkavan kautta Juvalle edennyttä
osastoa. Pian sen jälkeen hän kärsi rökäletappion Parkumäessä 1789 ja sieltä
haavoittuneena perääntyi Savonlinnaan ja sen jälkeen ennen pitkää siirtyi pois
rintamapalveluksesta, ei kuitenkaan heti.
Joissakin suomalaisissa teoksissa, mm. C. von
Stedingkin ja hänen arkistonsa kunniaksi Mikkelin kaupungintalossa pidetyn
näyttelyn esitteessä mainitaan Schultzin joutuneen Parkumäellä haavoittuneena
vangiksi. Toisessa kohtaa samassa brosyyrissä hänet mainitaan vangitun muutamaa
päivää taistelun jälkeen, mikä olisi voinut tapahtua vain venäläisten toimesta.
On myös liikkeellä sinänsä periaatteessa uskottava tarina, että hän sai potkut
virastaan.
Tämä ei sanan
varsinaisessa merkityksessä pidä paikkaansa. Kuten Stedingkin arkiston
raportttiosasta ilmenee, Schultz toimi Parkumäen taistelun jälkeen yhä Olavinlinnan
päällikkönä ja ruotsalaiset olivat häneen yhteydessä neuvottelijan (”trumpetistin”)
välityksellä, joka mm. vei linnaan suuren määrän venäläisten upseerien
kirjoittamia kirjeitä. Tällainen postinkulkuhan oli ajan tapa ja jatkui myös
Suomen sodassa.
Toki Schultz sai
pian seuraajan, hyvin aktiivisen kenraali Rimski-Korsakovin, joka sai
vahvistuksia idästä ja kävi innokkaasti ruotsalaisten kimppuun Laitaatsillassa.
Mutta ei onneton
kenraali Schultzkaan jäänyt keisarillisesta armosta osattomaksi. Häntä ei
potkittu armottomasti virastaan, vaan siirrettiin itse asiassa parempaan
paikkaan. Ehkäpä haavoittuminenkin häiritsi etulinjan työskentelyä.
”Sulkavalla
keväällä 1789 menestyksellisesti suoritetun tiedustelun ja muun
kunnostautumisen” johdosta, kuten venäläiset hakuteokset kertovat, hän sai tuona
samaisena vuonna 1789 Pyhän Vladimirin ritarikunnan toisen luokan ristin. Vuonna
1790 hänet ylennettiin kenraaliluutnantiksi ja vuonna 1791 nimitettiin Viipurin
ylikomendantiksi.
Mainittakoon,
että tuo mainittu Sulkavan operaatio kuvataan hyvin eri tavoin suomalaisessa ja
venäläisessä kirjallisuudessa. Jälkimmäisessä puhutaan vihollisen suurista
tappioista, edellisissä niistä ei ole mitään tietoa, mutta ne arvioidaan hyvin
pieniksi. On mahdollista, että nyt käyttöön tulleessa Stedingkin laajassa
kokoelmassa on tarkempia tietoja asiasta.
Joka tapauksessa
Schultzin joukot käyttäytyivät Sulkavalla suhteellisen säädyllisesti. Toki
kirkon tavaroita ja makasiinin sisältöä ryöstettiin ja kirkkoherraa hieman
retuutettiin, mutta mitään yleistä hävitystä ei tapahtunut ja kenraali vieläpä
antoi kirkkoherralle tietyn summan rahaa korvaukseksi vahingoista.
Parkumäellä
Schultz joka tapauksessa siis pian Sulkavan jälkeen kärsi pahan tappion ja
joutui yllätettynä lähtemään lipettiin niin nopeasti, että kaikki
henkilökohtaisetkin tavarat jäivät viholliselle. Ruotsalaiset saivat tunnetusti
myös suuren määrän vankeja, aseita ja ampumatarvikkeita, telttoja, hevosia ja
muuta tavaraa.
Stedingkin
arkistossa on tuoreeltaan tehty, E. Masalinin 12.8.1789 Joroisissa päiväämä
luettelo Schultzin jälkeensä jättämistä tavaroista. Ei ole vailla mielenkiintoa
katsoa millaista tavaraa kenraali sotaretkellä kuljetti mukanaan.
