keskiviikko 9. elokuuta 2023

Sodanjälkeisessä Ruotsissa

 

Pakolaiselämää ja veijareita

 

Eino Kauppala, Muukalaispassi. Arvi A. Karisto 1963, 270 s.

 

Eino Kauppala kuului niihin kirjailijoihin, jotka reagoivat voimakkaasti 1960-luvun lopun ekologiseen herätykseen (ks. Vihavainen: Haun päivälliset herra leolle tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com) ).

Päivälliset herra Leolle kuului kulttuurivallankumouksen ensimmäiseen aaltoon ja on voimakkaan saarnaava ja hysteerinenkin. Tämä nyt käsiteltävä kirja sen sijaan kuuluu toiseen aikakauteen. 1960-luvun puolivälissä voi havaita ainakin jonkinlaisen kulttuurisen murtumakohdan.

Vuonna 1963 oli sodasta kulunut vasta vajaat kaksikymmentä vuotta ja suuret ikäluokat olivat vielä enimmäkseen polvihousuiässä. Kulttuurissa vanha hegemonia jatkui ja lännessäkin vallitsi sensuuri, joka yritti varjella kansaa roskakulttuurilta tai ainakin panna se siitä maksamaan ns. huviveron muodossa. Tosin sensuuri oli kaikkialla jo perääntymässä, mutta kävi yhä jälkijoukkotaisteluita.

Pornografia oli halveksiva termi ja viittasi sanan, kirjoittamisen prostituutioon. Sitä löydettiin helposti kaikista kuvauksista, joissa sukupuolielimet mainittiin. Siten esimerkiksi D.H. Lawrencen vuonna 1928 kirjoitettu Lady Chatterleyn rakastaja oli kielletty monissa maissa, muun muassa Englannissa. Suomessa se jostakin syystä ilmestyi jo vuonna 1950, mutta Englannissa vasta vuonna 1960.

Mutta ilmestyipä meillä Vladimir Nabokovin Lolitakin vuonna 1959. Sen sijaan norjalaisen Agnar Myklen teos Laulu tulipunaisesta rubiinista jäi vuonna 1957 sensuurin haaviin ja korkein oikeus tuomitsi kustantajalle sakkoja ja julkaisemisesta saadun hyödyn menetettäväksi valtiolle. Hannu Salaman Juhannustanssithan me muistammekin. Jumalanpilkka ei ollut ainoa kohun aiheuttaja sen kirjan kohdalla.

Nämä esimerkit vain tulivat mieleeni, kun luin tämän kirjan seksikuvauksia, jotka olivat kyllä ns. hyvällä maulla tehtyjä ainakin nykyisten mittapuiden mukaan, mutta osittain jopa sellaisia, ettei niitä luultavasti enää voitaisi julkaista. Tarkoitan kuvauksia, jotka koskevat päähenkilön tuntemaa seksuaalista vetoa aivan nuoreen tyttöön, itse asiassa lapseen, joka puolestaan on hyvin aktiivinen viettelijä.

Pirun viettelykset kuitenkin torjutaan, mutta luulen, että itse asia on nykyään sen verran tabu, ettei sitä enää voitaisi esittää. Tuolloin oli toisin, Nabokovin Lolitakin oli ilmestynyt pari vuotta aikaisemmin.

Joka tapauksessa seksuaalisuus on jo yksi tämänkin kirjan kantavista teemoista. Kehyskertomus, joka vaikuttaa kovin itse eletyltä, vie lukijan sen sijaan pakolaisuuden kokemuksiin. Päähenkilö kuvaa olleensa rintamalla, mutta joutuneensa syystä tai toisesta pakenemaan Suomesta Ruotsiin syksyllä 1944.

Tie vie vaarallisen Pohjanlahden ylityksen kautta pakolaisleirille, josta käsin onnistutaan hankkimaan töitä ja siirtymään ihmisten ilmoille. Suunnitteilla on matkan jatkaminen Amerikkaan.

Kuvaukset aineellisesta niukkuudesta, joka kuitenkin voitetaan kovalla työllä ja onnen hetkistä, kun inhimilliset perustarpeet saadaan tyydytettyä, ovat sympaattisia. Iloa ja valoa on sanapari, joka esiintyy kirjassa ainakin neljästi. Lieneeköhän se peräisin jostakin runosta?

Kirjan loppuosassa päästään jo niin sanotusti piireihin, kun päähenkilöstä tulee suurisuuntaista huijausta harjoittavan valelääkärin apulainen. Huijari järjestää olemattomilla rahoillaan yhä uusia ”suhdejuhlia”, jotka maksavat tolkuttomasti.

Itse asiassa tuo oppinut maailmanmies on myös nansenpassilainen, jonka ainoa taito ja pääoma on ihmisten hurmaaminen, mikä onnistuukin hyvin narsistille, joka näyttää aina itsekin uskovan satuihinsa.

En pysty sanomaan, miten todenmukainen on kuvaus 1940-luvun Ruotsista ja sen ihmisistä, ainakin tarinat ovat yksityiskohtaisia ja taitavasti kirjoitettuja. Seksuaalikuvauksiensa suorasukaisuuden kannalta kirja lyö hyvinkin laudalta saman vuonna ilmestyneen Paavo Rintalan Sissiluutnantin, mutta tässähän ei puhutakaan lotista eikä sodan ajan upseereista, vaan pakolaisista. Se miljöö ei kai jaksanut kovin monia kiihdyttää.

3 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen ajankuvaus.

    Iloa ja valoa -sanonta ei ainakaan googlettamalla tuottanut tulosta, siinä todennäköisesti se, että kysymys on runosta ennen vuotta 1963. Todennäköisesti kysymys oli jotain vanhasta, jo unohtuneesta sota-ajan runosta.

    VastaaPoista
  2. Lisäys:

    Tarkalla fraasihaualla löytyi uskonnon aiheessa liittyvä teos Paavilainen Maija : Iloa ja valoa, josta ei voine olla kyse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei voi. Kauppalan tekstissä asia ei myöskään liittynyt bilettämiseen. Onhan näitä maailmassa kysymyksiä.

      Poista

Kirjoita nimellä.