Mukana oli
tietenkin ja erityisesti vaatteita: valkea kangasviitta, säämiskähousut, harmaa
kangassortuutti, mustat kangashousut, vihreä uniformuntakki kultakoristein,
punainen liivi kultakoristein, valkoiset kangashousut, vihreä taftinen yönuttu,
musta tuluppi (turkki), vihreä kankainen
turkki mustalla vuorilla,sinisiä kankaisia rengintakkeja, mustia sillkikaulaliinoja,
musta liivi keltaisella vuorilla, pumpulisia yömyssyjä, punamusta yönuttu,
silkkinen yönuttu, pienet pistoolit hienossa kotelossa, peili, vihreä rengintakki,
keltainen apulaisen (hejduk) takki, sapeli ripustimella ja portupeella, toppa sokeria, englantilainen ridoo,
saappaat, kengät, tohvelit, tupakkarasia, kuparinen yöastia, kahvimylly, pieni
kuparinen kahvipannu, pieni kuparipannu, rikkinäinen tina-astia, jossa kansi, kullattu
malja, jossa kansi, pussi, jossa korppuja, pieni viinalasi, lukittu lipas ilman
avainta, pieni posliininen teekannu, karkea lakana, vanha nahkainen kapsäkki, paitoja,
hienot lakanat, karkeammat lakanat, yöpaita, ”yksikertaisia kankaisia
yöröijyjä”, valkoinen pumpulinen liivi, pari housuja, valkoiset silkkisukat,
raidalliset silkkisukat, nippu nenäliinoja, käytetty lakana, musta lyhyt
kaulaliina, kahdet pumpulisukat, kahdet
muunlaiset sukat.
Kenraalin piti
toki aina pystyä pukeutumaan asiaankuuluvasti ja yöpymään saattoi joutua teltassakin,
joten runsaan yövaatetuksen ymmärtää. Joskus saattoi turkkikin olla tarpeen.
Kahvia ja teetä sai varmastikin huollon puolelta ja viinaa samoin. Jostakin
syystä näyttää kenraali olleen omissa sokereissaan tai sitten sitä vain oli
joskus jäänyt yli.
Kuten jokaisella
venäläisellä upseerilla, oli kenraalillakin sotilaspalvelija eli denštšik ja
luultavasti parikin. Myös heidän tavaroitaan on joukossa. Kenraali ei mennyt
asioilleen riu’ulle rivimiesten tavoin, vaan ainakin yöllä käytti omaa astiaa,
jonka palvelija sitten aamulla tyhjensi.
Kaiken
kaikkiaan Parkumäellä ruotsalaisille jäänyt saalis kenraalin omaisuudesta
tuskin oli kovin merkittävä kummallekaan osapuolelle. Toista se oli koko se
prikaatilta saatu kuormasto ja aseet. Siitäkin on luettelot Stedingkin
arkistossa.
Kiitos Savon solmusta ja sodasta. Todella kiinnostavaa!
VastaaPoistaKiva kuulla. Ajattelin jo, ettei tämä taida ketään kiinnostaa.
PoistaKyllä nämä kiinnostavat. Ainakin itseäni.
PoistaKiinnostaa kyllä, vaikka ei aina kommentoida. Kiitokset.
PoistaKyllä tämä aihepiiri kiinnostaa tämän blogin lukijoita. Jos blogistia kiinnostaisi koota Kustaan sota Savossa blogeista hiukan laajentaen kirja, luulen, että sekin lukijansa löytäisi.
PoistaTaisi olla Peter Englund, joka joskus eräässä historiallisessa teoksessaan toi ilmi Lech-virran taistelujen ja vastaavien mittelöiden tappiolukuja. Yllätyin aika lailla, kuinka valtaosa tuohon aikaan taistelleista ei kuollutkaan heti paikan päällä, vaan vasta myöhemmin haavoihinsa. No, nyt se käy kyllä järkeen, olihan haavain hoito tuohon aikaan, sanokaamme ajan mukaista!
VastaaPoistaHygeniaa ei kaiketi ollu minkäänlaista. Samat rytkyt kesät talvet, liasta kiiltelevät. Kun srapnelli nirhaisee, se vie haavaan valtavat määrät bakteereja sottaisista rytkyistä, ja jos haavuri vielä kietaisee veren vuodon tyrehdyttämiseksi jonkinlaisen, yhtä saastaisen siteen, niin peli lienee sitä myötä selvää!
Lääkkeitä ei juurikaan ollut, tai jos oli, ehkä joitakin yrttejä, ei sen kummempaa? Viinaa on ehkä käytetty enemmän kivun lievitykseen, eikä suinkaan desifiointiin, mahdettiinko edes tietää paloviinan puhdistavasta vaikutuksesta haavain hoidossa? Keuhkotauti lienee ollut vähän joka toisella, ja toisella puolella sukupuolitauti? Eipä kai keskimääräinen elinikäkään tuohon aikaan edes siviililläkään ollut häävi, tuskin yli viidenkymmenen vuoden?
Kuumilla Keski-Euroopan hurmeisilla kentillä haavat tulehtuivat varmasti aika pian, josta seurasi haavakuume, joka vei soturin tuonen porteille? Luin jostakin, että esim. USA:n armeijan taisteluohjeissa neuvotaan aina hygieniaa, ja suosimaan puhtaita alusvaatteita, ennen mahdollisia taisteluita. No, katsotaanpapa joitakin Vietnamin sodan dokumentteja tai elokuvia, joissa sotilaat kahlaavat kaulaansa myöten iilimatoja vilisevillä riisivainiolla...
Jos sotajoukkojen kuoleisuudesta puhutaan, haavoista riippumattomat taudit veivät vieläkin enemmän, esimerkiksi linnoitusten varuskunnat olivat varsinaisia kuolemanloukkuja. Siviiliväestöä vei lisäksi nälkä kun sotajoukot söivät ympäristönsä tyhjäksi, heinäsirkkalauman tavoin.
PoistaTotta kai. Olen muistaakseni yrittänyt asian mainitakin. Se on todellinen perusasia vanhan maailman sodissa. Hygienian perusasioita ei ymmärretty ja elettiin lähellä nälkärajaa.
PoistaANTEEKSI taas. Nakkisormi poisti asiallisen kommentin. Yritän olla vasta huolellisempi.
VastaaPoista"Toki ranska oli sen ajan englanti, jota monet käyttivät päivittäin arkipuheessakin. Muun muassa Kustaa III kommunikoi aina Ruotsin Pommerista lähtöisin olevan Curt von Stedingkin kanssa ranskaksi. Saksakin olisi varmasti sujunut, mutta molemmat olivat viettäneet pitkiä aikoja Ranskassa ja ranskan puhuminen lienee ollut hienompaa."
VastaaPoistaNiin, ennen wanhaan herrat puhuivat Venäjällä ranskaa, Suomessa ruotsia, ja Baltiassa saksaa. Toki ranska oli varsinkin hovikielenä muuallakin. Joka tapauksessa siis jotain muuta kuin rahvaan enemmistön valtakieltä. Nuo baltiansaksalaiset olivat Wanhalla Venäjällä varsin merkittävä ja vaikutusvaltainen ns. välimiesvähemmistö aina 1917 asti. Eivät kylläkään aina erityisen rakastettuja, varsinkaan Baltiassa, jossa kieliraja oli samalla myös sääty- ja luokkaraja. Nykyään, siis II MS:n jälkeen ovat tainneet huveta melko olemattomiin, ns. sattuneista syistä...
-J.Edgar-
Jos on kiinnostusta tähän aihepiiriin, löytyy paljon lisää facebook-sivulta https://www.facebook.com/groups/1889814021251829
VastaaPoistaJa myös täältä: tykkipursiyhdistys.blogspot.com
VastaaPoistaOn kenraaleja ja kenraaleja.
VastaaPoistaSanotaan, että varkailla, ryöväreillä ja mafian pomoilla on paljon likaista työtä. Mutta ainoastaan mafian pomot pystyvät kuitenkin ”palkkaamaan” likaisia töitä varten muita eli varkaita, ryöväreitä sekä ”sokeita”.
Kuten tunnettua, kommunismi päätti aikoinaan valloittaa koko maailman ns. proletaarisen maailmanvallankumouksen välityksellä. Likaista työtä oli todellakin erittäin paljon. Blitzkriegin eli Talvisodan rintamille Moskova toi pääosin ukrainalaisia ja valkovenäläisiä. Kazakstanilaisia kaatui toisen maailmansodan aikana yllättävän paljon, jne., jne.
Tuskinpa Neuvostoliitto luhistui sen takia, että sen maan uumenien rikkaudet olisivat loppuneet kokonaan ihan tyystin. Jotkut väittävät, että se oli nimenomaan Afganistanin sota, joka luhistutti Neuvostoliiton. Afganistanin sota käynnistettiin samana aikana, kun koko maailman suuri urheilutapahtuma alkoi Moskovassa. Afganistanin sodassa haavoittuneita ei hoidettu Neuvostoliiton sairaaloissa, etteivät tiedot sodasta levisi koko maahan. Haavoittuneet kuljetettiin hoidettaviksi junilla DDR:ään eli Saksan demokraattiseen tasavaltaan. Matkan aikana haavat saattoivat pahentua ja kehon osia piti amputoida enemmän. Siitä kertoivat moskovalaiset kerjääjät eli ”afganistanilaiset”, joilla ei ollut molempia jalkoja kokonaan.
Ukrainan sodasta venäläinen rahvas tietää vain sen, että ukrainalainen kansa pitää pelastaa eli vapauttaa länsimaiselta saastalta, koska ukrainalaiset ovat samaa kansaa kuin venäläisetkin. Aamen.